Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52008AE1530

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta EU-Afrikka-strategia

    EUVL C 77, 31.3.2009, p. 148–156 (BG, ES, CS, DA, DE, ET, EL, EN, FR, IT, LV, LT, HU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SL, FI, SV)

    31.3.2009   

    FI

    Euroopan unionin virallinen lehti

    C 77/148


    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta EU-Afrikka-strategia

    (2009/C 77/32)

    Kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta avusta vastaava komission jäsen Louis Michel pyysi 11. heinäkuuta 2007 päivätyssä kirjeessään talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon aiheesta

    EU-Afrikka-strategia.

    Asian valmistelusta vastannut ”ulkosuhteet”-erityisjaosto antoi lausuntonsa 17. heinäkuuta 2008. Esittelijä oli Gérard Dantin.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea hyväksyi 17.–18. syyskuuta 2008 pitämässään 447. täysistunnossa (syyskuun 18 päivän kokouksessa) tämän lausunnon äänin 89 puolesta, yhdenkään äänestämättä vastaan ja yhdenkään pidättymättä äänestämästä.

    1.   Päätelmät ja suositukset

    1.1

    Euroopan ja Afrikan välisiä suhteita on uuden vuosisadan globaalissa ympäristössä voitava kehittää huomattavasti ottamalla oppia aiemmista kokemuksista ja pyrkimällä erityisesti kumppanuuteen, jossa oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat tasapuolisesti. Vaikka kehitysyhteistyötä on harjoitettu ja kehitysapua annettu vuosikymmenten ajan, Afrikan äärimmäinen köyhyys on itse asiassa pahentunut ja syventynyt. Huonosti suunnatun ja niukasti työpaikkoja synnyttäneen kasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti ja syventävät eroja: Saharan etelänpuoleisen Afrikan väestöstä yli 55 prosenttia elää alle dollarilla päivässä, ja lähes 70 prosenttia kaikista työpaikoista on epävirallisia omavaraistalouden työpaikkoja, joista runsaat 57 prosenttia on maataloudessa. Kunnollisista ja tuottavista työpaikoista on siis huutava pula.

    1.2

    Haaste on tärkeä ennen kaikkea Afrikan kehityksen ja maanosan vakauttamisen mutta myös Euroopan turvallisuuden kannalta ja ajatellen Euroopan kykyä luoda kestävällä pohjalla olevaa kasvua.

    1.3

    Euroopan unionin tähän asti eri sopimuksia (Lomén, Yaoundén ja Cotonoun sopimukset) soveltaen harjoittama kehitysyhteistyöpolitiikka ja siihen kuuluva varainkäyttö eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia, eikä varsinkaan kunnollisia työpaikkoja ole luotu riittävästi. Niinpä koska tilanne ei voi jatkua nykyisellään, vaan siihen on saatava muutos, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea panee tyytyväisenä merkille Lissabonissa 8. ja 9. joulukuuta 2007 pidetyn EU:n ja Afrikan välisen huippukokouksen myönteiset tulokset.

    1.3.1

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on erityisen tyytyväinen siihen, että työllisyyskysymykset otettiin huippukokouksessa laajasti huomioon.

    1.4

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea katsookin, että kunnollisten työpaikkojen luominen on keskeisellä sijalla epätasa-arvon ja köyhyyden vähentämisessä, sosiaalisessa integraatiossa ja ihmisarvoisen elämän rakentamisessa. Ne ovat välttämättömiä tekijöitä äärimmäisyysliikkeiden ja konfliktien kitkemiseksi ja valtioiden vakauttamiseksi.

    1.5

    Komitea toteaa, että kunnollisten työpaikkojen luomiseksi on tarpeen harjoittaa toimintaa, jossa tämä tavoite asetetaan etusijalle ottamalla huomioon jäljempänä esitetyt tekijät, jotka ovat luontaisesti erilaisia, mutta joita yhdistävä vahva synergia mahdollistaa niiden keskinäisen reagoinnin. Nämä tekijät yhdessä ovat politiikan aineksia.

    1.5.1

    Suureksi osaksi luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuva kasvu synnyttää vain vähän työpaikkoja. Näin ollen kasvua on suunnattava ensiasteen jalostuksesta saataviin tuotteisiin tai lopputuotteisiin. Tämä on asetettava tavoitteeksi investoinneissa, joissa on keskityttävä suurta lisäarvoa tuoviin aloihin.

    1.5.2

    Yksityinen sektori ja sen myötä pk-yritykset ovat keskeisessä asemassa. EU:n kehitysyhteistyöpolitiikassa on annettava keskeinen sija pk-yritysten kehittämiselle.

    1.5.3

    Raaka-aineiden hinnannousu on lisätekijä, jonka vuoksi maataloussektori on nostettava kehityksen strategiseksi painopistealueeksi. Koska maatalous vie suuren osan maa-alasta ja vastaa suureksi osaksi maaseutuväestön toimeentulosta, siinä on pyrittävä omavaraisuuteen ruoan suhteen, jalostusteollisuuden kehittämiseen ja siten myös maaseudulta paon hillitsemiseen.

    On tarpeen kehittää maatalouspolitiikkaa lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ja varattava sen toteuttamisen ensisijaisesti budjettivaroja. Mainittua politiikkaa on kehitettävä yhdessä maatalousalan järjestöjen kanssa.

    1.5.4

    Henkilöresurssien kehittäminen on kehittämisstrategioiden vääjäämätön osa. Näin ollen on syytä kartoittaa työpaikkojen ja työmarkkinoiden tarpeet sekä laatia ennusteita ja ennakoida työllisyyden ja koulutuksen vastaavuuteen liittyviä tärkeimpiä haasteita.

    1.5.5

    Vaikka alueiden taloudellinen integraatio on kehittynyt merkittävästi, niiden taloudellista potentiaalia ei ole vielä hyödynnetty. On koordinoitava erityisesti toteutettuja toimia tullimenettelyjen yhdenmukaistamiseksi, infrastruktuurien kehittämiseksi ja kansalaisten vapaan liikkuvuuden varmistamiseksi. Tältä osin Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää valitettavana, ettei talouskumppanuussopimuksia koskevia alueellisia neuvotteluja ole toistaiseksi saatu päätökseen, kun otetaan huomioon, että sopimusten yhtenä tavoitteena on juuri alueellinen integraatio.

    1.5.6

    Kehitysyhteistyöpolitiikassa on aina oltava mukana sosiaalinen vuoropuhelu yhteistyötä rikastuttamassa. Vuoropuhelua olisi toteutettava etenkin työehtosopimusneuvotteluin. Siksi on tarpeen perustaa tai kehittää vaikutusvaltaisia ja riippumattomia työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä.

    1.5.7

    Valtioista riippumattomien toimijoiden osallisuus on työllisyyden kehittämisen erottamaton osa, ja sen on oltava keskeisellä sijalla EU:n ja Afrikan välisessä yhteisessä strategiassa. Tässä tarkoituksessa kyseiset toimijat on otettava mukaan kansallisten maaohjelmien ja alueellisten ohjelmien valmisteluun ja täytäntöönpanoon.

    1.5.8

    Investoijien luottamuksen ehtona on hyvä hallintotapa. Siten se on tärkeää myös työllisyyden kannalta. Hyvää hallintotapaa on syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti etenkin ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien, kuten ammattiyhdistysvapauden ja työelämän normien kunnioittamisen, sekä korruption kannalta. EU:n ja jäsenvaltioiden onkin korruption takia asetettava taloudellisen tukensa ehdoksi se, että tuen käyttöä voidaan seurata.

    2.   Johdanto

    2.1

    Kehitysyhteistyöstä ja humanitaarisesta avusta vastaava komission jäsen Louis Michel pyysi 11. heinäkuuta 2007 päivätyssä kirjeessään talous- ja sosiaalikomiteaa laatimaan valmistelevan lausunnon, jossa käsiteltäisiin tiedonannosta ”Kairosta Lissaboniin — EU:n ja Afrikan strateginen kumppanuus” kumpuavia kysymyksiä erityisesti siitä näkökulmasta, miten voidaan vähentää Afrikan työllisyysvajetta.

    2.2

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea suhtautuu myönteisesti tähän pyyntöön, joka niveltyy Afrikassa vuosikymmeniä harjoitettuun kehitysyhteistyöpolitiikkaan ja jolla pyritään kartoittamaan tulevaa toimintaa erityisesti niiden EU:n ja Afrikan välisessä huippukokouksessa tehtyjen päätösten perusteella, jotka sisältyvät julkilausumaan nimeltä Strateginen kumppanuus ja joiden jatkona on Ensimmäinen toimintasuunnitelma (2008–2010), jolla strategista kumppanuutta on tarkoitus toteuttaa.

    2.3

    Kääntymällä työllisyysasioissa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puoleen komissio osoittaa, että se on valmis nostamaan työllisyyden kehitysyhteistyöpolitiikkansa eturivin tavoitteeksi ja että sen mielestä taloudellisilla ja sosiaalisilla toimijoilla on oma merkityksensä köyhyyden poistamisessa synnyttämällä kunnollisia työpaikkoja. ETSK suhtautuu komission näkemykseen suurella tyytyväisyydellä.

    Tällä lausunnolla, jossa ensin luodaan lyhyt katsaus paitsi aiemmin harjoitettuun politiikkaan ja sen tuloksiin Afrikan nykytilanteessa mutta myös tulevaan politiikkaan, on tarkoitus korostaa niitä oleellisia toimia, joihin Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä olisi syytä ryhtyä kunnollisten työpaikkojen luomisen edistämiseksi. Tähän pyritään ottamalla huomioon 8. ja 9. joulukuuta 2007 Lissabonissa pidetyssä EU:n ja Afrikan välisessä huippukokouksessa päätetyt suuntaviivat ja toimintaohjelma. Niinpä lausunnossa tukeudutaan erityisesti ETSK:n aiempiin Afrikan kehittämistyötä käsitteleviin lausuntoihin ja muihin asiakirjoihin (1).

    3.   Yleisiä huomioita

    3.1

    Afrikan manner on kirjava kokonaisuus. Se koostuu historialtaan, kulttuuriltaan, etniseltä taustaltaan, luonnonvaroiltaan (malmit, öljy, timantit), ilmastoltaan ja demokraattiselta kehitykseltään toisistaan poikkeavista valtioista, joissa myös hyvän hallintotavan kehittyminen ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat edenneet eri tahtiin. Tämän vuoksi myös maiden taloudellinen ja sosiaalinen tilanne eroavat toisistaan. Näin ollen Afrikkaa ei helposti voida ymmärtää tai tarkastella kokonaisvaltaisesti ja yksiviivaisesti. Afrikan mailla on kuitenkin myös yhteisiä piirteitä, kuten ennen kaikkea suhteet Eurooppaan, olipa kyse sitten vanhoista, uusista tai yhteisen historian synnyttämistä suhteista, jotka antavat mahdollisuuden yhteiselle tulevaisuudelle, joka puolestaan on altis yhteisille muutoksille.

    3.2

    Euroopan ja Afrikan välisiä suhteita on uuden vuosisadan globaalissa ympäristössä voitava kehittää huomattavasti ottamalla oppia aiemmista kokemuksista. Suhteiden kehittämisessä on tiedostettava tarve rakentaa yhteistä tulevaisuutta pikemminkin yhteisten panosten ja riskien kuin yhteisen historian jaksojen, myötätunnon tai uskollisuuden varassa, näiltä mantereilta peräisin olevien kumppanitahojen välisten ristiriitojen uhallakin.

    3.3

    Haaste on merkittävä. Afrikkaan, joka sijaitsee vain 15 kilometrin päässä Euroopan mantereesta, kulminoituvat kaikki nykymaailman ”suuret riskit”, kuten hallitsematon siirtolaisuus, uudet epidemiat, ilmasto- ja ympäristökatastrofit tai terrorismin uhka. Afrikasta löytyy kuitenkin myös paitsi luonnonvarojen myös kulutuksen ja investointien kysynnän suurin potentiaali.

    3.4

    Euroopan unioni on toki edelleen Afrikan tärkein talouskumppani ja suurin lahjoittajataho. Voimakkaasti Afrikkaan panostavat uudet lahjoittajamaat, etupäässä Kiina mutta myös Intia, Latinalaisen Amerikan suuret maat ja Persianlahden monarkiat sekä jopa Iran, ovat kuitenkin murtaneet tämän historiallisen monopolin. Sitä on ollut murtamassa myös Yhdysvallat, joka haluaa varmistaa energiatoimituksensa, torjua terrorismin uhkaa, ulottaa edemmäs taistelun kristillisten ja demokraattisten arvojen puolustamiseksi sekä vastustaa sitä huolestuttavaa kiinalaisten esiinmarssia (2).

    3.5

    On kuitenkin selvää, että Euroopan turvallisuus ja sen kyky pitää yllä kestävää kasvua riippuvat vastedes tiiviisti ja välittömästi Afrikan mantereen kehityksestä ja vakauttamisesta. Keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä ei ole mahdollista, että Eurooppa jäisi yksin vaurauden saarekkeeksi, kun köyhyyden ja kurjuuden leimaama Afrikka on vain 15 kilometrin päässä. Panoksena on kestävä kehitys Euroopan unionissa, jonka on vastedes otettava huomioon, että Afrikka on sen ”rajana”.

    3.6

    ”EU:n Afrikka-strategiaa on pitkään leimannut epätasapainoinen lahjoittaja-avunsaaja-suhde, jota värittää vääränlainen ’hyvän omantunnon’ ideologia ja yksipuolinen näkemys eduistamme. Tämä vanhakantainen ja epärealistinen näkemys on ollut äärimmäisen vahingollinen. Nyt ajattelua on muutettava ja omaksuttava uudenlainen näkemys kumppanuudesta, joka perustuu tasapuolisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin sekä yhteisten etujen logiikkaan ja jossa tukeudutaan sellaisiin tekijöihin kuin kestävään kehitykseen ja hyvään hallintotapaan taloudessa, verotuksessa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä, sekä teknologian siirtoon (3).”

    3.6.1

    Näin ollen voidaan todeta, että strategia, joka perustuu epätasapainoiseen lahjoittaja-avunsaaja- tai rahoittaja-edunsaaja-suhteeseen ja joka aineellistuu erityisesti niissä sopimuksissa, jotka ovat ohjanneet tai ohjaavat EU:n ja Afrikan välisiä suhteita, ”on epäonnistunut (4). Niinpä tilanteen on muututtava.

    Strategia on ajanut Afrikan valtioita erityisesti taloudelliseen riippuvuuteen ja heikentänyt sitä elinvoimaa, jota maat tarvitsevat päästäkseen aktiivisesti osallisiksi maailmataloudesta.

    3.6.1.1

    Vaikka Euroopan unioni ja monet jäsenvaltiot (usein entiset siirtomaaisännät) sekä Maailmanpankin kaltaiset kansainväliset järjestöt ovat harjoittaneet kehitysyhteistyötä vuosikymmenten ajan, Afrikan äärimmäinen köyhyys on itse asiassa pahentunut ja syventynyt.

    3.6.1.2

    Kehittyvistä maista tai alueista, kuten Kiinasta, Intiasta, Kaakkois-Aasiasta ja Brasiliasta, on syntymässä kansainväliseen kauppaan vaikuttavia talousmahteja, mutta Afrikan eteneminen ei ole päässyt vauhtiin muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.

    3.6.1.3

    Voidaankin kysyä, miten Etelä-Korean kaltaisesta maasta, joka vielä muutama vuosi sitten eli ”riisinviljelylle ja riisinviljelystä”, on nyt tullut yksi maailman suurimmista elektroniikan valmistajista, laivanrakentajista, IT-palvelujen tuottajista ja autonrakentajista, ja miksi näin ei ole tapahtunut Afrikan kohdalla?

    3.6.1.4

    Eurooppa on edelleen suurin afrikkalaisten tuotteiden tuoja. Vaikka tullit ovat lähes 25 vuoden ajan olleet epäsuhtaiset, Afrikan maiden viennin volyymi EU:hun on vähentynyt lähes puolella: 8 prosentista vuonna 1975 2,8 prosenttiin vuonna 2000 suhteessa maailmankaupan volyymiin. Näin ollen pelkkä tullietuuskohtelu ei ole riittänyt. Afrikkalaisten tuotteiden heikko kilpailukyky on rasittanut Euroopan maihin suuntautuvaa Afrikan vientikauppaa.

    3.6.1.5

    Enimmäkseen luonnonvarojen hyödyntämiseen perustuvan kasvun hedelmät jakautuvat epätasaisesti, mikä syventää eroja. Siten jo ennestään köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tämä on kaukana hyvästä taloudellisesta hallintotavasta ja etiikasta. Moni afrikkalainen sanoutuukin irti nykykehityksestä:

    ”Alkuperämaissa lainvastaisesti hankitut ulkomaisiin pankkeihin sijoitetut varat on kotiutettava” (5).

    ”Huono hallintotapa tuhoaa meidät. Jotkin maat ovat jopa köyhempiä nyt kuin ennen öljyn ja timanttien hyödyntämistä. Joissakin maissa valtaapitävien henkilökohtainen omaisuus on suurempi kuin valtionvelka! Tauti ei tule ulkopuolelta vaan meistä itsestämme” (6).

    4.   Kairosta Lissaboniin: Afrikan ja EU:n välinen uusi strategia

    4.1

    Tähän asti harjoitetulla politiikalla ja siihen osoitetulla rahoituksella ei ole kaikissa tapauksissa päästy toivottuun tulokseen etenkään kunnollisten työpaikkojen aikaansaamisessa. Näin ollen tilanne ei voi jatkua ennallaan, ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitea onkin tyytyväinen 8. ja 9. joulukuuta 2007 Lissabonissa pidetyn huippukokouksen myönteisiin tuloksiin. Se panee tyytyväisenä merkille poliittisen tahdon, jonka ansiosta Afrikan ja Euroopan yhteistyötä ja sen myötä myös niiden välisiä kaupallisia ja poliittisia suhteita on mahdollista paitsi täydentää myös muuttaa ja suunnata uudelleen.

    4.2

    Voidaankin sanoa, että nyt kun Kairon kokouksesta on kulunut seitsemän vuotta, Lissabonin kokous on luonut pohjan Afrikan ja Euroopan unionin uudelle tasavertaiselle strategiselle yhteistyökumppanuudelle, joka perustuu yhteisiin arvoihin, periaatteisiin ja etuihin ja mahdollistaa siten kansainvälisiin haasteisiin tarttumisen yhdessä. Näitä haasteita ovat muun muassa rauha ja turvallisuus, hallinto ja ihmisoikeudet, siirtolaisuus, energiakysymykset ja ilmastonmuutos, kauppa, infrastruktuuri ja kehitys.

    4.3

    Strategian omaleimaisuus ja uutuus näkyvät sisällön ohella siinä, että se käsittää toimintavaiheen julkilausuman lisäksi kahdeksan ensisijaisen toimen ohjelmaa (ks. lausunnon liite I), jotka palvelevat eräänlaisena ohjenuorana tai toimintasuunnitelmana. Niiden tarkoituksena on konkretisoida Afrikassa ja Euroopassa määriteltyjen valintojen ja strategisten prioriteettien täytäntöönpano. Näiden kahdeksan, Cotonoun sopimuksen tavoin hyvin kunnianhimoisen toimintaohjelman toteutumisen edistymistä arvioidaan seuraavassa huippukokouksessa vuonna 2012.

    4.4

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean mielestä on myönteinen asia, että sinänsä tärkeiden periaatejulistusten ohella on nyt saatu aikaan työsuunnitelma, jonka avulla julistukset voidaan panna täytäntöön ja niiden toteutumista voidaan arvioida jo vuonna 2010.

    4.5

    ETSK korostaa, että kaikki kahdeksan toimintaohjelmina toteutettavaa kumppanuutta voivat edistää kunnollisten työpaikkojen luomista poliittisen päätöksen tekemisestä lähtien, kun toimintaohjelmia täydennetään erityisellä työllisyyspolitiikalla (ks. tekstijakso 7).

    4.6

    Huippukokouksen julistuksista ja molempien osapuolten ilmaisemasta hyvästä tahdosta huolimatta osa afrikkalaisista kumppaneista toi esiin strategiaan liittyviä vaikeuksia ja kompastuskiviä. Vaikka uusi strategia merkitsee tasavertaista kumppanuutta, heidän mielestään sillä voi ei voida noin vain pyyhkiä pois suhteita, joita hallitsija-hallittava-asetelman katsotaan vielä nykyäänkin leimaavan:

    EU:n byrokratiaa arvosteltiin ankarasti: ”Kiinan kanssa on toisin, sillä se toimittaa nopeasti tarpeelliset traktorit.”

    EU:ta vaadittiin joko hyvittämään Afrikalle siirtomaa-aikana siltä riistetty omaisuus tai ottamaan vastaan Afrikan siirtolaiset.

    Esitettiin epäilyjä, voidaanko talouskumppanuussopimuksia tehdä aidossa kumppanuuden hengessä.

    Suhtautumisessa Zimbabwen kriisiin esiintyvistä voimakkaista mielipide-eroista esitettiin tuomitsevia näkemyksiä.

    Näin ollen edessä on vielä pitkä ja kivinen tie ennen kuin molemmat osapuolet voittavat haasteet uudessa luottamuksen hengessä.

    4.6.1

    Niinpä ETSK toteaa tasavertaisen kumppanuuden hengessä, että Afrikan maiden hallitusvallan käyttäjät ovat ennen muuta itse vastuussa hyvästä hallintotavasta, korruption torjumisesta sekä suorien tai ulkomaisten investointien ohjaamisesta köyhyyden poistamiseen. Afrikan maiden suvereniteettia vahvistava vastuunotto on uudistetun kumppanuuden vääjäämätön vaihe. Uuden tasavertaisen kumppanuuden omaksuminen Euroopan unionin ja Afrikan välillä on siten tärkeä periaate, joka saa ilmauksensa pyrkimyksessä luoda kunnollisia työpaikkoja.

    4.7

    ETSK panee tyytyväisenä merkille, että julkilausumassa annetaan sija kansalaisyhteiskunnalle paitsi institutionaalisella tasolla (EU:n Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja Afrikan unionin talous- ja sosiaalineuvostojen väliset suhteet) (7) myös kaikkiin järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan muodostaviin valtioista riippumattomiin toimijoihin nähden (8). Tältä osin on otettava epäonnistumisenkin uhalla huomioon Cotonoun sopimuksen täytäntöönpanon vaikeudet, jotta ilmaistu poliittinen tahto voidaan konkretisoida.

    Komitea suhtautuu yleisesti ottaen myönteisesti siihen, että EU:n ja Afrikan välisessä strategiassa pääpaino on koko Afrikan kehittymisessä.

    5.   Kunnollisten työpaikkojen luominen tehokkaan EU-Afrikka-strategian välttämätön tavoite

    5.1

    EU:n ja Afrikan välisen strategian 55 artiklassa todetaan seuraava: ”Työllisyyskysymyksiä ja etenkin sosiaaliturvaa, riittämättömiä työllistymismahdollisuuksia sekä kunnollisten työpaikkojen saamisen edistämistä Afrikassa tullaan käsittelemään yhteisesti siten, että etusija annetaan virallisessa taloudessa hyödyllisten työpaikkojen luomiselle, huonojen elin- ja työolojen kohentamiselle YK:n työllisyysohjelman mukaisesti sekä epävirallisen talouden siirtämiselle osaksi virallista taloutta”.

    5.2

    Komitea on tyytyväinen siihen, että EU:n ja Afrikan välisessä strategiassa otetaan virallisesti huomioon kunnollisten työpaikkojen kysymys, sillä komitea katsoo, että kunnollisten työpaikkojen määrän lisääminen ja niiden laadun parantaminen ovat keskeisellä sijalla epätasa-arvon ja köyhyyden vähentämisessä sekä sosiaalisessa osallistamisessa. Nämä puolestaan ovat välttämättömiä tekijöitä äärimmäisyysliikkeiden ja konfliktien kitkemiseksi ja valtioiden vakauttamiseksi.

    6.   Afrikan työllisyystilanne

    Työllisten osuus Afrikassa on korkea (68,6 prosenttia). Myös työttömyysaste on korkea (10,3 prosenttia), mutta suurin ongelma on kunnollisten ja tuottavien työpaikkojen puute: 46,2 prosenttia väestöstä, josta 55,4 prosenttia asuu Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa, joutuu tulemaan toimeen alle dollarilla päivässä. Toisin sanoen merkittävä osa työllistetyn väestön työpaikoista on epävirallisia, yleensä omavaraistalouden työpaikkoja. Näiden osuus kaikista työpaikoista yhteensä on 68 prosenttia, ja niistä 57,2 prosenttia on maatalouden alkutuotannossa, jossa huomattava osa työntekijöistä on nuoria ja naisia. Naisilla onkin ratkaiseva rooli talouksien ja perheiden keskushenkilöinä ja afrikkalaisen talouden ja yhteiskuntarakenteen peruspilareina (ks. lausunnon liite II).

    7.   Kunnollisten ja tuottavien työpaikkojen luominen

    Ensisijaisena tavoitteena on luoda Afrikkaan vapaasti valittavissa olevia kunnollisia ja tuottavia työpaikkoja, sillä vain siten voidaan tehokkaasti kitkeä köyhyyttä, rakentaa ihmisarvoista elämää sekä kehittää tehokasta ja kaikkien ulottuvilla olevaa sosiaaliturvaa. Tämä toteutetaan ottamalla sukupuolinäkökohdat ja nuorisokysymys huomioon kaikilla tasoilla, sillä nuorissa on Afrikan tulevaisuus, ja nuoret voivat toimia solidaarisuuden sanansaattajina sukupolvien välillä.

    Ilman tuottavia työpaikkoja kunnollisen elintason, taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tai yksilöiden kasvun tavoittelu on turhaa. Näihin tavoitteisiin päästään ennen kaikkea kehittämällä henkilöresursseja ja yksityisen sektorin yrityksiä. Tavoitteiden täysimääräinen saavuttaminen puolestaan edellyttää, että niihin voidaan pyrkiä yksilön kehitystä suosivissa oloissa, joissa toteutuvat demokratia, oikeusvaltion periaatteet, hyvä hallintotapa sekä ihmisoikeuksien ja sosiaalisten oikeuksien kunnioitus.

    Lissabonin huippukokouksessa hyväksytyssä EU:n ja Afrikan välisessä strategiassa työllisyyskysymys näkyy kautta linjan. Tämän tekstijakson tavoitteena on syventää tätä ratkaisevan tärkeää kysymystä suuntautumisvaihtoehtoja analysoiden. Siksi pohditaan tavoitteeseen pääsyn kannalta keskeisiä välineitä: menetelmä on lähinnä makrotaloudellinen. Sitä vastoin toimien moninaisuuden vuoksi olisi myöhemmin syytä laatia luettelo eurooppalaisten valtiovallasta riippumattomien organisaatioiden kehitysyhteistyötoimista Afrikassa siten, että luettelossa näkyvät niiden loppuun saattamat ohjelmat ja erityisesti yhteistyössä työpaikkojen luomiseen osallistuvien paikallisten yhteisöjen ja/tai ryhmittymien (osuuskunnat, puutarhanviljely-yhdistykset, opetus- tai terveydenhoitolaitokset) kanssa toteutetut ohjelmat.

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitea painottaa kuitenkin edellä todetun lisäksi voimakkaasti sitä, että Afrikan kehittäminen sekä kunnollisten ja tuottavien työpaikkojen luominen voi toteutua vasta entistä vakaammissa Afrikan valtioissa. Moni Afrikan maa kamppailee kuitenkin edelleen loputtomien konfliktien kourissa. Laajoja pakolaisvirtoja synnyttävät konfliktit ovat kymmenen viime vuoden kuluessa syösseet vakavaan kriisiin Guinean, Liberian ja Sierra Leonen, joissa on runsaasti luonnonvaroja, varsinkin timantteja ja puuta, puhumattakaan Sudanin ja Darfurin kriisistä, Pohjois-Ugandan ”unohdetusta sodasta”, Keski-Afrikan tasavallan itä- ja pohjoisosien jatkuvista levottomuuksista tai Kongon konfliktista. Näin ollen Euroopan unionilla ja kansainvälisellä yhteisöllä yleisesti on tärkeä rooli tässä Afrikan mantereen tulevaisuuden kannalta ratkaisevassa kysymyksessä. On nimittäin selvää, että vaikka työllisyyttä parantamalla voidaan lisätä Afrikan maiden vakautta, Afrikan valtioiden epävakaat olot ovat kehityksen tiellä ja estävät siten työpaikkojen syntymisen — kaikkien niiden hirmutekojen ohella, joita kukaan ei voi sivuuttaa tai hyväksyä.

    7.1   Runsaasti työpaikkoja synnyttävän kasvun edistäminen

    7.1.1

    Vuosi 2006 oli Afrikan talouskasvun hyvä vuosi: Pohjois-Afrikan talous kasvoi 6,3 prosenttia ja Saharan etelänpuoleisen Afrikan 4,8 prosenttia. Tosin erot valtioiden välillä olivat suuret.

    7.1.2

    Luvut ovat merkittävät etenkin Euroopan unionin tuloksiin verrattuna. Kun kuitenkin otetaan huomioon Afrikan paikallaan polkeva tai jopa taantuva tuottavuus, huonosti suunnatut investoinnit, teollisuus- tai maataloustuotannon enimmäkseen heikko lisäarvo, räjähdysmäinen väestönkasvu ja huutava pula kunnollisista työpaikoista, kasvun olisi oltava kaksinumeroinen työpaikkojen määrän lisäämisen ja niiden laadun parantamisen mahdollistamiseksi. Arvioiden mukaan tarvitaan vähintään 9 prosentin kasvu, jotta voidaan tarkastella luottavaisin mielin vuosituhannen kehitystavoitteita. Nämä tavoitteet eivät kuitenkaan valitettavasti sisällä työllisyystavoitteita.

    7.1.3

    Kasvu on synnyttänyt niukasti työpaikkoja, koska se on alun perin huonosti suunnattu. Usein kasvun taustalla on lisääntynyt luonnonvarojen hyödyntäminen, jota leimaavat usein lähes ala-arvoiset työolot ja jonka kannattavuus on hiljattain noussut räjähdysmäisesti varsinkin öljyntuottajamaissa raakaöljyn hinnannousun ansiosta. Epävakaa ja kurssiheilahteluille altis öljyala ei kuitenkaan synnytä lisää työpaikkoja. Sama koskee muita luonnonvaroja, koska ne tuodaan Eurooppaan yleensä jalostamattomina. Lisäksi keskiluokka nauttii kasvun sadosta yleensä tuontituotteiden muodossa. Näin ollen ei myöskään tämäntyyppinen kulutus edistä paikallista työllisyyttä.

    7.1.4

    Raakaöljystä saatava voitto, josta ei aina tiedetä, missä ja miten se hyödynnetään, olisi investoitava korkean lisäarvon jalostustuotteiden valmistukseen, joka puolestaan saa aikaan runsaasti työpaikkoja lisäävää kasvua. Sama pätee muihin luonnonvaroihin tai maatalouteen, joka voi niin ikään edistää maatalouden elintarviketuotannon kehittämistä hyvin järjestelmällisen, riittävästi rahoitetun ja ensisijaistetun maatalouspolitiikan avulla (vrt. lausunnon kohta 7.4 ja liite IV).

    7.1.5

    Pelkkä raaka-aineiden hyödyntäminen tai perinteinen maatalouden suurtuotanto (sokerijuurikkaiden, puuvillan, banaanin, maapähkinän tai kaakaon tuotanto) ei siis luo mahdollisimman laajalti työpaikkoja synnyttävää kasvua. Kasvua saadaan aikaan kehittämällä jalostusteollisuutta, jossa valmistetaan pitkälle kehiteltyjä, suurta lisäarvoa tuovia tuotteita. Tämä on paras keino paitsi välttää pitkällä aikavälillä ulkomaankaupan vaihtosuhteen heikkeneminen myös keino mahdollistaa osallistuminen ensin alueiden talouteen ja myöhemmin maailmantalouteen ja hyötyä siitä mentäessä kohti uutta kehitysvaihetta.

    7.2   Investointien suuntaaminen tuotannon monipuolistamiseen

    Ilman kasvua työpaikkoja syntyy niukasti tai ei ollenkaan, mutta kasvukaan ei ole mahdollista ilman laadukkaita investointeja.

    On yleisesti tunnustettu tosiasia, että huomattava kasvu perättäisinä varainhoitovuosina (vrt. kohta 7.1.2) edellyttää investointiastetta, joka on noin 22–25 prosenttia bruttokansantuotteesta. Viime vuosina investointiaste on ollut vain noin 15 prosenttia. Pyrittäessä tällaisen kasvuvauhdin saavuttamiseen voidaan yksilöidä kaksi investointien lähdettä.

    7.2.1   Endogeeniset investoinnit

    7.2.1.1

    Ensinnäkin kyse on investoinneista aloihin, jotka tuovat suurta lisäarvoa ja (tai) joilla on suuri tuotantokapasiteetti ja joilla siten on myös suuri potentiaali työpaikkojen luojina: infrastruktuurit, maatalous ja kestävä kehitys, ympäristönsuojelu, kulttuuriteollisuus, liikenne, kalastus, metsätalous, IT-ala ja teollisuus (jalostusteollisuus ja lopputuotteet). Toiseksi kyse on investoinneista aloihin, jotka ovat mukana luomassa suorien ulkomaisten investointien houkuttelemiseen soveltuvia oloja. On myös syytä pyrkiä luomaan suotuisaa kiertokulkua, jossa endogeeniset investoinnit saavat aikaan tuotantoa, kauppaa ja voittoja, mikä puolestaan synnyttää lisää endogeenisiä investointeja.

    7.2.1.2

    Endogeeniset investoinnit tai taloudellisten resurssien valjastaminen voisivat auttaa Afrikkaa päättämään itsenäisesti kehityksen painopistealueita sen sijaan, että niitä ohjaisivat suorat ulkomaiset investoinnit.

    7.2.1.3

    Mistä varat endogeenisiin investointeihin?

    Luonnonvarojen (öljy, kaasu, hiili, timantit, puu, malmi, kromi, platina, koboltti, kulta, mangaani, kupari, rauta, uraani jne.) (9) synnyttämän valtavan välittömän tai välillisen hyödyn valjastaminen on tällainen tekijä. (Miten tämä hyöty on nykyisin valjastettu? Mitä tapahtuu esimerkiksi sokerista saatavalle tuotolle — siitä maksettiin kolminkertainen maailmanmarkkinahinta?)

    Arvonlisäveron käyttöönotto on lisännyt julkisen vallan tuloja vain niukasti. Tässä on kehittämisen varaa.

    Tietyissä maissa veronkannon parantamisella voitaisiin verotulot kaksinkertaistaa.

    Verotulojen osuudessa bruttokansantuotteesta on huomattavia eroja (Algeriassa ja Angolassa osuus on 38 prosenttia, Nigerissä, Sudanissa ja Tšadissa alle 10 prosenttia). Tämä osoittaa, että maissa, joissa osuus on vähäinen, on mahdollisuus kasvattaa verotuloja tuntuvasti.

    Muutetaan epävirallinen työ viralliseksi, mikä laajentaisi verotuspohjaa ja siten myös tulopohjaa.

    Mainitut parannukset yhdessä olisivat omiaan voimistamaan julkisen vallan politiikkaa määrällisesti ja laadullisesti.

    Siirtotyöläisten rahalähetykset ovat tärkeä kehityksen lähde monissa maissa (10). Niiden osuus vuonna 2004 oli noin 16 miljardia dollaria. Lasketut ja virallisen laskennan ulkopuolelle jäävät varat muodostavat suuremman osan taloudellisista resursseista kuin julkinen kehitysapu ja suorat ulkomaiset investoinnit. Rahalähetykset eivät johda velkaantumiseen, ja jos ne lähetetään Afrikan maiden virallisen pankkijärjestelmän kautta — kunhan ne ovat varmoja, luotettavia ja tehokkaita, niillä voi olla huomattava vaikutus investointikapasiteettiin. Jo pelkästään tämä seikka on osoitus maahanmuuton merkityksestä afrikkalaisille maille. Asian merkitys edellyttää sitä, että EU, sen yksittäiset jäsenvaltiot ja kyseessä olevat Afrikan valtiot käyvät perusteellisia keskusteluja kaikista mukautuksista muuttovirtojen sääntelyssä (11).

    Pääomakato vie edelleen huomattavia määriä Afrikan maiden investointiresursseista. Pääomakato on kaksi kertaa niin suuri kuin koko Afrikan kokonaisvelka  (12). Osa asiantuntijoista pitääkin Afrikkaa muun maailman ”nettovelkojana”. Tuottaviin investointeihin suunnattuina näillä varoilla voitaisiin luoda työpaikkoja ja varmistaa suuren väestönosan tulonsaanti. Aivoviennin tyrehdyttämisen lisäksi, kuten joissakin Euroopan maissa on tehty, Euroopan maiden hallitukset voisivat harkita väliaikaista velkojen anteeksiantoa pääoman kotiuttamiseksi.

    Näiden muutosten avulla ja toteuttamalla tarvittavat uudistukset erityisesti rahataloudessa ja talousarviossa Afrikka kykenisi valjastaman entistä suuremman osan varoistaan omaehtoisten tuottavien investointien rahoitukseen.

    7.2.2   Suorat ulkomaiset investoinnit

    Suorilla ulkomaisilla investoinneilla on ratkaiseva merkitys Afrikan talouskehityksessä. Niiden asema on keskeinen, sillä vastaanottavien maiden kehitysprosessiin oikein suunnattuina ne tuovat pääomaa, teknologiaa sekä osaamista ja ammattitaitoa näihin maihin ja mahdollistavat pääsyn markkinoille. Tämä puolestaan tehostaa voimavarojen hyödyntämistä ja lisää tuotavuutta.

    7.2.2.1

    Suorat ulkomaiset vuosittaiset investoinnit Afrikkaan kaksinkertaistuivat 1980-luvulla 1970-lukuun verrattuna ja nousivat 2,2 miljardiin dollariin. 1990-luvulla niiden arvo oli jo 6,2 miljardia dollaria ja 13,8 miljardia dollaria vuosina 2000–2003. Afrikan osuus on silti vain noin 2–3 prosenttia maailmanlaajuisista investoinneista. Investoinnit Afrikan maihin olivat huipussaan 1970-luvun puolessavälissä 6 prosentin osuudella, mikä oli alle 9 prosenttia kehitysmaihin suunnatuista investoinneista. Vuonna 1976 osuus oli 28 prosenttia.

    7.2.2.2

    Afrikan maihin suunnatuille suorille ulkomaisille investoinneille on tyypillistä, että niihin houkuttelevat usein näiden maiden luonnonvarat. Tämä selittää myös investointien epätasaisen jakautumisen Afrikan maiden välillä. Keskimäärin kolme neljäsosaa suorista ulkomaisista investoinneista on kahden viime vuosikymmenen kuluessa tehty 24:een Afrikan maahan, joiden toimeentulo riippuu öljystä ja malmista.

    7.2.2.3

    Suorat ulkomaiset investoinnit on suunnattava uudelleen erityisesti jalostussektoreihin, jolloin varmistetaan kilpailukykyisen ja teknologian siirrosta hyötyvän tuotannon monipuolistaminen. Houkutellakseen monipuolisia ja tehokkaita ulkomaisia investointeja Afrikan on pyrittävä edelleen luomaan investoinneille otolliset ja puoleensavetävät puitteet. Ulkomaiset investoinnit ovat nimittäin mahdollisia ja niillä voidaan edistää kehitystä vain tiettyjen ehtojen täyttyessä, joita ovat laadukkaat taloudelliset rakenteet ja infrastruktuurit, markkinoiden riittävä koko — minkä vuoksi alueellinen integraatio on hyvin tärkeä — työvoiman kouluttaminen (vrt. kohta Henkilöresurssit), julkisen vallan vahvistaminen ja vakauttaminen sekä hyvä hallintotapa. Tehokkaat suorat ulkomaiset investoinnit edellyttävät lisäksi, että ne otetaan huomioon kansantaloudellisessa suunnittelussa sekä alueiden eri tasoilla ja maailmanlaajuisesti. Tässä tarkoituksessa todellisen kansallisen kehitysstrategian suunnittelu on toteuttava samalla tavoin kuin tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla Kaakkois-Aasian maiden kohdalla.

    7.2.2.4

    Suorat ulkomaiset investoinnit eivät kuitenkaan ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, kuten hyvää hallintotapaa, demokratiaa, oikeusvaltion periaatteita, ihmisoikeuksien kunnioittamista, korruptiota tai pääomakatoa koskeviin kysymyksiin. Onkin syytä korostaa, että Kiinasta peräisin olevat investoinnit ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosina etenkin diplomaattisten ponnistelujen ansiosta; niiden kohokohta oli Kiinan ja Afrikan välillä järjestetty huippukokous. Kiinan investoinnit keskittyvät lähes yksinomaan kaivannaisteollisuuteen. Näin Kiina haluaa varmistaa niiden raaka-aineiden saannin, joita se tarvitsee taloutensa kasvun ylläpitämiseen.

    7.2.2.5

    Kiinan ja Afrikan välinen kauppa on 20-kertaistunut kymmenessä vuodessa: kun sen arvo vuonna 1998 oli 3 miljardia dollaria, vuonna 2006 se oli jo 55 miljardia dollaria. Afrikan näkökannalta Kiinan investoinnit herättävät tosin myös paljon kysymyksiä. Kaupalla pönkitetään usein hallituksia, joiden politiikalla ei edistetä demokratiaa, oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista eikä köyhyyden poistamista (13). Darfurin konflikti on valaiseva esimerkki, samoin kuin Kiinan kanta Zimbabwen kysymyksessä. Kehitysyhteistyöpolitiikan näkökulmasta Kiinan malli on sitä paitsi kyseenalainen (vrt. lausunnon liite III).

    7.2.2.6

    EU:n jäsenvaltiot investoivat runsaasti Afrikan maihin. Investointien lisäämiseksi voidaan harkita seuraavia toimia:

    Tarjotaan EU:n yrityksille konkreettisia kannustimia esimerkiksi veroluottojen muodossa.

    Hyödynnetään nykyisiä kehitysyhteistyövälineitä sen jälkeen kun niitä on ensin tarkistettu ja parannettu. Vahvistetaan esimerkiksi Euroopan investointipankin suorituskykyä ja investointikehystä tekemällä siitä yksityisen sektorin tehokas rahoituslähde.

    Perustetaan takuuväline/-elin tarkoituksenmukaisesti rahoitetuille investoinneille Cotonoun sopimuksen 77 artiklan 4 kohdan mukaisesti.

    7.3   Pk-yrityksistä talouskehityksen työväline

    Yksityisen sektorin vahvistaminen ja monipuolistaminen on ratkaisevassa asemassa kestävän kehityksen, työpaikkojen luomisen ja siten köyhyyden vähentämisen kannalta.

    Useimmissa Afrikan maissa epävirallinen sektori on kuitenkin jokseenkin löyhästi sidoksissa yhtäältä mikroyrityksiin, jotka keskittyvät lähinnä sosiaalisen toimeentulon varmistamiseen eivätkä siten varsinaisesti edistä taloutta, sekä toisaalta suurien ulkomaisten yritysten tytäryhtiöihin, jotka toimivat miltei täysin omavaraisesti eivätkä siten juurikaan piristä paikallistaloutta.

    Näin ollen on syytä edistää pk-yritysten esiintuloa, sillä ne ovat yhtenäisen talousrakenteen peruskivi ja vauhdittavat Afrikan kehitykselle välttämättömän yksityissektorin kehittymistä.

    Pk-yritysten tukeminen edellyttää erityisesti seuraavia toimenpiteitä:

    Syvennetään alueellista integraatiota (vrt. kohta 7.8) paikallismarkkinoiden suppeuden kompensoimiseksi.

    Kevennetään hallinnollista taakkaa, lisätään oikeuslaitoksen uskottavuutta, mukautetaan perusrakenteita, myös muita kuin aineellisia (esimerkiksi viestintää) näiden tarpeiden mukaisesti.

    Tarjotaan taloudellisia mahdollisuuksia (vrt. endogeenisiä investointeja käsittelevä kohta 7.2.1) pk-yritysten perustamiseen ja niiden toiminnan rahoittamiseen. Tässä tarkoituksessa on parannettava erityisesti yritysilmastoa esimerkiksi markkinointiin, autettava pk-yrityksiä vastaamaan virallisen talouden vaatimuksiin sekä laajennettava rahoituksen tarjontaa turvautumalla entistä useammin rahoituspalvelujen ulkopuoliseen yksityiseen sektoriin.

    Euroopan unionin on nostettava pk-yritysten kehittäminen osaksi Afrikan kehitysyhteistyöpolitiikkaa. EU:n on edistettävä jäsenvaltioissa ja jäsenvaltioiden yritysten keskuudessa pk-yritysten perustamista edistämällä investointeja verokannustimin (esimerkiksi veroluotoin, korkotuetuin lainoin ja EIP:n avulla).

    Kannustetaan järjestelmälliseen teknologian (ammattitaidon ja osaamisen) siirtoon, mikä voi aikanaan synnyttää tutkimus- ja kehittämisohjelmia. Laitteiden ja teollisuustuotteiden toimitussopimuksia tekevien eurooppalaisten yritysten olisi sitouduttava teknologian siirtoon (niin toimitaan Kiinan kanssa mm. ydinenergian ja ilmailun aloilla): näin olisi syytä toimia myös Afrikan kohdalla vähemmän pitkälle kehitetyissä tuotteissa, joissa rahoituspanokset ovat tosin vähäisemmät).

