EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 27.7.2017
COM(2017) 390 final
2017/0168(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen tekemisestä
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
Kesäkuun 26 päivänä 2013 annetulla asetuksella (EU) N:o 610/2013, jäljempänä ’Schengenin rajasäännöstön muutos’, muutettiin Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehtyä yleissopimusta (Schengenin yleissopimus), asetusta (EY) N:o 562/2006 (Schengenin rajasäännöstö) ja asetusta (EY) N:o 810/2009 (viisumisäännöstö). Lisäksi siinä muun muassa määriteltiin uudelleen kolmansien maiden kansalaisiin Schengen-alueella sovellettavan lyhytaikaisen oleskelun käsite. Asetuksen mukaan 18. lokakuuta 2013 alkaen sellaisten kolmansien maiden kansalaisten, jotka aikovat matkustaa Schengen-alueelle lyhytaikaista oleskelua varten, riippumatta siitä, vaaditaanko heiltä viisumia vai ei, sallitun oleskelun enimmäiskestoksi määritellään ”90 päivää minkä tahansa 180 päivän jakson aikana”. Uusi määritelmä on tarkempi kuin aiempi, 18. lokakuuta 2013 asti voimassa ollut määritelmä (”kolme kuukautta minkä hyvänsä kuuden kuukauden jakson aikana ensimmäisestä maahantulosta”), koska nyt kesto määritetään kuukausien sijaan päivinä. Lisäksi määritelmästä on poistettu ilmaus ”ensimmäisestä maahantulosta”, joka aiheutti monia epävarmuustekijöitä ja kysymyksiä.
Schengenin rajasäännöstön muutoksella on tehty kaikki tarvittavat muutokset EU:n viisumi- ja rajasäännöstöön eli Schengenin yleissopimukseen, Schengenin rajasäännöstöön, viisumisäännöstöön ja asetukseen (EY) N:o 539/2001. Lyhytaikaisen oleskelun käsite sisältyy kuitenkin myös Euroopan unionin tekemiin kansainvälisiin sopimuksiin. Antigua ja Barbudan, Bahaman, Barbadosin, Brasilian, Mauritiuksen, Saint Kitts ja Nevisin sekä Seychellien kanssa tehdyissä viisumivapaussopimuksissa viitataan edelleen vanhaan määritelmään (”kolmen kuukauden ajan ensimmäistä maan alueelle tulon päivää seuraavien kuuden kuukauden aikana”) määriteltäessä viisumivapaan oleskelun kestoa.
Komissio hyväksyi 16. heinäkuuta 2014 suosituksen neuvoston päätökseksi luvan antamisesta neuvottelujen aloittamiseen Euroopan unionin ja edellä mainittujen maiden välillä tehtyjen lyhytaikaista oleskelua koskevien viisumivapaussopimusten muuttamiseksi. Neuvosto hyväksyi päätöksen 9. lokakuuta 2014. Tarkoituksena oli ottaa näiden seitsemän maan kanssa tehdyissä sopimuksissa käyttöön uusi lyhytaikaisen oleskelun määritelmä, josta säädetään Schengenin rajasäännöstön muutoksessa. Lisäksi lyhytaikaisen oleskelun määritteleminen viisumivapaussopimuksissa päivinä eikä kuukausina on helpompi tarkistaa ja laskea sähköisesti ja/tai tietotekniikan avulla, joten se sopii paremmin käytettäväksi keskitetyissä rajavalvontajärjestelmissä, kuten ehdotetussa rajanylitystietojärjestelmässä (EES).
Neuvoston luvan saatuaan komissio aloitti neuvottelut kyseisten seitsemän maan (Antigua ja Barbuda, Bahama, Barbados, Brasilia, Mauritius, Saint Kitts ja Nevis ja Seychellit) kanssa tehtyjen viisumivapaussopimusten muuttamisesta.
Neuvottelut Seychellien tasavallan kanssa saatiin menestyksekkäästi päätökseen, kun muutossopimus parafoitiin 15. heinäkuuta 2016. Osapuolet ovat sopineet lyhytaikaisen oleskelun uuden määritelmän ottamisesta käyttöön EU:n ja Seychellien tasavallan välisen viisumivapaussopimuksen kaikissa osissa. Lisäksi sopimus sisältää muutoksia muutamiin teknisiin yksityiskohtiin (ks. jäljempänä), mutta näillä muutoksilla ei ole merkitystä matkustajan kannalta.
Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin erityistilanne otetaan huomioon sopimuksen johdanto-osassa.
2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE
•Oikeusperusta
Molempien sopimuspuolten on hyväksyttävä sopimus omia menettelyjään noudattaen. Unionin osalta tämä edellyttää neuvoston päätöksiä sopimuksen allekirjoittamisesta ja tekemisestä.
