52001DC0031

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle Kuudes ympäristöä koskeva Euroopan yhteisön toimintaohjelma "Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta" – Kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma /* KOM/2001/0031 lopull. */


KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE, EUROOPAN PARLAMENTILLE, TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Kuudes ympäristöä koskeva Euroopan yhteisön toimintaohjelma "Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta"- Kuudes ympäristöä koskeva toimintaohjelma

(Komission esittämä)

Tiivistelmä

Uuden ohjelman tausta

Terve ympäristö on olennainen edellytys vauraudelle ja elämänlaadulle pitkällä aikavälillä, ja Euroopan kansalaiset vaativat korkeatasoista ympäristönsuojelua. Tuleva talouskehitys ja lisääntyvä vauraus kuormittavat maapallon kapasiteettia kestää luonnonvarojen kysyntää ja saasteita. Toisaalta korkeat ympäristöstandardit myös johtavat innovaatioihin, jotka luovat uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia. Yleisesti ottaen yhteiskunnan on työskenneltävä talouskasvun ja ympäristövaikutusten välisen yhteyden purkamiseksi. Yritysten on lisättävä toimintojensa ekotehokkuutta eli tuotettava sama määrä tai enemmän tuotteita vähemmin luonnonvaroin ja vähemmin jättein, ja kulutustottumuksia on muutettava kestävämmiksi.

Kolmekymmentä vuotta ympäristöpolitiikkaa on johtanut kattavaan ympäristövalvontajärjestelmään Euroopan unionissa. Viidennessä ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa (1992-1999) "Kohti kestävää kehitystä" esitettiin uusia toimenpiteitä ympäristökysymysten sisällyttämiseksi muihin politiikan aloihin ja sitouduttiin siihen entistä laajemmin. Ohjelmasta tehdyn yleisarvion päätelmissä todetaan, että vaikka epäpuhtauksien määrän vähentämisessä edistyttiin monilla aloilla, ongelmia ei onnistuttu poistamaan, ja ympäristön tila jatkaa heikkenemistään, mikäli

- ympäristölainsäädännön täytäntöönpano ei edisty jäsenvaltioissa nopeammin,

- ympäristönäkökohtien sisällyttämistä ympäristöä kuormittaviin talous- ja sosiaalipolitiikkoihin ei paranneta ja syvennetä,

- sidosryhmät ja kansalaiset eivät kiinnostu ja ryhdy toimiin ympäristön suojelemiseksi,

- monien vakavien ja sitkeiden ympäristöongelmien sekä useiden uusien huolenaiheiden ratkaisemiseksi suoritettaville toimille ei anneta uutta vauhtia.

Nämä näkökohdat ovat ohjanneet kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman strategisia painopisteitä. Ohjelmassa asetetaan ympäristöä koskevia päämääriä ja ensisijaisia tavoitteita, jotka tulevat olemaan olennainen osa Euroopan yhteisön kestävän kehityksen strategiaa. Ohjelmassa esitetään ympäristöpolitiikan ensisijaiset tavoitteet ja päämäärät seuraaville 5-10 vuodelle sekä luetellaan toteutettavat toimenpiteet.

Strateginen lähestymistapa ympäristöpäämäärien saavuttamiseksi

Ympäristöpolitiikan lähestymistavan on oltava innovatiivinen, ja siinä on etsittävä uusia tapoja, joilla yhteiskunnan eri osat voivat toimia ympäristön hyväksi.

Nykyisen ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa on parannettava. Päättäväisiä oikeustoimia Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa olisi täydennettävä parhaille käytännöille annettavalla tuella ja julkisella tiedotuspolitiikalla, jossa lainsäädännön noudattamista ja noudattamatta jättämistä koskevat tiedot julkaistaan avoimesti.

Ympäristökysymysten sisällyttämistä muihin politiikkoihin on syvennettävä, ja esimerkiksi kaikki komission politiikka-aloitteet on arvioitava tästä näkökulmasta. Edistymistä on seurattava osoittimien ja vertailuanalyysin (benchmarking) avulla.

Markkinoihin vaikutetaan yritysten ja kuluttajien kautta, ja näin edistetään nykyistä kestävämpiin tuotanto- ja kulutustapoihin siirtymistä. Yrityksiä ei pitäisi vain rankaista epäonnistumisista, vaan myös palkita onnistumisista uusilla palkitsemisjärjestelmillä. Kuluttajat tarvitsevat hyödyllistä tietoa, joka sallii heidän valita ekologisesti kestäviä tuotteita ja siten ohjata markkinoita. Julkisilla tuilla olisi edistettävä ekologisesti kestäviä käytäntöjä. Yrityksiä on kannustettava innovatiiviseen toimintaan, esimerkiksi tarttumaan puhtaiden teknologioiden käytön, kehittämisen ja levittämisen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Yksittäiset kansalaiset tekevät päivittäin päätöksiä, joilla on suoria tai epäsuoria vaikutuksia ympäristöön. Laadukkaalla, helposti saatavilla olevalla käytännönläheisellä ympäristötiedolla voidaan muuttaa mielipiteitä ja sitä kautta päätöksiä.

Jäsenvaltioiden maankäytön suunnittelua ja hallintaa koskevilla päätöksillä on merkittävä vaikutus ympäristöön: usein ne johtavat maaseudun pirstaloitumiseen ja kuormittavat kaupunki- ja rannikkoalueita. Yhteisö voi tarjota apuaan edistämällä parhaita käytäntöjä sekä myöntämällä tukea rakennerahastojen kautta.

Näitä lähestymistapoja sovelletaan kaikkiin ympäristökysymyksiin. Lisäksi erityistä huomiota kiinnitetään neljään ensisijaiseen toiminta-alueeseen.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen

Ohjelman tavoitteena on vakauttaa kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä tasolle, joka ei aiheuta luonnottomia vaihteluita maapallon ilmastossa.

Tiedeyhteisö on yksimielinen siitä, että ilmastonmuutos on käynnissä ja että ongelman aiheuttaa ihmisten toiminnan seurauksena lisääntynyt kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä. Kuudennen ohjelman ensisijaisena tavoitteena on Kioton pöytäkirjan ratifiointi ja täytäntöönpano kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi kahdeksalla prosentilla vuoden 1990 tasosta vuosina 2008-2012. Tätä on pidettävä ensimmäisenä välitavoitteena kohti pitkän aikavälin vähennystavoitetta, joka on 70 prosenttia.

Luonto ja biologinen monimuotoisuus - ainutlaatuisten luonnonvarojen suojeleminen

Päämääränä on luonnon suojeleminen ja sen toiminnan ennalleen palauttaminen sekä biologisen monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen Euroopan unionissa ja maailmanlaajuisesti. Päämääränä on myös maaperän suojeleminen eroosiolta ja saastumiselta.

Terveet ja tasapainoiset luonnonjärjestelmät ovat edellytys elämän jatkumiselle ja yhteiskunnan toiminnalle. Saastumisen, kestämättömän maa- ja merialueiden käytön sekä biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvien riskien aiheuttamaa rasitusta on hellitettävä. Nykyisen lainsäädännön täydellinen täytäntöönpano on avain saastumisen aiheuttaman uhan vähentämiseen. Arvokkaita ympäristöalueita on suojeltava yhteisön Natura 2000 -ohjelmalla, joka on pantava kokonaisuudessaan täytäntöön. Jotta suojelu voitaisiin laajentaa kattamaan maaseutu yleisemminkin, ympäristöä ja biologista monimuotoisuutta koskevat näkökohdat on syvällisesti ja tehokkaasti sisällytettävä maatalous-, maisema-, metsätalous- ja meripolitiikkaan. Näihin on lisäksi yhdistettävä uusia aloitteita, esimerkiksi kehitettävä Euroopan maaperästrategia. Meriympäristön suojeluun on kiinnitettävä enemmän huomiota.

Ympäristö ja terveys

Päämääränä on saavuttaa sellainen ympäristön laadun taso, jolla ihmisen luomilla epäpuhtauksilla, erityyppinen säteily mukaan luettuna, ei ole ihmisen terveyteen merkittävää vaikutusta ja jolla ne eivät aiheuta terveysriskejä.

Yhä enenevässä määrin on alettu ymmärtää ja saada todisteita siitä, että ilman ja veden saastumiseen, vaarallisiin kemikaaleihin ja meluun liittyvillä ympäristöongelmilla on vaikutusta ihmisen terveyteen. Tarvitaan ympäristön ja terveyden välistä vuorovaikutusta koskeva kokonaisvaltainen lähestymistapa, jossa riskeihin ennalta varautuminen ja niiden ehkäisy on keskeisellä sijalla ja jossa erityisen haavoittuvat ryhmät, kuten lapset ja vanhukset, otetaan huomioon. Yksittäisillä politiikan aloilla on pantava nykyinen lainsäädäntö täytäntöön ja toteutettava jatkotoimenpiteitä.

Luonnonvarojen kestävä käyttö ja jätehuolto

Päämääränä on varmistaa, että uusiutuvien ja uusiutumattomien voimavarojen käyttö ja niihin liittyvät vaikutukset eivät ylitä ympäristön kantokykyä. Päämääränä on myös purkaa luonnonvarojen käytön ja taloudellisen kasvun välinen yhteys parantamalla huomattavasti luonnonvarojen käytön tehokkuutta, vähentämällä talouden keskittymistä aineelliseen hyvinvointiin sekä ehkäisemällä jätteiden syntyä.

Ihmisten toiminnasta aiheutuu maapallon luonnonvaroihin ja erityisesti uusiutuviin luonnonvaroihin, kuten maaperään, veteen, ilmaan ja puutavaraan, ankara rasitus. Tarvitaan strategia, jolla pyritään luonnonvarojen kestävän käytön varmistaviin toimenpiteisiin, kuten veroihin ja kannustimiin.

Jätemäärien ennustetaan jatkavan kasvuaan, ellei korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytä. Jätteiden synnyn ehkäiseminen on yhdennetyn tuotepolitiikan tärkeä osatekijä. Jätteiden kierrätyksen ja uudelleenkäytön kannustamiseksi on toteutettava lisätoimenpiteitä.

Euroopan unioni ja muu maailma

Kuudes toimintaohjelma pannaan täytäntöön laajentuvassa Euroopan unionissa, ja siitä seuraavissa toimenpiteissä on otettava tämä laajempi näkökulma huomioon.

Ehdokasmaiden päätehtävänä on luonnollisesti panna yhteisön ympäristölainsäädäntö täytäntöön, ja tätä tuetaan yhteisön rahoitusohjelmilla. Ehdokasmailla on mahdollisuus edistää talouden kestävää kehitystä ja välttää sellaiset laajat ympäristöongelmat, joista Länsi-Euroopassa kärsitään nyt.

Kansainvälisellä tasolla on olennaisen tärkeää, että ympäristönäkökohdat ja -tavoitteet otetaan täysin ja asianmukaisesti huomioon yhteisön kaikissa ulkosuhteissa. Kansainvälisten organisaatioiden on otettava ympäristösuojelu vakavasti ja osoitettava sille riittävät resurssit. Kansainvälisille, erityisesti ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuutta, kemikaaleja ja aavikoitumista koskeville yleissopimuksille on annettava täysi tuki ja ne on pantava täytäntöön.

Osallistumiseen ja luotettavaan tietoon perustuva politiikka

Kuudennen toimintaohjelman täytäntöönpanon onnistuminen riippuu keskeisesti mahdollisimman monien asianosaisten osallistumisesta kaikkiin prosessin vaiheisiin tavoitteiden sopimisesta toimenpiteiden toteuttamiseen. Luotettava tieteellinen tieto ja taloudelliset arvioinnit, luotettava ja ajantasainen ympäristötieto sekä osoittimien käyttö tukevat ympäristöpolitiikan laadintaa, täytäntöönpanoa ja arviointia.

oo O oo

Ehdotettu päätös kuudennesta ympäristöä koskevasta toimintaohjelmasta antaa laajentuneelle Euroopan unionille suunnan, voiman ja välineet puhtaan ja turvallisen ympäristön luomiseen. Siinä otetaan kansalaiset ja yritykset mukaan tähän koitokseen, ja se edistää kestävää kehitystä.

Sisällysluettelo

1. Uuden ympäristöä koskevan toimintaohjelman tausta 9

1.1. Rakentaminen tukevalle pohjalle 9

1.2. Kestävän kehityksen edistäminen 11

1.3. Ohjelman luonne 12

2. Strateginen lähestymistapa ympäristöpäämäärien saavuttamiseksi 13

2.1. Nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanon parantaminen 13

2.2. Ympäristökysymysten sisällyttäminen muihin politiikkoihin 14

2.3. Markkinoiden rohkaiseminen toimimaan ympäristön hyväksi 15

2.4. Kansalaisten vaikutusvallan lisääminen ja käyttäytymisen muuttaminen 21

2.5. Ympäristönäkökohdat maankäytön suunnittelua ja hallintaa koskevissa

päätöksissä 22

3. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen 25

3.1. Ongelma 25

3.2. Päämäärät ja tavoitteet 27

3.3. Poliittinen lähestymistapa 27

4. Luonto ja biologinen monimuotoisuus - ainutlaatuisten luonnonvarojen

suojeleminen 32

4.1. Ongelma 32

4.2. Päämäärät ja tavoitteet 33

4.3. Poliittinen lähestymistapa 33

4.4. Tulevaisuus 34

4.5. Kansainvälinen toiminta 41

4.6. Biologista monimuotoisuutta koskeva strategia ja toimintaohjelmat - tiedon puutteiden korjaaminen 41

5. Ympäristö ja terveys 43

5.1. Ongelma 43

5.2. Yleinen päämäärä ympäristön ja terveyden vuorovaikutuksen alalla 44

5.3. Poliittinen lähestymistapa 44

5.4. Kemikaalit: pyrkimys myrkyttömään ympäristöön 45

5.5. Torjunta-aineet 48

5.6. Vesivarojen kestävän käytön ja korkean laadun varmistaminen 50

5.7. Ilmansaasteet 53

5.8. Melusaasteen vähentäminen hyväksyttävälle tasolle 54

6. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja jätehuolto 56

6.1. Luonnonvarojen tehokas käyttö ja hoitaminen 56

6.2. Jätteiden torjunta ja jätehuolto 58

7. Euroopan unioni ja muu maailma 63

7.1. Laajentunut Euroopan unioni 63

7.2. Osallistuminen kansainvälisten ongelmien ratkaisuun 64

8. Osallistumiseen ja luotettavaan tietoon perustuva politiikka 67

8.1. Sääntelyn parantaminen 67

8.2. Poliittiseen päätöksentekoon ja arviointiin tarvittava tieto 69

8.3. EU:n ympäristöpoliittisen päätöksenteon pääperiaatteet 71

"Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta" Ympäristöalan toimintaohjelma 21. vuosisadan alun Eurooppaan

1. Uuden ympäristöä koskevan toimintaohjelman tausta

Puhdas ja terve ympäristö on olennainen edellytys vauraudelle ja elämänlaadulle, joista ihmiset haluavat nauttia nyt ja jotka he haluavat jättää lapsilleen tulevaisuudessa. Ihmiset vaativat, että heidän hengittämässään ilmassa, juomassaan vedessä ja syömässään ruoassa ei ole saasteita ja epäpuhtauksia, ja haluavat elää melun heitä häiritsemättä. He haluavat nauttia maaseudun, luonnontilaisten rantojen ja vuoristoalueiden kauneudesta. He haluavat myös elää maailmassa, jota ilmastonmuutos ei uhkaa.

Maailman väestö on jatkuvassa kasvussa. On arvioitu, että läntisessä maailmassa elävä henkilö kuluttaa elämänsä aikana jopa 50 kertaa enemmän luonnonvaroja kuin kehitysmaassa asuva henkilö keskimäärin. Teollisuusmaiden jatkuva talouskasvu yhdistettynä väestönkasvuun ja kehitysmaiden ymmärrettävään toiveeseen saada kehittyneet maat kiinni aineellisessa hyvinvoinnissa voi johtaa luonnonvarojen kysynnän valtavaan kasvuun. Maapallon ympäristöön tulee kohdistumaan ennennäkemättömiä paineita ja vaikutuksia, ellei näihin vaatimuksiin vastaamiseksi löydetä erilaisia, entistä parempia keinoja.

Ympäristönsuojelu tarjoaa sekä haasteita että mahdollisuuksia. Ei ole ainoastaan kysymys siitä, että ihmiset haluavat elää puhtaassa ja terveessä ympäristössä, vaan on myös ymmärrettävä, että saastumisen ja ilmastonmuutoksen kustannukset ja muut haitat ovat huomattavat. Ympäristönsuojelun ei tarvitse merkitä itse kasvun tai kulutuksen rajoittamista. Korkeat ympäristöstandardit myös johtavat innovaatioihin, jotka luovat uusia markkinoita ja liiketoimintamahdollisuuksia. Sen sijaan on pyrittävä parantamaan talouskasvun ja ihmisten muiden toimintojen laatua, jotta vastattaisiin samanaikaisesti sekä tavaroiden ja palvelujen kysyntään että haluun elää puhtaassa ja terveessä ympäristössä. Ympäristövaikutusten ja ympäristön heikkenemisen ja talouskasvun välinen yhteys olisi purettava ekotehokkuutta merkittävästi parantamalla eli käyttämällä vähemmän luonnonvaroja tietyn tuotanto- tai lisäarvotason saavuttamiseksi. Kulutustottumuksista on tehtävä kestävämpiä.

Lyhyesti sanottuna on edistettävä sellaisen yhteiskunnan kehittymistä, jossa ajetaan puhtailla autoilla, jossa tuotetut jätteet kierrätetään tai hävitetään turvallisesti, jossa käytetyt energianlähteet ja energiateknologiat eivät johda ilmastonmuutokseen, jossa valmistetut tuotteet tietokoneista vauvanleluihin eivät levitä vaarallisia kemiallisia aineita ympäristöön, elintarvikkeisiin eivätkä ihmiskehoon ja jossa yritystoimintaan, matkailuun, asumiseen ja maatalouteen liittyvät toiminnot on suunniteltu suojelemaan biologista monimuotoisuutta, elinympäristöjä ja maisemaa.

1.1. Rakentaminen tukevalle pohjalle

EU:n kattavan ympäristövalvontajärjestelmän luominen on edistynyt viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana valtavasti. Viidennestä ympäristöä koskevasta toimintaohjelmasta tehtiin vuonna 1992 yleisarvio [1], jonka päätelmissä todettiin, että monilla aloilla on tapahtunut edistystä erityisesti ilman ja veden suojelemiseksi toteutettujen uusien ympäristötoimenpiteiden vuoksi ja koska ympäristötavoitteiden sisällyttämiseen muihin politiikan aloihin on sitouduttu yhä laajemmin. Euroopan ympäristökeskuksen ympäristön tilaa koskevasta kertomuksesta [2] ja muista lähteistä ilmenee, että näin on saavutettu useita merkittäviä parannuksia. Esimerkiksi

[1] Euroopan ympäristöpolitiikan tuleva suunta, KOM(1999) 543 lopullinen.

[2] "Environment in the European Union at the turn of the Century", Euroopan ympäristökeskus, 1999.

- myrkyllisten aineiden, kuten lyijyn ja elohopean, päästöt teollisuudesta ilmakehään ovat vähentyneet merkittävästi,

- metsien ja jokien rikkidioksidista (SO2) johtuva happamoituminen on vähentynyt huomattavasti,

- jäteveden ja veden puhdistus on parantanut monien järvien ja jokien tilaa.

On myös edistytty monilla muilla aloilla, joilla yhteisön lainsäädäntö luo perustaa ympäristön tilan kohenemiselle edelleen. Yleisarviossa osoitetaan kuitenkin, että jäsenvaltiot valitettavasti toteuttavat Euroopan tasolla päätettyjä asioita usein varsin hitaasti, jolloin kansalaiset ja ympäristö eivät hyödy tehdyistä päätöksistä halutulla tavalla. Jäsenvaltioiden on jatkettava ponnisteluaan yhteisön sääntöjen saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä ja niiden soveltamiseksi käytännössä.

Viidennessä ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa myös ajettiin uusia politiikkanäkökohtia ympäristöongelmien ratkaisuun. Siinä korostettiin tarvetta ottaa ympäristötavoitteet huomioon muissa politiikoissa, kuten liikenne-, teollisuus- tai maatalouspolitiikassa. Samassa hengessä siinä kannustettiin yritysmaailmaa, alueellisia ja paikallisia viranomaisia ja tietenkin kansalaisia parantamaan ympäristön tilaa. Tätä tarkoitusta varten viidennessä ohjelmassa edistettiin välineistön laajentamista lainsäädännöstä markkinoihin perustuviin mekanismeihin, tiedon tason nostamiseen ja maankäytön suunnitteluun. Nämä suuntaukset ovat edelleen ensisijaisia, ja tässä ohjelmassa syvennetään niitä edelleen.

Joissakin asioissa saavutetuista parannuksista huolimatta useat sitkeät ongelmat kuitenkin jatkuvat. Erityistä huolta aiheuttavat ilmastonmuutos, biologisen monimuotoisuuden ja luonnollisten elinympäristöjen häviäminen, maaperän häviäminen ja heikkeneminen, kasvavat jätemäärät, kemikaalien kasautuminen ympäristöön, melu sekä tietyt ilman ja veden saastumista aiheuttavat epäpuhtaudet. Esiin on noussut myös useita uusia kysymyksiä, kuten saasteet, jotka vaikuttavat ihmisen hormonijärjestelmän toimintaan. Ennusteiden mukaan tilanne pahenee tulevan vuosikymmenen aikana monilla näitä ongelmia aiheuttavilla aloilla, kuten liikenteen, energian käytön ja matkailun aloilla sekä infrastruktuurin rakentamiseen tarvittavassa maan käytössä jne. - mikäli nykyisiä politiikkoja ja sosioekonomisia suuntauksia ei muuteta. Tämän vuoksi ei ole syytä tyytyväisyyteen.

