1.01

Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä, jäljempänä ’EKT 2010’ tai ’EKT’, on kansainvälisesti yhteensopiva tilinpitokehikko, joka kuvaa systemaattisesti ja yksityiskohtaisesti koko taloutta (toisin sanoen maata, aluetta tai maaryhmää), sen rakenneosia ja sen suhteita muihin kansantalouksiin.

1.02

EKT 2010:n edeltäjä eli Euroopan kansantalouden tilinpitojärjestelmä 1995, jäljempänä ’EKT-95’, julkaistiin vuonna 1996 (1). EKT 2010:n menetelmä, sellaisena kuin esitetään tässä liitteessä, on rakenteeltaan samanlainen kuin EKT-95:ssä ensimmäisten kolmentoista luvun osalta. Niiden jälkeen on yksitoista uutta lukua, joissa käsitellään sellaisia järjestelmän puolia, jotka kuvastavat nykyajan kansantalouksien mittaamisessa sekä EKT-95:n käytössä tapahtunutta kehitystä Euroopan unionissa (EU).

1.03

Käsikirja on rakenteeltaan seuraavanlainen: Luvussa 1 selostetaan järjestelmän peruspiirteet ja käsitteet, esitetään EKT:n periaatteet ja määritetään olennaiset tilastoyksiköt ja niiden ryhmittelyt. Luvussa on tilikokonaisuutta koskeva yleisesittely sekä lyhyt selostus, jossa esitetään pääaggregaatit, tarjonta- ja käyttötaulukoiden merkitys ja panos-tuotoskehikko. Luvussa 2 esitetään kansantalouden mittaamisessa käytetyt institutionaaliset yksiköt ja selostetaan, miten kyseiset yksiköt luokitellaan sektoreihin ja muihin ryhmiin analyysitarkoituksia varten. Luvussa 3 selostetaan kaikki järjestelmään kuuluvat taloustoimet, jotka koskevat tuotteita (tavaroita ja palveluita) sekä valmistamattomia varoja. Luvussa 4 kuvataan kaikki sellaiset kansantalouteen kuuluvat taloustoimet, jotka liittyvät tulojen ja varallisuuden jakoon ja uudelleenjakoon kansantaloudessa. Luvussa 5 on selostus kansantaloudessa esiintyvistä rahoitustaloustoimista. Luvussa 6 käsitellään muutoksia, joita hinnanmuutokset tai muut kuin taloudelliset tapahtumat voivat aiheuttaa varojen arvoon. Luvun 7 aiheena ovat varallisuustaseet sekä varojen ja velkojen luokitusjärjestelmä. Luvussa 8 esitetään tilikokonaisuus sekä kuhunkin tiliin liittyvät tasapainoerät. Luvussa 9 on selostus tarjonta- ja käyttötaulukoista sekä niiden merkityksestä mitattujen kansantalouden tulojen, tuotoksen ja menojen yhteensovittamisessa. Siinä kuvataan myös panos-tuotostaulukot, jotka voidaan johtaa tarjonta- ja käyttötaulukoista. Luvussa 10 selostetaan tilien nimellisarvoihin yhteydessä olevien hinta- ja volyymimittarien käsiteperusta. Luvussa 11 on selostus väestö- ja työmarkkinamittareista, joita voidaan käyttää kansantalouden tilinpidon mittarien kanssa taloudellisen analyysin välineinä. Luvussa 12 kuvataan lyhyesti neljännesvuositilinpito ja sen merkittävimmät erot vuositilinpitoon verrattuna.

1.04

Luvussa 13 käsitellään aluetilinpidon laadintaan liittyviä tavoitteita, käsitteitä ja muita kysymyksiä. Luku 14 koskee rahoituksen välittäjien tuottamien ja nettokorkotuloilla rahoitettujen rahoituspalvelujen mittaamista; luku on tulos vuosia kestäneestä jäsenvaltioiden tutkimus- ja kehitystyöstä, jossa on tähdätty luotettavaan ja yhdenmukaiseen mittaamiseen kaikissa jäsenvaltioissa. Luvussa 15 käsitellään sopimuksia, leasingsopimuksia ja lisenssejä, sillä niiden merkitys kansantalouden tilinpidossa kasvaa koko ajan. Luvuissa 16 ja 17 selostetaan, miten vakuutukset, sosiaalivakuutus ja eläkkeet käsitellään kansantalouden tilinpidossa ottaen huomioon, että väestön ikääntymisen myötä uudelleenjakokysymykset tulevat entistä merkityksellisemmiksi. Luku 18 kattaa ulkomaiden tilit, joita ovat maksutasejärjestelmän tilejä vastaavat kansantalouden tilinpidon tilit. Euroopan unionin tilinpitoa käsittelevä luku 19 on myös uusi. Se koskee niitä kansantalouden tilinpidon näkökohtia, joiden osalta EU:n institutionaaliset ja kaupankäynnin järjestelyt edellyttävät yhdenmukaistamista. Luvun 20 aiheena ovat julkisyhteisöjen sektorin tilit. Aihealue on merkittävä, sillä jäsenvaltioiden julkisen talouden vakauteen liittyvät kysymykset ovat EU:ssa edelleen ratkaisevan tärkeitä talouspolitiikan kannalta. Luvussa 21 käsitellään kansantalouden tilinpidon ja liikekirjanpidon välisiä yhteyksiä. Niiden merkitys korostuu, sillä monikansallisten yritysten osuus bruttokansantuotteesta (BKT) kasvaa kaikissa maissa. Satelliittitilien ja varsinaisen kansantalouden tilinpidon välinen suhde on aiheena luvussa 22. Luvut 23 ja 24 on tarkoitettu viiteaineistoksi: luvussa 23 määritetään EKT 2010:ssä käytetyt sektoreiden, toimialojen ja tuotteiden luokitukset, ja luvussa 24 määritetään täydelliset tilikokonaisuudet kutakin sektoria varten.

1.05

EKT 2010:n rakenne on yhdenmukainen vuoden 2008 kansantalouden tilinpidossa (SNA 2008) annettujen maailmanlaajuisten kansantalouden tilinpito-ohjeiden kanssa, lukuun ottamatta tiettyjä esittämistapaan liittyviä eroja ja tiettyjen EU:n erityistarkoituksiin käytettyjen EKT 2010:n käsitteiden suurempaa täsmällisyyttä. Yhdistyneet kansakunnat (YK), Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF), Euroopan unionin tilastotoimisto (Eurostat), Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD) ja Maailmanpankki tuottivat nämä ohjeet yhteisvastuullisesti. EKT 2010 keskittyy EU:ssa vallitseviin olosuhteisiin ja tietotarpeisiin. SNA 2008:n tavoin EKT 2010 on yhtenäistetty monissa muissa sosiaali- ja taloustilastoissa (esimerkiksi työllisyystilastoissa, teollisuustilastoissa ja ulkomaankauppatilastoissa) käytettävien käsitteiden ja luokitusten kanssa. EKT 2010:tä voidaan sen vuoksi käyttää EU:n ja sen jäsenvaltioiden sosiaali- ja taloustilastojen keskeisenä viitekehyksenä.

1.06

EKT-kehikko koostuu kahdesta pääasiallisesta taulukkokokonaisuudesta:

1.07

Sektoritilit tarjoavat institutionaalisten sektoreiden mukaisen systemaattisen kuvauksen taloudellisen prosessin eri vaiheista: tuotannosta, tulonmuodostuksesta, tulonjaosta, tulojen uudelleenjaosta, tulonkäytöstä sekä rahoitus- ja muun varallisuuden muodostuksesta. Sektoritileihin sisältyvät myös varallisuustaseet, jotka kuvaavat varojen, velkojen ja nettovarallisuuden varantoja tilinpitojakson alussa ja lopussa.

1.08

Tarjonta- ja käyttötaulukoihin pohjautuva panos-tuotoskehikko kuvaa yksityiskohtaisemmin tuotantoprosessia (kustannusrakennetta, tulonmuodostusta ja työllisyyttä) sekä tavaroiden ja palvelujen virtoja (tuotantoa, tuontia, vientiä, kulutusta, välituotekäyttöä ja pääoman muodostusta tuoteryhmittäin). Tähän kehikkoon nivoutuu kaksi tärkeää tilien laadinnan ominaispiirrettä. Toimialalla syntyneiden tulojen summa on yhtä kuin kyseisen toimialan tuottama arvonlisäys, ja tarjonta on jokaisen tuotteen tai tuoteryhmän osalta yhtä suuri kuin kysyntä.

1.09

EKT 2010 sisältää väestön ja työllisyyden käsitteet. Tällaiset käsitteet liittyvät sektoritileihin, toimialoittaisiin tileihin sekä tarjonta- ja käyttökehikkoon.

1.10

EKT 2010 ei rajoitu vuosittaiseen kansantalouden tilinpitoon, vaan sitä sovelletaan myös neljännesvuositilinpitoon sekä lyhyempien ja pitempien jaksojen tilinpitoon. Sitä sovelletaan myös aluetilinpitoon.

1.11

EKT 2010 on laadittu SNA 2008:n rinnalle, sillä kansantalouden tilinpidon tiedoilla on EU:ssa erityisiä käyttötarkoituksia. Jäsenvaltioiden vastuulla on laatia ja esittää oma kansantalouden tilinpito, joka antaa kuvan valtion taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi jäsenvaltiot laativat tilejä, jotka esitetään komissiolle (Eurostat) osana säädettyä tietojen lähettämisohjelmaa ja joita käytetään unionissa tärkeisiin sosiaali-, talous- ja finanssipoliittisiin tarkoituksiin. Niitä käytetään esimerkiksi, kun määritetään jäsenvaltioiden maksuosuudet EU:n talousarvioon neljännen oman varan yhteydessä, kun myönnetään rakennerahastojen ohjelman kautta apua EU:n alueille ja kun seurataan jäsenvaltioiden taloudellista toimintakykyä liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn ja vakaus- ja kasvusopimuksen puitteissa.

1.12

Jotta maksut ja tuet jaettaisiin käyttämällä ehdottoman yhdenmukaisesti laadittuja ja esitettyjä lukuja, näihin tarkoituksiin käytettävät taloustilastot on laadittava samojen käsitteiden ja sääntöjen mukaisesti. EKT 2010 on asetus, jossa määritetään, mitä sääntöjä, sopimuksia, määritelmiä ja luokituksia jäsenvaltioissa on noudatettava laadittaessa tämän asetuksen liitteessä B esitettyyn tietojen lähettämisohjelmaan kuuluvaa kansantalouden tilinpitoa.