Tämä ehdotus esitetään neuvostolle, jotta se antaisi valtuutuksen Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välillä tehdyn lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen muuttamisesta tehtävän sopimuksen tekemiseen.
Kun käyttöön otetaan lyhytaikaisen oleskelun uusi, Schengenin rajasäännöstön muutoksen mukainen määritelmä, jonka perusteella lyhytaikaisen oleskelun käsitteen tulkinta on selkeää, sopimuksella varmistetaan oikeudellinen johdonmukaisuus sekä jäsenvaltioiden välinen yhdenmukaisuus.
Ehdotuksen oikeusperustana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 77 artiklan 2 kohdan a alakohta yhdessä sen 218 artiklan kanssa.
Niiden neljän valtion osalta, jotka osallistuvat Schengenin säännöstön ja yhteisen viisumipolitiikan täytäntöönpanoon, unionilla ei ole toimivaltaa muuttaa viisumivapaussopimuksia, jotka sitovat kyseisiä valtioita. Jotta voidaan varmistaa yhdenmukainen lähestymistapa Schengen-alueella sallitun oleskelun kestoa koskeviin säännöksiin ja niiden yhdenmukainen täytäntöönpano, sopimukseen sisällytetään yhteinen julistus, jossa todetaan, että toisaalta Seychellien tasavallan ja toisaalta Islannin, Liechtensteinin, Norjan ja Sveitsin on suotavaa muuttaa voimassa olevia kahdenvälisiä viisumivapaussopimuksiaan vastaavasti.
Oheinen ehdotus on oikeudellinen väline sopimuksen tekemistä varten. Neuvosto päättää asiasta määräenemmistöllä sen jälkeen, kun neuvoston puheenjohtajana toimivan jäsenvaltion nimeämä henkilö on allekirjoittanut sopimuksen unionin puolesta ja Euroopan parlamentti on antanut SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan mukaisesti hyväksyntänsä.
•Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)
Jos yksi kansainvälisen sopimuksen sopimuspuolista on Euroopan unioni, jäsenvaltiot eivät voi itse panna mitään tällaisen sopimuksen muutosta täytäntöön. Viisumivapaussopimuksen Seychellien kanssa on tehnyt Euroopan unioni. Siksi tarvitaan unionin tason toimia.
Lisäksi jos jäsenvaltiot tekisivät viisumivapaussopimuksia, se vaikuttaisi unionin säännöstöön viisumien alalla (SEUT-sopimuksen 3 artiklan 2 kohta).
•Suhteellisuusperiaate
Tässä ehdotuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi eli Seychellien ja unionin välisen voimassa olevan viisumivapaussopimuksen muuttamiseksi.
3.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Ehdotus ei aiheuta lisäkustannuksia EU:n talousarvioon.
4. JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
•Sidosryhmien kuuleminen
Neuvosto antoi 9. lokakuuta 2014 neuvotteluohjeet, joissa valtuutettiin komissio aloittamaan neuvottelut Seychellien tasavallan kanssa osapuolten välisen viisumivapaussopimuksen muuttamiseksi. Jäsenvaltioille tiedotettiin neuvottelujen etenemisestä viisumityöryhmän kokouksissa.
5.LISÄTIEDOT
•Neuvottelujen tulos
Komissio katsoo, että neuvoston neuvotteluohjeissa asettamat tavoitteet on saavutettu ja että unioni voi hyväksyä sopimusluonnoksen.
Sopimuksen lopullinen sisältö on tiivistetysti seuraava:
a. Oleskelun kesto
Sopimuksessa määrätään Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan kansalaisten mahdollisuudesta matkustaa viisumivapaasti toisen sopimuspuolen alueelle enintään 90 päiväksi minkä tahansa 180 päivän jakson aikana (toisin kuin aiemmin enintään kolmen kuukauden ajaksi ensimmäistä maan alueelle tulon päivää seuraavien kuuden kuukauden aikana). Uutta määritelmää sovelletaan Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen kaikissa osissa.
b. Loppumääräys – sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen (8 artiklan 4 kohta)
Sopimuksessa muutetaan 8 artiklan 4 kohdan viimeistä virkettä seuraavasti: ”Kun keskeyttämiseen johtaneet syyt lakkaavat olemasta voimassa, soveltamisen keskeyttäneen sopimuspuolen on ilmoitettava tästä välittömästi toiselle sopimuspuolelle ja jatkettava sopimuksen soveltamista.” Kun tekstiin lisätään sanat ”ja jatkettava sopimuksen soveltamista”, muutetussa sopimuksessa selvennetään, että viisumivapauden keskeyttäminen lopetetaan tosiasiallisesti, jos keskeyttämiseen johtaneet syyt lakkaavat olemasta voimassa. Tältä osin muutoksella saatetaan Seychellien tasavallan kanssa tehdyn viisumivapaussopimuksen sanamuoto yhdenmukaiseksi unionin vuosina 2015 ja 2016 allekirjoittamien kaikkien muiden viisumivapaussopimusten kanssa. Viisumityöryhmää kuultiin tästä muutoksesta 14. kesäkuuta 2016, eikä yksikään jäsenvaltio esittänyt vastalauseita.