Seuraavan vuosikymmenen aikana yhteisöön liittyy uusia jäsenvaltiota, ja se tiivistää suhteitaan naapureihin. Yhteisön on edelleen autettava näitä maita suojelemaan ympäristöään ja varmistettava, että yhteisön omat politiikat esimerkiksi liikenteen ja maatalouden aloilla edistävät kestävää kehitystä. Yhteisön laajentuminen palkitsee yhteisöä merkittävillä ympäristöarvoilla. Uusien jäsenvaltioiden myötä yhteisön biologisesta monimuotoisuudesta tulee rikkaampi, sen alueella on enemmän luonnontilassa olevia maisemia ja mahdollisuudet parantaa Euroopan ympäristöä kokonaisuudessaan kohenevat.

Eurooppalaisten ja eräiden maailman vauraimpien maiden edustajana yhteisö on hyvin tietoinen asemastaan ja vastuustaan kansainvälisellä tasolla. Yhtäältä yhteisö on muiden kehittyneiden maiden ohella suurimpia ympäristöongelmien, kuten kasvihuonekaasupäästöjen, aiheuttajia, ja yhteisössä kulutetaan valtava, joidenkin mielestä epäreilu, osuus maapallon uusiutuvista ja uusiutumattomista luonnonvaroista, kuten mineraaleista, kalavaroista ja puusta. Toisaalta Eurooppa on aktiivisimpien joukossa ehdottamassa kansainvälistä toimintaa ja yhteistyötä, kuten Agenda 21:n [3] ja otsonikerroksen suojeluun pyrkivän Montrealin pöytäkirjan [4] kehittämistä, kestävän kasvun varmistamiseksi.

[3] Agenda 21 -ohjelman hyväksyi yli 178 valtiota Yhdistyneiden Kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssissa, joka pidettiin Rio de Janeirossa Brasiliassa 3.-14. kesäkuuta 1992.

[4] Otsonikerrosta heikentävistä aineista tehty Montrealin pöytäkirja, laadittu vuonna 1987.

1.2. Kestävän kehityksen edistäminen

Maailman luonnonvarojen harkittu käyttö ja maapallon ekosysteemien suojelu ovat yhdessä taloudellisen vaurauden ja tasapainoisen sosiaalisen kehityksen kanssa edellytys kestävän kehityksen saavuttamiselle. Kestävä kehitys liittyy pitkän aikavälin hyvinvointiin Euroopassa ja maailmanlaajuisesti sekä perintöön, joka seuraaville sukupolville jää.

Tässä ohjelmassa yksilöidään ympäristökysymyksiä, jotka on ratkaistava, jos kestävään kehitykseen aiotaan päästä. Näitä kysymyksiä ovat ilmastonmuutos, uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen liikakäyttö, biologisen monimuotoisuuden häviäminen sekä hitaasti hajoavien myrkyllisten kemikaalien kasaantuminen ympäristöön. Siinä asetetaan ympäristötavoitteita, jotka on tarpeen saavuttaa; kuvataan, kuinka yhteisön ympäristöpolitiikan välineitä käytetään ongelmien ratkaisemiseen, ja osoitetaan jatkotoimien tarve muiden politiikkojen aloilla. Tarvittavat muutokset esimerkiksi viljely-, energiantuotanto-, liikenne- ja maankäyttötavoissa on toteutettava muuttamalla näitä aloja ohjaavia politiikkoja. Tämä edellyttää ympäristönsuojeluvaatimusten sisällyttämistä muihin politiikkoihin. Yhteisön on myös tarkasteltava nykyisiä hallintotapojaan ja etsittävä keinoja niiden muuttamiseksi, jotta sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristötavoitteet ja niiden saavuttamiskeinot vastaavat toisiaan.

Kestävä kehitys on myös suuri mahdollisuus jälki-teolliselle Euroopalle osaamiselle rakentuvan tai "sähköisen talouden" kynnyksellä. Jos voimme tukea ja edistää ympäristölle vähemmän haitallisen markkinaympäristön kehitystä, yritykset ja kansalaiset vastaavat siihen teknologisilla ja hallintaa koskevilla innovaatioilla, jotka vauhdittavat kasvua, kilpailukykyä, kannattavuutta ja työpaikkojen luomista. Edistyksellinen ympäristöpolitiikka voi näin ollen auttaa saavuttamaan Lissabonin Eurooppa-neuvoston päätelmissä asetetun tavoitteen EU:n kehittämisestä maailman kilpailukykyisimmäksi tietopohjaiseksi taloudeksi. Johtavat liiketoimintaorganisaatiot ja yritykset sisällyttävät jo kestävän kehityksen näkökohtia liiketoimintojensa ydinstrategioihin.

Kestävä kehitys tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin vain puhdasta ympäristöä. Kestävään kehitykseen pyrittäessä on otettava huomioon ympäristötoimien sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Näin ollen vaikka tämän toimintaohjelman tavoitteena on kehittää kestävän kehityksen ympäristöulottuvuutta, sillä pyritään myös yleisemmin parantamaan Euroopan unionin kansalaisten ympäristön ja elämän laatua.

Komissio on sitoutunut esittämään Göteborgissa kesäkuussa 2001 pidettävälle Eurooppa-neuvoston kokoukselle EU:n kestävän kehityksen strategian. Tässä strategiassa käsitellään ympäristöön liittyviä, sosiaalisia ja taloudellisia kysymyksiä. Tämä ohjelma ei millään lailla rajoita mainittuun strategiaan mahdollisesti sisältyviä muita toimenpiteitä.

1.3. Ohjelman luonne

Tässä uudessa ohjelmassa asetetaan ympäristöä koskevat päämäärät seuraaville kymmenelle vuodelle ja sitä pidemmälle sekä esitetään toimet, jotka näiden päämäärien saavuttamiseksi on toteutettava seuraavien viiden-kymmenen vuoden aikana. Vaikka ohjelmassa keskitytään toimiin ja sitoumuksiin, jotka on saatava aikaan yhteisön tasolla, siinä myös yksilöidään toimenpiteitä ja vastuita, jotka on käsiteltävä kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla sekä talouden eri aloilla. Sisämarkkinoiden toiminnan varmistamiseksi näitä toimia valittaessa otetaan kokonaisuudessaan huomioon tarve yhdenmukaistaa ja lähentää lainsäädäntöä mahdollisimman paljon. Tässä yhteydessä aiotaan myös kehittää muutamia teemakohtaisia strategioita (joihin voi sisältyä välineitä Euroopan parlamentille ja neuvostolle esitettävistä lainsäädäntöehdotuksista aina tiedon levittämiseen) sellaisille aloille, joilla voidaan saavuttaa tuloksia vain koordinoitujen toimenpiteiden kokonaisuuden avulla. Teemakohtaisissa strategioissa esitetään yleinen poliittinen lähestymistapa ja ehdotettu toimenpidekokonaisuus, joka tarvitaan ympäristöpäämäärien ja -tavoitteiden saavuttamiseksi kustannustehokkaalla tavalla. Nämä päämäärät ja tavoitteet määritetään asianmukaisen tieteellisen ja taloudellisen kustannus-hyötyanalyysin, avoimen vuoropuhelun ja eri osallisten kuulemisen perusteella.

Yleisarvion päätelmien ja ympäristön tilaa ja suuntauksia käsittelevien kertomusten pohjalta ohjelmassa keskitytään seuraaviin, neljän pääotsakkeen alle ryhmiteltyihin ensisijaisiin kysymyksiin:

(i) ilmastonmuutoksen pysäyttäminen,

(ii) luonto ja biologinen monimuotoisuus - ainutlaatuisten luonnonvarojen suojeleminen,

(iii) ympäristö ja terveys,

(iv) luonnonvarojen ja jätteiden kestävän hallinnan varmistaminen.

Ohjelmaa tarkastellaan uudelleen ja sitä ajantasaistetaan kehityksen ja uuden tiedon huomioon ottamiseksi tarpeen mukaan vuonna 2005.

2. Strateginen lähestymistapa ympäristöpäämäärien saavuttamiseksi

Ympäristölainsäädäntö on ja pysyy ympäristöpäämäärien saavuttamisessa yhteisön lähestymistavan tärkeänä tukipylväänä, ja yksi alkavan vuosikymmenen ensisijaisista strategisista toimista onkin korjata monilla aloilla havaitut merkittävät puutteet sen täytäntöönpanossa.

Nykyisten ympäristöongelmien tuomien haasteiden ratkaisemiseksi on kuitenkin edettävä puhtaasti lainsäädännöllistä lähestymistapaa pidemmälle ja valittava strategisempi lähestymistapa tuotanto- ja kulutustapoja koskevien tarvittavien muutosten aikaansaamiseksi. Käyttämällä kaikkia mahdollisia välineitä ja toimenpiteitä parhaalla mahdollisella tavalla on vaikutettava yritysten, kuluttajien, kansalaisten ja muiden alojen politiikan suunnittelijoiden päätöksiin, erityisesti paikallisella tasolla, jolla tehdään maan käyttöä ja hallintaa koskevia päätöksiä.

Niinpä tässä ohjelmassa ehdotetaan viittä ensisijaista strategisen toiminnan väylää, jotka auttavat ympäristöpäämäärien saavuttamisessa. Ensimmäinen koskee nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanon parantamista. Toisella pyritään sisällyttämään ympäristökysymykset muilla politiikan aloilla tehtäviin päätöksiin. Kolmannessa keskitytään etsimään uusia tapoja vaikuttaa yritysten ja kuluttajien kautta läheisemmin markkinoiden toimintaan. Neljännessä lisätään kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja autetaan heitä käyttäytymisen muuttamisessa. Viidennen tarkoituksena on edistää parempia maankäytön suunnittelua ja hallintaa koskevia päätöksiä.

2.1. Nykyisen lainsäädännön täytäntöönpanon parantaminen

Yhteisön nykyisen laajan ympäristölainsäädännön täytäntöönpano ja LIFE-ohjelman toteuttaminen ovat osaltaan huomattavasti edistäneet luvussa 1 lueteltuja parannuksia. Sama pätee myös ensimmäisiin yhteisön laajuisiin vapaaehtoisiin välineisiin, paikallisviranomaisten ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmään [5] (EMAS) ja eurooppalaiseen ympäristömerkkiin. Näitä lakitekstejä ja välineitä - jotka ovat yhteisön ympäristönsuojelupolitiikan selkäranka - on viime aikoina osittain tarkasteltu uudelleen niiden johdonmukaisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi.

[5] Viittaus EMAS-järjestelmään lisättävä, kun se on saatavilla.

Kaiken voimassa olevan lainsäädännön täydellinen soveltaminen, täytäntöönpano ja valvonta ohjelmakauden aikana on ensisijainen strateginen tavoite. Komissio jatkaa näin ollen rikkomista koskevien menettelyjen käynnistämistä jäsenvaltioita vastaan ja tarpeen vaatiessa vie ne Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen varmistaakseen, että jäsenvaltiot noudattavat velvoitteita, jotka ne ovat lainsäädäntöä antaessaan hyväksyneet. Ongelmana on oikeusprosessin hitaus: kuluu vuosia ennen kuin vaadittuihin toimiin ryhdytään.

Oikeusprosessien ei kuitenkaan tarvitse olla ainoa tapa taata yhteisön lainsäädännön noudattaminen. Avoimuus on vankka keino patistaa niitä jäsenvaltioita ja viranomaisia, jotka laahaavat jäljessä yhteisön lainsäädännön saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen soveltamisessa käytännössä. On myös julkistettava myönteiset esimerkit, joissa täytäntöönpano on ollut erityisen onnistunut ja joista muut maat voivat ottaa oppia. Komissio aikoo noudattaa, mahdollisuuksien mukaan yhdessä Euroopan parlamentin kanssa, tiettyjen lainsäädännön osien osalta strategiaa, jossa noudattaminen ja noudattamatta jättäminen julkistetaan avoimesti (ns. 'name, shame and fame' -strategia). Tiedot saatetaan helpommin saataville säännöllisesti ajantasaistettavan täytäntöönpanoa seuraavan tulostaulun kautta. Yleisemmällä tasolla tiedon saantia ja kansalaisten osallistumisoikeutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen ratifiointi ja täytäntöönpano edistävät osaltaan yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa.

EY:n ympäristölainsäädännön ja sen täytäntöönpanemiseksi annetun kansallisen lainsäädännön tahallisesta rikkomisesta tai vakavasta noudattamatta jättämisestä johtuviin ympäristörikoksiin ja erityisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen on puututtava tiukoin toimin. Komissio rohkaisee kaksiosaiseen lähestymistapaan, jossa pyritään Euroopan yhteisöjen toimivallan alalla langettamaan yhteisön lainsäädännön tahallisesta rikkomisesta seuraamuksia kansallisella tasolla ja Euroopan unionin kolmannen pilarin alalla lähentämään järjestäytyneen rikollisuuden estämistä koskevia jäsenvaltioiden kansallisia lainsäädäntöjä, oikeudellinen yhteistyö mukaan luettuna.

Yhteisön lainsäädännön täytäntöönpanoa koskevien kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihdolla täytäntöönpanosta vastaavien jäsenvaltioiden viranomaisten verkostossa (IMPEL) on myös tärkeä asema täytäntöönpanoprosessien tukemisessa.

Toimet

- Tuetaan edelleen IMPEL-verkostoa, jossa jäsenvaltiot vaihtavat kokemuksia parhaista täytäntöönpanoa koskevista käytännöistä, ja laajennetaan IMPEL-verkostoa hakijamaihin.

- Raportoidaan täytäntöönpanosta sekä komission vuosittaisessa kertomuksessa EY:n lainsäädännön soveltamisen seurannasta että vuosittaisessa tutkimuksessa EY:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpanosta, ja esitetään tämä tieto täytäntöönpanoa seuraavalla tulostaululla.

- Komissio järjestää yksittäisistä direktiiveistä niiden noudattamista koskevan tiedon julkaisustrategian ("Name, shame and fame" strategy).

- Edistetään parannettuja tarkastusstandardeja jäsenvaltioissa.

- Käynnistetään aloitteita ympäristörikollisuuden pysäyttämiseksi.

- Varmistetaan tarvittaessa täytäntöönpano käynnistämällä menettely Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa.

2.2. Ympäristökysymysten sisällyttäminen muihin politiikkoihin

Ympäristöviranomaisten valvonnassa olevilla politiikoilla päästään ympäristötavoitteiden saavuttamisessa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Esimerkiksi viljely-, energiantuotanto-, liikenne- ja maankäyttötavoissa sekä uusiutuvien luonnonvarojen käytössä tarvittavat muutokset on tehtävä muuttamalla näitä aloja ohjaavia politiikkoja sekä yleistä ympäristöpolitiikkaa. Tämä edellyttää ympäristötavoitteiden sisällyttämistä alakohtaisten politiikkojen suunnitteluprosesseihin niiden alkuvaiheista saakka sekä kykyä arvioida ja tehdä tietoon perustuvia päätöksiä paljon pidemmälle ajanjaksolle.

Lisäämällä perustamissopimuksen 6 artiklaan tavoitteen sisällyttää ympäristönsuojelu muihin politiikan aloihin yhteisö on jo tunnustanut tämän tavoitteen tärkeyden.

Eurooppa-neuvosto pyrki Cardiffissa vuonna 1998 pidetyssä kokouksessa soveltamaan mainittua artiklaa käytännössä kehottamalla neuvoston eri kokoonpanoja valmistelemaan strategioita ja ohjelmia ympäristökysymysten sisällyttämiseksi omille aloilleen. Prosessia on tarpeen tukea tekemällä komission uusista politiikkaehdotuksista todelliset ympäristöarvioinnit ja ponnistelemalla edelleen edistyksen mittaamisessa käytettävien osoittimien määrittelemiseksi; tämä työ on monilla aloilla jo käynnistynyt.

Seuraavissa luvuissa annetaan osviittaa siitä, miten ensisijaisia aihepiirejä koskevat tavoitteet olisi saavutettava sisällyttämällä ympäristökysymykset muihin politiikan aloihin. Luvussa 8 esitetään, että osoittimien kehittämistä tärkeiksi edistyksen seurantavälineiksi jatketaan. Lisäksi komissio vahvistaa sisäisiä mekanismejaan sen varmistamiseksi, että kaikissa sen aloitteissa otetaan ympäristökysymykset huomioon.

Toimet

- Laaditaan tarpeen vaatiessa lisää komission sisäisiä "integrointimekanismeja", joilla varmistetaan muun muassa, että ympäristönsuojeluvaatimukset arvioidaan komission politiikka-aloitteiden valmistelussa kokonaisuudessaan.

- Jatketaan virikkeiden antamista sitoumuksille perustamissopimuksen vaatimusten toteuttamiseksi, kuten Cardiffin huippukokouksen yhdentämisaloitteelle, ja varmistetaan, että laaditut strategiat toteutetaan käytännössä.

- Jatketaan alakohtaisen yhdentämisen edistymisen seurantaan ja siitä raportoimiseen tarkoitettujen osoittimien kehittämistä.

2.3. Markkinoiden rohkaiseminen toimimaan ympäristön hyväksi

Tähän asti yrityksiä on lähestytty lähinnä asettamalla uusia standardeja ja tavoitteita ja varmistamalla, että yritykset noudattavat näitä standardeja. Jäsenvaltioissa on yhä enenevässä määrin täydennetty tätä markkinoihin perustuvilla välineillä, kuten eri tuotteille asetetuilla ympäristöveroilla, joilla pyritään muuttamaan tuotteiden ja prosessien hintakuvaa markkinoilla ekologisesti kestävien tuotteiden, prosessien ja palvelujen hyväksi. Useissa jäsenvaltioissa on myös uudistettu ympäristöverotusta yhdistämällä uusia tai korotettuja ympäristöveroja työn verotuksen alennuksiin työllisyyden edistämiseksi. Oikeanlaisissa olosuhteissa ympäristöverot voivat olla sekä kustannus- että ympäristövaikutuksiltaan erittäin tehokkaita [6], kuten lyijyä sisältävän ja lyijyttömän polttoaineen erilaisen veroasteen esimerkki on osoittanut. Ne kannustavat myös yrityksiä tutkimaan uusia, ekologisesti nykyistä kestävämpiä tai vähemmän luonnonvaroja kuluttavia teknologioita (dynaaminen tehokkuus) ja investoimaan niihin. Tämä tekee niistä erityisen houkuttelevia pitkävaikutteisten ongelmien osalta. Eräs esimerkki yhteisön käyttämistä markkinoihin perustuvista välineistä ovat maatalouden ympäristösopimukset, joilla erityisiin ympäristösitoumuksiin suostuville viljelijöille maksetaan kannustimia.

[6] Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille - Tarpeiden ja vastuun yhdistäminen: ympäristönäkökohtien sisällyttäminen talouspolitiikkaan, KOM(2000) 576 lopullinen, 20.9.2000.

Teollisuus on kilpailukyvyn menettämisen pelossa usein vastustanut ympäristöverojen käyttöönottoa, mikä selittää myös sen, miksi useimpiin ympäristöveroihin on tehty suuria poikkeuksia. Näiden kilpailukykyhuolten voittamiseksi on tarpeen luoda yhteisön laajuinen yhtenäinen lähestymistapa. Tämä ajatus on komission vuonna 1997 tekemän energiatuoteveroehdotuksen ydin: siinä pyritään nostamaan nykyisin verotettujen energiatuotteiden (mineraaliöljyt) vähimmäisverotusta ja asettamaan veroja energiatuotteille, jotka ovat joissakin tai kaikissa jäsenvaltioissa toistaiseksi olleet verottomia (kaasu, sähkö, hiili), ja rohkaistaan jäsenvaltiota alentamaan muita veroja, erityisesti työstä kannettuja maksuja. Toistaiseksi tämä ehdotus ei ole saanut tarvittavaa jäsenvaltioiden yksimielistä tukea.

Markkinoita ja kuluttajakysyntää voidaan ohjata ekologisesti kestävämpien kilpailevien tuotteiden ja palvelujen suuntaan jakamalla tietoa, kouluttamalla ja varmistamalla, että tuotteiden hinnat kattavat todelliset ympäristökustannukset niin laajalti kuin mahdollista. Tämä rohkaisee yrityksiä reagoimaan innovaatioin ja johtamisaloittein, jotka vauhdittavat kasvua, kannattavuutta, kilpailukykyä ja työpaikkojen luomista. Se sallii myös kuluttajien tietoisesti valita ekologisesti kestävämpiä elintapoja.

Kumppanuus yritysten kanssa

Yhteisössä on jo kehitetty useita ohjelmia ja aloitteita, joilla pyritään parantamaan viranomaisten ja teollisuuden yhteistyötä ja rohkaisemaan teollisuutta vapaaehtoisesti parantamaan toimintojensa ekologista kestävyyttä. Esimerkiksi yhteisön kehittämässä ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmässä (Eco-Management and Audit Scheme, EMAS) yrityksiä rohkaistaan vapaaehtoisesti laatimaan toimipaikka- tai yrityskohtaisia ympäristöasioiden hallintajärjestelmiä ja julkaisemaan niiden toimintojen ympäristövaikutuksista säännöllisesti raportteja, jotka riippumattomat, valtuutetut tarkastajat tarkastavat. Vaikka yritykset ovat ottaneet EMAS-aloitteen hyvin vastaan, lisätoimenpiteitä tarvitaan, jotta voidaan merkittävästi lisätä niiden yritysten määrää, jotka julkaisevat tarkkoja ja tarkastettuja ympäristökertomuksia tai laajempia kestävää kehitystä käsitteleviä kertomuksia (esimerkiksi sellaisia kuin maailmanlaajuisessa raportointialoitteessa [7], jossa annetaan yrityksille ohjeet kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen edistymistä koskevaan raportointiin). Yhteisön LIFE-ohjelma on edelleen arvokas väline, jolla kuvataan niitä mahdollisuuksia ja etuja, joita yritysten ja paikallishallinnon ekologisesti kestävällä toiminnalla voidaan saavuttaa.

[7] Laadittu ekologisesti kestävien talouksien koalition ja Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelman aloitteesta vuonna 1987, lisätietoja Internet-osoitteessa www.globalreporting.org.

On kuitenkin monia muitakin mahdollisuuksia vahvistaa liiketoimintayhteisön kumppanuutta ja sitoutumista. Ensimmäinen yksinkertainen vaihe on kehittää ohjelma, jolla autetaan noudattamaan yhteisön sääntöjä. Yhdessä teollisuusryhmittymien kanssa komissio kehittää useita välineitä, joiden tarkoituksena on auttaa yrityksiä ymmärtämään EY:n ympäristövaatimukset ja tavat noudattaa niitä. Näitä välineitä ovat esimerkiksi lainsäädännön noudattamisohjeet, lakitekstien tiivistelmät, parhaita käytäntöjä ja tavanomaista puhtaampaa teknologiaa eri liiketoiminta-aloilla esittelevät muistiot, ympäristöpalveluja tuottavien yritysten luettelon kehittäminen ja ympäristöhallinnan ohjelmistot, jotka voi hakea suoraan Internetistä.

Näiden välineiden sopeuttamiseen pienten ja keskisuurten yritysten tarpeita vastaaviksi kiinnitetään erityistä huomiota. Komissio tarkastelee mahdollisuuksia esimerkiksi kehittää hankkeen, jolla pieniä ja keskisuuria yrityksiä rohkaistaan parantamaan ympäristöhallintajärjestelmiään ja tarkastamaan itse, noudattavatko ne yhteisön sääntöjä. Ensisijaisena tavoitteena on lisätä pienten ja keskisuurten yritysten osallistumista yhteisön EMAS-järjestelmään. Pienten ja keskisuurten yritysten kannustamiseksi jäsenvaltioita voitaisiin rohkaista keventämään auditointijärjestelmässä tunnustettujen yritysten lupa- ja raportointimenettelyjä. Euroopan ekotehokkuusaloitteen ja sen kaltaisten ohjelmien avulla olisi vahvistettava käsitystä ekotehokkaiden toimintatapojen myönteisistä vaikutuksista yritysten tuloksiin.

Toinen tapa vahvistaa kumppanuutta liiketoimintayhteisön kanssa on vapaaehtoisten ympäristösopimusten käyttö. Tällaisissa sopimuksissa olisi noudatettava selkeitä tavoitteita, avoimuutta ja seurantaa koskevia tiukkoja perusteita, ja niillä olisi saavutettava kunnianhimoisia ympäristötavoitteita tehokkaasti. Niiden neuvottelemiselle ja tekemiselle olisi laadittava selkeät säännöt. Asianmukaisesti suunniteltuina ympäristösopimukset voivat saada aikaan ympäristöparannuksia varsin kustannustehokkaasti ja nopeasti.

Lakisääteisiä ympäristövaatimuksia noudattamatta jättäviä yrityksiä rangaistaan, mutta julkinen valta ei - eivätkä usein myöskään markkinat - palkitse näitä vaatimuksia pidemmälle meneviä yrityksiä. Yhdessä jäsenvaltioiden kanssa komissio tukee kansallisten, mutta yhtenäisten, järjestelmien kehittämistä niiden yritysten tunnistamiseksi ja palkitsemiseksi, joiden toiminta on ympäristön kannalta myönteistä. Muiden seikkojen ohella tämä yhdistetään kevennettyihin lupa- ja raportointimenettelyihin.

Ehdotetussa yhdennetyssä tuotepolitiikassa omaksutun lähestymistavan puitteissa komissio tarkastelee keinoja parantaa tuotteiden ekologista kestävyyttä koko niiden elinkaaren aikana. Tarkoituksena on tyydyttää kuluttajakysyntä käyttämällä vähemmän luonnonvaroja ja aiheuttamalla vähemmän ympäristöonnettomuuksia ja -riskejä sekä ehkäistä jätteiden syntymistä alusta saakka. Tähän pyritään ekologisesti kestäville tuotteille myönnettäviä taloudellisia kannusteita koskevilla toimilla, vahvistamalla "vihreää kysyntää" paremman kuluttajatiedon kautta, luomalla puolueeton perusta ekologisesti kestäville julkisille hankinnoille sekä toimilla, joilla edistetään ympäristöä säästävää tuotesuunnittelua. Viimeksi mainitut toimet edellyttävät keskusteluja asianomaisten kanssa, jotta yrityksissä ja toimialoilla tehtävässä tuotesuunnittelussa parannettaisiin tuotesuunnittelua vapaaehtoisesti. Tavoitteen saavuttamista tuetaan soveltuvin osin erilaisin välinein, kuten standardoinnin ja lainsäädännön avulla.

Mahdollisuudet parantaa ympäristön tilaa ekologisesti kestävien teknologioiden, tuotantoprosessien ja tuotantomateriaalien avulla ovat valtavat, mutta usein tiedon puute tai muut markkinaesteet haittaavat niiden käyttöönottoa yrityksissä ja erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Näitä esteitä voidaan poistaa antamalla ekologisesti kestäville teknologioille tukea lainsäädännön noudattamisessa auttamista koskevan ohjelman ja yhdennetyn tuotepolitiikan kautta sekä teknologiamessujen ja Internetissä julkaistavien teknologialuetteloiden avulla. Komissio tarkastelee näitä ja muita erityistoimenpiteitä, joilla varmistetaan, että Euroopan yritykset ja ympäristö hyötyvät täysin teknologian mahdollisuuksista.

Toimet

- Rohkaistaan yhteisön paikallisviranomaisten ympäristöasioiden hallinta- ja auditointijärjestelmän laajempaa käyttöönottoa ja kehitetään lisäksi toimenpiteitä, joilla kannustetaan entistä suurempaa osuutta yrityksistä julkaisemaan tarkkoja ja riippumattomien tarkastajien tarkastamia ympäristöä ja kestävää kehitystä koskevia raportteja.

- Laaditaan ohjelma, jolla autetaan yrityksiä noudattamaan yhteisön sääntöjä ja jossa annetaan erityistä tukea pienille ja keskisuurille yrityksille.

- Otetaan käyttöön järjestelmä, jolla palkitaan ekologisesti kestävällä tavalla toimivia yrityksiä.

- Edistetään vapaaehtoisia sitoumuksia ja sopimuksia, joilla päästään selkeisiin tavoitteisiin.

- Toteutetaan yhdennetyssä tuotepolitiikassa omaksutun lähestymistavan mukaisia erityistoimenpiteitä, joilla parannetaan tuotteiden ja prosessien ekologista kestävyyttä.

Kuluttajien auttaminen tietoon perustuvissa valinnoissa

Kuluttajille on annettava oleellista ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteen ympäristövaikutuksista, jotta he voivat tukea valinnoillaan yritysten ekologisesti kestäviä aloitteita. Tällaista tietoa tarvitsevat myös julkishallinnon ja yritysten hankinnoista vastaavat henkilöt. Komissio tarkastelee vaihtoehtoja, joilla voidaan varmistaa, että yritykset antavat kuluttajille tarvittavat tiedot Internet-sivustojen tai muiden tiedonvälityskanavien kautta.

Useat jäsenvaltiot ja yhteisö ovat kehittäneet ympäristömerkkijärjestelmiä, joilla pyritään vaikuttamaan kuluttajien valintoihin ekologisesti kestävien tuotteiden hyväksi ja auttamaan julkisten hankintojen ekologisen kestävyyden parantamisessa. Yhteisö tarkastelee uudelleen yhteisön ympäristömerkkijärjestelmän edistymistä ja vaikutusta ja tekee siihen tarvittavat muutokset. Ehdotetun yhdennetyn tuotepolitiikan puitteissa yhteisö tarkastelee myös toimenpiteitä, joilla edistetään sellaisten ympäristömerkkityyppien käyttöönottoa, jotka sallivat kuluttajien verrata tuotteiden ekologista kestävyyttä keskenään. Hyviä esimerkkejä tästä ovat jääkaappien ja pakastimien luokittelu niiden energiatehokkuuden mukaan ja pesukoneiden luokittelu sekä niiden energiatehokkuuden että veden käytön tehokkuuden mukaan. Nämä voivat olla hyvinkin tehokas väline yhdessä julkisen vallan luomien taloudellisten kannusteiden, kuten ekologisesti kestäville tuotteille myönnettävien osittaisten vero- ja maksuhyvitysten, kanssa. Komissio tarkastelee myös, kuinka ekologisesti kestäviä tuotteita voitaisiin hinnoitella sisämarkkinoilla kilpailukykyisemmin.

Myös tuotteiden valmistuksessa käytettyjä tiettyjä vaarallisia aineita tai niiden puutetta ja raaka-aineiden alkuperää sekä tuotteen kierrätettävyyttä koskevilla tiedoilla on vaikutusta. Jäsenvaltioiden ja yritysten olisi pyrittävä ottamaan tulevina vuosina käyttöön kaikkia tuotteita koskevia tuotetietojärjestelmiä, ja komissio rohkaisee tätä kehitystä yhdennetyllä tuotepolitiikallaan kuten edellä on kuvattu. Harhaanjohtavaa mainontaa koskevaa direktiiviä, jota tarkastellaan parhaillaan uudelleen, sovelletaan myös tuotteista esitettyihin ympäristöväittämiin. Komissio kehittää yrityksille ohjeita auttaakseen mainitun direktiivin ehtojen noudattamisessa. Kansallisten viranomaisten olisi laadittava asianmukaiset mekanismit tällaisten väittämien valvontaa varten.

Julkiset hankinnat muodostavat noin 14 prosenttia markkinakysynnästä, ja yritysten, julkisten organisaatioiden ja kansalaisjärjestöjen hankintatoimesta vastaavat henkilöt voivat auttaa markkinoiden muuttamisessa ympäristölle suotuisammiksi käyttämällä ekologista kestävyyttä yhtenä ostoperusteenaan. Varmistaen sisämarkkinoiden johdonmukaisuuden säilymisen komissio kannustaa edelleen ekologisesti kestävien hankintakäytäntöjen käyttöönottoa muun muassa perustamalla keskustietokannan ja antamalla ohjeita, joilla yrityksiä ja paikallisia viranomaisia autetaan laatimaan hyvät hankintajärjestelmät ja joilla vältetään pyörän keksiminen aina uudelleen. Komissio tarkastelee myös, voitaisiinko ekologisesti kestävää hankintatointa edistää vaatimalla, että sopimuspuolena olevien viranomaisten tarpeet täyttävistä saatavilla olevista eri vaihtoehdoista on ennen hankintaa tehtävä ympäristövaikutusten arviointi. Tällä tavalla päätökset tehtäisiin täysin tietoisina niiden seurauksista ympäristölle. Komissio ja muut yhteisön toimielimet tarkastelevat esimerkkinä kokonaan uudelleen omat hankintakäytäntönsä ja suorittavat tarvittavat toimenpiteet toimintojensa parantamiseksi.

Toimet

- Arvioidaan yhteisön ympäristömerkkijärjestelmän edistyminen ja vaikuttavuus.

- Suoritetaan toimenpiteitä, verokannustimet soveltuvin osin mukaan luettuina, sellaisten ympäristömerkkien käyttöönoton edistämiseksi, jotka mahdollistavat ekologisen kestävyyden (esim. energiatehokkuuden) vertailun samantyyppisten tuotteiden välillä.

- Edistetään ekologisesti kestäviä hankintoja, laaditaan niitä koskevat ohjeet ja tarkastellaan uudelleen hankintoja yhteisön toimielimissä, joiden tulee olla esimerkkinä.

Ympäristöön haitallisesti vaikuttavat tuet ja valtiontuki

Julkisista tuista seuraa joskus tahattomia ympäristövaikutuksia. Tämä on toinen markkinoilla vaikuttava asiakokonaisuus, johon on kiinnitettävä huomiota. Hiilen käytölle annettava tuki hidastaa siirtymistä käyttämään puhtaampia energianlähteitä, kuten kaasua tai tuulta, koska tuki pitää hiilen keinotekoisesti niitä halvempana. Maatalouden hintatuet ja tietyt hyödykkeisiin liittyvät maksut saattavat edistää ympäristölle haitallisten viljelykäytäntöjen kehitystä. EY:n yhteisen maatalouspolitiikan perusteella sekä koheesio- ja rakennerahastoista maksettavia tukia on jo Agenda 2000 -prosessin osana tarkistettu ekologisesti kestävämpään suuntaan. Näiden ohjelmien uudelleentarkastelun yhteydessä tämän vuosikymmenen puolivälissä on kuitenkin tehtävä vielä lisää muutoksia.

Toisaalta tukien käyttö voi olla myös hyödyllistä, kun niitä käytetään yhteisön valtiontukisääntöjen sallimalla tavalla ekologisesti kestävien tuotantoprosessien ja tuotteiden edistämiseen. Komissio on juuri antanut uudet ympäristöalan valtiontukia koskevat ohjeet. Näihin ohjeisiin sisältyy muutoksia, joilla on laajennettu mahdollisuutta käyttää tukia ympäristötarkoituksiin. Samalla on kuitenkin varmistettu, että ne vaikuttavat mahdollisimman vähän kilpailuun sisämarkkinoilla.

Rahoitusalan ekologisen kestävyyden parantaminen

Rahoitusalan laina- ja sijoitustoiminnoilla on merkittäviä epäsuoria ympäristövaikutuksia, koska niissä päätetään, mitkä yritykset ja toimet saavat rahoitusta ja millä ehdoilla. Oleellisten tietojen ilmoittamisen edistäminen rahoitusalalla ja yrityksissä voisi luoda kannustimen toimia ekologisesti nykyistä kestävämmällä tavalla. Lisäksi yhä useammat osakkeenomistajat ja kuluttajat eivät halua vain tietää yrityksen tarjoavan hyviä tuotteita ja palveluja kohtuuhintaan, vaan myös varmistua siitä, että ne on tuotettu ekologisesti ja sosiaalisesti vastuuntuntoisella tavalla. Komissio auttaa rahoitusalaa edistämällä ympäristökustannustekijöiden järjestelmällistä sisällyttämistä tilinpäätöksiin.

Rahoitusalalla yleisölle osoitettujen "vihreiden sijoitusrahastojen" kautta voidaan kehittää vapaaehtoisuuteen perustuvia ohjeita siitä, mitä voidaan kutsua "vihreäksi" sijoitukseksi ("green investment"). Lisäksi yhteistyöllä Euroopan investointipankin ja Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin kanssa voidaan vaikuttaa suoraan varojen myöntämiseen ekologisesti kestäviin toimintoihin.

Toimet

- Edistetään parhaita käytäntöjä koskevaa tiedonvaihtoa jäsenvaltioiden välillä.

- Harkitaan rahoitusalalla toteutettavaa vapaaehtoisuuteen perustuvaa aloitetta, jolla voitaisiin kattaa esimerkiksi parhaita käytäntöjä koskeva tiedonvaihto ja sopimus yhtenäisten standardien käytöstä rahoitusalan yritysten raportoinnissa, lainoituksessa ja "vihreissä sijoitusrahastoissa", jne.

- Vahvistetaan ympäristötavoitteiden ja -näkökohtien sisällyttämistä Euroopan investointipankin lainoitukseen.

Yhteisön ympäristövastuujärjestelmän luominen

Yleisesti ottaen EY:n ympäristölainsäädännössä on ollut taipumus keskittyä tiettyjä ihmisten terveydelle ja ympäristölle riskejä aiheuttavia toimintoja tai aineita koskevaan sääntelyyn. Tällaisessa lainsäädännössä otetaan harvoin kantaa siihen, mitä tapahtuu, jos lainsäädännöstä huolimatta ihmiset kuitenkin loukkaantuvat ja heidän omaisuutensa tai ympäristö vahingoittuu. EY:n perustamissopimuksessa määrätään, että yhteisön ympäristöpolitiikan olisi perustuttava tiettyihin perusperiaatteisiin - saastuttaja maksaa -periaate ja ennalta ehkäiseviä toimia koskeva periaate muiden ohella [8]. Näin ollen yhteisön yhtenä tärkeänä tehtävänä on varmistaa, että ne, jotka aiheuttavat vammoja ihmisterveydelle tai haittoja ympäristölle, ovat toimistaan vastuussa ja että tällaiset vammat ja haitat ennaltaehkäistään aina kuin se on mahdollista.

[8] Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 174 artiklan 2 kohta.

Helmikuussa 2000 antamassaan valkoisessa kirjassa ympäristövahinkovastuusta [9] komissio ehdottaa järjestelmää, jossa ihmisille tai ihmisten omaisuudelle vaurioita aiheuttavat, alueita saastuttavat tai biologista monimuotoisuutta heikentävät tahot asetettaisiin teoistaan vastuuseen. Komissio valmistelee parhaillaan ympäristövastuusta lainsäädäntöä.

[9] KOM(2000) 66 lopullinen, 9.2.2000.

Toimet

- Annetaan lainsäädäntöä ympäristövastuusta.

2.4. Kansalaisten vaikutusvallan lisääminen ja käyttäytymisen muuttaminen

Eurooppalaiset ovat vahvasti sitoutuneita suojelemaan ympäristöä, ja viime vuosina on alettu yksilötasolla toimia ympäristönsuojelussa aktiivisemmin. Monet ovat alkaneet ponnistella oman ja perheensä käyttäytymisen muuttamiseksi, esimerkiksi kierrättämällä, ostamalla ekologisesti kestäviä tuotteita ja asentamalla koteihinsa energiatehokkaita sovelluksia. Hyvin asioista perillä olevat ihmiset, jotka ovat aktiivisesti mukana ympäristöä koskevassa päätöksenteossa, ovat uusi voimavara ympäristötavoitteiden saavuttamisessa. Ihmiset vaativat enemmän sananvaltaa alueellisella, kansallisella, kansainvälisellä ja yhteisön tasolla päätöksiin, jotka vaikuttavat terveyteen ja ympäristön laatuun. Vaikuttaakseen tehokkaasti he tarvitsevat kuitenkin laadukasta tietoa, jota he voivat käyttää ja jonka he ymmärtävät, ja ilmaistakseen mielipiteensä heillä on oltava päätöksentekijöihin asianmukainen yhteys.

Yhteisö ja jäsenvaltiot ovat tehneet Århusin yleissopimuksen perusteella joukon sitoumuksia, jotka liittyvät avoimuuden lisäämiseen, ympäristöä koskevan tiedon saatavuuteen ja kansalaisten osallistumiseen ympäristöä koskevaan päätöksentekoon. Yhteisön lainsäädännön ja menettelyjen uudelleentarkastelu on parhaillaan käynnissä ja se saatetaan päätökseen lähivuosina. Komissio on myös sitoutunut parantamaan asianosaisten osallistumista politiikkojen laatimiseen ja tavoitteiden asettamiseen kuten luvussa 8 jäljempänä kuvataan. Ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin ja ehdotettujen strategisten ympäristöarviointien täytäntöönpano kokonaisuudessaan auttaa lisäämään kansalaisten vaikutusvaltaa luomalla mahdollisuuksia kommentoida suunnittelua, hankkeita ja politiikkoja koskevia päätöksiä.

Jotta ihmiset voisivat käyttää valtaansa äänestäjinä ja osallisina kaikilla viranomaistasoilla tehdyissä päätöksissä, heidän on tiedettävä ja ymmärrettävä, mitkä ovat olennaiset kysymykset, mitä niiden ratkaiseminen edellyttää ja kuinka he voivat osaltaan asioita edistää. Näin ollen ympäristöalan koulutus, tieto - osoittimet ja kartat mukaan luettuina - sekä tietoisuuden tason parantamiseen pyrkivät aloitteet ovat tässä prosessissa olennaisessa asemassa. Johdonmukaisten ja helposti ymmärrettävien ympäristöalan osoittimien kehittämisaloitteita on Euroopassa jo käynnistetty, kuten myös aloitteita, joilla parannetaan tiedon esittämistä karttojen muodossa. Koulutus kuuluu suuressa määrin yksittäisten jäsenvaltioiden toimivaltaan, ja suositellaankin, että ne sisällyttävät ympäristöasiat osaksi koulujen oppimäärää.

Kestävämpiin elämäntapoihin kannustavaa tietoa tuottavat kansalaisille todennäköisesti parhaiten paikallisella, alueellisella tai kansallisella tasolla toimivat erilaiset kansalaisten kunnioitusta ja luottamusta nauttivat organisaatiot viranomaisista kansalaisjärjestöihin. On tarpeen tuottaa käytännöllistä tietoa, jotta ihmiset voivat käyttää ja ostaa vaihtoehtoisia, energiatehokkaita, kierrätettäviä tai muuten ekologisesti kestäviä tuotteita ja palveluja. Tämän tyyppisiä aloitteita Internet-sivustoineen ja koulutusohjelmineen on jo käynnissä esimerkiksi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Ruotsissa. Yhteisö voi auttaa levittämään tällaista toimintaa laajemmalle parhaita käytäntöjä koskevan tiedonvaihdon ja paikallisviranomaisten tai muiden organisaatioiden toimien käynnistämisessä auttavien käytännön välineiden avulla.

Paikallinen toiminta ympäristön hyväksi on levinnyt laajalle ja heijastelee ihmisten halua pitää asuinalueensa miellyttävinä. Myös maaseutua ja luontoa halutaan suojella paikallisesti. Helpommin saatavilla oleva ja laadukkaampi tieto voisi parantaa ihmisten osallistumista suunnitteluun. Yritysten ja viranomaisten ympäristöraportoinnin on tuotettava paikallistasolla saatavilla olevaa tietoa, jotta ihmiset saavat helposti tietoa tehtaiden ja muiden laitosten päästöistä alueellaan. Tämän on ja tavanomainen käytäntö Yhdysvalloissa, missä tällaista tietoa esittäviä karttoja saa Internetistä. Ympäristöraportoinnin uudelleentarkastelua käsitellään luvussa 8. Helposti ymmärrettävän paikallisen tiedon julkinen saatavuus olisi syytä asettaa tavoitteeksi tämän uudelleentarkastelun yhteydessä.

Toimet

- Suoritetaan toimenpiteitä, joilla parannetaan kansalaisille jaettavan ympäristöä koskevan tiedon saatavuutta ja laatua (esim. tieto saastepäästöistä paikallistasolla).

- Valmistellaan käytännön työkaluja, joiden avulla kansalaiset voivat seurata henkilökohtaisia tai kotitalouksiensa ympäristövaikutuksia alueellisella tai paikallistasolla ja jotka auttavat myös parantamaan näitä vaikutuksia.

2.5. Ympäristönäkökohdat maankäytön suunnittelua ja hallintaa koskevissa päätöksissä

Ympäristöongelmia aiheuttavien erilaisten monitahoisten voimien ja paineiden ristitulessa maankäytön suunnittelu ja hallinto ovat ratkaisevassa asemassa. Näihin sisältyy joukko yleensä paikallisella tai alueellisella tasolla tehtäviä päätöksiä, joilla määrätään maankäytön ja ympäristöolosuhteisiin usein merkittävästi vaikuttavien toimintojen luonne ja laajuus. Tällaiset vaikutukset voivat olla suoria, kuten elinympäristöjen ja maisemien tuhoaminen, tai epäsuoria, kuten liikenteen määrän kasvun edistäminen, mikä lisää ruuhkia, ilmansaasteita ja kasvihuonekaasuja. Nämä vaikutukset ovat erityinen huolenaihe kaupunki- ja rannikkoalueilla, missä maankäytön ja alueen kehityksen välillä on suuria ristiriitoja.

Yhteisön ympäristövaikutusten arviointia koskevalla direktiivillä [10] ja strategista ympäristöarviointia koskevalla ehdotuksella, joilla pyritään varmistamaan, että ympäristövaikutukset otetaan infrastruktuurihankkeissa ja suunnittelussa asianmukaisesti huomioon, autetaan myös varmistamaan, että ympäristönäkökohdat sisällytetään suunnittelua koskeviin päätöksiin entistä paremmin.

[10] Neuvoston direktiivi 97/11/EY, annettu 3 päivänä 1997, tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin 85/337/ETY muuttamisesta, EYVL L 73, 14.3.1997, s. 5-15.

Tätä pidemmälle menevissä asioissa yhteisö voi vain rohkaista ja edistää tehokasta suunnittelua ja asianmukaisia politiikkoja paikallisella ja alueellisella tasolla. Valmisteilla olevassa kaupunkiliikenteen vihreässä kirjassa käsitellään parhaita käytäntöjä ja vertailuanalyysiä (benchmarking), ja sen tavoitteena on järkeistetystä autonkäytöstä ja julkisen liikenteen edistämisestä johtuva nykyistä puhtaampi liikenne. Kestävien kaupunkien verkoston ja rannikkoalueiden kokonaisvaltaista käyttöä ja hoitoa koskevan kokeiluohjelman kaltaisia aloitteita olisi edelleen kehitettävä ja laajennettava. Komissio aikoo myös käynnistää arkkitehdeille, suunnittelijoille, kansallisille virkamiehille, aluerakentajille, ympäristöryhmille ja kansalaisille suunnatun erityisohjelman, jolla rohkaistaan kaupunkisuunnittelun ja kestävien kaupunkien kehittämisten parhaiden käytäntöjen levittämiseen. Ohjelmassa laaditaan esimerkiksi Internet-sivuille parhaiden käytäntöjen verkostoja, jotka toimivat ideoiden ja kokemusten vaihdon foorumeina ja muutoksen apuvälineinä kohti kestävää kaupunkikehitystä. Matkailukohteiden kesken kehitettävillä verkostoilla autetaan vaihtamaan kokemuksia ja parhaita käytäntöjä kestävistä matkailun muodoista.

Yhteisön ohjelmat, ja erityisesti aluepolitiikat, ovat tärkeässä asemassa ympäristöhallinnon edistämisessä. Yhteisessä maatalouspolitiikassa on kasvavat mahdollisuudet edistää ympäristöä säästävää maankäyttöä maatalouden ympäristöohjelmin. Tämä on tärkeä apu Natura 2000 -verkon sekä biologisen monimuotoisuuden ja maisemien suojelun laajempien suuntausten toteuttamisessa.

Toimet

- Kiinnitetään asiaan yleistä huomiota ympäristöä, suunnittelua ja alueellista ulottuvuutta koskevalla tiedonannolla.

- Toteutetaan toimenpiteitä ympäristövaikutusten arviointia koskevan direktiivin täytäntöönpanemisen parantamiseksi, ja otetaan strategiset ympäristöarvioinnit kokonaisuudessaan ja oikeaoppisesti käyttöön, kun ne on hyväksytty yhteisön tasolla.

- Laaditaan komission työohjelma, jossa pyritään levittämään kestävän suunnittelun parhaita käytäntöjä ja sen osana kehittämään Internet-sivusto ja muita siihen liittyviä välineitä.

- Jatketaan tukea ohjelmille ja verkostoille, jotka edistävät kokemusten vaihtoa ja kestävän kaupunkisuunnittelun parhaiden käytäntöjen kehittämistä.

- Yhteisön koheesiopolitiikan avulla ja erityisesti yhteisön varoja käytettäessä autetaan varmistamaan, että kestävä maankäytön suunnittelu, kaupunkisuunnittelu mukaan luettuna, otetaan riittävällä tavalla huomioon.

- Lisätään voimavaroja ja laajennetaan mahdollisuuksia toteuttaa maatalouden ympäristötoimenpiteitä yhteisen maatalouspolitiikan osana.

- Edistetään ja kehitetään matkailukohteiden keskinäisiä verkostoja, joilla rohkaistaan aktiiviseen kumppanuuteen kestävän matkailun puolesta.

3. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen

3.1. Ongelma

Todisteet viittaavat siihen, että ilmastonmuutos on todella käynnissä. Vaikka ilmasto voi vaihdella luonnostaankin, on selvää, että kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on lisääntynyt ihmisten toiminnan seurauksena. Tiedeyhteisö uskoo vakaasti, että tämä johtaa maapallon lämpötilojen kohoamiseen, jolla on vakavia seurauksia ilmaston vakauteen ja tasapainoon. Ongelmasta on vankkaa tieteellistä näyttöä, joka on luetteloitu hallitustenvälisen ilmastopaneelin arviointikertomuksissa. Tällaista näyttöä ovat muun muassa seuraavat seikat:

- Viimeisten sadan vuoden aikana Euroopan keskilämpötilat ovat nousseet noin 0,8 asteella.

- Viime vuosikymmen oli historian lämpimin vuosikymmen ja vuosi 1998 lämpimin vuosi.

- Pohjois-Euroopassa sataa entistä enemmän, ja Etelä-Euroopassa on entistä kuivempaa.

Tuoreiden ennusteiden [11] mukaan ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja 1-6 asteella vuoteen 2100 mennessä, mikä nostaa merenpintaa jopa 90 sentillä ja muuttaa sääoloja merkittävästi: esimerkiksi kuivuus, tulvat, poikkeukselliset kylmyysjaksot ja voimakkaat myrskyt lisääntyvät. Euroopan pohjoisosista on ennustettu tulevan lämpimämpiä ja kosteampia ja tulvat ja voimakkaat myrskyt lisääntyvät, kun taas eteläosista tulee paljon nykyistä kuivempia, millä on merkittäviä vaikutuksia maa- ja metsätalouteen, vesivaroihin ja matkailuun. Nykyisten ennusteiden mukaan ilmasto muuttuu todennäköisesti niin nopeasti, etteivät eri ilmasto-vyöhykkeiden kasvi- ja eläinlajit kykene siirtymään muutoksen mukana vyöhykkeestä toiseen riittävän nopeasti. Seuraukset voivat olla tuhoisat biologiselle monimuotoisuudelle, joka kärsii jo monista muistakin syistä.

[11] Hallitustenvälisen ilmastopaneelin kolmas arviointikertomus (Third Assessment Report, IPPC, 2000).

Tämän kaiken vaikutukset yhteiskunnalle voivat olla musertavat. Tietyillä alueilla maailmassa esimerkiksi kuivuuden lisääntyminen ja maatalouden romahtaminen voivat uhata turvallisuutta ja yhteiskunnallista vakautta. Ilmastonmuutos muuttaa todennäköisesti myös tautien levinneisyyttä maailmassa: lämpimämmiksi ja kosteammiksi muuttuvat alueet tulevat esimerkiksi kärsimään trooppisista ja subtrooppisista taudeista. Näiden muutosten taloudelliset kustannukset ovat reilusti korkeammat kuin ehkäisevien toimenpiteiden kustannukset. [12]

[12] Ensisijaiset ympäristönäkökohdat Euroopassa: yhdennetty taloudellinen ja ympäristöarvio, Ympäristöasioiden pääosasto (2000).

Huolestuttavimpia kasvihuonekaasuja ovat hiilidioksidi (CO2), metaani (CH4), typpioksiduuli (N2O) ja fluoratut kaasut. [13] Kasvihuonekaasujen määrää lisää eniten fossiilisten polttoaineiden käyttö autoissa, kuorma-autoissa, lentokoneissa, voimalaitoksissa, kotitalouksien lämmityksessä jne. Muita kasvihuonekaasujen lähteitä ovat karjan metaanin päästöt, maatalousmaan typpioksiduulit, kaatopaikkojen metaanipäästöt sekä fluorattujen kaasujen päästöt tuotantoprosesseista. Metsien väheneminen ja maankäytön muutokset aiheuttavat paljon hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Toisaalta on mahdollista vähentää hiilidioksidin kertymistä ilmakehään sitomalla hiiltä geologisesti sekä biomassaan (metsiin) ja maaperään maankäyttötapoja ja -käytäntöjä muuttamalla.

[13] Näiden kaasujen lisäksi myös otsonikerrosta hävittävät aineet (kuten CFC-yhdisteet) ovat vahvoja kasvihuonekaasuja. Niitä ollaan poistamassa käytöstä Montrealin pöytäkirjan perusteella, joten ilmastopolitiikassa ei enää keskitytä niihin.

Näiden kaasujen kasvihuonevaikutus saattaa edelleen hidastaa otsonikerroksen palautumista, mikä myös vaikuttaa maapallon ilmastoon. Ilmakehää ja sen kemiaa ja dynamiikkaa on ymmärrettävä paremmin.

EU on toteuttanut sitoumuksensa vakiinnuttaa alueellaan CO2-päästöt vuonna 2000 vuoden 1990 tasolle: siihen on tosin päästy pääasiallisesti Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa tehdyillä kertaluontoisilla vähennyksillä. Kasvihuonekaasupäästöjen tason ei kuitenkaan odoteta laskevan vuoteen 2010 mennessä ilman jatkotoimenpiteitä. Hiilidioksidipäästöjen on ennustettu kasvavan jopa 40 prosenttia liikennealalla, joka aiheuttaa nykyisin lähes 30 prosenttia kaikista EU:n hiilidioksidipäästöistä. Alla olevassa kuviossa esitetään, kuinka pääasialliset talouden alat todennäköisesti kasvavat.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Avainalojen osuudet kasvihuonekaasupäästöistä

Luvut miljoonina CO2-ekvivalenttitonneina [14]

[14] Alakohtaisten päästövähennystavoitteiden taloudellinen arviointi ilmastonmuutoksen alalla (tammikuu 2001), ympäristöasioiden pääosasto.

Ilmastonmuutoksen estämisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa kasvun tai vauraustason alentamista. Se tarkoittaa pikemminkin talouden uudelleenmuotoilua siten, että päästöjen ja taloudellisen kasvun välinen yhteys puretaan. Ilmastonmuutos on merkittävä voima teknologisten innovaatioiden lisäämisessä ja paremman taloudellisen tehokkuuden saavuttamisessa.

3.2. Päämäärät ja tavoitteet

Päämäärä

Samansuuntaisesti ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen tavoitteen kanssa päämääränä on vakauttaa kasvihuonekaasujen kertyminen ilmakehään tasolle, joka ei aiheuta maapallon ilmastoon luonnottomia vaihteluita.

Tavoitteet

Tieteenharjoittajat arvioivat, että tämän päämäärän saavuttamiseksi maailman kasvihuonekaasupäästöjä on pitkällä aikavälillä vähennettävä 70 prosentilla vuoden 1990 tasosta.

Tämän pitkän aikavälin päämäärän mukaisesti vuoteen 2020 mennessä pyritään tehokkaan kansainvälisen sopimuksen avulla vähentämään päästöjä maailmanlaajuisesti 20-40 prosenttia vuoden 1990 tasosta (riippuen talouden ja sen myötä kasvihuonekaasupäästöjen todellisesta kasvuvauhdista sekä ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi toteutettavien toimenpiteiden onnistumisesta).

Lyhyellä aikavälillä EU on Kioton pöytäkirjan nojalla sitoutunut vähentämään vuosina 2008-2012 kasvihuonekaasupäästöjään kahdeksan prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon.

3.3. Poliittinen lähestymistapa

Ilmastonmuutoksen lieventäminen

Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tarvitaan vahvaa kansainvälistä yhteistyötä. Euroopan unioni vastaa kuitenkin noin 15 prosentista maailman kasvihuonekaasupäästöistä, vaikka sen väestö on vain viisi prosenttia maailman väestöstä. Näin ollen EU:n on ensimmäisenä ryhdyttävä vähentämään päästöjään. Ensimmäiseksi on saavutettava Kiotossa asetettu tavoite, jonka mukaan yhteisön on vähennettävä vuosina 2008-2012 kasvihuonekaasupäästöjään kahdeksan prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon. Jopa näin vaatimaton tavoite edellyttää merkittäviä ponnistuksia kaikilla päästöjä aiheuttavilla talouden aloilla. Samanaikaisesti yhteisön olisi painostettava muita maita, jotta päästäisiin kansainväliseen sopimukseen kunnianhimoisemmista vähennyksistä.

Valmistellakseen yhteisön laajuisia tehokkaita toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi Euroopan komissio on laatinut tiedonannon kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä koskevista Euroopan unionin politiikoista ja toimenpiteistä sekä vihreän kirjan kasvihuonekaasujen päästökaupasta EU:ssa [15]. Tässä yhteydessä komissio on julkaissut eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman [16] Ilmastonmuutosohjelman tulokset ovat perusta konkreettisille ehdotuksille energia-, liikenne-, teollisuus- ja maatalouspolitiikan aloilla sekä EU:n sisäiselle päästökaupalle.

[15] Vihreä kirja kasvihuonekaasujen päästökaupasta Euroopan unionissa, KOM(2000) 87 lopullinen.

[16] EU:n politiikka ja toimenpiteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi: kohti eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa (ECCP), KOM(2000) 88 lopullinen.

Ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi toimitaan seuraavien toimintalinjojen mukaisesti:

- Kehitetään erityistoimenpiteitä, joilla parannetaan energiatehokkuutta ja energiansäästöä, lisätään uusiutuvien energianlähteiden ja raaka-aineiden käyttöä sekä vähennetään muita kasvihuonekaasuja kuin hiilidioksidia. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi erityisellä lainsäädännöllä (esim. ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä koskeva lainsäädäntö), teollisuuden kanssa tehtävillä ympäristösopimuksilla, markkinavälineiden käytöllä ja edistyneen teknologian käyttöä tukemalla.

- Sisällytetään ilmastotavoitteet yhteisön alakohtaisiin politiikkoihin, kuten liikenne-, energia-, teollisuus-, alue- ja maatalouspolitiikkaan, erityisten tavoitteiden pohjalta sekä yksilöidään konkreettisia toimia ja kehitetään keskeisiä osoittimia.

- Liikennesektorilla on tässä yhteydessä ensisijaisen tärkeää tehdä rakenteellisia muutoksia liikenteen kysyntään vaikuttamiseksi, kuljetusten siirtämiseksi maanteiltä rautateille, vesille ja julkiseen liikenteeseen sekä kuljetusten tehokkuuden parantamiseksi. On tutkittava vaihtoehtoisia polttoaineita ja soveltuvaa moottoriteknologiaa, joilla parannetaan tehokkuutta ja vähennetään hiilidioksidipäästöjä tai poistetaan päästöt kokonaan, ja niitä on kehitettävä siten, että niistä tulee kaupallisesti kannattavia. On kiinnitettävä huomiota lentoliikenteen päästöihin, joiden odotetaan kasvavan lähes 100 prosentilla vuosina 1990-2010.

- Energia-alalla on edistettävä siirtymistä hiiltä ja öljyä käyttävästä energiantuotannosta vähemmän CO2-päästöjä aiheuttaviin energianlähteisiin, erityisesti maakaasuun, sekä käytettävä vähemmän hiilipitoisia fossiilisia polttoaineita. Olisi yhä enenevässä määrin siirryttävä käyttämään uusiutuvia energianlähteitä, jotta saavutettaisiin tavoitteeksi asetettu taso eli 12 prosenttia koko sähköntuotannosta tällaisista lähteistä vuoteen 2010 mennessä. Kun ydinvoimalaitoksia suljetaan niiden käyttöajan päättyessä, ne on korvattava vähän tai ei lainkaan päästöjä aiheuttavilla vaihtoehdoilla. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon (jossa sähköntuotannossa syntynyt lämpö jaellaan yrityksille ja kotitalouksille) käyttö tarjoaa mahdollisuuden parantaa tehokkuutta ja vähentää CO2-päästöjä. Vuoteen 2010 mennessä lämmön ja sähkön yhteistuotannon olisi katettava 18 prosenttia sähköntuotannosta. Energian kysynnän hallinnasta tulee energiapolitiikan ydinkysymys.

- Muista aloista maanviljelyssä olisi vähennettävä typpioksiduulin ja metaanin päästöjä tuntuvasti, ja hiilen sitomista olisi hyödynnettävä maa- ja metsätalouden "hiilinieluja" parantavilla tekniikoilla ja puuraaka-aineeseen perustuvien tuotteiden käytöllä kotitalouksissa ja teollisuudessa. Teollisuuden olisi pyrittävä nykyistä parempaan energiatehokkuuteen: tavoitteena olisi oltava energiatehokkuuden parantaminen vähintään energiatehokkuutta koskevassa Euroopan unionin toimintasuunnitelmassa esitetyn tavoitteen verran eli yhdellä prosentilla vuodessa.

- Kehitetään eri alat yhdistäviä lähestymistapoja, mukaan luettuina EU:n laajuisen päästökaupan perustaminen vuoteen 2005 mennessä ja energiaverotus, joka johtaa energian hintojen vakaaseen ja ennustettavissa olevaan nousuun,

- Vahvistetaan erityisesti innovatiivisten teknologioiden ja materiaalien, valtamerien hiililähteiden ja -nielujen sekä ilmakehän kemian vaikutusten tutkimusta ja valmistellaan perusta energian käytön radikaalille vähentämiselle.

- Parannetaan kansalaisille ja yrityksille tarjottavaa tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen mahdollisista vaikutuksista paikallistasolla näyttämällä, kuinka kukin osaltaan voi edistää ilmastonmuutoksen pysäyttämistä. Alueelliset arvioinnit, joissa osoitetaan paikallisyhteisöihin kohdistuvat suorat vaikutukset, tuovat muutostarpeen joka kotiin ja auttavat lisäämään tietoa.

Hiilidioksidin sitomista vanhoille kaasu- ja öljykentille ja vesistöihin on tutkittava ja käytettävä hyväksi, mikäli se on ympäristölle vaaratonta ja taloudellisesti toteuttamiskelpoista.

Eurooppalaisen ilmastonmuutosohjelman [17] osana komissio valmistelee yhteisön politiikkoja ja toimenpiteitä edellä kuvatun mukaisesti siten, että mahdollisimman monet asianomaiset tahot osallistuvat prosessiin. Monet välttämättömät tehtävät ovat kuitenkin jäsenvaltioiden ja alueellisten ja paikallisviranomaisten vastuulla. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi liikennepolitiikan ja maankäytön suunnittelu sekä tiedotuskampanjat.

[17] EU:n politiikka ja toimenpiteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi: kohti eurooppalaista ilmastonmuutosohjelmaa (ECCP), KOM(2000) 88 lopullinen.

Euroopan unionin laajetessa Keski- ja Itä-Eurooppaan on mahdollista vähentää päästöjä parantamalla energiatehokkuutta näillä alueilla ja varmistamalla, että energian hintaan sisältyvät myös ympäristökustannukset. On tärkeää varmistaa, että yhteisen maatalouspolitiikan toteuttaminen näissä maissa ei johda metaanin ja typpioksiduulien päästöjen kasvuun.

Toimet

- Laaditaan EU:n laajuinen CO2-päästökauppajärjestelmä.

- Laaditaan luettelo jäsenvaltioissa sovellettavista energiatuista ja tarkastellaan niiden yhteensopivuutta ilmastonmuutosta koskevien tavoitteiden kanssa.

- Tuetaan uusiutuvia energianlähteitä uudella direktiivillä ja varmistetaan riittävä tuki vapailla energiamarkkinoilla.

- Käytetään markkinoihin perustuvia välineitä, esimerkiksi hyväksymällä energiaverotusta koskevat ehdotukset.

- Edistetään energiansäästöä sekä rakennusten lämmittämisessä että niiden jäähdyttämisessä.

- Tehdään teollisuuden kanssa ympäristösopimuksia energiatehokkuudesta ja tiettyjen päästöjen vähentämisestä.

- Määritetään erityistoimia, joilla vähennetään ilmailun kasvihuonekaasupäästöjä, ellei tällaisista toimista sovita kansainvälisessä siviili-ilmailujärjestössä (ICAO) vuoteen 2002 mennessä.

- Nostetaan ilmastonmuutos tutkimusta ja teknologista kehittämistä koskevan yhteisön politiikan keskeiseksi teemaksi ja koordinoidaan jäsenvaltioissa tehtävää tutkimusta.

Valmistautuminen ilmastonmuutokseen

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähentää ilmakehään kertyneiden kasvihuonekaasujen määrää pitkällä viipeellä. On todennäköistä, että vaikka päästöjen vähentäminen kestävälle tasolle onnistuisi, maapalloa uhkaa jonkinasteinen ilmastonmuutos, joka johtuu ilmakehään jo kertyneistä kasvihuonekaasuista. Näin ollen on tunnistettava ja toteutettava toimenpiteitä, joilla pyritään sopeutumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Tutkimuksissa on jo todettu useita aloja, joihin olisi puututtava. Näitä ovat esimerkiksi:

- energia- ja liikennejärjestelmät ja infrastruktuurit, joiden on kestettävä äärimmäisiä sääolosuhteita,

- kaupunkisuunnittelu, jossa suositaan puistoja ja viheralueita sekä rakennusmateriaaleja, joilla kaupunkeja pidetään viileämpinä,

- maankäyttö- ja maatalouskäytännöt, jotka on sopeutettava muuttuviin sääolosuhteisiin,

- kansanterveyteen liittyvät toimenpiteet, joilla varaudutaan kosteamman ja lämpimämmän ilmaston mukana Eurooppaan todennäköisesti leviäviin vatsasairauksiin,

- sopeutetut ja nykyaikaistetut hätäpalvelut, joissa käytetään asianmukaisia varusteita ja joiden avulla voidaan tehdä realistisia arvioita ilmastonmuutoksen aiheuttamista mahdollisista onnettomuuksista.

Ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevat politiikat kuuluvat ensisijaisesti jäsenvaltioiden ja alueellisten ja paikallisten viranomaisten vastuualueeseen. Yhteisö voi kuitenkin tukea niiden ponnistuksia.

Toimet

- Tarkastellaan uudelleen yhteisön - erityisesti koheesioon liittyviä - politiikkoja sen varmistamiseksi, että ilmastonmuutoksen seurauksiin sopeutuminen otetaan investointipäätöksissä asianmukaisella tavalla huomioon.

- Kehitetään aluekohtaisia ilmaston mallintamiseen ja arviointiin tarkoitettuja välineitä, joiden avulla valmistellaan aluekohtaisia sopeutustoimenpiteitä ja tuetaan tiedon lisäämistä kansalaisille ja yrityksille.

Euroopan unioni johtamaan kansainvälisiä toimia

Euroopan unionin on edelleen johdettava kansainvälisellä tasolla sellaisten tavoitteiden asettamisessa ja seurannassa, jotka vastaavat tarpeeseen ehkäistä ilmastonmuutosta tehokkaasti, sekä jatkettava painostusta näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Ensimmäinen askel on Kioton pöytäkirjan ratifiointi ajoissa, jotta se tulee voimaan vuonna 2002.

Kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämistä koskeviin tuleviin kansainvälisiin sopimuksiin on saatava mukaan maat, jotka eivät vielä Kioton pöytäkirjassa sitoutuneet päästöjen vähennyksiin. Tämä koskee erityisesti maita, joiden kehityksen ja tulojen taso on jo suhteellisen korkealla. Kasvihuonekaasupäästöjen oikeudenmukaista jakautumista koskevien näkökohtien olisi muiden tekijöiden ohella ohjattava tulevissa sopimuksissa asetettavia tavoitteita.

Toimet

- Ratifioidaan ja pannaan täytäntöön Kioton pöytäkirja.

Ilmastonmuutos on merkittävä haaste modernille yhteiskunnalle. Siihen on vastattava koordinoiduin toimin ja pitkän aikavälin suunnittelulla kansainvälisellä tasolla. Oikein suoritettuina ponnistelumme ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi luovat yrityksille todennäköisesti merkittäviä mahdollisuuksia ja hyötyjä sekä sivutuotteena vähentävät ilmansaasteita. Teollisuutta autetaan keksimään ja kehittämään uusia tuotteita ja palveluja ja valtaamaan uusia maailmanlaajuisia markkinoita. Tärkeintä on kuitenkin, että onnistumalla autamme varmistamaan, että tulevat sukupolvet perivät elinkelpoisen ympäristön ja kestävän yhteiskunnan.

4. luonto ja biologinen monimuotoisuus - ainutlaatuisten luonnonvarojen suojeleminen

4.1. Ongelma

Terve ja tasapainoinen luonto on olennainen elämää ylläpitävä tekijä maapallolla. Yhteiskunta hakee luonnosta hengissä pysymisen eväät: ilman, veden, ruoan, kuidut, lääkkeet ja rakennustarvikkeet. Luontoa arvostetaan myös sen itsensä vuoksi palvelujen tuottajana, esteettisen mielihyvän antajana ja tieteellisen mielenkiinnon kohteena. Lasten on hyvä kasvaa tietoisina heitä ympäröivästä luonnosta. Lajina ihminen on vastuussa luonnon oman arvon säilyttämisestä paitsi nykyiselle myös tuleville sukupolville.

Tämä tarkoittaa, että ihmisen toimintojen luonnolle ja biologiselle monimuotoisuudelle aiheuttamiin paineisiin on löydettävä ratkaisu. Nämä paineet voidaan luokitella seuraavalla tavalla:

- Liikenteen, teollisuuden ja maatalouden saasteet uhkaavat edelleen luontoa ja luonnonvaraisia eläimiä ja kasveja. Saasteet voivat olla peräisin suoraan yksittäisistä kohtalokkaista tapauksista, kuten Romanian Baia Maressa sattuneesta onnettomuudesta, jossa kultakaivoksesta vuoti syanidia ja raskasmetalleja jokeen tuhoten massoittain eläimiä ja kasvistoa. Vaikutukset voivat myös kasaantua pitkän ajan kuluessa: esimerkiksi happosade kuluttaa maaperää, metsiä ja järviä, ja kemikaalit uhkaavat lintujen ja muiden eläinten lisääntymiskykyä. Rehevöityminen - eli ravinteiden liiallinen määrä vedessä - aiheuttaa levien ja muiden kasvien kasvua ja voi uhata elämää meriympäristössä ja makean veden vesistöissä. Ionisoiva säteily on mahdollinen uhka kasveille ja eläimille, ja sitä on seurattava.

- Maankäyttötapojen muutoksista ja luonnon uusiutumiskykyä nopeammasta luonnonvarojen käytöstä (esimerkiksi kalakannat) aiheutuu paineita. Uusien teiden ja talojen rakentaminen sekä muu kehitys pirstaloi maaseudun entistä pienempiin alueisiin, joilla lajien on entistä vaikeampi säilyä hengissä. Kaikkien kehityssuuntausten mukaan avoimen maaseudun menettäminen kehitykselle jatkuu tulevaisuudessa.

- Tiettyjen muualta peräisin olevien, huonosti paikallisiin olosuhteisiin sopeutuvien lajien tuomisesta aiheutuu ei-toivottuja ja vaikeasti ennustettavia seurauksia, jotka voivat olla riski biologiselle monimuotoisuudelle.

Merten hyötykäyttö ja meriympäristölle aiheutuvat monenlaiset paineet ovat esimerkki hyvin samanlaisesta ihmisen toiminnoista aiheutuvasta rasituksesta.

Kun elinympäristöt heikkenevät tai niitä menetetään, luonnonvaraisiin kasveihin ja eläimiin kohdistuu paineita tai niitä uhkaa jopa sukupuutto. Euroopassa 38 prosenttia lintulajeista ja 45 prosenttia kaikista perhosista on uhanalaisia. Pohjois- ja Länsi-Euroopassa noin 60 prosenttia kosteikoista on menetetty. Noin kaksi kolmannesta Euroopan unionin puista voi huonosti, ja Etelä-Euroopassa ongelmana ovat metsäpalot. Eräät kalakannat ovat vaarassa romahtaa, ja tiettyjä meriympäristössä eläviä, muita kuin kaupallisesti kalastettavia, lajeja on hävinnyt. Maailmanlaajuisesti metsien hävittäminen ja laittomat hakkuut ovat johtaneet siihen, että 90 prosenttia biologiselta monimuotoisuudeltaan erittäin rikkaista trooppisista metsistä on tuhottu Atlantin rannikolla Etelä-Amerikassa. Luonnonvaraisten kasvien ja eläinten kansainvälinen kauppa on tunnistettu uhaksi noin 30 000 lajille. [18]

[18] "Environment in the European Union at the turn of the Century", Euroopan ympäristökeskus, 1999.

Luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelu ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen ei voisi toimia alueella. Suuri osa nykyisistä arvokkaista maisemista ja puoliksi luonnontilaisista elinympäristöistä on seurausta viljelyperinnöstä. Tällaisten nykyaikaisten maisemien, joissa elää monenlaisia eläin- ja kasvilajeja, ekologinen vakaus on myös uhattuna, koska maata hylätään ja marginalisoidaan. Arvokkaiden maisemien ylläpitäminen edellyttää soveltuvia maanhallintatoimia.

Maaperä on maataloudelle elintärkeä mutta rajallinen luonnonvara, johon kohdistuu paineita. Ilmastoon ja sääolosuhteisiin liittyvä eroosio on Etelä-Euroopassa mutta yhä enenevässä määrin myös Pohjois-Euroopassa erityinen ongelma. Eroosio liittyy usein orgaanisen aineksen määrän vähyyteen maaperässä. Tämä voi myös johtaa aavikoitumiseen. Tietyt maatalouskäytännöt ja maan hylkääminen ovat sille altistavia tekijöitä; muita uhkia ovat saastuminen ja maan menettäminen kehityshankkeille.

Matkailu ja luonnollinen ympäristö ovat läheisesti sidoksissa toisiinsa. Matkailun hallitsemattomalla kehityksellä voi olla vakavia vaikutuksia luontoon, biologiseen monimuotoisuuteen ja kulttuuriperintöön, ellei niitä hoideta asianmukaisesti. Haavoittumiselle alttiit alueet, kuten saaret ja rannikko- ja vuoristoseudut, ovat biologiselta monimuotoisuudeltaan rikkaita ja edellyttävät erityistä huomiota ja erityisiä yhdennetyn hallinnon keinoja matkailun kehittämistä käsiteltäessä.

Eri lajien monimuotoisuus, levinneisyys, koko- ja ikäkoostumus sekä runsaus ovat maapallon luonnon hyvinvoinnin osoittimia - ja yhteiskunta on maapallon luonnosta riippuvainen. Toimiin on ryhdyttävä ennen kuin on liian myöhäistä suojella korvaamattomia luonnonvaroja ja biologista monimuotoisuutta.

4.2. Päämäärät ja tavoitteet

Päämääränä on luonnon suojeleminen ja tarpeen mukaan sen rakenteen ja toiminnan ennalleen palauttaminen sekä biologisen monimuotoisuuden häviämisen pysäyttäminen Euroopan unionissa ja maailmanlaajuisesti.

Päämääränä on myös maaperän suojeleminen eroosiolta ja saastumiselta.

4.3. Poliittinen lähestymistapa

Luonnon ja biologisen monimuotoisuuden suojelussa noudatetaan yhteisössä monialaista lähestymistapaa, ja se perustuu seuraaviin nykyisiin politiikkoihin ja välineisiin:

- Natura 2000 -verkoston perustaminen, johon liittyy edustavimpien luontoalueiden ja ekosysteemien yksilöiminen suojelua ja hallinnointia varten,

- LIFE-ohjelman luontohankkeiden toteuttaminen, mikä edistää yhteisön luontopolitiikkaa,

- biologista monimuotoisuutta koskeva yhteisön strategia, ja sen jatkoksi laadittavat useat toimintasuunnitelmat, joissa käsitellään talous- ja sosiaalipolitiikan eri osien avainkysymyksiä,

- yhteisön lainsäädäntö, jolla suojellaan veden laatua ja vesivaroja, vähennetään ilmansaasteita, happamoitumista ja rehevöitymistä, ja edellytetään ympäristövaikutusten arviointeja hankkeista ja (tulevaisuudessa) maankäyttösuunnitelmista ja -ohjelmista,

- vastaukseksi Agenda 2000 -ohjelmaan vuosiksi 2000-2006 yhteisen maatalouspolitiikan osana kehitettävät (vuodesta 1992 alkaen laaditut) maatalouden ympäristötoimet ja maaseudun kehittämissuunnitelmat, joissa on vahva ympäristösisältö. Lisäksi maatalousalojen Agenda 2000 -ohjelmassa esitetyt uudet ympäristönsuojeluvaatimukset (mahdollisuus peruuttaa tai leikata suoria maksuja noudattamisen varmistamiseksi mukaan luettuna) edellyttävät, että jäsenvaltiot saavuttavat paremman tasapainon maatalouden ja ympäristön välillä sekä tarjoavat siihen mahdollisuuden,

- yhteisen kalastuspolitiikan uudelleentarkastelu vuoden 2002 jälkeen johtaa parempaan ympäristönäkökohtien yhdentämiseen,

- komissio on lisäksi esittänyt suosituksia rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamisesta. Tässä aloitteessa ehdotetaan kokonaisvaltaista ja laajaan osallistumiseen perustuvaa lähestymistapaa niihin moniin monitahoisiin ongelmiin, joita rannikkoalueilla tavataan.

4.4. Tulevaisuus

Pilaantumisen aiheuttama uhka

Toteutus

Luonto ja biologinen monimuotoisuus hyötyvät jo ympäristölainsäädännön täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa. Joissakin tapauksissa täytäntöönpanoa on nopeutettava. Tärkeitä toiminta-alueita ovat vesi ja ilma.

Katastrofit ja väestönsuojelu

Yhteisö tarvitsee johdonmukaisen ja koonnetun politiikan luonnonkatastrofien ja onnettomuusriskien käsittelyyn. Yhteisö voi auttaa jäsenvaltioita pitkän aikavälin ehkäisevillä toimenpiteillä, joilla tuetaan esimerkiksi maankäytön suunnittelun välineitä, arviointeja ja ennakkovaroituksen työkaluja sekä parannettua hätätilojen hallintaa esimerkiksi satelliittivalvonnan (Galileo-satelliittinavigointijärjestelmä) ja kokemustenvaihdon avulla.

Seveso II -direktiivi [19] on hyvä perusta teollisuuden riskien hallinnalle, mutta se olisi laajennettava kattamaan uusia toimintoja, kuten kaivostoiminta ja putkikuljetukset. Viimeaikaisissa tutkimuksissa [20] on osoitettu, että jäsenvaltioiden välillä on suuria eroja siinä, missä määrin putkikuljetuksissa sattuviin suuronnettomuuksiin on varauduttu, ja että onnettomuuksiin varautumisessa on suuria puutteita, jotka on korjattava.

[19] Vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta annettu neuvoston direktiivi 96/82/EY, EYVL L 10, 14.1.1997.

[20] Suuronnettomuusvaarojen torjunnan säännöllistä vertailuanalyysiä putkikuljetuksissa koskeva tutkimus, YTK (1999).

Toimet

- Yhteisö koordinoi onnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja koskevia jäsenvaltioiden toimia.

- Toteutetaan toimenpiteitä teollisuuden onnettomuuksien ehkäisemiseksi; näihin kuuluvat muun muassa Seveso II -direktiivin laajentaminen kattamaan putkikuljetukset ja kaivosteollisuuden sekä kaivosjätteitä koskevat toimenpiteet mukaan luettuina.

Säteilysuojelu

Nykyinen säteilysuojajärjestelmä perustuu ihmisen suojeluun säteilyltä. Kansainvälisellä tasolla on alettu keskustella siitä, olisiko myös kasveja ja eläimiä suojeltava. Yhteisön olisi osallistuttava tähän työhön.

Toimet

- Tarkastellaan tarvetta toteuttaa toimenpiteitä kasvien ja eläinten suojelemiseksi ionisoivalta säteilyltä ja kehittää ympäristön laatunormeja tätä tarkoitusta varten.

Maankäyttö

Sekä maalla että merellä sijaitsevien luontoalueiden sekä niillä esiintyvän biologisen monimuotoisuuden suojelu edellyttää, että paineet niiden kehittämiseksi ja käyttämiseksi hallitaan. Tämä tarkoittaa, että terveiden talouden ja sosiaalisten rakenteiden varmistamisen ohella on ymmärrettävä ympäristönäkökohtien tärkeys maaseutu- ja rannikkoalueille.

Tällaisen lähestymistavan osatekijät ovat seuraavat:

Erityisen tärkeiden alueiden suojelu ja hallinta - Natura 2000

Natura 2000 -ohjelman täytäntöönpano kokonaisuudessaan on biologisen monimuotoisuuden ja sitä ylläpitävien ekosysteemien suojelua koskevan eurooppalaisen politiikan keskeinen tekijä. Ensimmäiseksi on päästävä siihen, että komissio hyväksyy alueiden luettelot. Toiseksi jäsenvaltioiden on pyrittävä laatimaan jokaiselle alueelle hallintaohjelma vuoteen 2004 mennessä.

Maaseudun hallinta

Maatalous

Yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisella on ollut ja tulee edelleen olemaan myönteinen vaikutus maaseudun ympäristöön. Sitä voidaan kuitenkin edelleen kehittää varmistamalla, että entistä suurempi osa yhteisen maatalouspolitiikan alalla jaetusta rahoituksesta osoitetaan ympäristöä säästäviin toimenpiteisiin.

Keski- ja Itä-Euroopassa yhteisellä maatalouspolitiikalla voidaan auttaa viljelyalan nykyaikaistamisessa, mutta se on tehtävä hillitysti maaseudun kehittämiseen keskittyen. Olisi arvioitava, onko mahdollista osoittaa merkittävä maaosuus erityisiksi maatalousalueiksi, joilla toteutetaan ympäristötoimenpiteitä.

Maaseudun kehittämistä koskevien toimenpiteiden käytössä, maatalouden ja maaseudun kehittämisen liittymistä valmistelevasta yhteisön erityisohjelmasta (SAPARD) suoritettava rahoitus mukaan luettuna, olisi pyrittävä edistämään orgaanista maataloutta, energiakasvien tuotantoa ja muita maansäilyttämispalveluja sekä kehittämään maatilojen muita kuin viljelytoimintoja.

Maisemat

Maisemat ovat järjestelmiä, jotka koostuvat yksilöllisestä pinnanmuodostuksesta, maankäytöstä, luonnollisista ja ihmisen luomista piirteistä, kasvistosta ja eläimistöstä, vesistöistä ja ilmastosta. Niitä muokkaavat ja määrittelevät sosioekonomiset olosuhteet ja asumismuodot. Maisemien säilyttäminen ja parantaminen on tärkeää elämänlaadun ja maaseutumatkailun sekä luonnon toimivuuden kannalta. Joidenkin maataloustyyppien kehittäminen voi uhata maisemien elinkelpoisuutta ja olemassaoloa. Vastauksena tähän yhteisessä maatalouspolitiikassa rohkaistaan jo viljelykäytäntöjä, jotka ovat suosiollisempia perinteisten maatalousmaisemien ylläpitämiselle. Euroopan maisema-alan yleissopimuksessa [21] esitetään toimenpiteitä, joilla yksilöidään ja arvioidaan maisemia, laaditaan niille laatutavoitteita ja käynnistetään tarvittavat toimenpiteet.

[21] Euroopan maisema-alan yleissopimus, jonka Euroopan neuvosto hyväksyi 19. heinäkuuta 2000 ja jonka 18 valtiota allekirjoitti Firenzessä 20. lokakuuta 2000.

Yhteisön alue- ja maatalouspolitiikoilla on varmistettava, että maisemien suojelu, säilyttäminen ja ennalleen saattaminen on asianmukaisesti yhdennetty tavoitteisiin, toimenpiteisiin ja rahoitusmekanismeihin.

Kokonaisvaltaista rannikkoalueiden käyttöä ja hoitoa koskeva ohjelma on esimerkki toimenpiteistä ja lähestymistavasta, joita tarvitaan taloudellisen hyvinvoinnin ja hyvän sosiaalisen rakenteen ja luonnon ja maisemien suojelun yhteensovittamiseksi.

Metsien suojelu ja kestävä kehittäminen

Metsät ovat olennainen luonnonvara ja tärkeä taloudellinen pääoma. Hyvin säilytetyt ja kestävällä tavalla hallitut metsät edistävät biologista monimuotoisuutta ja maaseudun kehittämistä merkittävällä tavalla. Kestävällä hallinnalla ehkäistään metsien heikkenemisen ja metsäpalojen vaaraa. On tarpeen suorittaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan, etteivät metsät ole vain taloudellinen voimavara, vaan myös hyödyksi veteen ja veden laatuun, maaperän suojeluun ja vakauteen sekä maa- ja lumivyöryjen estämiseen liittyvissä kysymyksissä. Tämän tulisi tapahtua vuonna 1998 hyväksytyn metsästrategian puitteissa: strategiassa kannustetaan toimia erityisesti alueellisella ja paikallisella tasolla.

Rio de Janeirossa vuonna 1992 järjestetyn Yhdistyneiden kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssin (UNCED) jälkeen on maailmanlaajuisesti ponnisteltu huomattavasti kestävyyden periaatteen soveltamiseksi metsiin. Hallitustenvälisessä metsäfoorumissa ja -paneelissa, kansainvälisessä trooppista sahatavaraa koskevassa sopimuksessa, biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa sekä muilla foorumeilla on sovittu erityisistä toimintasuosituksista. Euroopassa metsien suojelua käsittelevässä ministerikonferenssissa (Ministerial Conference for the Protection of Forests in Europe, MCPFE) on laadittu perusta metsien kestävälle hoidolle ja suojelulle. Joulukuun 15. päivänä 1998 antamassaan päätöslauselmassa Euroopan unionin metsästrategiasta neuvosto korosti metsien monikäyttöisyyttä ja jäsenvaltioiden ja Euroopan yhteisön kehittämien kansainvälisten sitoumusten toteuttamista.

Metsätalouden edelleen kehittämistä osana maaseudun kehittämissuunnitelmia olisi rohkaistava, asettaen erityiseksi painopisteeksi metsien hoidon, jolla mahdollistetaan metsien monitavoitteisten tehtävien suorittaminen (biologinen monimuotoisuus, luonnon säilyttäminen ja suojelu, virkistyskäyttö mukaan luettuina). Kansallisella ja alueellisella tasolla olisi soveltuvia ohjeita noudattaen laadittava kestävää metsänhoitoa edistäviä metsäohjelmia. Näihin ohjelmiin olisi sisällyttävä tuotantoa, biologista monimuotoisuutta, vaikutuksia vesiin ja virkistyskäyttöä koskevia laadullisia ympäristötavoitteita.

Metsien sertifioinnilla pyritään osoittamaan kuluttajille, että puu ja puutuotteet tulevat metsistä, joissa kaupallinen hyötykäyttö on kestävällä pohjalla ja noudattaa hyviä ympäristökäytäntöjä. Uskottavien metsien sertifiointijärjestelmien luomista olisi rohkaistava.

Maaperän suojelu

Maaperään on tiedonkeruussa ja tutkimuksessa toistaiseksi kiinnitetty varsin vähän huomiota. Maaperän eroosiota, häviämistä ja saastumista koskeva kasvava huoli osoittaa kuitenkin, että maaperän suojelussa on tarpeen omaksua järjestelmällinen lähestymistapa, jolla katetaan muun muassa seuraavat seikat:

- eroosio ja aavikoituminen,

- kaatopaikoilta, teollisuudesta ja kaivoksista peräisin oleva saastuminen,

- ilman, veden ja tiettyjen maatalouskäytäntöjen aiheuttama saastuminen sekä raskasmetallien, orgaanisen saasteen ja taudinaiheuttajien saastuttaman jätevesilietteen käyttö,

- maan ja siten myös maaperän menettäminen kehityshankkeille,

- maaperän asema ilmastonmuutoksessa hiilinieluna.

Koska maaperää kuormittavat monitahoiset paineet ja koska on tarpeen laatia luotettavaan tietoon ja arviointiin perustuva maaperää koskeva politiikka, komissio ehdottaa maaperän suojelemiseksi teemakohtaista strategiaa. EU:n tutkimusohjelmien olisi tuettava tätä työtä.

Meriympäristö

Huolimatta meren tärkeydestä ruoanlähteenä ja virkistyskäytössä sekä ilmaston kantavana voimana meriympäristön rakennetta ja toimintaa koskevat tiedot ovat edelleen yllättävän rajalliset. Ihmisen toimintojen vaikutuksesta merien ekosysteemeihin ja näiden vaikutusten ennustettavuudesta tiedetään myös varsin vähän. Yhteiskunnallamme on kuitenkin valtava vaikutus meriympäristöön ja sen biologiseen monimuotoisuuteen erityisesti teollisuuden ja kotitalouksien aiheuttaman jokien, rannikkovesien ja merien saastumisen kautta. Muita paineita aiheuttavat öljysäiliönsä merellä puhdistavat alukset ja alusten onnettomuudet sekä se, että rannikkoalueita kuormitetaan monilla ihmisen toiminnoilla. Alueelle vierasperäisten (siirrännäisten) lajien tulo uusiin meriympäristöihin voi myös aiheuttaa ympäristölle haittoja.

Tämä on johtanut lisääntyviin häiriöihin merissä ja merten saastumiseen, millä on haitallisia vaikutuksia elinympäristöihin ja elämään merissä.

Kalakantojen laskusta on raportoitu lähes kaikilla aluemerillä. Monia kalakantoja on riistokalastettu. Kalastuksen aiheuttamaa painetta on tarpeen vähentää. Tällä puolestaan on suotuisa vaikutus kalakantoihin, meressä eläviin nisäkäs-, matelija- ja lintukantoihin sekä merten elinympäristöihin. Yhteistä kalastuspolitiikkaa tarkastellaan uudelleen vuonna 2002, ja muut kuin hyötykäytettävien populaatioiden kestävään käyttöön liittyvät ympäristönäkökohdat sisällytetään kokonaisuudessaan analyysiin ja tulevaisuutta varten annettaviin suosituksiin.

Meriympäristön ja sen biologisen monimuotoisuuden suojelu menee kuitenkin meriympäristön tarjoamien uusiutuvien luonnonvarojen kestävää käyttöä pidemmälle, ja sitä varten tarvitaan kokonaisvaltainen strategia, jotta merten elinympäristöjen ja rannikkoalueiden saastumisesta ja heikkenemisestä selviydytään. Yhteisössä tarvitaan koordinoitua toimintaa näiden ongelmien tunnistamiseksi ja arvioimiseksi määrällisesti, jotta asianmukaisia toimenpiteitä voidaan toteuttaa. Tällaisilla toimenpiteillä käsitellään monia ihmisen eri taloudellisista toiminnoista aiheutuvia paineita, joita ovat esimerkiksi:

- ihmisten määrän kasvu ja kaupungistuminen rannikkoalueilla,

- rehevöitymistä aiheuttavat liialliset typpi- ja fosforipäästöt maalla suoritetuista toiminnoista ja ilmasta,

- maalla tapahtuvan matkailun kestämätön kehitys,

- onnettomuuksien aiheuttama, erityisesti öljyä ja kemiallisia aineita kuljettavista säiliöaluksista peräisin oleva saastuminen,

- merenkulusta peräisin oleva saastuminen, jota aiheuttaa esimerkiksi öljysäiliöiden puhdistaminen merellä,

- joista ja satamista peräisin oleva saastuminen,

- kaapeleista ja kuljetusputkista aiheutuvat ongelmat,

- saastuminen, joka on seurausta sellaisista toiminnoista aiheutuvista radioaktiivisista päästöistä, joihin liittyy ionisoivan säteilyn riski,

- satamien lietteen ja sedimenttien kaataminen mereen,

- kalakantojen ja meren muiden eläin- ja kasvilajien pitkän aikavälin elinkelpoisuuteen vaikuttavat kalastuspaineet.

Yhdyskuntajätevesidirektiivin ja typpidirektiivin täytäntöönpano kokonaisuudessaan ja asianmukaisesti on tärkeä myönteinen tekijä vähennettäessä rehevöitymistä, joka on vakava uhka meriympäristölle.

Toimet

- Laaditaan maaperää koskeva teemakohtainen strategia.

- Sisällytetään maisemien suojelu ja ennalleen saattaminen maatalous- ja aluepolitiikkaan.

- Laajennetaan Natura 2000 -ohjelmaa meriympäristöihin.

- Edistetään metsien uskottavien sertifiointijärjestelmien luomista.

- Kehitetään metsätaloutta ja hyvää metsänhoitoa maaseudun kehittämissuunnitelmissa.

- Lisätään ponnisteluja ympäristönäkökohtien sisällyttämiseksi maatalous-, kalastus- ja metsäpolitiikkoihin.

- Tarkastellaan yhteistä kalastuspolitiikkaa uudelleen.

- Laaditaan mertensuojelustrategia.

- Toteutetaan kokonaisvaltaista rannikkoalueiden käyttöä ja hoitoa koskeva ohjelma.

Geenimuutettujen organismien (GMO) seurannan, merkintöjen ja jäljitettävyyden valvonnan vahvistaminen

Nykyaikainen bioteknologia helpottaa biologisen monimuotoisuuden tunnistamista ja luokittelua geenien tasolla, mikä luo uusia mahdollisuuksia ekologisesti kestävien tuotteiden ja prosessien kehittämiseen ja käyttöön. Vaikka nykyaikaisen bioteknologian käyttö, geenimuutettujen organismien päästäminen ympäristöön mukaan luettuna, saattaa mahdollistaa saastumisen vähentämisen tai hyödyttää biologista monimuotoisuutta, sen pitkän aikavälin riskit erityisesti biologiselle monimuotoisuudelle olisi otettava asianmukaisesti huomioon. Yhteisön lainsäädännöllä kontrolloidaan jo tällaisten tuotteiden markkinoille saattamista, joka edellyttää ihmisten terveydelle ja ympäristölle aiheutuvien riskien arviointia. Lainsäädäntöä vahvistetaan parhaillaan lisäämällä siihen vaatimuksia, jotka koskevat pakollista valvontaa, merkintöjä ja jäljitettävyyttä kaikissa markkinoille saattamisen vaiheissa. Nämä toimenpiteet helpottavat pitkän aikavälin ympäristövaikutusten seurantaa jäsenvaltioissa, jotka ovat vastuussa lainsäädännön voimaan saattamisesta ja noudattamisesta. Cartagenan bioturvallisuuspöytäkirjan ratifiointi ja täytäntöönpano ovat myös etusijalla.

Toimet

- Vahvistetaan geenimuutettujen organismien (GMO) seurannan, merkintöjen ja jäljitettävyyden valvontaa.

4.5. Kansainvälinen toiminta

Kansainvälisellä tasolla on Euroopan unionin etujen mukaista edistää entistä kestävämpää maa- ja metsätaloutta, kalastusta, kaivosteollisuutta ja muuta taloudellista toimintaa. Tämä ei ainoastaan helpota biologisen monimuotoisuuden suojelua, vaan myös varmistaa, että maapallon luonto voi hyvin. Se edistää myös kestävien, vauraiden ja kaupankäyntikykyisten yhteisöjen kehittämistä.

Tähän pääsemiseksi yhteisön kauppa-, kehitys- ja avustuspolitiikoissa [22] on edelleen otettava huomioon luontoa ja biologista monimuotoisuutta koskevat näkökohdat, ja avustushankkeista on tehtävä täydelliset ja asianmukaiset ympäristövaikutusten arvioinnit. Köyhyyden vähentämisstrategiat, ympäristöturvallisuus, kestävyys sekä luonnonvarojen ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ovat keskeisiä tekijöitä tällaisessa lähestymistavassa.

[22] Komission ja neuvoston 10. marraskuuta 2000 antaman yhteisön kehityspolitiikkaa koskevan yhteisjulistuksen mukaisesti.

4.6. Biologista monimuotoisuutta koskeva strategia ja toimintaohjelmat - tiedon puutteiden korjaaminen

Eri aloja koskevien toimintasuunnitelmien ja tutkimusohjelmien toteuttamisen lisäksi työtä biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi on tulevaisuudessa vahvistettava paremmalla tiedolla. On erityisesti tiedettävä enemmän biologisen monimuotoisuuden tilasta ja kehityssuunnasta sekä siihen kohdistuvista paineista. Tiedoista on tällä alueella vakava puute, ja organisaatioiden, kuten Euroopan ympäristökeskuksen ja kansallisten tilasto- ja tietokeskusten, olisikin kiinnitettävä huomiota perustiedon keruuseen tältä alalta.

Hyvän tiedon pohjalta voidaan kehittää entistä hyödyllisempiä osoittimia, joilla voidaan selittää kehityssuuntauksia ja niiden seurauksia päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle. Maatalouden ja ympäristön osoittimien kehitystyö on jo käynnissä osoittimien ja niiden edellyttämän tiedon määrittelemiseksi.

Jos yhteiskunnalla ja taloudella biologiseen monimuotoisuuteen olevia vaikutuksia ymmärrettäisiin paremmin, niihin voitaisiin reagoida nykyistä paremmin kohdistetuilla politiikoilla. Tässä olisi tarkasteltava toissijaisia ja odottamattomia vaikutuksia, esimerkiksi vaikutuksia, joita loma-asuntojen verohelpotuksilla voi olla. Tätä alaa olisi tutkittava.

Toimet

- Laaditaan ohjelma luontoa ja biologista monimuotoisuutta koskevien tietojen keräämiseksi.

- Tuetaan biologisen monimuotoisuuden tutkimusta.

5. Ympäristö ja terveys

5.1. Ongelma

Viime vuosikymmeninä on yhä enenevässä määrin ymmärretty, että ilman, veden, maaperän ja elintarvikkeiden laadulla on vaikutusta ihmisten terveyteen ja elämään yleensä. Nämä vaikutukset vaihtelevat lisääntyneistä allergioista, hengityselinsairauksista ja syövistä kehon hormonitasapainon ja lisääntymiskyvyn häiriöihin ja ennenaikaiseen kuolemaan. Syyt moniin ympäristön aiheuttamiin terveyshaittoihin ovat moninaiset: niihin sisältyvät muun muassa liikenteestä peräisin olevat saasteet, maataloustoiminnot, teollisuusprosessit, kotitalouksien jätevedet ja jätehuolto. Ympäristöstä aiheutuvien terveysongelmien ratkaiseminen edellyttää toimia ja aloitteita monella saralla.

Viimeisten 30 vuoden aikana ympäristöä koskeva yhteisön politiikka on johtanut tehokkaisiin politiikkoihin ja toimenpiteisiin, joilla on pyritty vähentämään päästöjä ja epäpuhtauksien kasaantumista. Monien yleisten ilmansaasteiden määrä on joissakin kaupungeissa ja maaseutualueilla laskenut merkittävästi. Ympäristössä ja elintarvikkeissa havaitut PCB:n ja dioksiinien kertymät ovat pienentyneet, mutta on vielä tehtävä paljon tilanteen parantamiseksi [23]. Juomavesi on paljon puhtaampaa nyt kuin 20 vuotta sitten. Uuden näytön ja teknologisen kehityksen perusteella tehty EY:n lainsäädännön eri osien viimeaikainen uudelleentarkastelu ja ajantasaistaminen tarkoittaa, että EU:n kansalaiset voivat odottaa hyötyvänsä lisäparannuksista monilla alueilla, kunhan jäsenvaltiot panevat lainsäädännön kokonaisuudessaan täytäntöön.

[23] "Environment in the European Union at the turn of the Century", Euroopan ympäristökeskus, 1999.

Huolimatta monista näistä saavutuksista yhä useampi lapsi kärsii astmasta, monissa järvissä ja joissa ei ole vieläkään turvallista uida ja on näyttöä siitä, että hiukkaspäästöt (pöly) ja alailmakehän otsonitaso saattavat vaikuttaa tuhansien ihmisten terveyteen aiheuttaen ennenaikaisia kuolemia. Ympäristöön kasautuu ajan myötä satoja ellei tuhansia ihmisen luomia kemikaaleja, torjunta-aineet mukaan luettuina, ja niiden vaikutuksia ihmisten terveyteen on vasta hiljattain alettu ymmärtää. Alhainenkin altistuminen monimutkaisille saasteille ilmassa, vedessä, elintarvikkeissa, kuluttajatuotteissa ja rakennuksissa saattaa merkittävästi edistää astmaan, allergioihin ja eräisiin syöpätyyppeihin sairastumista sekä neurotoksisuutta ja immunosuppressiota. Myös meluongelma pahenee. [24]

[24] "Environment in the European Union at the turn of the Century", Euroopan ympäristökeskus, 1999.

Myös niitä vaikutuksia, joita pienillä määrillä ihmiskehoon kertyviä saasteita voi olla terveyteen, sekä epäpuhtauksien yhteisvaikutuksia ihmiskehossa (joihin usein viitataan "cocktail-vaikutuksena") ymmärretään varsin huonosti. Jotkin nykyisistä normeista on lisäksi asetettu keskivertoaikuista silmällä pitäen ottamatta huomioon tarvetta suojella erityisen haavoittuvia yhteiskunnan jäseniä, kuten lapsia ja vanhuksia. Tilanne vaatii erityishuomion kiinnittämistä ympäristön terveydelle aiheuttamiin ongelmiin.

5.2. Yleinen päämäärä ympäristön ja terveyden vuorovaikutuksen alalla

Päämääränä on saavuttaa sellainen ympäristön laadun taso, jolla ihmisen luomilla epäpuhtauksilla, eri tyyppinen säteily mukaan luettuna, ei ole ihmisen terveyteen merkittävää vaikutusta ja jolla ne eivät aiheuta terveysriskejä.

Terveys määritellään täydellisen fyysisen, mielen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi eikä niinkään sairauden tai heikkouden puutteeksi.

5.3. Poliittinen lähestymistapa

Ympäristön ja terveyden vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä käsiteltiin ennen lähinnä tarkastelemalla yksittäisiä saasteita ja asettamalla ilmentymä- tai aihekohtaisia (ilmaa, vettä, jätteitä tms. koskevia) normeja. Aihetta koskevan ymmärryksen lisääntyessä on kuitenkin selvää, että terveyden ja ympäristön välinen suhde ei ole niin yksinkertainen. Saasteet voivat esimerkiksi olla sellaisenaan harmittomia, mutta muuttua haitallisiksi, kun ne imeytyvät maaperään tai veteen. Monet näistä kysymyksistä ovat läheisesti kytköksissä siihen, että ratkaistessamme yhtä ongelmaa saatamme pahentaa tai lieventää toista. Tästä syystä on omaksuttava nykyistä kokonaisvaltaisempi poliittinen lähestymistapa.

On myös tarpeen keskittyä entistä enemmän ehkäisevään toimintaan ja ennalta varautumiseen. On lisättävä tuottajien tai käyttäjien velvoitteita antaa tietoja niistä terveysriskeistä, joita tietyn kemiallisen aineen käyttöön liittyy, ja arvioida niitä. Ehkäisevä toiminta ja ennalta varautuminen merkitsevät, että meidän olisi pyrittävä korvaamaan vaarallisten aineiden käyttö vähemmän vaarallisilla aineilla aina kuin se on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa.

Yhteisö pyrkii tulevina vuosina soveltamaan seuraavaa yleistä poliittista lähestymistapaa: Jokaisen epäpuhtaustyypin osalta

- tunnistetaan ihmisten terveydelle aiheutuvat riskit, ottaen huomioon erityisen haavoittuvat ryhmät, kuten lapset ja vanhukset, ja asetetaan normit niiden mukaisesti; tarkastellaan uudelleen ja muutetaan näitä normeja säännöllisesti uuden tieteellisen tiedon ja teknisen edistyksen valossa; sovelletaan ennalta ehkäisemisen periaatetta [25], kun vaikutusten epäillään olevan vakavia, mutta todellisista riskeistä ei olla varmoja,

[25] Tiedonanto ennalta varautumisen periaatteesta, KOM(2000) 1 lopullinen.

- arvioidaan reitti tai reitit, joiden kautta epäpuhtaudet joutuvat ihmiskehoon ja määritetään tehokkaimmat toimintatavat, jotka tarvitaan altistumistason alentamiseksi minimiin tai ainakin hyväksyttävälle tasolle (joka joissakin tapauksissa on nollataso),

- sisällytetään ympäristön ja terveyden vuorovaikutuksen alan ensisijaiset tavoitteet erityisiin ilmaa, vettä, jätteitä ja maaperää koskeviin politiikkoihin ja normeihin sekä uuteen yhdennettyyn tuotepolitiikkaan, jotta löydettäisiin mahdollisuuksia eliminoida päästöjä tai lopettaa vaarallisten aineiden käyttö tuotteissa ja tuotantoprosesseissa.

Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämisen (Integrated Pollution Prevention and Control, IPPC) käsitteen keskeinen asema teollisuuslaitosten vaikutusten arvioinnissa jatkuu. Sen täytäntöönpano kokonaisuudessaan voi olla mahdollista vasta, kun kaikki parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (Best Available Technology, BAT) koskevat olennaiset vertailuasiakirjat ovat saatavilla. On lisäksi välttämätöntä ajantasaistaa näitä asiakirjoja teknologian ja tekniikoiden kehityksen perusteella. Myös EU:n laajentumisprosessissa IPPC on tärkeässä asemassa.

Ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämistä koskevassa direktiivissä luotu uusi Euroopan epäpuhtauspäästöluettelo (European Pollutant Emission Register, EPER) on varsin tärkeä väline, joka tarjoaa teollisuuden päästöjä koskevaa helposti saatavilla olevaa ja vertailukelpoista ympäristötietoa. EPER myös parantaa ihmisten tiedon tasoa ja edistää ihmisten oikeutta saada tietoa teollisuuden saasteista. Se on ensimmäinen etappi matkalla kohti kokonaisvaltaista ja yhdennettyä epäpuhtauksien päästöjä ja kulkeutumista koskevaa rekisteriä (Pollutant Release and Transfer Register, PRTR), josta sovittiin Århusin yleissopimuksessa tiedon saannista ja kansalaisten osallistumisoikeudesta päätöksentekoon ympäristöasioissa.

EU:n jäsenyyttä valmistelevien maiden osalta yksi pääasiallisista haasteista koskee niitä terveysriskejä, jotka liittyvät moniin pahasta ilman ja veden saastumisesta kärsiviin alueisiin. EY:n ympäristölainsäädännön täytäntöönpano näissä maissa auttaa ratkaisemaan näitä ongelmia, mutta ponnisteluissa on keskityttävä myös teknologian siirtoon ja parhaiden käytäntöjen vaihtoon sekä ympäristöpolitiikan laatimiseen ja toteuttamiseen liittyvän institutionaalisen kapasiteetin vahvistamiseen.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Toimet

- Vahvistetaan yhteisön tutkimusta ja tieteellistä asiantuntemusta tukemaan ympäristön ja terveyden vuorovaikutusta koskevien tavoitteiden saavuttamista, ja erityisesti:

- määritetään ensisijaiset tutkimus- ja toiminta-alat,

- määritellään terveyden ja ympäristön vuorovaikutukseen liittyvät osoittimet ja kehitetään niitä,

- tarkastellaan nykyisiä normeja ja raja-arvoja uudelleen esimerkiksi haavoittuvien ryhmien (vanhukset, lapset, astmaatikot, jne.) osalta sen päättämiseksi, tarvitseeko niitä ajantasaistaa, ja jos tarvitsee, niin kuinka se olisi toteutettava,

- jäljitetään, tarkastellaan ja validoidaan tuoreinta tutkimusta ja seurataan suuntauksia, jotta mahdollisista uusista ja syntymässä olevista ongelmista voidaan varoittaa ennakolta,

- sovelletaan ja kehitetään IPPC-direktiiviä edelleen.

- Kehitetään Euroopan epäpuhtauspäästöluettelosta kattavampi epäpuhtauksien päästöjä ja kulkeutumista koskeva rekisteri.

5.4. Kemikaalit: pyrkimys myrkyttömään ympäristöön

Ongelma

Nykyisin tuotetaan ja käytetään tuhannen kilon ylittäviä määriä arviolta 30 000 ihmisen luomaa kemikaalia; kuitenkin tiedot niistä ylivoimaisesti suurimman osan ihmisterveydelle ja ympäristölle aiheuttamista riskeistä ovat erittäin rajalliset ja jopa olemattomat. Mahdollisia riskejä on paljon ja ne voivat olla hyvin vakavia: esimerkiksi syöpä, syntymäviat, kehon hormonijärjestelmän häiriöt, elintärkeiden elinten vauriot, ihosairaudet, allergiat, astma jne. Kemikaaleista on yhteiskunnallemme kuitenkin myös lukuisia hyötyjä, joista mainittakoon esimerkiksi parannettu terveydenhuolto.

Näin ollen haasteena onkin varmistaa, että laaditaan tuotettujen, käytettävien ja markkinoille saatettavien kemikaalien riskianalyysi- ja riskinhallintajärjestelmä, joka sallii yhteiskunnan hyötyä kemikaalien käytön tuomista hyödyistä välttäen kuitenkin kemikaalien ihmisterveydelle ja ympäristölle aiheuttamat riskit, joita ei voida hyväksyä.

Päämäärät ja tavoitteet

Päämäärä

Päämääränä on saavuttaa sellainen ympäristön laadun taso, jolla ihmisen luomilla epäpuhtauksilla, eri tyyppinen säteily mukaan luettuna, ei ole ihmisen terveyteen merkittävää vaikutusta ja jolla ne eivät aiheuta terveysriskejä.

Tavoitteet

Tavoitteena on arvioida kaikki ne kemikaalit, joita tuotetaan merkittäviä määriä, vaiheittain ja selkeitä tavoitepäivämääriä ja määräaikoja noudattaen (kuten valkoisessa kirjassa uudesta kemikaalistrategiasta on esitetty), aloittaen eniten tuotetuista ja erityistä huolta aiheuttavista kemikaaleista.

Poliittinen lähestymistapa

Nykyinen kemikaaleja koskeva yhteisön lainsäädäntö jakaantuu kahteen osaan, markkinoille jo saatettuja kemikaaleja koskevaan ja markkinoille saatettavia uusia kemikaaleja koskevaan lainsäädäntöön. Uusien kemikaalien ilmoittamismenettelyistä yhteisö on laatinut kattavan ja tiukan lainsäädännön [26]. Sillä varmistetaan, että kaikki riskit arvioidaan asianmukaisesti ja että arviointien tuloksia käytetään päätettäessä, saako uutta kemikaalia saa tuottaa ja käyttää - ja jos saa niin kuinka - aiheuttamatta ihmisterveydelle ja ympäristölle merkittäviä riskejä.

[26] Viitteet kyseisiin direktiiveihin ja asetuksiin jne. lisättävä.

Pääasiallinen ongelma koskee olemassa olevia kemikaaleja (kemikaaleja, jotka on kehitetty ennen vuotta 1981, jolloin edellä mainittu lainsäädäntö tuli voimaan). Nykyisin tuotetaan ainakin 30 000 tällaista ainetta, joista komissio on määrittänyt 2 500 korkean tuotanto- ja käyttövolyymin kemikaaleiksi. Moniin niistä liittyy riskejä, joita on vasta hiljattain alettu ymmärtää edes vähän. Komissio on laatinut luettelon 140 vaarallisesta aineesta, joihin on kiinnitettävä ensisijaista huomiota ja joista on tehtävä riskianalyysit. Toistaiseksi on valitettavasti edistytty äärimmäisen hitaasti.

Kansainvälisellä tasolla yhteisö on sitoutunut saattamaan päätökseen ja ratifioimaan YK:n yleissopimuksen hitaasti hajoavista orgaanisista yhdisteistä (Persistent Organic Pollutants, POPs). Tällä sopimuksella pyritään vähentämään ja lopettamaan 12 hitaasti hajoavan orgaanisen yhdisteen tuotanto ja käyttö, puhdistamaan vanhat varastot ja saastuneet alueet sekä yksilöimään uusia yhdisteitä, jotka olisi sisällytettävä sopimukseen. Yhteisö on myös ratifioinut ja panee parhaillaan täytäntöön useita yleissopimuksia (esimerkiksi OSPAR [27]- ja HELCOM [28]-yleissopimukset), joilla pyritään suojelemaan yhteisön merialueita saastumiselta. Tähän sisältyy tiettyjen kemikaalien tuotannon ja käytön rajoituksia sekä asteittaista lopettamista.

[27] Koillis-Atlantin meriympäristön suojelua koskeva yleissopimus

[28] Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus, 1992.

Yhteisössä komission strategiana on tarkastella uudelleen yhteisön kemikaalipolitiikkaa pyrkimyksenään päästä edellä mainittuihin tavoitteisiin ja varmistaa, että seuraavan tyyppisiä toimenpiteitä toteutetaan:

Toimet

- Luodaan uusille ja olemassa oleville kemikaaleille uusi yhteinen testaus-, arviointi ja riskinhallintajärjestelmä.

- Kehitetään tuotettujen tai maahantuotujen kemikaalien ominaisuuksista, käyttötavoista, altistusvaikutuksesta ja määristä riippuva testausjärjestelmä. Kaikki kemikaalit olisi rekisteröitävä. Kiinnitetään erityistä huomiota sellaisten kemikaalien pitkän aikavälin ja kroonisiin vaikutuksiin, joilla on erityisen vaarallisiksi määriteltyjä ominaisuuksia. Näin tehdään myös kaikkien tietyt tuotantomäärärajat ylittävien kemikaalien osalta.

- Sellaisiin aineisiin, joilla on tiettyjä huolta herättäviä vaarallisia ominaisuuksia, sovelletaan uutta erityistä nopeutettua riskianalyysimenettelyä, ennen kuin niitä saa käyttää tiettyihin tarkoituksiin.

- Mukautetaan teollisuuden kustakin tuottamastaan ja käyttämästään kemikaalista antamia tietoja koskevia vaatimuksia. Tähän sisältyy tiedon laajentaminen työterveyskysymyksistä mahdollisesti ympäristölle koituviin riskeihin.

- Parannetaan kemikaalien hallintaan käytettäviä voimavaroja ja rakenteita EU:ssa ja jäsenvaltioissa sen varmistamiseksi, että edellä mainitut tavoitteet ja toimet voidaan saavuttaa ja toteuttaa.

5.5. Torjunta-aineet

Ongelma

Yksi erityistä huomiota vaativa kemikaaliryhmä ovat torjunta-aineet (eli kasvinsuojeluaineet ja biosidituotteet). Ne voivat vaikuttaa ihmisten terveyteen saastuttamalla pohjavesiä, maaperää, elintarvikkeita ja jopa ilmaa. Puutteet asiaa koskevassa nykyisessä tietämyksessä vaikeuttavat ongelman laajuuden ja suuntausten tarkkaa määrittelyä, mutta on olemassa riittävästi näyttöä olettaa, että ongelma on vakava ja kasvussa. Pohjavesien saastuminen on aivan erityinen ongelma. Keskimäärin 65 prosenttia Euroopassa käytettävästä juomavedestä otetaan pohjavesistä, ja vaikka edelleen saastumisen ehkäisemiseksi on toteutettu korjaavia toimia, pohjavesien laadun palautuminen hyväksyttävälle tasolle kestää kauan. Elintarvikkeiden saastuminen on myös ongelma, ja on näyttöä siitä, että tiettyjen torjunta-aineiden kasaantuminen tiettyihin kasveihin ja eläimiin jatkuu, millä on vaikutusta näiden kasvien ja eläinten terveyteen ja lisääntymiskykyyn.

Päämäärä

Päämääränä on päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa torjunta-aineiden käyttö ja niiden määrä eivät aiheuta ihmisen terveydelle ja luonnolle merkittäviä riskejä tai vaikuta niihin merkittävästi. Tähän sisältyy torjunta-aineiden käyttöön liittyvän riskin pienentäminen yleisesti.

Poliittinen lähestymistapa

Vaikka vesijohdosta jaeltavan juomaveden laatua valvotaan torjunta-aineista aiheutuvan pilaantumisen osalta tiukoin standardein, on ilmiselvää, että torjunta-aineiden joutuminen juomaveden lähteisiin ylipäätään on pysäytettävä. On myös minimoitava terveysriskit, jotka aiheutuvat torjunta-aineiden joutumisesta elintarvikkeisiin, sekä vähennettävä torjunta-aineiden vaikutusta kasveihin ja luonnonvaraisiin eläimiin.

Yhteisössä on omaksuttu seuraavanlainen kaksiosainen lähestymistapa torjunta-aineiden käyttöön liittyvien riskien minimointiin:

a) kielletään vaarallisimpien ja riskialttiimpien torjunta-aineiden saattaminen markkinoille tai rajoitetaan sitä suurelta osin,

b) varmistetaan, että muiden, sallittujen torjunta-aineiden käytössä noudatetaan parhaita käytäntöjä.

Yhteisössä on jo toteutettu useita tämänsuuntaisia konkreettisia toimia. On esimerkiksi asetettu viljatuotteissa, hedelmissä, vihanneksissa ja muissa elintarvikkeissa sallituille torjunta-ainejäämille enimmäismäärät ja laadittu sääntöjä, jotka koskevat uusien torjunta-aineiden markkinoille saattamista ja jo markkinoilla olevien torjunta-aineiden uusintalupia. Olemassa olevien torjunta-aineiden uusintalupakäytäntö on edistynyt aivan liian hitaasti, ja yhteisö on hiljattain tehnyt päätöksiä sen nopeuttamiseksi. On odotettavissa, että ne johtavat joidenkin ongelmallisten torjunta-aineiden vapaaehtoiseen vetämiseen markkinoilta. On myös tarpeen muokata torjunta-aineita koskevaa peruslainsäädäntöä lupajärjestelmän yleisen mekanismin parantamiseksi.

Toistaiseksi yhteisössä ei ole sovittu torjunta-aineiden kestävää käyttöä koskevasta strategiasta ja toimintasuunnitelmasta. Torjunta-aineiden vaikutusta ympäristöön ja ihmisten terveyteen voidaan hallita vain, mikäli niitä käytetään vastuullisesti. On selvää, että jäsenvaltiot ja maatalousala kantavat suurimman vastuun torjunta-aineiden käyttöä koskevien parhaiden käytäntöjen noudattamisen varmistamisessa.

Torjunta-aineet, jotka ovat EU:ssa ongelmallisia, aiheuttavat usein vielä vakavampia ongelmia kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa (esim. EU:n jäsenyyttä valmistelevat maat). Yhteisön on vähintään tiedotettava näille maille asianmukaisesti yhteisössä tehtyjen arviointien perusteella tehdyistä päätelmistä. Olisi harkittava ainakin kaikkein ongelmallisimpien torjunta-aineiden viennin kieltämistä sekä kemikaalien ja torjunta-aineiden hallintakapasiteetin vahvistamista kyseisissä maissa. Tämä on erityisesti tarpeen vanhentuneiden torjunta-aineiden kasvavien varastojen hävittämisen osalta.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Toimet

- Laaditaan torjunta-aineiden käyttöä koskevat käytännesäännöt.

- Muokataan kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta annettua direktiiviä 91/414/ETY lupajärjestelmän yleisen mekanismin parantamiseksi erityisesti sisällyttämällä siihen vertailuarviointia koskevat kohdat.

- Laaditaan torjunta-aineiden käyttöä koskeva yhteisön teemakohtainen strategia. Tämä strategia todennäköisesti sisältää seuraavat toimenpiteet:

- torjunta-aineiden aiheuttamien, erityisesti aineiden toksisuuteen liittyvien riskien minimointi ja edistymisen seuranta,

- torjunta-aineiden käytön ja jakelun valvonnan parantaminen,

- kaikkein vaarallisimpien aktiivisten aineiden korvaaminen turvallisemmilla, ei-kemialliset vaihtoehdot mukaan luettuina,

- käyttäjien tiedon tason nostaminen ja kouluttaminen,

>VIITTAUS KAAVIOON>

torjunta-aineita vähän tai ei lainkaan käyttävän maatalouden ja integroidun tuholaistorjunnan tekniikoiden käytön edistäminen,

- kaikkein vaarallisimpien torjunta-aineiden käytön vähentämiseen pyrkivien verokannustimien, kuten torjunta-aineverojen, luomisen edistäminen,

- torjunta-aineita koskevien käytännesääntöjen noudattamisen liittäminen varojen myöntämiseen maaseudun kehittämisrahastosta.

- Ratifioidaan kansainvälisen kaupan kohteina olevia tiettyjä vaarallisia kemikaaleja ja torjunta-aineita koskevaa ilmoitetun ennakkosuostumuksen (PIC) menettelyä sääntelevä Rotterdamin yleissopimus.

- Muutetaan tiettyjen vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annettua yhteisön asetusta N:o (ETY) 2455/92 siten, että se on johdonmukainen Rotterdamin yleissopimuksen määräysten kanssa. Myös joitakin sen sisältämiä menettelymekanismeja ja tiedotusta kehitysmaille parannetaan.

- Kehitetään ja toteutetaan kokonaisuudessaan yhteisön ohjelmia kemikaalien ja torjunta-aineiden hallinnan parantamiseksi kehitysmaissa ja EU:n jäsenyyttä valmistelevissa maissa, vanhentuneiden torjunta-ainevarastojen hävittäminen mukaan luettuna.

- Tuetaan tutkimusponnisteluja, joilla pyritään torjunta-aineiden käytön vähentämiseen ja niiden kestävään käyttöön.

5.6. Vesivarojen kestävän käytön ja korkean laadun varmistaminen

Ongelma

Viimeisten kahden-kolmen vuosikymmenen aikana on merkittävästi parannettu monia veden laatuun liittyviä näkökohtia, mutta nykyisten tietojen ja ennusteiden mukaan ongelmia on edelleen ja kielteisen kehityksen suuntaus jatkuu. Esimerkiksi maatalouden torjunta-aineiden ja nitraattien aiheuttama pohjavesien saastuminen jatkuu. Lisäksi vaikka rannikoiden uimavedet paranevat asteittain, monissa paikoissa uimakelpoisuuteen on vielä matkaa.

Vesivarojen otto ja kulutus on nykyisin EU:ssa pitkällä aikavälillä kestävää. Erityisesti Etelä-Euroopassa on kuitenkin alueita, joilla nykyinen suuntaus on kestämätön. Vettä käyttävät pääasiassa maatalous, teollisuus ja kotitaloudet. Monilla teollisuudenaloilla veden käytön tehokkuutta on merkittävästi parannettu, mutta maataloudessa ja kotitalouksissa edistys on ollut hidasta.

Päämäärä

Päämääränä on saavuttaa sellainen veden laatu, jolla ei ole odottamattomia vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön ja joka ei vaikuta niihin, ja varmistaa, että veden otto vesivarannoista on pitkällä aikavälillä kestävää.

Poliittinen lähestymistapa

Veden laatua ja käyttöä koskevien tavoitteiden saavuttamisessa tarvittavia politiikkoja, lainsäädäntöä ja normeja on jo laadittu runsaasti. Pääasiallisena haasteena onkin varmistaa nykyisen lainsäädännön asianmukainen täytäntöönpano kokonaisuudessaan ja sisällyttää veden laatua koskevat yhteisön tavoitteet muihin alakohtaisiin politiikkoihin, kuten maatalous-, teollisuus- ja aluepolitiikkaan. On myös tarpeen ajantasaistaa tiettyä lainsäädäntöä, kuten uimavesidirektiiviä [29] siten, että siinä otetaan huomioon uusi tieteellinen näyttö ja tekniikan kehitys. Jäsenvaltioiden on ryhdyttävä toimiin varmistaakseen, että veden laatua koskevat tavoitteet sisällytetään paikallistason suunnitteluun ja maankäyttöä koskeviin päätöksiin. Nitraattidirektiivin [30] täytäntöönpano edellyttää lisäponnisteluja jäsenvaltioissa. .

[29] Uimaveden laadusta 8. joulukuuta 1875 annettu neuvoston direktiivi 76/160/ETY, EYVL L 31, 5.2.1976, s. 1-7, sellaisena kuin se on muutettuna 4. joulukuuta 1990 annetulla neuvoston direktiivillä 90/656/ETY, EYVL L 353, 17.12.1990, ja 23. joulukuuta 1991 annetulla neuvoston direktiivillä 91/692/ETY, EYVL L 377, 31.12.1991.

[30] Vesien suojelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta 12. joulukuuta 1991 annettu neuvoston direktiivi 91/676/ETY, EYVL L 375, 31.12.1991, s. 1-8.

Yhteisössä on hiljattain annettu vesipolitiikan puitedirektiivi [31], jossa laajennetaan vesiensuojelu koskemaan kaikkia vesiä ja asetetaan näiden vesien "hyvää tilaa" koskeva oikeudellisesti sitova tavoite. Direktiivissä myös velvoitetaan jäsenvaltiot käyttämään veteen liittyvien palvelujen hinnoittelua tehokkaana veden säästämisen välineenä, mikä sallii veden ympäristökustannusten sisällyttämisen veden hintaan. Vesipolitiikan puitedirektiivissä todetaan, että vesihallinnon ja veden laadun on vastattava eri alueiden erilaisia paikallisia olosuhteita ja tarpeita, ja korostetaan, että toimijoiden on kaikilla tasoilla kannettava vastuunsa. Kansallisten, alueellisten ja paikallisten viranomaisten on muun muassa esimerkiksi toteutettava toimenpiteitä veden käytön tehokkuuden parantamiseksi ja edistettävä vesivarojen ja veden laadun suojelemiseksi välttämätöntä maatalouskäytäntöjen muutosta. Vesipolitiikan puitedirektiivin asianmukainen täytäntöönpano johtaa uusiin merkittäviin pinta- ja pohjavesien laadun parannuksiin.

[31] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/.../... yhteisön vesipolitiikan puitteista.

Yhteisön tutkimusohjelmilla voidaan auttaa kehittämään edistyksellistä teknologiaa, parhaita käytäntöjä, menetelmiä ja välineitä, jotka tukevat vesilainsäädäntöä.

Toimet

- Varmistetaan, että vesipolitiikan puitedirektiivi pannaan asianmukaisesti täytäntöön kokonaisuudessaan.