1.13

EU:ssa käytettyyn maksu- ja tukijärjestelmään kytkeytyy erittäin suuria rahamääriä, ja sen vuoksi on tärkeää, että mittausjärjestelmää sovelletaan yhdenmukaisesti jokaisessa jäsenvaltiossa. Näin ollen on tärkeää noudattaa varovaista lähestymistapaa ja välttää malleihin perustuvia menettelyjä kansantalouden mittaimien estimoinnissa, kun kyse on sellaisista estimaateista, joita ei voida havainnoida suoraan markkinoilla.

1.14

EKT 2010:n käsitteet ovat useissa tapauksissa selvempiä ja täsmällisempiä kuin SNA 2008:n, jotta kansantalouden tilinpidosta johdetut jäsenvaltioiden luvut olisivat keskenään mahdollisimman yhdenmukaiset. Luotettavia ja yhdenmukaisia estimaatteja koskeva ensisijainen vaatimus on johtanut siihen, että on määritetty kansantalouden ydintilinpito EU:ta varten. Jos mittaaminen ei ole tarpeeksi yhdenmukaista kaikissa jäsenvaltioissa, viimeksi mainitut estimaatit sisällytetään yleensä niin sanottuihin ydintilinpidon ulkopuolisiin tileihin, joihin kuuluu lisätaulukkoja ja satelliittitilejä.

1.15

On pidetty tarpeellisena noudattaa EKT 2010:ssä varovaista lähestymistapaa esimerkiksi eläkevastuiden alalla. Niiden mittaamisesta olisi taloudellisten analyysien kannalta paljon hyötyä, mutta varovaisuutta on pakko noudattaa, sillä EU:ssa tilinpidolta vaaditaan ennen kaikkea ajallista ja paikallista yhtenevyyttä.

1.16

Yhä globaalimmaksi käyvä taloudellinen toiminta on lisännyt kaikentyyppistä kansainvälistä kauppaa ja tuonut maille uusia haasteita, kun nämä laativat kansantaloutensa tilinpidon. Globalisaatio on dynaaminen ja monitahoinen prosessi, jossa kansallisten varojen kansainvälinen liikkuvuus kasvaa ja toisaalta kansantaloudet tulevat entistä riippuvaisemmiksi toisistaan. Globalisaatio aiheuttaa kansantalouden tilinpitoon mahdollisesti eniten mittausongelmia siksi, että monikansallisten yritysten suorittamien kansainvälisten taloustoimien osuus kasvaa, kun emoyritysten, tytäryhtiöiden ja sivuliikkeiden välillä toteutetaan rajatylittäviä taloustoimia. Ratkaistavana on kuitenkin myös muita tietoihin liittyviä haasteita, jotka voidaan yksilöidä seuraavasti:

1.17

Kaikki nämä globalisaationäkökohdat yleistyvät koko ajan, ja siksi rajatylittävien virtojen kartoittaminen ja tarkka mittaaminen on entistä suurempi haaste kansallisille tilastoviranomaisille. Vaikka ulkomaiden sektorin kirjauksia (ja näin ollen myös maksutaseen kansainvälisiä eriä) varten olisi käytettävissä kattava ja hyvä keruu- ja mittausjärjestelmä, globalisaation vuoksi on tarpeen tehostaa kansantalouden tilinpidon laadun ylläpitämistä kaikkien kansantalouksien ja kansantalousryhmittymien osalta.

1.18

EKT-kehikkoa voidaan käyttää analysoitaessa ja arvioitaessa seuraavia:

1.19

EKT-kehikon mukaisilla luvuilla on suuri merkitys EU:lle ja sen jäsenvaltioille niiden sosiaali- ja talouspolitiikan muotoilussa ja seurannassa.

EKT-kehikon käyttöä voidaan havainnollistaa seuraavin esimerkein:

1.20

EKT 2010:n käsitteillä on useita tärkeitä ominaispiirteitä, joilla luodaan tasapaino tietotarpeiden ja tiedon saantimahdollisuuksien välille. Tilinpidon ominaispiirteet ovat seuraavat:

1.21

EKT 2010:n käsitteet ovat kansainvälisesti yhteensopivia, koska

1.22

EKT 2010:n käsitteet on yhdenmukaistettu muiden sosiaali- ja taloustilastojen käsitteiden kanssa, koska EKT 2010:ssä sovelletaan käsitteitä ja luokituksia (esim. Euroopan unionin tilastollinen toimialaluokitus NACE Rev. 2 (2)), joita käytetään myös muissa jäsenvaltioiden sosiaali- ja taloustilastoissa, esim. teollisuustilastoissa, ulkomaankauppatilastoissa ja työllisyystilastoissa. Käsitteelliset erot on pidetty mahdollisimman vähäisinä. Lisäksi EKT 2010:n käsitteet ja luokitukset on yhdenmukaistettu Yhdistyneiden kansakuntien käyttämien käsitteiden ja luokitusten kanssa.

Tällainen yhdenmukaistaminen muiden sosiaali- ja taloustilastojen kanssa edistää näiden lukujen yhdistämistä ja vertailua, minkä ansiosta voidaan varmistaa kansantalouden tilinpidon lukujen laatu. Lisäksi näiden yksittäisten tilastojen sisältämiä tietoja voidaan paremmin suhteuttaa yleisiin kansantalouden tilastoihin.

1.23

Kun kansantalouden tilinpidon kehikossa ja muissa sosiaali- ja taloustilastojärjestelmissä käytetään samoja käsitteitä, pystytään tuottamaan yhdenmukaisia mittaustuloksia. On esimerkiksi mahdollista laskea seuraavat suhteet:

Käsitteiden sisäinen yhdenmukaisuus sallii estimaattien johtamisen jäännöseränä, esim. säästäminen voidaan arvioida käytettävissä olevien tulojen ja kulutusmenojen välisenä erotuksena.

1.24

EKT 2010:n käsitteiden soveltamisessa otetaan huomioon tietojen kerääminen ja mittaaminen. Käsitteiden operationaalinen luonne ilmenee seuraavilla tavoilla tilinpito-ohjeissa:

1.25

Kansantalouden tilinpidon tilastoihin tarvittavia tietoja voi kuitenkin olla vaikea kerätä suoraan, sillä peruskäsitteet eroavat usein hallinnollisissa tietolähteissä käytetyistä peruskäsitteistä. Hallinnollisia tietolähteitä ovat esimerkiksi yritysten kirjanpidon tiedot, erilaisia veroja koskevat tiedot (alv, henkilöiden tuloverot, tuontiverot jne.), sosiaaliturvatiedot sekä valvontaelimiltä saatavat tiedot rahoitus- ja vakuutustoiminnasta. Nämä hallinnolliset tiedot ovat panostietoina kansantalouden tilinpidon laadinnassa. Yleensä ne mukautetaan EKT:a vastaaviksi.

EKT:n käsitteet eroavat tavallisesti hallinnollisista vastineistaan seuraavista syistä:

1.26

Hallinnolliset tietolähteet vastaavat kuitenkin kansantalouden tilinpidon ja muiden tilastojen tarpeita erittäin hyvin, koska

1.27

EKT:n pääkäsitteet ovat perusteltuja ja pitkäaikaisesti pysyviä, koska

Tämä käsitteiden jatkuvuus vähentää aikasarjojen uudelleenlaskemisen tarvetta. Lisäksi se vähentää käsitteiden alttiutta joutua kansallisen tai kansainvälisen poliittisen painostuksen kohteeksi. Näistä syistä kansantalouden tilinpidon tiedot ovat voineet toimia talouspolitiikan ja taloudellisen analyysin objektiivisena tietopohjana.

1.28

EKT 2010:n käsitteet keskittyvät kuvaamaan taloudellista prosessia rahassa ilmaistavin ja helposti havainnoitavin käsittein. Sellaiset varannot ja virrat, jotka eivät ole helposti havainnoitavia rahassa ilmaistuna tai joilla ei ole selvää rahallista vastinetta, jätetään huomiotta EKT:ssa.

Tätä periaatetta ei ole sovellettu tiukasti, koska huomioon olisi otettava myös yhdenmukaisuuden vaatimus ja käyttäjien tarpeet. Yhdenmukaisuus esimerkiksi edellyttää, että julkisen sektorin tuottamien kollektiivisten palveluiden arvo kirjataan tuotokseksi, koska palkansaajakorvausten maksaminen ja julkisen sektorin ostamat erilaiset tavarat ja palvelut voidaan helposti havainnoida rahassa. Lisäksi taloudellisen analyysin ja talouspolitiikan kannalta julkisen sektorin tuottamien kollektiivisten palveluiden kuvaaminen suhteessa muuhun kansantalouteen lisää kokonaisuutena kansantalouden tilinpidon käyttökelpoisuutta.

1.29

EKT:n käsitteiden soveltamisalaa voidaan kuvata tarkastelemalla eräitä tärkeitä rajauksia.

Seuraavat erät kirjataan EKT:n tuotantorajan sisälle (katso kohdat 3.07–3.09):

1.30

Seuraavat jäävät tuotantorajan ulkopuolelle, eikä niitä kirjata EKT:oon:

1.31

EKT kirjaa kaikki tuotokset, jotka ovat seurausta tuotantorajan sisälle luetusta tuotannosta. Aputoiminnan tuotosta ei kuitenkaan kirjata. Kaikki aputoiminnan käyttämät panokset käsitellään sen toiminnan panoksina, jota aputoiminta tukee. Jos pelkästään aputoimintoja suorittava toimipaikka on tilastollisesti havainnoitavissa eli sen tuotannosta on helposti saatavilla erilliset tilit tai jos se sijaitsee maantieteellisesti eri paikassa kuin toimipaikat, joita se palvelee, se on kirjattava erillisenä yksikkönä ja kohdennettava sen päätoimintaa vastaavaan toimialaan sekä kansantalouden tilinpidossa että aluetilinpidossa. Jos sopivia perustietoja ei ole käytettävissä, aputoiminnan tuotos voidaan estimoida laskemalla yhteen kustannukset.

1.32

Jos toimintoja pidetään tuotantona ja niiden tuotokset kirjataan, silloin kirjataan myös niihin liittyvät tulot, työllisyys, kulutus jne. Esimerkiksi kun omistusasuntoon liittyvien asumispalveluiden tuotanto omaan käyttöön kirjataan tuotannoksi, kirjataan myös siitä asunnon omistajille koituvat tulot ja kulutusmenot. Koska omistusasuntopalvelujen tuottaminen ei määritelmän mukaan edellytä työpanosta, työllisyyttä ei kirjata. Näin säilytetään yhdenmukaisuus työvoimatilastojen kanssa, joihin ei kirjata työllisyyttä asuntojen omistuksen osalta. Kun toimintoja ei kirjata tuotannoksi, on tilanne päinvastainen: saman kotitalouden piirissä tuotetut ja kulutetut kotitalouspalvelut eivät synnytä tuloja ja kulutusmenoja eikä siihen liity työllisyyttä.

1.33

EKT:n puitteissa on vahvistettu sääntöjä, jotka koskevat:

1.34

Sektoritilit muodostetaan kohdentamalla yksiköt sektoreille, mikä mahdollistaa taloustoimien ja tilien tasapainoerien esittämisen sektoreittain. Sektorikohtaisen esitystavan ansiosta saadaan monia keskeisiä lukuja talous- ja finanssipoliittisiin tarkoituksiin. Pääsektorit ovat kotitaloudet, julkisyhteisöt, yritykset (rahoituslaitokset ja yritykset), kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt (KPVTY:t) ja ulkomaat.

Markkinatoiminnan ja markkinattoman toiminnan välinen jako on tärkeä. Sellainen julkisyhteisöjen valvoma yksikkö, joka on osoitettavasti markkinayritys, luokitellaan yrityssektoriin, julkisyhteisöjen sektorin ulkopuolelle. Kyseisen yrityksen alijäämä ja velka eivät näin ollen kuulu julkisyhteisöjen alijäämään ja velkaan.

1.35

On tärkeää määrittää selvät ja vakaat kriteerit, jotka ohjaavat yksiköiden kohdentamista sektoreille.

Julkinen sektori muodostuu kaikista sellaisista kotimaisista institutionaalisista yksiköistä, jotka ovat julkisyhteisön valvonnan alaisia. Kaikki muut kotimaiset yksiköt luetaan yksityiseen sektoriin.

Taulukossa 1.1 esitetään kriteerit, joiden avulla tehdään ero julkisen ja yksityisen sektorin välillä ja erotellaan julkisella sektorilla julkisyhteisöt ja julkiset yritykset ja tehdään yksityisellä sektorilla ero kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) ja yksityisten yritysten välillä.

Taulukko 1.1

1.36

Valvonta määritellään mahdollisuudeksi päättää institutionaalisen yksikön yleisestä politiikasta tai toimintaohjelmasta. Valvonnan yksityiskohtaisempi määritelmä on 2.35–2.39 kohdassa.

1.37

Markkinatuotoksen ja markkinattoman tuotoksen erottelu – ja sen mukainen julkisen sektorin yksiköiden jaottelu julkisyhteisöihin ja julkisiin yrityksiin – määräytyy seuraavan säännön mukaisesti:

Toimintaa pidetään markkinatoimintana, kun tavaroilla ja palveluilla käydään kauppaa seuraavissa olosuhteissa:

1.38

EKT:n käsitekehikon yksityiskohtaisuus tarjoaa joustomahdollisuuden: joitakin käsitteitä ei ole nimenomaisesti esitetty EKT:ssa, mutta ne voidaan siitä huolimatta helposti johtaa siitä. Yhtenä esimerkkinä on uusien sektoreiden luominen järjestelemällä uudelleen EKT:ssa määritellyt alasektorit.

1.39

Joustavuutta saadaan myös ottamalla käyttöön lisäkriteereitä, jotka eivät ole ristiriidassa järjestelmän logiikan kanssa. On esimerkiksi mahdollista laatia alasektoreiden tilejä käyttämällä kriteerinä tuotantoyksiköiden työllisten määrää tai kotitalouksien tulojen suuruutta. Työllisten osalta voidaan ottaa käyttöön alaluokitus koulutuksen tason, iän tai sukupuolen mukaan.

1.40

Eräitä tietotarpeita varten olisi laadittava erillisiä satelliittitilejä.

Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:

1.41

Satelliittitilit palvelevat sellaisia tietotarpeita seuraavasti:

1.42

Sosiaalitilinpitomatriisi (SAM) on matriisiesitys, jossa käsitellään tarjonta- ja käyttötaulukoiden ja sektoritilien välisiä yhteyksiä. SAM tarjoaa lisätietoja työllisyyden tasosta ja rakenteesta jakamalla palkansaajakorvaukset alaryhmiin palkansaajatyypeittäin. Tämä alajako soveltuu sekä toimialoittaiseen työvoiman käyttöön, kuten käyttötaulukoissa esitetään, että työvoiman tarjontaan sosioekonomisen alaryhmittelyn mukaan, kuten kotitaloussektorin alasektorien ensitulon jakotilillä esitetään. Tällä tavoin erilaisten työvoimaryhmien tarjonta ja käyttö kuvataan systemaattisesti.

1.43

Satelliittitileissä on säilytettävä kaikki EKT 2010:n peruskehikon peruskäsitteet ja luokitukset. Käsitteisiin on tehtävä muutoksia ainoastaan silloin, kun satelliittitilin tarkoitus sitä vaatii. Sellaisissa tapauksissa satelliittitiliin on sisällytettävä myös taulukko, joka osoittaa satelliittitilin ja peruskehikon pääaggregaattien välisen yhteyden. Tällä tavoin peruskehikko säilyttää merkityksensä viitekehyksenä, ja samalla myös erityistarpeisiin vastataan.

1.44

Peruskehikossa ei yleensä ole sellaisia varantojen ja virtojen mittaimia, joita ei voida helposti havainnoida rahassa (tai joilla ei ole selvää rahallista vastinetta). Tavallisesti ei-rahamääräisten varantojen ja virtojen analysointia palvelee hyvin, niiden luonteesta johtuen, ei-rahamääräisten tilastojen laatiminen esimerkiksi seuraavasti:

1.45

Satelliittitilien avulla on mahdollista yhdistää tällaiset ei-rahamääräisten yksiköiden tilastot kansantalouden tilinpidon peruskehikkoon. Yhdistäminen on mahdollista, kun tällaisissa ei-rahamääräisissä tilastoissa käytetään peruskehikossa käytettyjä luokituksia, esim. kotitaloustyyppiluokitusta tai toimialaluokitusta. Tällä tavoin luodaan yhdenmukainen laajennettu kehikko. Tämä kehikko voi sitten toimia tietopohjana peruskehikon ja laajennetun kehikon muuttujien välisen vuorovaikutuksen analysoinnissa ja arvioinnissa.

1.46

Peruskehikko ja sen pääaggregaatit eivät kuvaa hyvinvoinnin muutoksia. Voidaan laatia laajennettuja tilejä, jotka sisältävät myös esimerkiksi seuraaviin liittyvät laskennalliset rahamääräiset arvot:

1.47

Laajennetuilla tileillä voidaan myös uudelleen luokitella valitettavien välttämättömyyksien (esim. puolustus) kulutusmenot välituotekäytöksi, toisin sanoen hyvinvointiin vaikuttamattomiksi. Samoin tulvien ja muiden luonnonkatastrofien aiheuttamat vahingot voidaan luokitella välituotekäytöksi, so. (absoluuttisen) hyvinvoinnin vähennykseksi. Tällä tavoin voitaisiin yrittää hyvin karkean ja hyvin epätäydellisen hyvinvoinnin muutosten osoittimen rakentamista. Hyvinvoinnilla on kuitenkin monia ulottuvuuksia, joista useimpien paras mittari ei ole raha. Parempi ratkaisu hyvinvoinnin mittaamiseen on sen vuoksi käyttää jokaiseen ulottuvuuteen erillisiä osoittimia ja mittausyksiköitä. Osoittimia voisivat olla esimerkiksi lapsikuolleisuus, odotettavissa oleva elinikä, aikuisten lukutaito ja kansantulo henkeä kohti. Nämä osoittimet voidaan sisällyttää satelliittitiliin.

1.48

Jotta saataisiin aikaan yhdenmukainen, kansainvälisesti yhteensopiva kehikko, EKT:ssa ei käytetä hallinnollisia käsitteitä. Erilaisia kansallisia tarkoituksia varten hallinnollisiin käsitteisiin pohjautuvien tietojen hankkiminen saattaa kuitenkin olla hyvin hyödyllistä. Esimerkiksi verotulojen arvioimiseen tarvitaan tilastoja verotettavista tuloista. Tällaiset tilastot voidaan tuottaa tekemällä joitakin muutoksia kansantalouden tilinpidon tilastoihin.

1.49

Samanlaista lähestymistapaa voitaisiin noudattaa esimerkiksi seuraavien kansallisessa talouspolitiikassa käytettyjen käsitteiden suhteen:

Satelliittitilit tai lisätaulukot voivat täyttää tällaiset tietotarpeet.

1.50

EKT 2010 perustuu SNA 2008:n käsitteisiin; SNA 2008 on maailmanlaajuinen kansantalouden tilinpidon ohjeisto. EKT 2010:n ja SNA 2008:n välillä on kuitenkin useita eroja:

1.51

EKT 2010 eroaa EKT-95:stä sekä sisällöltään että käsitteiltään. Useimmat eroista vastaavat SNA 1993:n ja SNA 2008:n välisiä eroja. Tärkeimmät erot ovat seuraavat:

1.52

EKT 2010:n muutokset EKT-95:een verrattuna eivät rajoitu yksinomaan käsitteisiin. Myös sisältö eroaa huomattavasti, sillä uusia lukuja, jotka koskevat satelliittitilejä, julkisyhteisöjen tilejä ja ulkomaiden tilejä, on lisätty. Neljännesvuositilinpidon ja aluetilinpidon lukuja on lisäksi laajennettu merkittävästi.

1.53

Järjestelmän pääpiirteet ovat seuraavat:

1.54

EKT 2010:n järjestelmässä käytetään kahdentyyppisiä yksiköitä ja jaetaan vastaavasti talous kahdella tavalla, jotka ovat aivan erilaisia ja sopivat erilaisiin analyyttisiin tarkoituksiin.

1.55

Ensimmäinen tavoite on tulojen, menojen ja rahoitusvirtojen sekä varallisuustaseiden kuvaaminen, ja se saavutetaan ryhmittelemällä institutionaaliset yksiköt sektoreihin niiden pääasiallisen toiminnan, käyttäytymisen ja tavoitteiden perusteella.

1.56

Toinen tavoite on tuotantoprosessien kuvaus ja panos-tuotosanalyysi. Tavoite saavutetaan ryhmittelemällä paikalliset toimialayksiköt (paikalliset TAY:t) toimialoiksi niiden toiminnan lajin perusteella. Toiminnalle ovat ominaisia panoksena käytetyt tuotteet, tuotantoprosessi ja tuotoksena syntyvät tuotteet.

1.57

Institutionaaliset yksiköt ovat taloudellisia yksiköitä, jotka voivat omistaa tavaroita ja varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa täysin oikeuksin. EKT 2010:n järjestelmää varten institutionaaliset yksiköt ryhmitellään viiteen toisensa poissulkevaan kotimaiseen institutionaaliseen sektoriin:

Nämä viisi sektoria muodostavat yhdessä koko kotimaantalouden. Jokainen sektori jakautuu myös alasektoreihin. EKT 2010:n järjestelmä mahdollistaa kultakin sektorilta ja alasektorilta sekä koko kansantaloudesta laadittavan täydellisen juoksevien tilien ja varallisuustaseiden kokonaisuuden. Ulkomaisilla talousyksiköillä voi olla vuorovaikutusta kyseisten viiden kotimaisen sektorin kanssa, ja tällainen vuorovaikutus esitetään viiden kotimaisen sektorin ja kuudennen institutionaalisen sektorin eli ulkomaiden välillä.

1.58

Kun institutionaaliset yksiköt suorittavat useampaa kuin yhtä toimintaa, ne on jaettava toiminnan lajin mukaan. Paikalliset TAY:t mahdollistavat tällaisen esitystavan.

Paikallinen TAY ryhmittelee kaikki institutionaalisen yksikön tuottajina toimivat osat, jotka sijaitsevat yhdessä paikassa tai läheisesti sijaitsevissa paikoissa ja jotka myötävaikuttavat toiminnan harjoittamiseen NACE Rev. 2:n nelinumerotasolla.

1.59

Paikalliset TAY:t kirjataan kullekin sivutoiminnalle; jos kuitenkaan ei ole käytettävissä laskentatoimen asiakirjoja, joita tarvitaan näiden toimintojen erikseen kuvaamista varten, paikallinen TAY sisältää useammanlaista sivutoimintaa. Kaikkien samaan tai samanlaiseen toiminnan lajiin osallistuvien paikallisten TAY:iden ryhmä muodostaa toimialan.

Institutionaalinen yksikkö sisältää yhden tai useampia paikallisia TAY:itä; paikallinen TAY kuuluu yhteen ja vain yhteen institutionaaliseen yksikköön.

1.60

Tuotantoprosessin analyysiä varten käytetään tuotannon analyyttistä yksikköä. Tämä yksikkö on havainnoitavissa ainoastaan silloin, kun paikallinen TAY tuottaa yhdentyyppistä tuotetta eikä sillä ole sivutoimintoja. Tätä yksikköä kutsutaan homogeenisen tuotannon yksiköksi. Tällaisten yksiköiden ryhmät muodostavat homogeenisia toimialoja.

1.61

Koko kansantalous määritellään kotimaisten talousyksiköiden avulla. Talousyksikkö on kotimainen jossain maassa silloin, kun sillä on taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus tuon maan alueella eli kun se osallistuu pitemmän ajanjakson (vähintään yhden vuoden) tämän alueen taloudelliseen toimintaan. Edellä 1.57 kohdassa käsitellyt institutionaaliset sektorit ovat kotimaisten institutionaalisten talousyksiköiden ryhmiä.

1.62

Kotimaiset talousyksiköt suorittavat taloustoimia ulkomaisten talousyksiköiden kanssa (toisin sanoen talousyksiköiden, joiden kotipaikka on muissa kansantalouksissa). Nämä taloustoimet ovat kansantalouden ulkomaisia taloustoimia, ja ne ryhmitellään ulkomaiden tilille. Ulkomailla on näin ollen samanlainen rooli kuin institutionaalisella sektorilla, vaikka ulkomaiset talousyksiköt luetaan mukaan vain, jos ne osallistuvat taloustoimiin kotimaisten institutionaalisten yksiköiden kanssa.

1.63

Nimelliset kotimaan talousyksiköt, joita käsitellään EKT 2010:n järjestelmässä institutionaalisina yksiköinä, määritellään seuraavasti:

1.64

Järjestelmään kirjataan kahta eri perustyyppiä olevia tietoja: virta- ja varantotietoja.

Virrat tarkoittavat toimintoja ja tapahtumien vaikutuksia, jotka tapahtuvat tietyn ajanjakson kuluessa, kun taas varannot tarkoittavat tiettynä ajankohtana vallitsevia tilanteita.

1.65

Virrat kuvastavat taloudellisen arvon luomista, muuttamista, vaihtamista, siirtämistä tai lakkaamista. Niihin sisältyy institutionaalisen yksikön varojen tai velkojen arvossa tapahtuvia muutoksia. Taloudellisia virtoja on kahta tyyppiä: taloustoimia ja muita varojen muutoksia.

Taloustoimia esiintyy kaikilla tileillä ja kaikissa taulukoissa, joissa esiintyy virtoja, lukuun ottamatta varojen volyymin muiden muutosten tiliä ja uudelleenarvotustiliä. Muita varojen muutoksia kirjataan ainoastaan näille kahdelle tilille.

Perustaloustoimet ja muut virrat ryhmitellään luonteen mukaan suhteellisen pieneen määrään tyyppejä.

1.66

Taloustoimi on taloudellinen virta, joka on institutionaalisten yksiköiden välistä yhteisestä sopimuksesta tapahtuvaa vuorovaikutusta tai sellaista toimintaa institutionaalisen yksikön sisällä, jota on tarpeen käsitellä taloustoimena sen vuoksi, että yksikkö toimii kahdessa eri ominaisuudessa. Taloustoimet jaetaan neljään pääryhmään:

1.67

Useimmat taloustoimet ovat kahden tai useamman institutionaalisen yksikön väliseen vuorovaikutukseen perustuvia. EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kuitenkin eräät institutionaalisten yksiköiden sisäiset toiminnot taloustoimiksi. Näiden yksiköiden sisäisten taloustoimien kirjaamisen tarkoituksena on saada analyyttisesti käyttökelpoisempi kuva tuotannosta, loppukäytöistä ja kustannuksista.

1.68

Kiinteän pääoman kuluminen, jonka EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kustannukseksi, on yksikön sisäinen taloustoimi. Useimmat muut yksikön sisäiset taloustoimet ovat tuotetaloustoimia, joita tyypillisesti kirjataan silloin, kun institutionaaliset yksiköt, jotka toimivat sekä tuottajina että kuluttajina, päättävät kuluttaa osan itse tuottamastaan tuotoksesta. Näin tapahtuu usein kotitalouksissa ja julkisyhteisöissä.

1.69

Kaikki itse tuotetut tuotokset, jotka käytetään lopputuotteina saman institutionaalisen yksikön sisällä, on kirjattava. Tuotanto omaan käyttöön, joka käytetään välituotekäyttönä saman institutionaalisen yksikön sisällä, on kirjattava ainoastaan silloin, kun tuotanto ja välituotekäyttö tapahtuvat saman institutionaalisen yksikön eri paikallisissa TAY:öissä. Saman paikallisen TAY:n sisällä tuotettua ja välituotteeksi käytettyä tuotosta ei kirjata.

1.70

Taloustoimet ovat rahataloustoimia, kun mukana olevat yksiköt suorittavat tai vastaanottavat maksuja tai ottavat velkoja tai saavat varoja ilmaistuna valuuttayksiköissä.

Taloustoimet, joihin ei sisälly käteisvarojen vaihtoa tai valuuttayksikköinä ilmoitettuja varoja tai velkoja, ovat muita kuin rahataloustoimia. Yksiköiden sisäiset taloustoimet ovat muita kuin rahataloustoimia. Muita kuin rahataloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi institutionaalinen yksikkö, esiintyy tuotetaloustoimissa (tuotteiden vaihtokauppa), jakotaloustoimissa (luontoiskorvaus, luontoistulonsiirrot jne.) ja muissa taloustoimissa (valmistamattomien muiden kuin rahoitusvarojen vaihtokauppa). EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kaikki taloustoimet rahassa ilmaistuna. Muille kuin rahataloustoimille kirjattavat arvot on sen vuoksi mitattava epäsuorasti tai muutoin arvioitava.

1.71

Taloustoimia, joihin osallistuu useampi kuin yksi yksikkö, on kahta tyyppiä. Ne voivat olla vastikkeellisia tai vastikkeettomia. Vastikkeelliset taloustoimet ovat institutionaalisten yksiköiden välisiä vaihtoja, toisin sanoen tavaroiden, palveluiden tai varojen hankintaa vastinetta, esim. rahaa vastaan. Vastikkeettomat taloustoimet ovat raha- tai luontoismaksuja institutionaaliselta yksiköltä toiselle ilman vastinetta. Vastikkeellisia taloustoimia esiintyy kaikissa neljässä taloustoimien ryhmässä, kun taas vastikkeettomat taloustoimet ovat pääasiassa jakotaloustoimia, esim. veroja, sosiaaliavustuksia tai lahjoja. Tällaisia vastikkeettomia taloustoimia kutsutaan tulonsiirroiksi.

1.72

Taloustoimet kirjataan samalla tavoin, kuin ne esiintyvät niihin osallistuville institutionaalisille yksiköille. Jotkin taloustoimet kuitenkin järjestetään uudelleen, jotta perustana olevat taloudelliset suhteet tulisivat selkeämmin esiin. Taloustoimet voidaan järjestellä uudelleen kolmella tavalla: kierrättämällä, jakamalla ja taloustoimen pääosapuolen tunnistamalla.

1.73

Taloustoimi, joka näyttää siihen osallisena oleville yksiköille tapahtuvan suoraan yksiköiden A ja C välillä, voidaan kirjata tapahtuneeksi epäsuorasti kolmannen yksikön B kautta. Näin yksi taloustoimi A:n ja C:n välillä kirjataan kahtena taloustoimena: A:n ja B:n välisenä ja B:n ja C:n välisenä. Tässä tapauksessa taloustoimi kierrätetään.

1.74

Esimerkkinä kierrätyksestä voidaan mainita tapa, jolla tilinpitoon kirjataan työnantajan sosiaaliturvamaksut, jotka työnantaja maksaa suoraan sosiaalivakuutusrahastoille. Järjestelmä kirjaa nämä maksut kahtena taloustoimena: työnantajat maksavat työnantajan sosiaaliturvamaksut palkansaajilleen, ja palkansaajat maksavat samat maksut sosiaalivakuutusrahastoille. Kuten kaikissa kierrätyksissä, tarkoituksena on tuoda esiin taloustoimen takana oleva taloudellinen todellisuus: tässä tapauksessa osoitetaan työnantajien sosiaaliturvamaksujen olevan palkansaajien hyväksi maksettuja maksuja.

1.75

Toinen kierrätyksen tyyppi on taloustoimen kirjaaminen tapahtuvaksi kahden tai useamman institutionaalisen yksikön välillä, vaikka osallisena olevien osapuolten mukaan taloustointa ei tapahdu lainkaan. Esimerkkinä on tietyistä vakuutusrahastoista ansaitun omaisuustulon käsittely, kun vakuutuslaitokset pitävät sen itsellään. Järjestelmä kirjaa tämän omaisuustulon vakuutuslaitosten maksamaksi vakuutuksenottajille, jotka maksavat sitten saman summan takaisin vakuutuslaitokselle vakuutusmaksun täydennyksinä.

1.76

Kun taloustoimi, joka mukana olevista osapuolista näyttää yhdeltä taloustoimelta, kirjataan kahtena tai useampana erikseen luokiteltuna taloustoimena, tapahtuu taloustoimen jakaminen. Jakaminen ei edellytä lisäyksiköiden sisällyttämistä taloustoimiin.

1.77

Vahinkovakuutusmaksujen maksaminen on tyypillinen jaettu taloustoimi. Vaikka vakuutuksenottajat ja vakuutuksenantajat pitävät näitä maksuja yhtenä taloustoimena, EKT 2010:n järjestelmä jakaa ne kahteen hyvin erilaiseen taloustoimeen: maksuiksi tuotetuista vahinkovakuutuspalveluista ja vahinkovakuutusmaksuiksi, netto. Tuotteen myynnin kirjaaminen itse tuotteen myyntinä ja kaupan lisän myyntinä on toinen esimerkki jakamisesta.

1.78

Kun yksikkö tekee taloustoimen toisen, sitä rahoittavan yksikön (pääosapuolen) puolesta, taloustoimi kirjataan yksinomaan pääosapuolen tileille. Yleensä ei pitäisi mennä tätä periaatetta pidemmälle yrittämällä esimerkiksi jakaa veroja tai tukia lopullisille maksajille tai lopullisille edunsaajille olettamuksien perusteella.

Esimerkkinä on tapaus, jossa julkisyhteisöjen yksikkö kantaa veroja toisen julkisyhteisöjen yksikön puolesta. Vero luetaan sen julkisyhteisöjen yksikön hyväksi, jolla on toimivalta määrätä vero (joko suoraan toimivaltaisena tai siirretyn toimivallan perusteella) ja lopullinen harkintavalta verokannan määrittämisessä ja muuttamisessa.

1.79

Taloustoimen määritelmä merkitsee sitä, että institutionaalisten yksiköiden välinen vuorovaikutus tapahtuu yhteisestä sopimuksesta. Kun taloustoimi tehdään yhteisen sopimuksen perusteella, edellytetään ennakkotietoja ja institutionaalisten yksiköiden suostumusta. Verojen, sakkojen ja uhkasakkojen maksut suoritetaan yhteisen sopimuksen perusteella, sillä maksaja on asianomaisen maan lainsäädännön alaisuuteen kuuluva kansalainen. Varojen korvauksetonta haltuunottoa ei kuitenkaan pidetä taloustoimena silloinkaan, kun se on lailla määrätty.

Laittomat taloudelliset toiminnot katsotaan taloustoimiksi ainoastaan silloin, kun kaikki mukana olevat yksiköt ryhtyvät toimiin vapaaehtoisesti. Näin ollen laittomien huumeiden tai varastetun omaisuuden ostot, myynnit tai vaihtokaupat ovat taloustoimia, kun taas varkaus ei ole.

1.80

Muihin varojen muutoksiin kirjataan sellaiset muutokset, jotka eivät ole seurausta taloustoimista. Ne ovat

1.81

Varojen ja velkojen volyymin muihin muutoksiin kirjattavat muutokset voidaan jakaa kolmeen pääryhmään:

1.82

Esimerkkejä 1.81 kohdan a alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksista ovat maaperävarojen löytyminen ja ehtyminen sekä luonnonvaraisten biologisten resurssien luonnollinen kasvu. Esimerkkejä 1.81 kohdan b alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksista ovat luonnonkatastrofien, sodan tai vakavien rikosten aiheuttamat varojen menetykset. Velan yksipuolinen mitätöinti ja varojen korvaukseton haltuunotto kuuluvat myös ryhmään b. Esimerkki 1.81 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ryhmän muutoksesta on institutionaalisen yksikön luokitteleminen uudelleen sektorista toiseen.

1.83

Hallussapitovoittoja ja -tappioita syntyy, kun varojen hinnat muuttuvat. Niitä esiintyy kaikenlaisissa rahoitus- ja reaalivaroissa sekä veloissa. Hallussapitovoitot ja -tappiot syntyvät varojen ja velkojen omistajille pelkästä varojen ja velkojen hallussapidosta jonkin ajanjakson kuluessa ilman, että niitä muutetaan millään tavoin.

1.84

Hallussapitovoittoja ja -tappioita, jotka mitataan käypiin markkinahintoihin, kutsutaan nimellisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi. Ne voidaan jakaa neutraaleiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat yleisen hintatason muutoksia, ja reaalisiksi hallussapitovoitoiksi ja -tappioiksi, jotka heijastavat sellaisia muutoksia varojen hinnoissa, jotka ovat suurempia kuin yleinen hinnanmuutos.

1.85

Varannot ovat tiettynä ajankohtana hallussapidettyjä varoja ja velkoja. Varannot kirjataan kunkin tilinpitojakson alussa ja lopussa. Varantoja esittäviä tilejä kutsutaan varallisuustaseiksi.

1.86

Myös väestön ja työllisyyden varannot kirjataan. Tällaiset varannot kirjataan kuitenkin tietyn tilinpitojakson keskiarvoina. Kaikkien järjestelmän sisään kuuluvien varojen varannot kirjataan; toisin sanoen sekä rahoitusvarojen ja velkojen että muiden kuin rahoitusvarojen, sekä valmistettujen että valmistamattomien. Kattavuus rajoittuu kuitenkin ainoastaan niihin varoihin, joita käytetään taloudellisessa toiminnassa ja jotka voivat olla omistusoikeuksien alaisena.

1.87

Näin ollen varantoja ei kirjata sellaisille varoille kuin inhimillinen pääoma eikä sellaisille luonnonvaroille, joita ei omisteta.

Rajojensa puitteissa EKT 2010:n järjestelmä on sekä virtojen että varantojen suhteen kattava. Tämä merkitsee sitä, että virtakirjaukset selittävät täysin kaikki varantojen muutokset.

1.88

Tilille kirjataan jollekin yksikölle tai sektorille kertyvät arvon muutokset kyseisellä tilillä kuvattavien taloudellisten virtojen luonteen mukaisesti. Tili on taulukko, jossa on kaksi saraketta. Juoksevilla tileillä esitetään tuotanto, tulojen muodostus ja jakautuminen, tulonjako ja tulojen uudelleenjako sekä tulojen käyttö. Varallisuuden muodostustileihin kuuluvat pääoma- ja rahoitustilit sekä varojen volyymin muiden muutosten tilit.

1.89

EKT 2010:n järjestelmässä esitetään ”resurssit” juoksevien tilien oikealla puolella, jossa esiintyvät yksikön tai sektorin taloudellista arvoa lisäävät taloustoimet. Tilien vasemmalla puolella esitetään ”käytöt” eli taloustoimet, jotka vähentävät taloudellista arvoa. Varallisuuden muodostustilien oikealla puolella esitetään ”velkojen ja nettovarallisuuden muutokset” ja vasemmalla puolella ”varojen muutokset”. Varallisuustaseissa esitetään ”velat ja nettovarallisuus” (varojen ja velkojen väliset muutokset) oikealla puolella ja ”varat” vasemmalla puolella. Kahden peräkkäisen varallisuustaseen vertailu osoittaa velkojen ja nettovarallisuuden muutokset sekä varojen muutokset.

1.90

EKT:ssa tehdään ero juridisen ja taloudellisen omistajuuden välillä. Tavaroiden siirto yksiköltä toiselle yksikölle kirjataan käyttämällä kriteerinä sitä, että taloudellinen omistajuus siirtyy yksiköltä kyseiselle toiselle yksikölle. Juridinen omistaja on se yksikkö, joka on lain mukaan oikeutettu omistuksesta koituvaan hyötyyn. Juridinen omistaja voi kuitenkin tehdä toisen yksikön kanssa sopimuksen, jonka mukaan kyseinen toinen yksikkö hyväksyy tavaroiden tuotannossa käyttämisestä aiheutuvat riskit ja edut sovittua maksua vastaan. Sopimus on luonteeltaan rahoitusleasingsopimus, jossa maksut kuvastavat vain sitä, että vuokralleantaja asettaa kyseisen varan vuokralleottajan käyttöön. Esimerkiksi jos pankki on lentokoneen juridinen omistaja ja tekee lentoyhtiön kanssa rahoitusleasingsopimuksen koneen liikennöinnistä, lentoyhtiötä pidetään tilinpidossa koneen omistajana. Samanaikaisesti kun tilinpitoon tehdään kirjaus, jonka mukaan lentoyhtiö ikään kuin ostaa lentokoneen, kirjataan pankilta lentoyhtiölle osoitettu laina, joka vastaa lentokoneen tulevasta käytöstä maksettavia määriä.

1.91

Yksikön tai sektorin osalta kansantalouden tilinpito perustuu kahdenkertaisen kirjauksen periaatteeseen. Jokainen taloustoimi on kirjattava kahteen kertaan, kerran resurssina (tai velkojen muutoksena) ja kerran käyttönä (tai varojen muutoksena). Resursseina tai velkojen muutoksina kirjattujen taloustoimien kokonaissumman on oltava yhtä suuri kuin käyttönä tai varojen muutoksina kirjattujen taloustoimien kokonaissumma, mikä näin ollen antaa varmistuksen siitä, että tilit ovat yhtäpitävät.

1.92

Kansantalouden tilinpidon – kaikki yksiköt ja kaikki sektorit mukaan luettuina – on perustuttava nelinkertaisen kirjauksen periaatteeseen, koska useimpiin taloustoimiin liittyy kaksi institutionaalista yksikköä. Taloustoimen kummankin suorittajan on kirjattava jokainen taloustoimi kahdesti. Esimerkiksi julkisyhteisöjen yksikön kotitaloudelle rahana maksama sosiaalietuus kirjataan julkisyhteisöjen tileillä käyttönä tulonsiirroissa ja varojen negatiivisena hankintana käteisrahassa ja talletuksissa; kotitaloussektorin tileillä se kirjataan resurssina tulonsiirroissa ja varojen hankintana käteisrahassa ja talletuksissa.

1.93

Yhden yksikön sisäiset taloustoimet (kuten tuotoksen kulutus silloin kun sama yksikkö on sen tuottanut) vaativat ainoastaan kaksi kirjausta, joiden arvot on arvioitava.

1.94

Lukuun ottamatta eräitä väestöä ja työvoimaa koskevia muuttujia EKT 2010:n järjestelmä esittää kaikki virrat ja varannot rahassa ilmaistuna. Virrat ja varannot mitataan niiden vaihtoarvon mukaan, toisin sanoen sen arvon mukaan, jolla virrat ja varannot tosiasiassa vaihdetaan tai voitaisiin vaihtaa rahaan. Markkinahinnat ovat näin ollen EKT:n arvottamissuositus.

1.95

Rahassa mitattujen taloustoimien sekä kassavarojen ja velkojen osalta tarvittavat arvot ovat suoraan saatavissa. Useimmissa muissa tapauksissa paras arvottamismenetelmä on vastaavien tavaroiden, palveluiden tai varojen markkinahintojen käyttö. Tätä menetelmää käytetään esim. vaihtokaupassa ja omistusasuntopalveluissa. Kun vastaavien tuotteiden hintoja ei ole saatavilla esim. julkisyhteisöjen tuottamien markkinattomien palvelujen osalta, arvottaminen tehdään laskemalla yhteen tuotantokustannukset. Jollei markkinahintaa eikä kustannuksia ole käytettävissä, virrat ja varannot voidaan arvottaa odotettavissa olevien tulevien tuottojen diskontattuun nykyarvoon. Tätä viimeksi mainittua menetelmää on käytettävä ainoastaan viimeisenä keinona.

1.96

Varannot arvotetaan sen ajankohdan käypiin hintoihin, jota varallisuustase kuvaa, eikä varantoihin sisältyvien tavaroiden ja varojen tuotanto- tai hankinta-ajankohdan hintoihin. Varannot on arvotettava niiden arvioituihin poistojen jälkeisiin kirjanpidon mukaisiin hankinta-arvoihin tai tuotantokustannusten mukaisiin arvoihin.

1.97

Kuljetuskustannusten, kaupan lisien ja tuoteverojen miinus tuotetukipalkkioiden johdosta tietyn tuotteen tuottaja ja käyttäjä tavallisesti havaitsevat sen arvon eri tavalla. Jotta pysyttäisiin mahdollisimman lähellä taloustoimien tekijöiden näkemyksiä, EKT 2010:n järjestelmä kirjaa kaikki käytöt ostajan hintoihin, joihin sisältyvät kuljetuskustannukset, kaupan lisät ja tuoteverot miinus tuotetukipalkkiot, kun taas tuotos kirjataan perushintaan, joihin nämä osatekijät eivät sisälly.

1.98

Tuotteiden tuonti ja vienti on kirjattava arvoon rajalla. Kokonaistuonti ja -vienti arvotetaan viejän tullirajalla tai vapaasti laivassa (fob). Ulkomaisia kuljetus- ja vakuutuspalveluja tuojan ja viejän rajojen välillä ei lueta mukaan tavaroiden arvoon, vaan ne kirjataan palveluihin. Koska fob-arvoja ei ehkä ole mahdollista saada yksityiskohtaisten tuoteluokkien osalta, yksityiskohtaisissa ulkomaankauppataulukoissa tuonti esitetään arvotettuna tuojan tullirajalla (cif-arvo). Kaikki kuljetus- ja vakuutuspalvelut tuojan rajalle sisällytetään tuotujen tavaroiden arvoon. Silloin kun nämä palvelut ovat kotimaisia palveluja, tehdään tässä esitystavassa yleismaailmallinen fob/cif-korjaus.

1.99

Kiinteisiin hintoihin arvottaminen merkitsee tilinpitojakson virtojen ja varantojen arvottamista edellisen ajanjakson hintoihin. Kiinteisiin hintoihin arvottamisen tarkoituksena on jakaa virtojen ja varantojen arvoissa ajankohdasta toiseen tapahtuneet muutokset hintamuutoksiksi ja volyymimuutoksiksi. Kiinteähintaisia virtoja ja varantoja kuvattaessa käytetään termiä volyymi.

1.100

Monilla virroilla ja varannoilla, esim. tuloilla, ei ole omia hinta- ja määräulottuvuuksia. Tällaisten muuttujien ostovoima voidaan kuitenkin saada deflatoimalla käyvät hinnat sopivalla hintaindeksillä, esim. kansantalouden lopputuotteiden hintaindeksillä ilman varastojen muutoksia. Deflatoituja virtoja ja varantoja kuvataan myös termillä reaaliarvoinen. Esimerkkinä voidaan mainita reaaliset käytettävissä olevat tulot.

1.101

Virrat on kirjattava järjestelmässä suoriteperusteisena; toisin sanoen, kun taloudellista arvoa luodaan, muutetaan tai hävitetään, tai kun vaateet ja velvoitteet syntyvät tai niitä muutetaan tai mitätöidään.

1.102

Tuotos kirjataan, kun se on tuotettu, eikä silloin, kun ostaja on sen maksanut. Varojen myynti kirjataan, kun varat luovutetaan, eikä silloin, kun vastaava maksu suoritetaan. Korko kirjataan tilinpitojaksolle, jolta se kertyy, huolimatta siitä, maksetaanko se tuona ajanjaksona vai ei. Suoriteperusteista kirjausta sovelletaan kaikkiin virtoihin, niin rahamääräisiin kuin ei rahassa mitattaviin, niin yksikön sisäisiin kuin yksiköiden välisiinkin virtoihin.

1.103

Tätä toimintaperiaatetta voi olla tarpeen höllentää, kun kyseessä ovat verot ja muut julkisyhteisöjä koskevat virrat, jotka usein kirjataan kassaperusteisena julkisyhteisöjen tileillä. Tällaisia virtoja saattaa olla vaikea muuntaa tarkasti kassaperusteisesta suoriteperusteiseksi, ja siksi voidaan käyttää likimääräistä menetelmää.

1.104

Julkisyhteisöille maksettavia veroja ja sosiaaliturvamaksuja koskevasta yleisestä kirjaamisperiaatteesta poiketen kyseiset erät on mahdollista kirjata joko nettomääräisinä eli vähentämällä todennäköisesti perimättä jäävä osa tai ottamalla kyseinen osa huomioon mutta kompensoimalla se samalla tilinpitokaudella pääomansiirrolla, joka tehdään julkisyhteisöiltä asianomaisille sektoreille.

1.105

Virrat on kirjattava samana ajankohtana kaikkien asianosaisten institutionaalisten yksiköiden osalta ja kaikilla tileillä. Institutionaaliset yksiköt eivät aina käytä samoja kirjanpitosääntöjä. Siinäkin tapauksessa, että samoja sääntöjä käytetään, eroja tosiasiallisessa kirjauksessa saattaa esiintyä käytännön syistä, kuten tiedonvälityksessä aiheutuneiden viipeiden vuoksi. Sen vuoksi asianosaiset taloustoimien suorittajat voivat kirjata taloustoimet eri ajankohtina. Tällaiset eroavuudet on poistettava oikaisuilla.

1.106

Sulauttaminen tarkoittaa yksiköiden välisten taloustoimien eliminointia sekä käytöstä että resursseista, kun yksiköt liitetään yhteen, sekä keskinäisten rahoitusvarojen ja velkojen eliminointia. Tämä on yleistä silloin, kun yhdistetään julkisyhteisöjen alasektoreiden tilejä.

1.107

Samoihin alasektoreihin tai sektoreihin kuuluvien eri yksiköiden välisiä virtoja ja varantoja ei lähtökohtaisesti sulauteta.

1.108

Sulautettuja tilejä voidaan kuitenkin laatia täydentävinä esityksinä ja analyyseinä. Tiedot tällaisten (ala)sektoreiden taloustoimista muiden sektoreiden kanssa ja vastaava ”ulkoinen” rahoitusasema voivat olla tärkeämpiä kuin yleiset bruttoluvut.

1.109

Sitä paitsi tilit ja taulukot, jotka osoittavat velkoja-velallissuhteet, antavat yksityiskohtaisen kuvan talouden rahoituksesta, ja niitä pidetään hyvin hyödyllisinä niiden kanavien ymmärtämiseksi, joiden kautta rahoitusylijäämät kulkevat lopullisilta luotonantajilta lopullisille luotonsaajille.

1.110

Yksittäisillä yksiköillä tai sektoreilla saattaa olla samanlainen taloustoimi sekä käyttönä että resurssina (esim. ne sekä maksavat että saavat korkoa) ja samanlainen rahoitusinstrumentti sekä varana että velkana. EKT:ssa lähestymistapana on bruttokirjaus, lukuun ottamatta sitä nettoutusastetta, joka sisältyy itse luokituksiin.

1.111

Nettoutus on implisiittisesti mukana taloustoimien eri ryhmissä, joista huomattavin esimerkki on ”varastojen muutokset”, joka korostaa analyyttisesti tärkeää kokonaispääoman muodostuksen näkökohtaa pikemminkin kuin päivittäisten lisäysten ja vähennysten seurantaa. Vastaavasti, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, rahoitustilille ja varojen muiden muutosten tilille kirjataan varojen ja velkojen lisäykset nettoperusteella, mikä tuo esiin tämäntyyppisten virtojen lopulliset vaikutukset tilinpitojakson lopussa.

1.112

Yksiköiden tai yksiköistä muodostettujen ryhmien tapauksessa kirjataan erilaisille tileille taloustoimet, jotka liittyvät johonkin tiettyyn talouselämän puoleen (esim. tuotantoon). Tuotantotilin taloustoimet eivät osoita käytön ja resurssien välistä yhtä suuruutta, jollei tilille viedä tasapainoerää. Vastaavasti tasapainoerä (nettovarallisuus) on vietävä myös institutionaalisen yksikön tai sektorin kokonaisvarojen ja kokonaisvelkojen välille. Tasapainoerät ovat sinänsä merkittäviä taloudellisen toimintakyvyn mittareita. Kun ne lasketaan yhteen koko talouden osalta, ne ovat tärkeitä aggregaatteja eli kokonaissuureita.

1.113

EKT 2010:n järjestelmä perustuu toisiinsa kytkeytyvien tilien kokonaisuuteen. Täydellinen institutionaalisten yksiköiden tai sektoreiden tilien kokonaisuus koostuu juoksevista tileistä, varallisuuden muodostustileistä ja varallisuustaseista.

1.114

Juoksevat tilit koskevat tuotantoa, tulojen muodostusta, tulonjakoa ja tulojen uudelleenjakoa ja näiden tulojen käyttöä kulutuksen muodossa. Varallisuuden muodostustilit kattavat varojen ja velkojen muutokset sekä nettovarallisuuden muutokset (minkä tahansa institutionaalisen yksikön tai yksikköryhmän varojen ja velkojen välinen ero). Varallisuustaseet esittävät varojen ja velkojen senhetkiset varannot ja nettovarallisuuden.

1.115

Paikallisten TAY:iden ja toimialojen tilikokonaisuus supistuu ensimmäisiin juokseviin tileihin: tuotantotiliin ja tulonmuodostustiliin, jonka tasapainoerä on toimintaylijäämä.

1.116

Tavaroiden ja palveluiden tili osoittaa koko talouden osalta tai tuoteryhmien osalta kokonaisresurssit (tuotos ja tuonti) sekä tavaroiden ja palveluiden käytön (välituotekäyttö, kulutus, varastojen muutokset, kiinteän pääoman bruttomuodostus, arvoesineiden hankinnat miinus vähennykset, vienti). Kyseinen tili ei ole tilikokonaisuuden muiden tilien kaltainen eikä siitä synny tilikokonaisuuden seuraavalle tilille siirrettävää tasapainoerää. Se on pikemminkin tilien laadinnalle ominainen taulukkomuotoinen esitys, jonka mukaan tarjonta on yhtä suuri kuin kysyntä kaikkien tuotteiden ja tuoteryhmien osalta kansantaloudessa.

1.117

Ulkomaiden tili kattaa kotimaisten ja ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden väliset taloustoimet sekä niihin liittyvät varojen ja velkojen varannot.

Koska ulkomaiden tilillä on tilirakenteessa samanlainen tehtävä kuin institutionaalisella sektorilla, ulkomaiden tili määritetään ulkomaiden näkökulmasta. Ulkomaiden resurssi on kokonaistalouden käyttöä ja päinvastoin. Jos tasapainoerä on positiivinen, se merkitsee ulkomaiden ylijäämää ja kokonaistalouden alijäämää ja päinvastaista tilannetta, jos tasapainoerä on negatiivinen.

Ulkomaiden tili poikkeaa muista sektoritileistä sikäli, että siinä ei esitetä kaikkia ulkomaiden tilinpidon tapahtumia vaan ainoastaan sellaiset, joissa toinen osapuoli on mitattavassa kotimaantaloudessa.

1.118

Tasapainoerä saadaan vähentämällä tilin yhden puolen kokonaisarvo toisen puolen kokonaisarvosta.

Tasapainoeriin sisältyy paljon tietoa, ja ne sisältävät eräitä tärkeimpiä tilinpidon eriä, kuten seuraavista tasapainoerien esimerkeistä voidaan nähdä: arvonlisäys, toimintaylijäämä, käytettävissä oleva tulo, säästö, nettoluotonanto/nettoluotonotto.

Seuraavassa kaaviossa esitetään tilikokonaisuus virtojen muodossa – jokainen tasapainoerä on lihavoitu.

Tilikokonaisuutta koskeva kaavio

1.119

Tilikokonaisuuden ensimmäinen tili on tuotantotili, johon kirjataan tuotantoprosessin panokset ja tuotokset, jolloin tasapainoeräksi jää arvonlisäys.

1.120

Arvonlisäys viedään seuraavalle tilille, joka on tulonmuodostustili. Sille kirjataan tuotantoprosessin palkansaajakorvaukset sekä tuotannon vuoksi julkisyhteisöille maksettavat verot, jotta on mahdollista saada tasapainoeränä sektorikohtainen toimintaylijäämä (tai kotitaloussektorin itsenäisten yrittäjien sekatulo). Tämä vaihe on tarpeen, jotta voidaan mitata tuotantosektorille toimintaylijäämänä tai sekatulona jäävä arvonlisäys.

1.121

Palkansaajakorvauksiin, veroihin ja toimintaylijäämään / sekatuloon jaoteltu arvonlisäys viedään sitten saman jaottelun mukaisesti ensitulon jakotilille. Jaottelun ansiosta on mahdollista kohdentaa jokainen tuotannontekijäkorvaus vastaanottavaan sektoriin, tuotantosektoriin nähden vastakkaisena kohdennuksena. Esimerkiksi kaikki palkansaajakorvaukset kohdennetaan kotitaloussektorin ja ulkomaiden sektorin kesken, kun taas toimintaylijäämä jää yrityssektorille, jolla ylijäämä on syntynyt. Tälle tilille kirjataan myös sektoriin tulevat ja sektorista lähtevät omaisuustulojen virrat siten, että tasapainoerä on sektoriin tuleva ensitulo.

1.122

Seuraavaan tiliin – tulojen uudelleenjaon tiliin – kirjataan näiden tulojen uudelleenjako tulonsiirtoina. Uudelleenjako tapahtuu pääasiassa kotitaloussektorilta perittävien julkisyhteisöille maksettavien verojen ja kotitaloussektorille osoitettavien sosiaalietuuksien avulla. Tasapainoerä on käytettävissä oleva tulo.

1.123

Ydintilien kokonaisuudessa on seuraavana käytettävissä olevan tulon käyttötili; se on kotitaloussektorin kannalta tärkeä tili, sillä sille kirjataan kotitalouksien kulutusmenot, jolloin tasapainoeräksi jää kotitalouksien säästö.

1.124

Samanaikaisesti luodaan rinnakkaistili eli luontoismuotoisten tulojen uudelleenjaon tili. Sen tarkoituksena on esittää luontoismuotoiset sosiaaliset tulonsiirrot laskennallisena siirtona julkisyhteisöiltä kotitaloussektorille siten, että kotitalouksien tulot voivat nousta julkisyhteisöjen tuottamien yksilöllisten palvelujen arvon verran. Seuraavalla tilillä – oikaistun käytettävissä olevan tulon käyttötilillä – käytettävissä olevan tulon käyttöön tehdään samansuuruinen lisäys, ikään kuin kotitaloussektori ostaisi julkisyhteisöjen tuottamat yksilölliset palvelut. Nämä kaksi laskennallista erää kumoavat toisensa, ja tasapainoeränä oleva säästö on yhtä kuin tilikokonaisuuden säästö.

1.125

Säästö viedään pääomatilille rahoittamaan pääomanmuodostusta, mikä mahdollistaa pääomansiirrot sektoreille ja sektoreilta. Reaalivarojen hankinnan yhteydessä käyttämättä jäänyt osa tai ylimenevä osa näkyy nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoeränä. Nettoluotonanto tarkoittaa lainaksi annettua ylijäämää, ja nettoluotonotto tarkoittaa alijäämän rahoitusta.

1.126

Kunkin sektorin luotonanto ja luotonotto kootaan rahoitustileille, jolloin saadaan tulokseksi nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoerä. Sen olisi oltava yhtä suuri kuin pääomatilillä oleva nettoluotonannon tai nettoluotonoton tasapainoerä; jos niiden välillä on ero, sen on johduttava taloudellista toimintaa kuvaavan reaali- ja rahoitustilinpidon välisestä mittauserosta.

1.127

Kaavion alimmalla rivillä vasemmalla oleva tili on avaustase, josta käy ilmi kaikkien varojen ja velkojen – sekä reaali- että rahoituserien – määrä tietyn ajanjakson alussa. Talouden varallisuus mitataan nettovarallisuutena (varat miinus velat) ja esitetään taseessa viimeisellä rivillä.

1.128

Kun avaustaseesta liikutaan oikealle, kirjataan tilinpitojaksona tapahtuvat varojen ja velkojen muutokset. Pääomatili osoittaa reaalivaroja koskevista taloustoimista johtuvat muutokset, ja rahoitustilistä käyvät ilmi rahoitusvaroja koskevista taloustoimista johtuvat muutokset. Jos muita muutoksia tai vaikutuksia ei esiinny, päätöstase voitaisiin laskea välittömästi lisäämällä muutokset avaustaseen arvoon.

1.129

Tuotannon ja kulutuksen taloussyklin ulkopuolella voi kuitenkin tapahtua muutoksia, jotka vaikuttavat varojen ja velkojen arvoon päätösajankohtana. Yksi tyyppiesimerkki on varojen volyymin muutos – kiinteään pääomaan kohdistuvat tosiasialliset muutokset, joiden aiheuttajina ovat talouden ulkopuoliset tapahtumat. Kyseessä voivat olla katastrofien aiheuttamat menetykset – esimerkiksi suuri maanjäristys, jossa tuhoutuu paljon varoja. Tuolloin ei siis ole kyse vaihtamisen tai siirtämisen kaltaisesta taloustoimesta. Tällainen menetys on kirjattava muiden volyymin muutosten tilille sen osoittamiseksi, että varojen määrä on pienempi kuin pelkät taloudelliset tapahtumat antaisivat olettaa. Muihin kuin taloustoimien aiheuttamiin varojen (ja velkojen) arvon muutoksiin lukeutuvat myös hintamuutokset, jotka johtuvat varojen varantoa koskevista hallussapitovoitoista ja -tappioista. Tällaiset muutokset kirjataan uudelleenarvotustilille. Kun nämä kaksi varojen ja velkojen varannon arvoon kohdistuvaa lisävaikutusta otetaan huomioon, on mahdollista arvioida päätöstaseen arvot siten, että avaustaseen arvoa oikaistaan kaavion alarivillä olevien juoksevien tilien muutoksilla.

1.130

Aggregaatit ovat koostuma-arvoja, jotka mittaavat kokonaistalouden toiminnan tulosta; esim. tuotos, arvonlisäys, käytettävissä oleva tulo, kulutus, säästäminen, pääoman muodostus jne. Vaikka aggregaattien laskeminen ei ole EKT:n ainoa tarkoitus, ne ovat tärkeitä yhteenvetoindikaattoreita makrotaloudellisissa analyyseissä ja vertailuissa ajan ja paikan suhteen.

1.131

Aggregaatteja voidaan erottaa kahta eri tyyppiä:

1.132

Henkeä kohden lasketuilla kansantalouden tilinpidon tiedoilla on merkittäviä käyttötarkoituksia. BKT:n tai kansantulon tai kotitalouksien kulutuksen tyyppisissä aggregaateissa tavallisesti käytetty nimittäjä on (maassa asuvan) väestön kokonaismäärä. Kun kotitaloussektorin tilejä tai niiden osia jaetaan alasektoreittain, tarvitaan tietoja kuhunkin alasektoriin kuuluvien kotitalouksien ja henkilöiden lukumäärästä.

1.133

BKT kuuluu EKT:n keskeisiin aggregaatteihin. BKT on kaiken talousalueella tapahtuvan taloudellisen toiminnan mitta. Se perustuu tuotoksen ja talouden loppukysynnän yhtäsuuruuteen. Markkinahintainen BKT voidaan mitata kolmella tavalla:

1.134

Nämä kolme BKT:n mittaamisessa käytettyä lähestymistapaa ilmentävät myös niitä eri tapoja, joilla BKT:n voidaan ajatella koostuvan. Arvonlisäys voidaan jaotella käyttämällä perusteena institutionaalista sektoria ja kokonaissummassa mukana olevan toiminnan tai toimialan tyyppiä, esimerkiksi maatalous, teollisuus, rakentaminen, palvelut jne.

Kulutusmenot voidaan jakaa lajeihin: kotitalouksien kulutusmenot, kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) kulutusmenot, julkisyhteisöjen kulutusmenot, varastojen muutos, kiinteän pääoman muodostus ja vienti, tuonnin kustannuksilla vähennettynä.

Ansaitut kokonaistulot voidaan jaotella tulolajin – palkansaajakorvaukset ja toimintaylijäämä – mukaan.

1.135

Jotta saataisiin paras BKT-estimaatti, olisi hyvä syöttää näiden kolmen lähestymistavan osatekijät tarjonta- ja käyttökehikkoon. Tuolloin on mahdollista täsmäyttää arvonlisäys- ja tuloestimaatit toimialoittain ja saada tuotteiden tarjonta ja kysyntä tasapainoon. Tällaisen integroidun toimintamallin ansiosta BKT:n osat ovat yhteneväiset ja BKT:n määrästä saadaan parempi estimaatti kuin jos käytettäisiin vain yhtä kolmesta lähestymistavasta. Vähentämällä kiinteän pääoman kuluminen BKT:sta saadaan markkinahintainen nettokansantuote (NKT).

1.136

Panos-tuotoskehikkoon kootaan bruttoarvonlisäyksen komponentit, toimialojen panokset ja tuotokset, tuotteiden tarjonta ja kysyntä sekä käytön ja resurssien rakenne kaikilla kansantalouden institutionaalisilla sektoreilla. Kehikossa on kansantalouden jaottelu, josta käyvät ilmi kaikkia tavaroita ja palveluita koskevat taloustoimet toimialojen ja loppukuluttajien välillä yhdeltä kaudelta (esimerkiksi neljännesvuodelta). Tiedot voidaan esittää kahdella tavalla:

1.137

Tarjonta- ja käyttötaulukoissa esitetään koko talous toimialoittain (esim. moottoriajoneuvoteollisuus) ja tuotteittain (esim. urheiluvälineet). Taulukoista käyvät ilmi bruttoarvonlisäyksen komponenttien, toimialojen panosten ja tuotosten sekä tuotteiden tarjonnan ja kysynnän väliset yhteydet. Tarjonta- ja käyttötaulukoissa yhdistetään talouden eri institutionaaliset sektorit (esim. julkiset yritykset) tarkemmin tavaroiden ja palveluiden tuontiin ja vientiin, julkisyhteisöjen menoihin, kotitalouksien ja kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen (KPVTY) menoihin sekä pääomanmuodostukseen.

1.138

Tarjonta- ja käyttötaulukoiden laadinnan ansiosta on mahdollista tarkastella kansantalouden tilinpidon osien yhdenmukaisuutta ja yhtenäisyyttä yhden yksityiskohtaisen kehikon rajoissa, ja kun huomioon otetaan BKT:n mittaamiseen käytettyjen kolmen lähestymistavan (tuotanto-, tulo- ja menolähestymistapa) komponentit, on mahdollista määrittää yksi yhtenäinen BKT-estimaatti.

1.139

Kun tarjonta- ja käyttötaulukot täsmäytetään aukottomasti, voidaan myös yhdistää yhdenmukaisesti ja yhtenäisesti seuraavien kolmen tilin rakenneosat:

1.140

Symmetriset panos-tuotostaulukot johdetaan käyttämällä tarjonta- ja käyttötaulukoiden ja muiden lähteiden tietoja, jotta saadaan teoreettinen perusta jatkoanalyysejä varten.

1.141

Nämä panos-tuotostaulukot sisältävät symmetrisiä (tuote- tai toimialakohtaisia) taulukoita, Leontiefin käänteismatriisin ja muita määritysanalyysejä kuten tuotantokertoimia. Taulukoissa esitetään erikseen kotimaassa tuotettujen ja tuotujen tavaroiden ja palveluiden kulutus. Esitystavan ansiosta saadaan käyttöön teoreettinen kehikko talouden rakenteellista jatkoanalyysiä varten, joka sisältää myös talouden loppukysynnän rakenteen sekä muutosten vaikutuksen talouden loppukysyntään.

2.01

Maan kansantalous on järjestelmä, jossa yhteisöt ja ihmiset ovat vuorovaikutuksessa vaihtamalla ja siirtämällä tavaroita, palveluita ja maksuvälineitä (esimerkiksi rahaa) tavaroiden ja palveluiden tuottamiseksi ja kuluttamiseksi.

Kansantaloudessa vuorovaikutuksessa olevat yksiköt ovat taloudellisia yksiköitä, jotka voivat omistaa varoja, ottaa velkaa ja osallistua taloudelliseen toimintaan ja suorittaa taloustoimia muiden yksiköiden kanssa. Niitä kutsutaan institutionaalisiksi yksiköiksi.

Kansantalouden tilinpidossa käytettyjen yksiköiden määrittelyllä on monta eri tarkoitusta. Ensinnäkin yksiköt ovat tärkeitä rakenneosia, kun talous määritellään maantieteellisesti: esimerkiksi maat, alueet ja rahaliiton tai poliittisen unionin kaltaiset maaryhmät. Toiseksi yksiköt ovat tärkeitä rakenneosia, kun yksiköitä ryhmitellään institutionaalisiksi sektoreiksi. Kolmanneksi yksiköt ovat tärkeitä, kun määritetään kirjattavia virtoja ja varantoja. Saman institutionaalisen yksikön eri osien välisiä taloustoimia ei periaatteessa kirjata kansantalouden tilinpitoon.

2.02

Kansantalouden tilinpidossa käytetyt yksiköt ja yksiköiden ryhmittelyt määritellään pitäen lähtökohtana sen taloudellisen analyysin lajia, johon ne on tarkoitettu, eikä tilastokyselyissä tavallisesti käytettäviä yksikkötyyppejä. Jälkimmäiset yksiköt (esim. yritykset, hallintayhtiöt, toimialayksiköt, paikalliset yksiköt, julkishallinnon yksiköt, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, kotitaloudet jne.) eivät ehkä ole tyydyttäviä kansantalouden tilinpidon tarkoituksiin, koska ne perustuvat oikeudellisiin, hallinnollisiin tai kirjanpidollisiin kriteereihin.

Tilastoviranomaisten tulee ottaa huomioon EKT 2010:ssä vahvistetut analyysiyksiköiden määritelmät sen varmistamiseksi, että tutkimuksissa, joilla tiedot kerätään, kaikki EKT 2010:ssä käytetyt tilastojen laadinnassa tarvittavat tietoelementit otetaan vähitellen käyttöön.

2.03

EKT 2010:n järjestelmälle on ominaista, että siinä käytetyt yksiköt perustuvat tyypiltään kolmeen tapaan jakaa talous osiin:

Institutionaaliset yksiköt on määritelty, jotta ensimmäinen näistä tavoitteista voidaan saavuttaa. Edellä 1 alakohdassa mainittujen käyttäytymissuhteiden vuoksi on tarpeen, että yksiköt heijastavat kaikilta osin niiden institutionaalista taloudellista toimintaa.

Edellä 2 ja 3 alakohdassa tarkoitetut tuotantoprosessit, teknistaloudelliset suhteet ja alueelliset analyysit edellyttävät paikallisten TAY:iden kaltaisia yksiköitä. Jäljempänä tässä luvussa on selostus näistä yksiköistä.

Ennen kuin näille EKT 2010:ssä käytetyille yksiköille annetaan määritelmät, on välttämätöntä määritellä kansantalouden rajat.

2.04

Yksiköt, jotka muodostavat maan kansantalouden ja joiden virrat ja varannot kirjataan EKT 2010:een, ovat kotimaisia yksiköitä. Institutionaalinen yksikkö on tietyn maan kannalta kotimainen, kun sen taloudellisen mielenkiinnon pääasiallinen keskus sijaitsee kyseisen maan talousalueella. Tällaiset yksiköt katsotaan kotimaisiksi yksiköiksi kansalaisuudesta ja oikeudellisesta muodosta riippumatta sekä siitä riippumatta, ovatko ne läsnä talousalueella ajankohtana, jolloin ne suorittavat taloustoimen.

2.05

Talousalue muodostuu seuraavista:

Kalastusaluksia, muita aluksia, porauslauttoja ja lentoaluksia kohdellaan EKT:ssa samalla tavoin kuin liikkuvaa kalustoa siitä riippumatta, ovatko ne kotimaisten yksiköiden omistamia ja/tai liikennöimiä vai ulkomaisten yksiköiden omistamia ja kotimaisten yksiköiden liikennöimiä. Taloustoimet, joihin sisältyy liikkuvan kaluston omistamista (kiinteän pääoman bruttomuodostus) ja käyttöä (vuokraus, vakuutus jne.), luetaan sen maan kansantalouden piiriin, jossa omistajalla ja/tai vastaavasti liikennöijällä on kotipaikka. Rahoitusleasingissä oletetaan tapahtuvan omistajan muutos.

Talousalue voi olla suurempi tai pienempi alue kuin edellä on määritelty. Suuremmista alueista voidaan mainita esimerkkinä rahaliitto, kuten Euroopan rahaliitto, ja pienempiin alueisiin lukeutuu esimerkiksi jonkin maan osa, kuten alue.

2.06

Alueen ulkopuoliset erillisalueet eivät kuulu talousalueeseen.

Talousalueeseen eivät kuulu myöskään ne maan oman maantieteellisen alueen osat, joita seuraavat organisaatiot käyttävät:

Euroopan unionin toimielinten ja elinten sekä kansainvälisten järjestöjen käyttämät alueet ovat erillisiä talousalueita. Sellaisten alueiden ominaispiirre on, että ainoat, joilla on siellä kotipaikka, ovat kyseiset instituutiot.