c. Sanan yhteisö korvaaminen sanalla unioni
Lissabonin sopimuksen tultua voimaan 1. joulukuuta 2009 ainoastaan Euroopan unioni on oikeushenkilö. Nimitys ”Euroopan yhteisö” sisältyy kuitenkin edelleen kansainvälisiin sopimuksiin, jotka ovat tulleet voimaan ennen Lissabonin sopimusta, kuten Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välinen lyhytaikaista oleskelua koskeva viisumivapaussopimus. Näin ollen muutossopimuksella korvataan ilmaisu yhteisö ilmaisulla unioni koko viisumivapaussopimuksessa.
d. Yhteiset julistukset
Sopimukseen on liitetty kaksi yhteistä julistusta, jotka koskevat
– sitä, miten 90 päivän ajanjakso minkä tahansa 180 päivän jakson aikana olisi määriteltävä; ja
– Islantia, Norjaa, Sveitsiä ja Liechtensteinia.
e. Voimaantulo
Sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen ratifiointimenettelyjen päätökseen saattamisesta. Jotta voidaan taata oikeusvarmuus ja jotta matkustajat ymmärtävät määräykset ja noudattavat niitä, tarvitaan riittävän pitkä siirtymäaika. Kuuden kuukauden määräaika sopimuksen ratifioinnin päätökseen saattamisen jälkeen mahdollistaa sen, että matkustajat voivat saattaa loppuun lyhytaikaiset oleskelut, jotka lasketaan vielä kokonaan vanhan määritelmän mukaisesti, ennen kuin uusi lyhytaikaisen oleskelun määritelmä ja sen takautuvasti tarkasteltava 180 päivän viitejakso tulee voimaan.
Muutossopimus ei vaikuta mihinkään muihin Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen voimassa olevan lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen määräyksiin, ei myöskään sopimuksen alueelliseen soveltamisalaan.
6.PÄÄTELMÄT
Edellä esitetyn perusteella komissio ehdottaa, että neuvosto Euroopan parlamentin hyväksynnän saatuaan hyväksyy Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen.
2017/0168 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen muuttamista koskevan Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen tekemisestä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 77 artiklan 2 kohdan a alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan v alakohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Neuvosto teki 30 päivänä marraskuuta 2009 tehdyllä päätöksellä Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen. Sopimuksessa määrätään Euroopan unionin ja Seychellien kansalaisten mahdollisuudesta matkustaa viisumivapaasti toisen sopimuspuolen alueelle ”enintään kolmeksi kuukaudeksi kuuden kuukauden aikana”.
(2)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 610/2013 tehtiin horisontaalisia muutoksia unionin viisumi- ja rajasäännöstöön ja määriteltiin lyhytaikainen oleskelu siten, että se on enintään 90 päivää minkä tahansa 180 päivän jakson aikana.
(3)Tämä uusi määritelmä olisi sisällytettävä unionin ja Seychellien tasavallan väliseen lyhytaikaista oleskelua koskevaan viisumivapaussopimukseen, jotta lyhytaikaista oleskelua koskeva unionin järjestelmä voidaan saattaa täysin yhdenmukaiseksi.
(4)Komissio on neuvotellut unionin puolesta Seychellien tasavallan kanssa sopimuksen Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen lyhytaikaista oleskelua koskevan viisumivapaussopimuksen muuttamisesta, jäljempänä ’sopimus’.
(5)Sopimus on allekirjoitettu neuvoston päätöksen (EU) 2017/[…] mukaisesti.
(6)Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Yhdistynyt kuningaskunta ei osallistu neuvoston päätöksen 2000/365/EY mukaisesti. Yhdistynyt kuningaskunta ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa eikä sitä sovelleta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan.
(7)Tällä päätöksellä kehitetään niitä Schengenin säännöstön määräyksiä, joihin Irlanti ei osallistu neuvoston päätöksen 2002/192/EY mukaisesti. Irlanti ei sen vuoksi osallistu tämän päätöksen hyväksymiseen, päätös ei sido Irlantia eikä sitä sovelleta Irlantiin.
(8)Sopimus olisi sen vuoksi hyväksyttävä,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Hyväksytään lyhytaikaista oleskelua koskevasta viisumivapaudesta tehdyn Euroopan yhteisön ja Seychellien tasavallan välisen sopimuksen muuttamista koskeva Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välinen sopimus, jäljempänä ’sopimus’, unionin puolesta.
Sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen.
2 artikla
Neuvoston puheenjohtaja tekee unionin puolesta sopimuksen 2 artiklassa määrätyn ilmoituksen.
3 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja