52006DC0342

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 30.06.2006

KOM(2006) 342 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

Neuvoston direktiivin 2003/96/EY liitteissä II ja III esitettyjen vuoden 2006 lopussa päättyvien poikkeusten uudelleentarkastelu

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE

Neuvoston direktiivin 2003/96/EY liitteissä II ja III esitettyjen vuoden 2006 lopussa päättyvien poikkeusten uudelleentarkastelu

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Poikkeusten arviointi 4

2.1. Poikkeukset, joiden tavoitteet otetaan huomioon direktiivin yleisten säännösten tarjoaman joustovaran puitteissa 5

2.1.1. Eriytettyjen verokantojen soveltaminen direktiivin 5 artiklan mukaisesti 5

2.1.2. Julkista liikennettä koskeva erityistapaus 6

2.1.3. Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tiettyihin energiatuotteisiin (erityisesti 15 ja 16 artikla) 6

2.1.4. Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tuotteiden teollisuus- ja ammattikäyttöön sekä yrityskäyttöön 7

2.2. Poikkeukset, joiden tavoitteita ei oteta huomioon direktiivin yleisissä säännöksissä 8

2.2.1. Yksityisessä huvi-ilmailussa käytettävät moottoripolttoaineet 8

2.2.2. Yksityisissä huvialuksissa käytettävät moottoripolttoaineet 10

2.2.3. Jäteöljyt 11

2.2.4. Aluekohtaiset poikkeukset 12

2.2.5. Muut poikkeukset 13

3. Päätelmät 13

JOHDANTO

Energiatuotteiden ja sähkön verotukseen yhteisössä sovelletaan energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta annettua neuvoston direktiiviä 2003/96/EY[1] (jäljempänä ’energiaverodirektiivi’ tai ’direktiivi’). Direktiivissä määritellään sen soveltamisalaan kuuluvat veronalaiset tuotteet ja käyttötarkoitukset, joiden perusteella niistä on kannettava vero, sekä vahvistetaan kunkin tuotteen käyttötarkoituksesta (liikennepolttoaine, teollisuus- ja ammattikäyttö, lämmitys) riippuva veron vähimmäismäärä. Siinä säädetään myös eräistä tavanomaisiin verotussääntöihin sovellettavista pakollisista poikkeuksista ja annetaan useita valinnaisia säännöksiä, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat soveltaa veronalennuksia tai verovapautuksia tietyistä politiikkaan liittyvistä syistä.

Direktiivin liitteissä II ja III on lisäksi 127 muuta poikkeusta, joissa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus soveltaa tuotelajin ja käyttötarkoituksen mukaan määräytyviä veronalennuksia ja verovapautuksia energiaverotuksessa[2]. Osa poikkeuksista on jo lakannut olemasta voimassa, ja 111 poikkeuksen voimassaolo päättyy 31. joulukuuta 2006.

Suuri osa energiaverodirektiivin liitteessä II olevista poikkeuksista myönnettiin alkujaan kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta 19. lokakuuta 1992 annetun neuvoston direktiivin 92/81/ETY[3] (jäljempänä ’kivennäisöljydirektiivi’) 18 artiklan 4 kohdassa; poikkeusten voimassaoloa jatkettiin viimeisen kerran vuonna 2001[4]. Sen jälkeen ne sisällytettiin energiaverodirektiiviin, ja valtaosan niistä on määrä päättyä vuoden 2006 loppuun mennessä. Vastaava järjestelmä otettiin direktiivin liitteessä III käyttöön yhteisöön vuonna 2004 liittyneiden jäsenvaltioiden osalta[5].

Tiedonannossa analysoidaan poikkeuksia, joiden voimassaolo päättyy direktiivin 18 artiklan 1 kohdan 2 alakohdan ja 18a artiklan 1 kohdan 2 alakohdan mukaisesti[6] vuoden 2006 lopussa. Tiedonannon laatimiseksi komission yksiköt ovat kuulleet asianomaisia jäsenvaltioita ja tarkastelleet yksityiskohtaisesti uudelleen kaikkia poikkeuksia. Uudelleentarkastelun perusteella komissio katsoo, että direktiivin yleisissä säännöksissä (muissa kuin liitteiden II ja III määräyksissä) otetaan asianmukaisesti huomioon useimmat erityiskohtelua edellyttävät tilanteet. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin harkita omasta aloitteestaan ja tämän tiedonannon perusteella, haluavatko ne hakea jonkin poikkeuksen uudelleen myöntämistä uuden oikeusperustan nojalla (19 artikla).

POIKKEUSTEN ARVIOINTI

Liitteissä II ja III olevat poikkeukset, joiden voimassaolo päättyy vuoden 2006 lopussa, voidaan jakaa neljään luokkaan[7]:

1. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolisia tilanteita koskevat poikkeukset

Tähän luokkaan kuuluu energiatuotteiden käyttö muuhun kuin polttoaineeksi; energiaverodirektiivin 2 artiklan 4 kohdassa tällainen käyttö jätetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. Siihen liittyviä (viittä) poikkeusta ei tarvitse käsitellä yksityiskohtaisemmin.

2. Vanhentuneet poikkeukset

Jäsenvaltioiden kuulemisen yhteydessä on käynyt ilmi, että vähintään kahdeksaa poikkeusta ei enää sovelleta, vaikka asianomaiset jäsenvaltiot saisivat soveltaa niitä vuoden 2006 loppuun saakka. Niiden ei enää katsota vastaavan politiikan konkreettisia tarpeita. Näitäkään poikkeuksia ei tarvitse analysoida.

3. Nykyiset poikkeukset, joiden tavoitteet otetaan huomioon direktiivin yleisten säännösten tarjoaman joustovaran puitteissa

Energiaverodirektiivissä on useita eri artikloja, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat soveltaa erityistä verokohtelua monissa (poikkeuksien piiriin kuuluvissa) tapauksissa (rajoittamatta perustamissopimuksen valtiontukia koskevien määräysten soveltamista). Järjestelmiä on joissakin tapauksissa kuitenkin mukautettava, jotta ne saataisiin täysin direktiivin mukaisiksi.

4. Poikkeukset, joiden tavoitteita ei oteta huomioon direktiivin yleisissä säännöksissä

Tähän ryhmään kuuluu vielä 35 jäsenvaltioiden edelleen soveltamaa poikkeusta, joilla ei kuitenkaan niiden voimassaolon päätyttyä enää ole oikeusperustaa direktiivissä. Ryhmän poikkeukset koskevat seuraaviin tapauksiin liittyviä veronalennuksia ja verovapautuksia:

- yksityisessä huvi-ilmailussa käytettävät moottoripolttoaineet (10 tapausta);

- huvialusten yksityiskäytössä käytettävät moottoripolttoaineet (6 tapausta);

- jäteöljyt, jotka käytetään uudelleen polttoaineena joko välittömästi talteenoton jälkeen tai kierrätyksen jälkeen ja joiden uusiokäyttö on veronalaista (11 tapausta);

- erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä tietyillä maantieteellisillä alueilla myönnettävät poikkeukset (6 tapausta);

- erilaisiin muihin tarkoituksiin myönnettävät poikkeukset (2 tapausta).

Luokkia 3) ja 4) arvioidaan yksityiskohtaisesti seuraavassa kahdessa alakohdassa.

Poikkeukset, joiden tavoitteet otetaan huomioon direktiivin yleisten säännösten tarjoaman joustovaran puitteissa

Energiaverodirektiivin yleisissä säännöksissä on yleensä riittävästi joustovaraa niiden tavoitteiden huomioon ottamiseksi, joihin jäsenvaltiot pyrkivät soveltamalla nykyisiä poikkeuksia. Säännösten mukaisesti jäsenvaltiot voivat soveltaa eriytettyjä verokantoja verovalvonnan alaisina erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä[8]. Direktiivissä vaaditaan kuitenkin, että vähimmäisverotasoja (ja samalla myös niiden taustalla olevia yhteisön tavoitteita) noudatetaan useimpien tuotteiden osalta[9]. Direktiivissä sallitaan vähimmäistasoa alemman verotason soveltaminen tai verosta vapauttaminen vain muutamissa harvoissa hyvin perustelluissa tapauksissa, varsinkin erityisistä ympäristösyistä.

Noudattamalla vähimmäisverotasoja periaatteessa toteutetaan myös energiaverodirektiivin tavoitteita eli parannetaan sisämarkkinoiden toimivuutta ja edistetään kestävää kehitystä[10]. Direktiivin yleisiä säännöksiä on tarkasteltava tässä valossa. Koska sisämarkkinat ja ympäristöongelmat on otettu huomioon vähimmäistasoissa, ne pysyvät tärkeinä myös sovellettaessa eriytettyjä verokantoja kansallisten näkökohtien mukaisesti tietyin talous- tai sosiaalipoliittisin perustein (vrt. 5 artiklan kolmas ja neljäs luetelmakohta).

Komissio esittää jäljempänä yhteenvedon tämän uudelleentarkastelun päämäärän kannalta olennaisista, laajoista eriyttämisvaihtoehdoista, jotka on annettu direktiivissä.

Eriytettyjen verokantojen soveltaminen direktiivin 5 artiklan mukaisesti

Jäsenvaltiot voivat 5 artiklan mukaisesti soveltaa eritytettyjä verokantoja, jos eriyttäminen on yhteisön oikeuden (etenkin ympäristöpolitiikan) mukaista ja siinä noudatetaan direktiivissä säädettyjä vähimmäisverotasoja. Tämä koskee muun muassa seuraavia tapauksia[11]:

Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tuotteen laadun perusteella (5 artiklan ensimmäinen luetelmakohta)

Tässä säännöksessä on määrä ottaa huomioon saman tuotteen eri luokkien erilaiset ympäristöominaisuudet. Eriytettyjen verokantojen on aina oltava sovellettavia vähimmäisverotasoja suuremmat.

Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tiettyihin käyttötarkoituksiin (5 artiklan kolmas luetelmakohta)

Tämän säännöksen mukaisesti paikallisen julkisen henkilöliikenteen ajoneuvoihin, mukaan lukien taksit, sairasautot sekä asevoimien, julkisen hallinnon ja vammaisten käyttämät ajoneuvot sekä jätteiden keruuseen käytettävät ajoneuvot, voidaan (edellyttäen, että vähimmäistasoja noudatetaan) soveltaa tavanomaista alempia verotasoja, joita jäsenvaltiot ovat perinteisesti myöntäneet erityisistä poliittisista (muun muassa sosiaalipoliittisista) syistä[12].

Julkista liikennettä koskeva erityistapaus

Energiaverodirektiivi sisältää säännöksiä, joiden avulla voidaan kehittää julkisen liikenteen mahdollisia ympäristöön liittyviä ja sosiaalisia hyötyjä ottaen huomioon eri liikennevälineiden ympäristövaikutukset. Direktiivin 5 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat (edellyttäen, että vähimmäistasoja noudatetaan) soveltaa eriytettyjä verokantoja moottoripolttoaineisiin, joita käytetään paikallisen julkisen henkilöliikenteen ajoneuvoissa, mukaan lukien taksit. Jäsenvaltiot voivat soveltaa myös täydellisiä verotusta koskevia vapautuksia energiatuotteisiin ja sähköön, joita käytetään kuljetettaessa tavaroita ja matkustajia direktiivin 15 artiklan 1 kohdan e alakohdassa luetelluilla liikennevälineillä (rautateitse, metrolla, raitiovaunuissa ja johdinautoilla). Direktiivin 7 artiklan 2 kohdassa on lisäksi valinnainen säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat tietyin edellytyksin tehdä eron ammattitarkoitukseen ja muuhun kuin ammattitarkoitukseen käytettävään dieselpolttoöljyyn sovellettavien verokantojen välillä, mikä saattaa parantaa linja-autojen[13] kilpailuasemaa yksityisautoihin verrattuna.

Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tiettyihin energiatuotteisiin (erityisesti 15 ja 16 artikla)

Energiaverodirektiivissä on myös erilaisia valinnaisia säännöksiä, joiden nojalla jäsenvaltiot voivat perustelluissa tapauksissa, esimerkiksi ympäristösyistä, suosia tiettyjä tuotteita verotuksellisesti (erityisesti 15 ja 16 artiklan nojalla). Nämä säännökset ovat usein ehdollisia, ja niitä sovelletaan vain tiettyihin tuotteen käyttötarkoituksiin.

Kivennäisöljydirektiivin vastaavien säännösten soveltamisala oli sitä vastoin melko suppea, joten jäsenvaltioille on vuosien myötä myönnetty useita poikkeuksia[14].

Kivennäisöljydirektiivin mukaisesti maakaasu oli veronalaista vain, kun sitä käytettiin moottoripolttoaineena. Veron määrä oli silloin sama kuin vastaavaan moottoripolttoaineeseen, kuten nestekaasuun, sovellettu vero. Monet jäsenvaltiot hyötyivät kuitenkin maakaasuun ja/tai nestekaasuun sovelletuista kivennäisöljydirektiivin mukaisista poikkeuksista. Energiaverodirektiivin 15 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa on vastaava yleinen säännös, jonka mukaan ”polttoaineena käytettävään maakaasuun ja nestekaasuun” voidaan soveltaa verovalvonnassa verotusta koskevia vapautuksia tai alennuksia. Metaania, joka on mainittu useissa poikkeuksissa ja jota käytetään yleensä liikennepolttoaineena, ei mainita energiaverodirektiivin 15 artiklan 1 kohdan i alakohdassa, mutta se voisi kuulua direktiivin 16 artiklan soveltamisalaan siinä esitetyin edellytyksin. Jos käy ilmi, ettei direktiivissä oteta asianmukaisesti huomioon metaanin ympäristöetuja, voitaisiin harkita esimerkiksi 15 artiklan 1 kohdan i alakohdan mukauttamista.

Kaikille maakaasun veronalaisille käyttötarkoituksille asetetaan energiaverodirektiivissä positiiviset yhteisön vähimmäisverokannat (joskin melko alhaiset). Samalla sen 15 artiklassa annetaan useita eri mahdollisuuksia lämmitykseen käytettävän maakaasun verotukselliseen suosimiseen ottaen huomioon, ettei maakaasusta vanhan lainsäädännön mukaisesti kannettu veroa. Samat mahdollisuudet koskevat myös muita veronalaisiksi muuttuneita tuotteita kuten sähköä, hiiltä ja kiinteitä polttoaineita. Nämä säännökset on suunniteltu helpottamaan jäsenvaltioiden sopeutumista uuteen tilanteeseen.

Direktiivin 15 ja 16 artikla sisältää kattavat puitteet biopolttoaineiden ja muiden ympäristön kannalta edullisten polttoainesekoitusten, biomassan ja muiden uusiutuvien energiamuotojen verotukselliseen suosimiseen siltä varalta, että niiden käyttö muuttuu veronalaiseksi direktiivin nojalla.

Eriytettyjen verokantojen soveltaminen tuotteiden teollisuus- ja ammattikäyttöön sekä yrityskäyttöön

Monet kivennäisöljydirektiivistä tehdyt poikkeukset koskivat veronalennuksia tai verovapautuksia, joita sovellettiin teollisuudessa tai yrityksissä yleisesti käytettäviin veronalaisiin tuotteisiin. Nämä mahdollisuudet on otettu yksityiskohdittain energiaverodirektiiviin, jonka useissa säännöksiä jäsenvaltioille annetaan tarvittaessa mahdollisuus suosia verotuksellisesti yrityksissä käytettäviä tuotteita esimerkiksi kilpailukyvyn parantamiseksi.

Esimerkiksi 5 artiklassa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus soveltaa lämmityspolttoaineiden osalta eritettyjä verokantoja energiatuotteiden ja sähkön yrityskäyttöön ja muuhun kuin yrityskäyttöön edellyttäen, että ne noudattavat alhaisempia vähimmäisverotasoja yrityskäytön osalta. Moottoripolttoaineiden osalta 7 artiklan 2 kohdassa annetaan mahdollisuus soveltaa eriytettyjä verokantoja ammattitarkoituksessa käytettävään dieselpolttoöljyyn. Direktiivin 8 artiklassa asetetaan huomattavasti pienemmät verotasot tiettyihin maatalous-, ammatti- ja teollisuustarkoituksiin käytettäville moottoripolttoaineille. Lisäksi 17 artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus soveltaa valmisteveroa koskevia täydellisiä tai osittaisia vapautuksia tai alennuksia tiettyihin tarkoituksiin ja tietyin edellytyksin käytettäviin energiatuotteisiin ja sähköön. Myös teollisuustarkoituksiin käytettäville energiatuotteille vahvistetaan direktiivin 21 artiklassa (etenkin sen 3 kohdassa) erityisiä säännöksiä tietyn erityiskäytön osalta.

Lopuksi on muistutettava, että energiatuotteiden ja sähkön käyttö muuna kuin polttoaineena, esimerkiksi teollisiin prosesseihin, on 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti nimenomaisesti jätetty direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Poikkeukset, joiden tavoitteita ei oteta huomioon direktiivin yleisissä säännöksissä

Liitteissä II ja III on tiettyjä poikkeuksia, joiden tavoitteita ei oteta huomioon direktiivin yleisissä säännöksissä, koska niiden taustalla ovat tiettyjen yksittäisten jäsenvaltioiden erityiset poliittiset vaikuttimet. Komissio on aina myöntänyt, ettei jäsenvaltioiden kaikkia yksilöllisiä tarpeita voida ottaa täysimääräisesti huomioon yhdenmukaistetussa yhteisön lainsäädännössä ja että sen vuoksi voidaan tarvita poikkeuksia, joiden ansiosta jäsenvaltiot saavat mahdollisuuden yhteisön lainsäädännön asteittaiseen omaksumiseen.

Tätä tarkoitusta varten energiaverodirektiivissä on 19 artikla, joka tiukempia ehtoja lukuun ottamatta vastaa kivennäisöljydirektiivin 8 artiklan 4 kohtaa. Neuvosto voi antaa jäsenvaltioille luvan ottaa käyttöön muita verotusta koskevia vapautuksia tai alennuksia erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä. Ensin on kuitenkin tutkittava, ovatko tällaiset järjestelmät yhteensopivia yhteisön politiikkojen kanssa, ottaen huomioon muun muassa sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan, tasapuolisen kilpailun varmistamisen sekä yhteisön terveys-, ympäristönsuojelu-, energia- ja liikennepolitiikan.

Jäljempänä esitetty asianomaisten poikkeusten uudelleentarkastelu on tehty edellä esitettyjen seikkojen valossa.

Yksityisessä huvi-ilmailussa käytettävät moottoripolttoaineet

Energiaverodirektiivin 14 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on vapautettava verosta energiatuotteet, jotka toimitetaan käytettäviksi moottoripolttoaineena muussa ilmailussa kuin yksityisessä huvi-ilmailussa[15]. Tämä säännös tuli alkujaan voimaan vuonna 1993 kivennäisöljydirektiivin 8 artiklan 1 kohdan b alakohdassa. Kaupallisille ilma-aluksille säädetty pakollinen verovapautus ei näin ollen koskenut yksityistä huvi-ilmailua eikä yksityinen ilmailu myöskään hyötynyt direktiivien mukaisista valinnaisista veroeduista. Kymmenelle jäsenvaltiolle on annettu lupa poiketa näistä säännöksistä erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä.

Yhteisön politiikkaan liittyvät näkökohdat

Komissio ehdotti kyseisten poikkeusten poistamista yhteisön liikenne- ympäristö- ja veropolitiikan yhtenäistämiseksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1996[16]. Vuonna 2000 komissio pani vireille yhdeksän poikkeuksen asteittaisen poistamisen ilmoittamalla, että niiden soveltaminen lopetetaan energiaverodirektiivin voimaantulon myötä tai viimeistään 31. joulukuuta 2002[17]. Komissio ei pidä aiheellisena muuttaa kantaansa. Kyseiset poikkeukset aiheuttavat vääristymiä sisämarkkinoilla eivätkä ne heijasta täsmällisesti negatiivisia ulkoisia kuljetuskustannuksia ja ovat jopa ristiriidassa neuvoston direktiiviä hyväksyttäessä tekemien valintojen kanssa.

Jäsenvaltioiden huomautukset

Osa jäsenmaista katsoo, että tämän poikkeuksen päättymisellä olisi seuraavat kielteiset seuraukset:

- alalle aiheutuisi suuria kustannuksia sääntöihin mukautumisesta (veronalaisten ja verottomien polttoaineiden erikseen myymiseen tarvittaisiin uutta infrastruktuuria);

- hallinnollisten määräysten noudattamisesta aiheutuisi mittavia kustannuksia;

- polttoaineturismi saattaisi lisääntyä;

- huvi-ilmailuteollisuus joutuisi vaikeuksiin.

Komissio katsoo , etteivät nämä huomautukset yleisesti ottaen ole aiheellisia. Yksityisessä huvi-ilmailussa käytettävä moottoripolttoaine on periaatteessa ollut veronalaista vuodesta 1993. Jäsenvaltioilla on tähän mennessä ollut riittävästi aikaa sopeutua yhteisön lainsäädännön vaatimuksiin. Verotuksen toteuttamisen pitäisi käytännössä olla melko helppoa, koska pienet, kevyet ilma-alukset käyttävät joka tapauksessa erilaista moottoripolttoainetta kuin suihkulentokoneet tai kaupalliset ilma-alukset.

Komissio tiedostaa, että uuteen verotuskohteluun siirtyminen saattaa aiheuttaa ylimääräistä hallinnollista rasitusta tai sääntöihin mukautumiseen liittyviä kustannuksia. Tällaisten perustelujen hyväksyminen merkitsisi kuitenkin, ettei poikkeuksia voitaisi lakkauttaa ollenkaan. Yleisten poliittisten periaatteiden mukaan poikkeusten on kuitenkin oltava määräaikaisia ja niiden avulla on tarkoitus selviytyä uuden lainsäädännön täytäntöönpanon aiheuttamista alkuhankaluuksista.

Komissio ei myöskään pidä aiheellisena huomausta, joka koskee niin kutsuttua polttoaineturismia eli matkustusta muihin jäsenvaltioihin halvemman polttoaineen hankkimiseksi. Jos polttoaineturismi todellakin on ongelma tällä alalla, nykyiset poikkeukset, joita sovelletaan yhteensä 25 jäsenvaltiosta vain kymmenessä, pikemminkin pahentavat kuin lieventävät sitä.

Asianomaisen toiminnan verotuksellinen suosiminen muun vastaavan (liikenteeseen tai vapaa-aikaan liittyvän) toiminnan kustannuksella olisi näin ollen lopetettava ja sen kielteiset ulkoisvaikutukset olisi otettava asianmukaisesti huomioon verotuksessa.

Yksityisissä huvialuksissa käytettävät moottoripolttoaineet

Energiaverodirektiivin 14 artiklan 1 kohdan c alakohdan (joka on sama kuin kivennäisöljydirektiivin 8 artiklan 1 kohdan c alakohta) mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta energiatuotteet, jotka toimitetaan käytettäviksi moottoripolttoaineina laivaliikenteeseen (kalastus mukaan lukien) yhteisön aluevesillä muutoin kuin yksityisillä huvialuksilla[18]. Jäsenvaltiot ovat perinteisesti voineet ulottaa kyseisen vapautuksen koskemaan myös sisävesiväylien laivaliikennettä. Yksityinen huviveneily on kuitenkin nimenomaisesti jätetty kummankin säännöksen ulkopuolelle.

Liitteisiin II ja III sisältyy yhteensä kuusi poikkeusta, joiden perusteella jäsenvaltiot voivat erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä soveltaa veronalennuksia ja verovapautuksia yksityisissä huvialuksissa käytettävään moottoripolttoaineeseen. Komissio aloitti viiden poikkeuksen asteittaisen poistamisen vuonna 2000 tekemässään poikkeusten uudelleentarkastelussa.

Yhteisön politiikkaan liittyvät näkökohdat

Edellä esitetyt yksityiseen huvi-ilmailuun liittyvät näkökohdat koskevat myös yksityisiä huvialuksia. Yksityisissä huvialuksissa käytettävän moottoripolttoaineen verotuksellista suosimista muuhun vastaavaan (liikenteeseen tai vapaa-aikaan liittyvän) toimintaan käytettävän moottoripolttoaineen kustannuksella ei näin ollen myöskään pitäisi jatkaa.

Jäsenvaltioiden huomautukset

Osa jäsenmaista katsoo, että tämän poikkeuksen päättymisellä olisi seuraavat kielteiset seuraukset:

- alalle aiheutuisi suuria kustannuksia sääntöihin mukautumisesta (veronalaisten ja verottomien polttoaineiden erikseen myymiseen tarvittaisiin uutta infrastruktuuria), ja polttoaineen kaksoiskäyttö sekä lämmitystarkoituksiin (jolloin siihen voidaan soveltaa alennettua valmisteverokantaa) että liikennepolttoaineena aiheuttaisi ongelmia tiettyjen venetyyppien osalta;

- hallinnollisten määräysten noudattamisesta aiheutuisi mittavia kustannuksia;

- veropetokset saattaisivat lisääntyä (etenkin kun samaa polttoainetta käytetään sekä lämmitystarkoituksiin että liikennepolttoaineena);

- polttoaineturismi saattaisi lisääntyä;

- huviveneteollisuus joutuisi vaikeuksiin.

Komissio katsoo toistamiseen, etteivät nämä huomautukset yleisesti ottaen ole aiheellisia. Useimmilla poikkeuksia soveltavilla jäsenvaltioilla on tähän mennessä ollut riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, koska yksityisissä aluksissa käytettävä moottoripolttoaine on periaatteessa ollut veronalaista vuodesta 1993 ja komissio on aloittanut poikkeuksen poistamisen vuonna 2000. On myös korostettava, että huviveneille ja kaupallisille aluksille tarkoitetut polttoaineasemat sijaitsevat varsin usein erillään toisistaan (eli venesatama on eri paikassa kuin kauppasatama).

Komissio tiedostaa toistamiseen, että uuteen verotuskohteluun siirtyminen saattaa aiheuttaa ylimääräistä hallinnollista rasitusta ja sääntöihin mukautumiseen liittyviä kustannuksia. Edellä ilma-alusten osalta annetut perustelut pätevät kuitenkin myös tässä yhteydessä.

Saman polttoaineen käyttö kahteen eri tarkoitukseen samassa veneessä saattaa johtaa veropetoksiin (etenkin sisävesialuksilla). Vastaavanlaisia veropetoksia saattaa ilmetä muillakin aloilla (esimerkiksi maataloudessa), kun sama henkilö käyttää samantyyppistä polttoainetta eri tarkoituksiin, joiden mukaan määräytyvät valmisteverot ovat erisuuruiset. Tässä yhteydessä kannattaisi hyödyntää niiden jäsenvaltioiden kokemuksia, jotka eivät sovella poikkeuksia.

Polttoaineturismia koskevan väitteen osalta on korostettava, että poikkeusta sovelletaan nykyään vain kuudessa jäsenvaltiossa. On todennäköisempää, että sisämarkkinoilla syntyy vääristymiä poikkeuksen soveltamisesta kuin sen päättymisestä. Jos poikkeuksen voimassaolon päättyminen johtaa hintojen nousuun, se on välttämätön seuraus asianomaisen toiminnan verotuskohtelun yhdenmukaistamisesta muuhun vastaavaan toimintaan nähden (vrt. edellä olevat yhteisön politiikkaan liittyvät näkökohdat sekä edellä 2.2.1 alakohdassa esitetyt vastaavat seikat).