    Kehitetään ja perustetaan yrityshautomoita liittämällä koulutukseen yrittäjyyteen kannustaminen.

    Kehitetään yhteenliittymiä ja yhteisyrityksiä nivomaan toisiinsa Afrikan ja Euroopan maiden yritysten toiminnan osa-alueita (pääomavirrat, työvoima, johtaminen).

    7.4   Kehitetään nykyaikaista ja kilpailukykyistä maataloutta

    Maaseudun kehittämisessä tärkeät alat, kuten maatalous, kalastus ja metsätalous, on nostettava Afrikan kehityksen strategiseksi painopistealueeksi. Nämä alat ovat kehityksen peruspilareita ja laajasti harjoitettuna muodostavat talous- ja yhteiskuntaelämän perustan. Niiden kehittäminen on siten välttämätöntä tavoiteltaessa omavaraisuutta elintarviketuotannossa, sillä ne ovat olennainen osa Afrikan maiden taloutta, edesauttavat väestön elinolojen vakauttamista, puhumattakaan niiden suuresta potentiaalista työpaikkojen luomisessa. Kun otetaan huomioon, että 57,2 prosenttia Afrikan työssäkäyvästä väestöstä saa toimeentulonsa maataloudesta (vastaava luku teollisuusmaissa on 5 prosenttia), on hämmästyttävää, että vain 1 prosentti Euroopan yhdeksännen kehitysrahaston määrärahoista on suunnattu maatalouteen. Tämä vahvistaa ajatusta, että kansalaisyhteiskunnan edustajat ja etenkin maanviljelijät on kutsuttava mukaan kansallisten maaohjelmien valmisteluun. Vertailun vuoksi todettakoon, että Maailmanpankin varoista 8 prosenttia on suunnattu maatalouteen. Pankki on itse myöntänyt, että osuus on liian pieni.

    Maatalouden raaka-aineiden ja siten myös elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnan nousun vuoksi on entistäkin tärkeämpää, että maataloutta kehitetään asteittain sellaisen vastuullisen, hyvin jäsentyneen sekä pitkälle, keskipitkälle ja lyhyelle aikavälille hyvin suunnitellun maatalouspolitiikan avulla, jonka budjetointi ja rahoitus laajasti ymmärrettynä asetetaan etusijalle ja jota mukautetaan Afrikan maiden tarpeisiin sopivaksi alueellista toimintamallia unohtamatta.

    Kyseistä maatalouspolitiikkaa voidaan sen maksimaalisen onnistumisen takaamiseksi kehittää ja harjoittaa vain afrikkalaisten maatalousjärjestöjen tuella ja suojamekanismeja siihen sisällyttämällä: Ei ole järkevää, että esimerkiksi Senegaliin tuodaan riisiä Aasian maista, vaikka sillä on jokiseudulla omat, kastelujärjestelmien turvaamat viljelymahdollisuutensa, joita ei ole valjastettu hyötykäyttöön.

    Lausunnon liitteessä IV esitetään näkökohtia, jotka voisivat tarjota perustan järkevälle maataloussektorin työllisyyspolitiikalle.

    7.5   Henkilöresursseista työllisyyspolitiikan kulmakivi

    Henkilöresurssien kehittäminen on kehittämisstrategioiden vääjäämätön osa. Koulutuksella on tärkeä rooli joustavan ja monipuolisiin työtehtäviin kykenevän ja ammattitaitoisen työvoiman kouluttamisessa. Henkilöstöresurssien suunnittelusta vastaavien onkin yhdessä talous- ja yhteiskuntaelämän toimijoiden kanssa kartoitettava työpaikkojen ja työmarkkinoiden tarpeita, laadittava keskipitkän ja pitkän aikavälin ennusteita sekä ennakoitava koulutuksen ja työllisyyden vastaavuuteen liittyviä keskeisiä ongelmia ja haasteita. Tässä mielessä nousevien talousmaiden tai viime aikoina huomattavasti kehittyneiden maiden, kuten Etelä-Korean, esimerkki on valaiseva.

    Keskeiselle sijalle on nostettava myös EU:n jäsenvaltioiden kokemus koulutusasioissa sekä kohdennetussa ja selektiivisessä rahoituksessa, jonka jäljitettävyys on varmistettu. Tätä silmällä pitäen EU tarjoaa monia koulutushankkeita, joihin afrikkalaiset opiskelijat voivat osallistua. Se on hyvin tärkeää, koska Afrikan kehitys on riippuvainen hyvin koulutetuista ihmisistä.

    Lausunnon liitteessä V tehdään selkoa toimenpiteistä, joiden avulla henkilöresursseista voidaan tehdä työllisyyden kehittämisen painopisteala.

    7.6   Alueellinen integraatio

    Yleisesti tiedostetaan, että Afrikan maiden välisen kaupan kehittämisen ja talousalueen laajentamiseen on olemassa mittavasti potentiaalia.

    Taloudellinen integraatio alueiden eri tasoilla on edennyt huomattavasti etenkin Afrikan unionin perustamisen myötä, mutta taloudellisen potentiaalin täysipainoisessa hyödyntämisessä on vielä parantamisen varaa. Siten on tarpeen parantaa tullimenettelyjen yhdenmukaistamiseksi toteutettujen toimien yhteensovittamista, vähentää tullitariffiesteitä ja muita kuin tulliesteitä, kehittää liikenne- ja viestintäsektoria lisäämällä investointeja paikallisen infrastruktuurin kehittämiseen sekä varmistaa kansalaisten vapaa liikkuvuus poistamalla viisumipakko. Tämä kaikki on osa pyrkimystä yhtenäiseen kokonaisuuteen tähtäävään aluekehityspolitiikkaan.

    Afrikan taloutta on kehitettävä ennen kaikkea kehittämällä Afrikan maiden sisämarkkinoita siten, että niillä voidaan saada aikaan endogeenistä kasvua, joka puolestaan johtaa Afrikan vakauttamiseen ja mahdollistaa maanosan aseman lujittumisen maailmantaloudessa. Alueellinen integraatio ja sisämarkkinoiden kehittäminen toimivat tukipisteenä ja ponnahduslautana Afrikalle, jotta se pääsisi myönteisellä tavalla osaksi maailmankauppaa.

    Tältä osin Euroopan talous- ja sosiaalikomitea pitää valitettavana, ettei talouskumppanuussopimuksia koskevia alueellisia neuvotteluja ole toistaiseksi saatu päätökseen, kun otetaan huomioon, että sopimusten yhtenä tavoitteena on juuri taloudellinen integraatio.

    7.7   Sosiaalidialogi

    Sosiaalidialogi on välttämätön ja keskeinen edellytys kunnollisten ja tuottavien työpaikkojen aikaan saamiseksi. Siksi sen on oltava oleellinen osa yhteisen strategian toteuttamista. Työmarkkinaosapuolten kokonaisvaltainen osallistuminen talous- ja yhteiskuntaelämään varsinkin työehtosopimusneuvottelujen avulla on demokratian vaatimusten mukaista ja toimii yhteiskunnallisen kehityksen ja vakauden sekä taloudellisen kilpailukyvyn lähteenä. Sosiaalidialogi on ensisijainen väline, joka mahdollistaa kehitystä aikaansaavan sosioekonomisen konsensuksen. Optimaalinen talouskehityskään ei ole mahdollinen ilman yhteiskunnallista kehitystä. Näiden kahden on voitava edetä rinnakkain, jotta saadaan luotua dynamiikkaa, joka on tarpeen talouskehityksen tehokkaaksi valjastamiseksi ihmisten elinolojen ja hyvinvoinnin parantamiseen sekä kunnollisten työpaikkojen luomiseen. Siksi on tarpeen kehittää ammattiyhdistysvapauksia ja työehtosopimusneuvotteluja sekä vaikutusvaltaisia ja riippumattomia työnantajien ja työntekijöiden järjestöjä, joilla on tehtävänsä suorittamiseen tarvittavat tekniset valmiudet ja osaaminen.

    7.8   Järjestäytynyt kansalaisyhteiskunta

    Valtioista riippumattomien toimijoiden osallisuus on kunnollisten työpaikkojen kehittämisen erottamaton osa, ja sen on oltava keskeisellä sijalla EU:n ja Afrikan välisessä yhteisessä strategiassa. Tämä on osallistavan demokratian vaatimusten mukaista, ja siten voidaan parantaa yrittäjien, tuottajien ja viljelijöiden ammattitaitoa ja käytännön osaamista. Niinpä kyseiset toimijat on kutsuttava mukaan kansallisten maaohjelmien ja alueellisten ohjelmien valmisteluun täysivaltaisina ja tasavertaisina kehityspolitiikan kumppaneina, joille tarjotaan julkista kehitysapua ja jotka voivat hyötyä valmiuksien parantamiseen tarkoitettua tukea koskevista Cotonoun sopimuksen määräyksistä. Tältä osin on syytä mainita talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 1497/2005 kohta 3, jossa käsitellään järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan rakenteellista ja institutionaalista kehittämistä (muun muassa foorumien, verkostojen ja komiteoiden välityksellä) areenan tarjoamiseksi keskusteluille ja suuntausten määrittelylle. Tässä mielessä joulukuussa 2007 tehdyllä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä CARIFORUM-valtioiden välisellä talouskumppanuussopimuksella perustettu kansalaisyhteiskunnan neuvoa-antava komitea tarjoaa esimerkin, josta on syytä ottaa mallia Afrikan kohdalla (vrt. Brysselissä 4.–6. maaliskuuta pidetyn AKT-valtioiden ja EU:n talous- ja sosiaalielämän toimijoiden 25. kokouksen loppujulkilausuma, jossa käsitellään kumppanuuden parantamista kehityksen tehostamiseksi). Euroopan talous- ja sosiaalikomitealla, joka toteuttaa Cotonoun sopimuksella sille määrättyä mandaattia, on AKT-EU-seurantakomiteansa välityksellä ollut merkittävä rooli koordinaation ja yhteisten pohdintojen edistämisessä sekä järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan verkottamisessa.

    7.9   Hyvä hallintotapa

    Investoijien luottamuksen ehtona on hyvä hallintotapa. Hyvä hallintotapa on jo yksistään tämän vuoksi tärkeää Afrikan kehittämisessä. Demokraattisen hallinnon kehittäminen on välttämätöntä kaikilla hallinnon tasoilla ja siten keskeinen osa Euroopan ja Afrikan välistä kumppanuutta ja vuoropuhelua. Sitä on tarkasteltava kokonaisvaltaisesti ottamalla huomioon ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien, kuten ammattiyhdistysvapauksien, työelämän normien ja oikeusvaltion periaatteiden kunnioittaminen sekä valtioelinten ja valtiokoneiston vahvistaminen. Niiden heikkous ja puutteellinen kapasiteetti ovat usein esteenä yhteistyölle, kansalaisyhteiskunnan osallistumiselle todelliseen osallistavaan demokratiaan sekä korruption torjumiselle. Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden on asetettava yhteistyökumppanuudessa taloudellisen tukensa ehdoksi se, että tuen käyttöä voidaan seurata, sillä vuosittain tukeen myönnetyistä sadasta miljardista dollarista 30 miljardia dollaria katoaa (14) (vrt. kohta 3.6.1.5 ja kohdan 7.2.1.3 viimeinen luetelmakohta).

    Bryssel 18. syyskuuta 2008

    Euroopan talous- ja sosiaalikomitean

    puheenjohtaja

    Dimitris DIMITRIADIS


    (1)  CESE 1205/2004, ”Naisjärjestöjen rooli valtiosta riippumattomina toimijoina Cotonoun sopimuksen täytäntöönpanossa”, esittelijä: Susanna Florio, syyskuu 2004.

    CESE 1497/2005, ”Sosiaalisten näkökohtien sisällyttäminen talouskumppanuussopimuksista käytäviin neuvotteluihin”, esittelijä: Antonello Pezzini; apulaisesittelijä: Gérard Dantin, joulukuu 2005.

    CESE 753/2006, ”Afrikan priorisoiminen: Euroopan kansalaisyhteiskunnan näkökulma”, esittelijä: Adrien Bedossa, toukokuu 2006.

    CESE 1713/2007, ”Muuttoliikkeen ja kehityksen mahdollisuudet ja haasteet”, esittelijä: Sukhdev Sharma, joulukuu 2007.

    ETSK:n AKT/EU-seurantakomitean raportit kehitysyhteistyön henkilöresursseista, esittelijöinä: Brenda King ja Adrien Béléki Akouete, toukokuu 2007.

    (2)  Nathalie Delapalme & Elise Colette, Union Européenne/Afrique: ”Le partenariat stratégique”. Notes de la Fondation Robert Schuman, joulukuu 2007.

    (3)  Ote komission jäsenen Louis Michelin pitämästä puheesta EU:n, Kiinan ja Afrikan välisessä kokouksessa, jonka Euroopan komissio järjesti Brysselissä 28. kesäkuuta 2007.

    (4)  Komission jäsenen Louis Michelin vastaus Kigalissa 18.–22. marraskuuta 2007 järjestetyssä AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen täysistunnossa käytettyyn puheenvuoroon.

    (5)  Afrikan unionin ylimääräinen työllisyyttä ja köyhyyden torjumista käsitellyt huippukokous, joka järjestettiin 3.–9. syyskuuta 2004 Ouagadougoussa. Loppujulkilausuman 16 artikla.

    (6)  Erään länsiafrikkalaisen ranskankielisen maan talous- ja sosiaalineuvoston (CES) puheenjohtajan käyttämä puheenvuoro UCESAn (Afrikan talous- ja sosiaalineuvostojen liitto) yleiskokouksessa, joka järjestettiin 13.–14. marraskuuta 2007 Ouagadougoussa.

    (7)  Vrt. julkilausuman 104 ja 105 artikla.

    (8)  Vrt. julkilausuman 106–110 artikla.

    (9)  Pelkästään Afrikassa on noin puolet maailman kromiesiintymistä (etenkin Zimbabwessa ja Etelä-Afrikassa). 90 prosenttia platinavaroista sijaitsee Etelä-Afrikassa ja 50 prosenttia kobolttivaroista Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Sambiassa.

    (10)  Vrt. ETSK:n 12. joulukuuta 2007 antama lausunto ”Muuttoliikkeen ja kehityksen mahdollisuudet ja haasteet” (CESE 1713/2007), esittelijä: Sukhdev Sharma.

    (11)  ETSK:n ja UCESAn (Afrikan talous- ja sosiaalineuvostojen liitto) toinen yhteiskokous, puheenjohtajien julistus.

    (12)  UNCTADin raportti Afrikan talouskehityksestä, 26. syyskuuta 2007.

    (13)  AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous. Mietintöluonnos AKT-valtioihin tehtävistä suorista ulkomaisista investoinneista. Esittelijöinä Astrid Lulling ja Timothy Harris. Kigali, marraskuu 2007.

    (14)  UNCTADin raportti (27.9.2007) Afrikan talouskehityksestä. Ranskankielisyyteen liittyvistä kysymyksistä vastaavan Ranskan hallituksen valtiosihteerin haastattelu Le Monde -lehdessä 16.1.2008.


    Top