Jäteöljyt

Suuri osa jäteöljyistä on ajoneuvojen ja moottoreiden käytettyjä voiteluaineita tai käytettyjä hydrauliöljyjä, joten ne ovat luonteeltaan vaarallisia. Ne on kerättävä ja käsiteltävä vähiten haitallisella tavalla[19]; yleisiä käsittelytapoja ovat tässä tapauksessa hyödyntäminen energiantuotannossa ja kierrätys. Ensiksi mainitun käsittelytavan yhteydessä jäteöljyjä kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla kuin muita kivennäisöljyjä ja niihin on vuodesta 1993 sovellettu valmisteverotusta koskevaa yhteisön kehystä.

Yhteensä 11 jäsenvaltiolla on kuitenkin ollut erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä lupa vapauttaa valmisteverosta jäteöljyt, jotka käytetään uudelleen polttoaineena joko välittömästi tai kierrätysprosessin jälkeen ja joiden uusiokäyttö on veronalaista.

Yhteisön politiikkaan liittyvät näkökohdat

Yksi energiaverodirektiivin päätavoitteista on varmistaa kilpailevien energiatuotteiden yhtäläinen kohtelu, jotta voidaan estää sisämarkkinoiden vääristymät. Tiettyjen energiatuotteiden verotuksellinen suosiminen sallitaan vain perustelluissa tapauksissa esimerkiksi ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä. Jäteöljylle tällaisia perusteluja ei näillä näkymin kuitenkaan ole. Komissio totesi joulukuussa 2005 antamassaan "jätteiden syntymisen ehkäisemistä ja kierrätystä koskevassa teemakohtaisessa strategiassa"[20], että keskeisenä tavoitteena on oltava jäteöljyjen täysimääräinen kerääminen ja käsittely valvotuissa laitoksissa noudattaen yhteisön lainsäädännössä asetettuja päästörajoja. Strategian tavoitteena on luoda tasavertainen toimintaympäristö kerätyn raaka-aineen eri käyttötarkoituksille ottaen huomioon kunkin käyttötarkoituksen ympäristövaikutuksen; siinä suositaan eri käsittelytekniikkojen välistä kilpailua ja vastataan mahdollisimman hyvin markkinoiden tarpeisiin sekä edistetään innovaatiota.

Jäteöljyjen edullisempi verokohtelu olisi näin ollen ristiriidassa yhteisön vero- ja ympäristöpolitiikan kanssa, koska siinä suosittaisiin jäteöljyjä muiden suoraan kilpailevien energiatuotteiden kustannuksella ja samalla yhtä yleistä käsittelytapaa toisen tavan kustannuksella.

Jäsenvaltioiden huomautukset

Asianomaisten jäsenvaltioiden kuulemisessa useat jäsenvaltiot katsoivat, että verovapautukselle on hyvät ympäristöön liittyvät, taloudelliset ja sosiaaliset perusteet, (joita ei kuitenkaan eritelty yksityiskohtaisemman ja) joista mainittiin erityisesti seuraavat:

- Välittömästi talteenoton jälkeen tai kierrätysprosessin jälkeen polttoaineena käytettäviin jäteöljyihin sovellettava verovapautus edistää jäteöljyjen keräämistä;

- Jäteöljyjen määrä ei ole tarpeeksi suuri, jotta niiden kerääminen ja uudistaminen olisi taloudellisesti kannattavaa. Kun polttoaineena käytettävään jäteöljyyn sovelletaan verovapautusta, varmistetaan ainakin, ettei jäteöljyjä viedä kaatopaikalle.

Komissio katsoo, etteivät nämä näkökohdat riitä perusteluiksi raaka-aineen yhden mahdollisen käyttötarkoituksen verotukselliselle suosimiselle muiden raaka-aineiden kustannuksella. Ajan myötä saadut tiedot eivät vahvista verovapautuksen ja kerätyn määrän välistä vastaavuutta. Toisaalta ne pikemminkin vahvistavat, että verovapautuksen avulla edistetään toista kahdesta yleisestä käsittelytavasta[21].

On korostettava, että jäteöljyjen kerääminen ja sen jälkeinen käsittely valvotuissa laitoksissa ovat joka tapauksessa pakollisia . Välittömillä toimilla, joilla pyritään varmistamaan kerääminen (esimerkiksi suora tuki, yleisön tietoisuuden lisääminen), päästään johdonmukaisemmin edellä mainittuihin tavoitteisiin. Jäteöljyjen hintojen nousu osoittaa lisäksi, että jäteöljyillä on riittävästi kysyntää markkinoilla ja että jäteöljyistä on öljyn korkean hintatason vuoksi tulossa entistä houkuttelevampi ja edullisempi vaihtoehto muille energiatuotteille. Lopuksi on korostettava, että valtaosa jäteöljyjen käyttötarkoituksista polttoaineena (esimerkiksi sementtiuuneissa, kalkkikivitehtaissa, terästehtaissa tai louhostoiminnassa) on jätetty energiaverodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Aluekohtaiset poikkeukset

Joillakin jäsenvaltioilla on ollut lupa soveltaa veronalennuksia tai verovapautuksia erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä tietyillä maantieteellisillä alueilla tai seuduilla. Poikkeukset ovat liittyneet alueiden taloudelliseen kehitykseen tai maantieteellisiin erityispiirteisiin (ilmasto, sijainti). Eräitä alueellisia järjestelmiä on myös pantu täytäntöön niin sanotun polttoaineturismin torjumiseksi.

Komissio katsoo, että nämä poikkeukset aiheuttavat kaksi olennaista ongelmaa:

Ensinnäkin saattaa tapauskohtaisesti olla välineitä, jotka eivät heikennä energiatuotteiden ja sähkön valmisteverojen yhdenmukaistamisesta saatuja etuja ja soveltuvat silti täysin ja jopa paremmin saman tavoitteen saavuttamiseen, esimerkiksi tiettyjä alueita haittaavista tekijöistä selviytymiseen.

Toiseksi olisi otettava huomioon sisämarkkinoiden vääristymätöntä kilpailua koskeva intressi. Vähimmäisverokantajärjestelmä on tämän intressin mukainen, ja vähimmäisverokantoja voitaisiin tarvittaessa mukauttaa.

Huolellisen tarkastelun tuloksena voidaan kaiken kaikkiaan todeta, ettei näiden poikkeusten soveltamista pitäisi jatkaa.

Muut poikkeukset

On muutamia poikkeuksia, jotka eivät kuulu direktiivin minkään säännöksen soveltamisalaan. Niitä ovat esimerkiksi veronalennukset, joita sovelletaan erikoisvarustetuilta huoltoasemilta myytyyn bensiiniin. Komissio katsoo, että tällaisten poikkeusten myöntämiselle ei ole enää perusteita. Poikkeuksen poistaminen olisi johdonmukaista, kun laitteet, joiden käyttöönoton kannustamiseen poikkeus on suunniteltu, on nyt jo otettu käyttöön.

Vastaavia näkökohtia voidaan soveltaa toiseenkin tähän ryhmään kuuluvaan poikkeukseen eli kivihiilen, koksin ja ruskohiilen verovapauteen, jonka on määrä päättyä 1. tammikuuta 2007. On korostettava, että yhteisön lainsäädännön soveltamisalan laajentaminen kivennäisöljyistä kaikkiin muihin kilpaileviin tuotteisiin, kuten maakaasuun, sähköön ja kiinteisiin polttoaineisiin, oli tärkein energiaverodirektiivin antamisen taustalla ollut periaate. Samalla direktiivi kuitenkin sisältää, kuten edellä 2.1.3 ja 2.1.4 alakohdassa mainitaan, useita säännöksiä, joissa jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus soveltaa edullisempaa verokohtelua sekä yksityistalouksissa että yrityksissä käytettäviin veronalaisiksi muutettuihin tuotteisiin ilman neuvoston lupaa .

PÄÄTELMÄT

Komissio on edellä esitetyn analyysin perusteella tehnyt seuraavat päätelmät:

Kun jäsenvaltiot voivat toteuttaa tiettyjä poikkeusten taustalla olevia tavoitteita energiaverodirektiivin (edellä oleva 2.1 alakohta) yleisten säännösten mukaisesti, ei poikkeusten soveltamisaikaa tarvitse jatkaa eikä lisätoimia tarvita, mahdollisia pieniä mukautuksia lukuun ottamatta.[22]

Jäsenvaltioiden olisi arvioitava direktiivin yleisistä tavoitteista myönnettyjen poikkeusten päättymistä koskevaa kantaansa myös tämän tiedonannon valossa. Jos jokin yksittäinen jäsenvaltio katsoo edelleen tarvitsevansa jotain direktiiviä koskevaa poikkeusta erityisistä politiikkaan liittyvistä syistä, se voi toimittaa komissiolle asiaa koskevan pyynnön direktiivin 19 artiklan mukaisesti. Jokainen pyyntö arvioidaan kussakin tapauksessa erikseen ottaen huomioon erityisesti sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan, tarpeen varmistaa tasapuolinen kilpailu sekä yhteisön ympäristönsuojelu-, energia- ja liikennepolitiikan (vrt. energiaverodirektiivin 19 artikla).

Lisäksi komissio haluaisi muistuttaa jäsenvaltioita siitä, että kaikista verotoimenpiteistä, jotka voidaan katsoa valtiontueksi, on ilmoitettava komissiolle etukäteen, jotta ne voidaan arvioida valtiontukia koskevien säännösten mukaisesti[23]. Verotuksellisten keinojen on yleisesti ottaen oltava perustamissopimuksen kaikkien asiaan liittyvien määräysten mukaisia.

Lopuksi komissio katsoo, että kun useimmat poikkeukset lakkaavat olemasta voimassa, energiaverolainsäädännön avoimuus ja johdonmukaisuus voivat lisääntyä. Näin direktiivistä olisi enemmän hyötyä jäsenvaltioille ja yhteisölle niiden toteuttaessa kestävään kehitykseen liittyviä yleistavoitteitaan ja Lissabonin strategiaa.

[1] Neuvoston direktiivi 2003/96/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 2003, energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta (EUVL L 283, 31.10.2003, s. 51), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiiveillä 2004/74/EY ja 2004/75/EY (EUVL L 157, 30.4.2004, s. 87 ja s. 100).

[2] Ranskalle, Ruotsille ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle on direktiivin voimaantulon jälkeen myönnetty direktiivin 19 artiklan nojalla lisäksi kolme poikkeusta, joita ei käsitellä tässä uudelleentarkastelussa.

[3] Neuvoston direktiivi 92/81/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992, kivennäisöljyjen valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta (EYVL L 316, 31.10.1992); tämä direktiivi ja kivennäisöljyjen valmisteverojen määrien lähentämisestä 19. lokakuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/82/ETY on kumottu 31. päivästä joulukuuta 2003 neuvoston direktiivillä 2003/96/EY.

[4] Neuvoston päätös 2001/224/EY, tehty 12 päivänä maaliskuuta 2001, erityistarkoituksiin käytettäviin tiettyihin kivennäisöljyihin sovellettavista valmisteveron alennetuista määristä ja valmisteverovapautuksista (EYVL L 84, 23.3.2001, s. 23).

[5] Neuvoston direktiivi 2004/74/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, direktiivin 2003/96/EY muuttamisesta tiettyjen jäsenvaltioiden mahdollisuuden osalta soveltaa väliaikaisia verovapautuksia tai veronalennuksia energiatuotteisiin ja sähköön. Lisäksi kahdelle uudelle jäsenvaltiolle myönnettiin suoraan liittymissopimuksessa vuoden siirtymäkausi, jota ei käsitellä tässä uudelleentarkastelussa.

[6] Direktiivin 18 artiklan 1 kohdan ja 18a artiklan 1 kohdan sanamuoto perustuu neuvoston päätöksen 2001/224/EY 1 artiklaan. Päätöksen 1 artiklan 2 alakohta perustuu kivennäisöljydirektiiviin, jossa asetettiin vain muutamia valinnaisia verovapautuksia ja veronalennuksia. Valtaosassa tapauksia jäsenvaltioiden oli siis sovellettava yksittäisiä poikkeuksia erityisten poliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi etenkin ympäristöalalla. Tilanne muuttui energiaverodirektiivin myötä, koska siinä annetaan runsaasti mahdollisuuksia verovapautuksiin tai veronalennuksiin poliittisista syistä.

[7] Yksinkertaistamisen vuoksi komissio käyttää direktiivin liitteissä II ja III esitetyistä tapauksista termiä ’poikkeukset’, vaikka jotkin niistä eivät suoranaisesti poikkeakaan direktiivin yleisestä järjestelmästä (vrt. erityisesti jäljempänä luokka 3)).

[8] Monet aiemmin myönnetyistä poikkeuksista sisällytettiin sellaisinaan energiaverodirektiiviin, joten jäsenvaltiot ovat voineet soveltaa niitä veropoliittisista syistä verovalvonnan alaisina ilman neuvoston lupaa, rajoittamatta kuitenkaan yhteisön valtiontukisääntöjen soveltamista.

[9] Tässä tarkoitetaan joko yhteisön vähimmäisverotasoja tai tietyissä tapauksissa (esimerkiksi direktiivin 5 artikla) direktiivissä säädettyjä vähimmäisverotasoja. Siinä tarkoitetaan myös tilannetta, jossa jäsenvaltioille on myönnetty siirtymäkausi yhteisön vähimmäistason saavuttamiseksi vähitellen.

[10] Direktiivissä (johdanto-osan 6 kappaleessa) viitataan nimenomaisesti perustamissopimuksen 6 artiklaan. Kyseisen määräyksen mukaisesti ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset on sisällytettävä yhteisön politiikan määrittelyyn ja toteuttamiseen, erityisesti kestävän kehityksen edistämiseksi.

[11] Muita tapauksia käsitellään jäljempänä 2.1.4 alakohdassa.

[12] Tätä sovelletaan, vaikka julkisten elinten maksama valmistevero ei vaikuta kansalliseen talousarvioon.

[13] Määritellään direktiivissä moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen tyyppihyväksyntää koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 6 päivänä helmikuuta 1970 annetussa neuvoston direktiivissä 70/156/ETY (EYVL L 42, 23.2.1970, s. 1), sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna direktiivillä 2005/64/EY (EUVL L 310, 25.11.2005, s. 10), esitetyn määritelmän mukaisiksi M2- tai M3-luokkaan kuuluviksi ajoneuvoiksi, joita käytetään säännölliseen tai satunnaiseen matkustajien kuljetukseen.

[14] Jäsenvaltiot saivat esimerkiksi suosia verotuksellisesti nestekaasua, metaania ja maakaasua tai biopolttoaineita

[15] Yksityinen huvi-ilmailu määritellään ”ilma-aluksen käytöksi luonnollisen tai oikeushenkilön toimesta sen omistajana, vuokraajana tai sen muulla tavoin käyttöönsä saaneena muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin ja erityisesti muihin tarkoituksiin kuin vastiketta vastaan tai julkisten viranomaisten tarkoituksiin tapahtuviin henkilöiden tai tavaroiden kuljetuksiin taikka palvelujen tarjoamiseen”.

[16] KOM(1996) 549, 14.11.1996.

[17] KOM(2000) 678, 15.11.2000.

[18] ”Yksityinen huvialus” määritellään ”alukseksi, jota luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö käyttää sen omistajana, vuokraajana tai sen muulla tavoin käyttöönsä saaneena muihin kuin kaupallisiin tarkoituksiin ja erityisesti muihin tarkoituksiin kuin vastiketta vastaan tai julkisten viranomaisten tarkoituksiin tapahtuviin matkustajien tai tavaroiden kuljetuksiin taikka palvelujen tarjoamiseen”.

[19] Jäteöljyjä koskeva yhteisön politiikka on peräisin 1970-luvulta; sen tavoitteena on estää jäteöljyjen haitalliset vaikutukset ympäristölle.

[20] KOM(2005) 666, 21.12.2005.

[21] Yksityiskohtaisia tietoja on esimerkiksi yhteisön jätelainsäädännön täytäntöönpanosta annetuissa säännöllisesti julkaistavissa kertomuksissa (KOM(1999) 752, 10.1.2000, KOM(2003) 250, 11.7.2003). Seuraava kertomus on määrä julkaista vielä tänä vuonna.

[22] Vrt. edellä oleva 2.1.3 alakohta.

[23] Katso erityisesti direktiivin johdanto-osan 32 kappale.