- Varmistetaan, että nitraattidirektiivi pannaan asianmukaisesti täytäntöön kokonaisuudessaan. Nitraattidirektiivin tarkoituksena on lopettaa yhteisön järvien, jokien ja merien rehevöityminen ja rajoittaa vaikutusta pohjavesiin juomavesidirektiivin soveltamisalaa laajemmin.

- Poistaa asteittain käytöstä tiettyjen vaarallisten aineiden päästäminen yhteisön vesiin vesipolitiikan puitedirektiivissä vahvistettujen määräaikojen mukaisesti (eli viimeistään vuoteen 2020 mennessä).

- Tarkastellaan uimavesidirektiiviä uudelleen.

- Sisällytetään vesipolitiikan puitedirektiivin ja muiden veden laatua koskevien politiikkojen keskeiset näkökohdat yhteisen maatalouspolitiikan ja aluepolitiikan tulevaan kehittämiseen.

5.7. Ilmansaasteet

Ongelma

Esimerkiksi voimalaitosten, teollisuuslaitosten ja moottoriajoneuvojen päästöjä koskeva yhteisön lainsäädäntö on johtanut ilman laadun huomattavaan parantumiseen viime vuosina, ja parantuminen jatkuu tämän vuosikymmenen aikana. Tiettyjen saasteiden, kuten hiukkaspäästöjen (pölyn) ja alailmakehän otsonin, aiheuttamat ongelmat kuitenkin jatkuvat. Ne vaikuttavat monien kansalaisten terveyteen joka vuosi, ja lisätoimenpiteet ovat tarpeen. Ongelmat myös kasaantuvat tietyille alueille ja tiettyihin kaupunkeihin, mikä johtuu saastelähteiden keskittymisestä (rakennusten lämmitys ja jäähdytys, liikenne ja teollisuus) sekä ilmastosta ja maantieteellisistä olosuhteista. Näissä tapauksissa asianomaisilla paikallisilla ja alueellisilla viranomaisilla on vastuu ryhtyä toimenpiteisiin päästöjen alentamiseksi.

Vaikka ilmanlaadun kehityksen yleinen suuntaus on rohkaiseva, ponnisteluja ja valppautta tarvitaan edelleen oikeansuuntaisen kehityksen jatkumisen varmistamiseksi. Tämä koskee esimerkiksi happamoitumista.

Päämäärä

Päämääränä on saavuttaa sellainen ilman laatu, jolla ei ole ihmisen terveyteen eikä ympäristöön ei-toivottuja vaikutuksia ja joka ei aiheuta niille riskejä.

Poliittinen lähestymistapa

Yhteisö toimii ilmansaasteille altistumisen vähentämiseksi monilla tasoilla: EY:n lainsäädännön kautta, kansainvälisillä foorumeilla rajat ylittävien ilmansaasteiden vähentämiseksi, yhteistyössä ilmansaasteista vastuussa olevien alojen, kansallisten ja alueellisten viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa, sekä tutkimuksen kautta.

Seuraavina 10 vuonna keskitytään seuraaviin seikkoihin:

- täytäntöönpano: varmistetaan, että uusia ilmanlaatunormeja, mukaan luettuina hiukkasia, rikkidioksidia, typpidioksideja, hiilimonoksidia, raskasmetalleja, aromaattisia hiilivetyjä kuten bentseeniä koskevat normit , noudatetaan vuoteen 2005 ja 2010 mennessä, ja että ajoneuvoja ja paikallaan pysyviä saastelähteitä koskevia normeja noudatetaan,

- johdonmukaisuus: kehitetään kaikelle lainsäädännölle ja siihen liittyville poliittisille aloitteille kattava, kokonaisvaltainen ja johdonmukainen kehys nimikkeellä "puhdasta ilmaa Eurooppaan" (Clean Air For Europe, CAFE).

Sisäilman pilaantumisen osalta on tarpeen tarkastella uudelleen nykyistä näyttöä ja parantaa asiaa koskevaa tutkimusta ja tietoja, jotta asia voitaisiin ymmärtää paremmin, voitaisiin asettaa sitä koskevat tavoitteet sekä voitaisiin arvioida, tarvitaanko asian suhteen EU:n tason toimia. Osa sisäilmaongelmasta liittyy ulkoilman laatuun, jota on käsitelty edellä. Ongelma liittyy kuitenkin myös erilaisissa tuotteissa käytettyjen kemiallisten aineiden vapautumiseen. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi matot, liimat, maalit ja muut rakennustarvikkeet. Ongelmien ja ensisijaisten toimien selvittyä ne on tarpeen liittää komission ja jäsenvaltioiden esimerkiksi yhdennettyä tuotepolitiikkaa ja uudistettua yhteisön kemikaalipolitiikkaa koskeviin aloitteisiin.

Toimet

>VIITTAUS KAAVIOON>

Komissio tarkastelee uudelleen EY:n lainsäädännön mukaisia ilman laatua koskevia jäsenvaltioiden ohjelmia varmistaakseen niiden tehokkuuden.

- Parannetaan valvontaa ja osoittimia sekä kansalaisille osoitettua tiedotusta ilman laadusta ja sen syistä.

- Kehitetään ilmansaasteita koskeva teemakohtainen strategia, jonka tärkeimmät osatekijät ovat seuraavat:

- määritetään puutteet ja ensisijaisesti toteutettavat toimet (esim. hiukkaspäästöt, savusumu, typenoksidit) ottaen huomioon haavoittuville ryhmille aiheutuvat riskit,

- tarkastellaan uudelleen ja tarpeen vaatiessa ajantasaistetaan ilmanlaatua koskevat normit ja päästöjen kansalliset enimmäismäärät (kiinnittäen huomiota haavoittumiselle alttiisiin ryhmiin),

- parannetaan tiedonkeruu-, mallintamis- ja ennustamisjärjestelmiä,

- Tutkitaan sisäilman laadun ongelmaa ja sen vaikutusta ihmisen terveyteen ensisijaisten toimien määrittämiseksi ja arvioidaan, onko tarvetta laatia asian käsittelemiseksi yhteisön strategia ja toimintasuunnitelma.

5.8. Melusaasteen vähentäminen hyväksyttävälle tasolle

Ongelma

Melu on Euroopassa kasvava ongelma, jonka arvioidaan vaikuttavan EU:n väestöstä ainakin 25 prosentin terveyteen ja elämänlaatuun. Melu lisää stressiä, häiritsee unta ja voi johtaa sydäntautiriskin kasvuun. Ongelma liittyy suuressa määrin liikenteeseen ja rakennustoimintaan, autot, rekka-autot, lentokoneet sekä rakennuskoneet ja varusteet mukaan luettuina.

Päämäärät ja tavoitteet

Päämääränä on vähentää pitkäkestoisesta kovasta melusta kärsivien ihmisten määrä vuoden 2000 arvioiduista 100 miljoonasta ihmisestä 10 prosentilla vuoteen 2010 mennessä ja 20 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.

Poliittinen lähestymistapa

Toistaiseksi yhteisön aloitteilla melusaasteen vähentämiseksi on keskitytty asettamaan melurajoja tietyntyyppisille laitteille, kuten voimageneraattoreille, ruohonleikkureille ja moottoriajoneuvoille. Vaikka tämä edistää merkittävästi ongelman ratkaisua, suurin haaste on vähentää liikenteen meluhaittoja yleensä, erityisesti maantie- ja ilmaliikenteessä.

Melun vähentämistä koskeviin tavoitteisiin velvoittamisen sijaan komission strategiana on määrittää toimia, jotka voivat alentaa melutasoa paikallistasolla ja kehittää poliittisia toimenpiteitä tällaisten toimien rohkaisemiseksi. Ensimmäiseksi yhteisön olisi tämän ohjelmakauden aikana laadittava ja pantava täytäntöön melusaasteen arviointia koskevaa lainsäädäntöä. Sen pääasialliset osatekijät ovat osoittimien yhtenäistäminen melua koskevan yhteisymmärryksen ja yhteisen kielen saavuttamiseksi sekä vaatimus tuottaa melukarttoja ja asettaa melua koskevia tavoitteita paikallisissa suunnittelupäätöksissä. Melua koskevat tiedot annetaan julkisesti saataville. Yhteisö tarkastelee tarpeen mukaan uudelleen ja asettaa melurajoituksia eri tyyppisille ajoneuvoille, koneille ja muille tuotteille.

Toimet

- Laaditaan ja pannaan täytäntöön ehdotettu melua koskeva yhteisön direktiivi.

6. Luonnonvarojen kestävä käyttö ja jätehuolto

6.1. Luonnonvarojen tehokas käyttö ja hoitaminen

6.1.1. Tausta

Maapallon luonnonvaroihin ja erityisesti ympäristöön ja uusiutuviin luonnonvaroihin, kuten maaperään, veteen, ilmaan, puuhun, biologiseen monimuotoisuuteen ja kalakantoihin, on kohdistumassa ankara rasitus, kun väestökasvu ja talouskehitys johtavat näiden luonnonvarojen kasvavaan kysyntään. On yhä enemmän todisteita siitä, että olemme monin paikoin ylittämässä ympäristön kantokyvyn. Makean veden kysyntä ylittää jo vesivarojen täydentymisvauhdin useissa osissa maailmaa. Samoin monet alueet kärsivät huolestuttavassa määrin aavikoitumisesta, metsäkadosta ja maaperän kulumisesta.

Ihmisen toiminnan edellyttämä luonnonvarojen tarve: osoittimia

>TAULUKON PAIKKA>

Alaviitteet: Lähde: World Resources Institute

1. Tiedot vuodelta 1994.

2. Tiedot vuodelta 1961.

3. Tiedot vuodelta 1994.

Uusiutumattomien luonnonvarojen, kuten metallien, mineraalien ja hiilivetyjen, käytöllä ja tästä syntyvällä jätteellä on lukuisia vaikutuksia ympäristöön ja ihmisen terveyteen. Vähäisten uusiutumattomien luonnonvarojen käyttö nostaa esille myös eettisen kysymyksen siitä, miten paljon niitä pitäisi käyttää nyt ja miten paljon jättää tuleville sukupolville. Tämä ei kuitenkaan tiukasti katsoen ole ympäristöongelma, ja sitä pitäisi tarkastella osana laajempaa kestävän kehityksen strategiaa.

6.1.2. Päämäärät

Päämääränä on varmistaa, että uusiutuvien ja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutus ja siitä aiheutuvat vaikutukset eivät ylitä ympäristön kantokykyä, ja päästä siihen, ettei luonnonvarojen käyttö enää kytkeydy talouskasvuun. Jälkimmäinen tavoite saavutetaan tehostamalla merkittävästi luonnonvarojen käyttöä sekä suuntaamalla taloutta kohti vähemmän aineellista hyvinvointia ja ehkäisemällä jätteiden syntyä.

6.1.3. Poliittinen lähestymistapa

Yhteisön nykyisen ympäristöpolitiikan tavoitteena on paljolti ehkäistä luonnonvarojen käytöstä aiheutuvia ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Politiikkaan sisältyy mm. yhteisön toimenpiteitä, joilla pyritään tehostamaan luonnonvarojen käyttöä energia-alalla sekä veden ja maaperän kestävää käyttöä. Uusiutumattomien luonnonvarojen osalta tilanne on toinen. Useat yhteisön politiikat koskevat niitä epäsuorasti, mutta yhteisöllä ei ole erillistä johdonmukaista politiikkaa, jonka keskitettynä tavoitteena olisi, että luonnonvarojen käyttö ei kytkeydy enää talouskasvuun.

Yhteisön on siksi ensimmäiseksi kehitettävä strategia, joka liittyy nimenomaisesti luonnonvarojen ja erityisesti uusiutumattomien luonnonvarojen kestävään käyttöön. Tässä aiotaan edetä pääpiirteittäin seuraavasti:

- Ensin luodaan johdonmukainen analyyttinen toimintakehys, jossa voidaan määritellä kriteerit painopisteiden asettamista varten ja suorittaa tarvittavat analyysit ja tiedonkeruu sen määrittämiseksi, minkä luonnonvarojen osalta tilanne on huolestuttavin. Kriteereissä huomioon otettavia kysymyksiä ovat esim. uhkaako tietyn luonnonvaran käyttöön liittyvä ympäristövahinko olla pitkäaikainen ja peruuttamaton ja onko tulevilla sukupolvilla todennäköisesti käytössään korvaavia materiaaleja.

- Tähän perustuen määritellään ja toteutetaan erityisiä poliittisia toimenpiteitä, joilla voidaan vähentää näiden luonnonvarojen kulutusta esim. muuttamalla kysyntää, tehostamalla niiden käyttöä, torjumalla niiden hukkaamista ja nopeuttamalla niiden kierrätystä takaisin talouteen käytön jälkeen.

Tällaiseen teemakohtaiseen strategiaan voisi sisältyä mm. seuraavanlaisia toimenpiteitä:

- vähemmän luonnonvaroja kuluttaviin tuotteisiin ja tuotantomenetelmiin kohdistuva tutkimus ja teknologinen kehittäminen,

- yrityksille suunnatut parhaisiin käytäntöihin liittyvät ohjelmat,

- verorasitteen kohdistaminen luonnonvarojen käyttöön, ensiöraaka-aineiden verotus ja muiden taloudellisten välineiden, kuten vaihdettavien lupien, käyttö sellaisten tekniikoiden, tuotteiden ja palvelujen käyttöönoton edistämiseksi, joiden avulla luonnonvaroja voidaan hyödyntää tehokkaasti,

- luonnonvarojen liikakäyttöön kannustavien tukien poistaminen,

- luonnonvarojen tehokkaaseen käyttöön liittyvien kysymysten sisällyttäminen yhdennettyyn tuotepolitiikkaan IPP:hen (Integrated Product Policy), ympäristömerkkijärjestelmät, ekologisesti kestäviin hankintoihin kytkeytyvät toimintaperiaatteet sekä ympäristöraportointi.

Jotta luonnonvarojen käyttöä voitaisiin vähentää ja tehostaa taloudessa ja yhteiskunnassa, tarvitaan toimia hallinnon eri tasoilla ja talouden eri sektoreilla. Luonnonvarojen käytön tehostaminen tehostaa taloutta yleisemminkin ja sitä kautta kohentaa kilpailukykyä ja edistää innovaatioita.

Toimet

- Kehitetään luonnonvarojen kestävään käyttöön liittyvä teemakohtainen strategia.

6.2. Jätteiden torjunta ja jätehuolto

6.2.1. Ongelma

Ilman uusia aloitteita jätteiden määrän ennakoidaan edelleen kasvavan yhteisössä lähitulevaisuudessa. Sen lisäksi, että jätehuolto vie arvokasta maapinta-alaa, siitä vapautuu monia epäpuhtauksia ilmaan, veteen ja maaperään. Näitä ovat mm. kaatopaikoista ja jätteiden kuljetuksista aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt. Jäte tarkoittaa usein myös arvokkaiden ja usein niukkojen luonnonvarojen menetystä. Ne voitaisiin ottaa uudelleen käyttöön ja kierrättää ja siten vähentää ensiöraaka-aineiden tarvetta.

Yhteiskunnan vaurastuessa ja lisätessä tuottavuuttaan tuotteiden kysyntä kasvaa. Kun tuotteiden elinkaari samaan aikaan lyhenee, seurauksena on kasvavia määriä lopputuotteista koostuvaa jätettä ja niihin liittyvää louhinta- ja tehdasjätettä. Samaan aikaan useista tuotteista on tulossa yhä monimutkaisempia: niissä käytetään useita erilaisia materiaaleja, jotka voivat entisestään lisätä jätteiden terveys- ja ympäristöriskejä. On selvää, että jos nykyinen kulutus- ja tuotantokehitys jatkuu ennallaan, jätteen määrä kasvaa - ja merkittävä osa tästä jätteestä on vaarallista.

Koska tarvittavia tietoja ei koosteta EU:n tasolla, on vaikea arvioida, ovatko jätehuoltoon liittyvät ympäristövaikutukset kehittymässä parempaan vai huonompaan suuntaan. Uusien jätteenkäsittelylaitosten on täytettävä hyvin tiukat käyttövaatimukset, joiden ansiosta päästöt ja riskit vähenevät huomattavasti. Jätteet menevät kuitenkin paljolti edelleen käsiteltäväksi vanhempiin ja huonompitasoisiin laitoksiin, mikä johtuu osaksi siitä, että jäsenvaltiot ovat panneet yhteisön jätelainsäädännön täytäntöön vain puutteellisesti. Jätehuollon ja jätteiden kuljetuksen vaikutukset ovat siksi edelleen ongelmallisia monilla yhteisön alueilla.

6.2.2. Päämäärät

Päämäärät

* Päämääränä on päästä siihen, että jätteen syntyminen ei ole sidoksissa talouskasvuun, ja merkittävästi vähentää syntyvän jätteen määrää aiempaa tehokkaammilla aloitteilla jätteiden syntymisen ehkäisemiseksi, luonnonvarojen käytön tehostamisella ja siirtymällä kohti kestävämpiä kulutustapoja.

Yhä edelleen syntyvän jätteen osalta päämääränä on saavuttaa tilanne, jossa

* jäte on vaaratonta tai aiheuttaa vain hyvin vähäisiä riskejä ympäristölle ja terveydelle,

* suurin osa jätteestä palautetaan takaisin talouskiertoon erityisesti kierrättäen tai ympäristöön hyödyllisessä (esim. kompostointi) tai haitattomassa muodossa,

* se jäte, josta on edelleen huolehdittava lopullisesti, supistetaan ehdottomaan vähimmäismääräänsä ja tuhotaan tai käsitellään lopullisesti turvallisella tavalla,

* jätteet käsitellään mahdollisimman lähellä paikkaa, jossa ne syntyvät.

Tavoitteet - Tavoitteena on päästä ohjelman aikana siihen, että lopullisesti käsiteltävän ja vaarallisen jätteen määrä vähenee merkittävästi osana yleistä strategiaa, jolla pyritään ehkäisemään jätteen syntymistä ja lisäämään kierrätystä.

* Lopulliseen käsittelyyn menevän jätteen määrää vähennetään (vuoden 2000 tasoon verrattuna) n. 20 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja n. 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

* Vaarallisen jätteen määrää vähennetään (vuoden 2000 tasoon verrattuna) n. 20 prosenttia vuoteen 2010 mennessä ja n. 50 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

6.2.3. Poliittinen lähestymistapa

Yhteisön jätehuoltopolitiikan ohjaavana periaatteena on jätehuoltovaihtoehtojen tärkeysjärjestys, jonka mukaan ensisijaisesti pyritään ehkäisemään jätteiden syntymistä, toissijaisesti hyödyntämään jätteitä (mm. uudelleenkäyttö, kierrätys ja energian talteenotto, jolloin etusijalla on itse jätemateriaalin hyödyntäminen) ja viimeisenä vaihtoehtona huolehtimaan jätteistä lopullisesti (mm. jätteenpoltto ilman energian talteenottoa sekä kaatopaikat). Yhteisön nykyinen jätepolitiikka ja -lainsäädäntö sisältää seuraavat kolme pääosatekijää:

i) jätteiden määrittelyä, kaatopaikkojen lupia, jätekuljetusten valvontaa jne. koskeva puitelainsäädäntö,

ii) jätteenkäsittelypaikkojen, kuten kaatopaikkojen ja polttolaitosten, toimintavaatimuksiin liittyvä lainsäädäntö,

iii) tiettyjä ensisijaisia jätevirtoja, kuten romuautoja, koskeva lainsäädäntö, jonka päätavoitteena on lisätä jätteen hyödyntämistä (erityisesti kierrätystä) ja vähentää tämän jätteen vaarallisuutta.

Lisäksi tukena on lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on parantaa osoittimien ja tilastojen saatavuutta, jotta voitaisiin arvioida kehitystä kohti parempaa jätehuoltoa ja luonnonvarojen hoitamista.

Suurin osa jäsenvaltioista ja Euroopan parlamentti tukevat tätä lähestymistapaa, ja se on jatkossakin keskeinen osa komission jätehuoltostrategiaa. Erityisen tärkeää on se, että jäsenvaltiot tuntuvasti parantavat nykyisten säädösten täytäntöönpanoa.

Koska yhteisön jätelainsäädännön täytäntöönpano on usein paikallisten viranomaisten vastuulla, komissio aikoo lisätä niiden osallistumista lainsäädännön laadintaan ja tukea aiempaa paremmin kokemusten ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa niiden välillä.

Ehdokasmaissa kulutuksen kasvu ja muuttuvat elämäntyylit todennäköisesti lisäävät usein jo nykyiselläänkin ylikuormitettuihin jätehuoltojärjestelmiin ja -infrastruktuureihin kohdistuvaa rasitusta. Nykyisten jätehuoltojärjestelmien parantamisen lisäksi ensisijaisena tavoitteena onkin investoida aloitteisiin, joilla pyritään ehkäisemään jätteiden syntymistä, sekä infrastruktuuriin.

Jätteiden syntymisen ehkäiseminen: jätemäärien pienentäminen ja jätteiden vaarallisuuden vähentäminen

Edellä kuvatun lähestymistavan avulla on onnistuttu parantamaan jätehuollon tasoa mutta toistaiseksi ei supistamaan alati kasvavaa jätemäärää. Nyt on keskityttävä jätteiden syntymisen ehkäisemiseen sekä määrällisesti (volyymi) että laadullisesti (vaarallisuus). Poliittisille päätöksentekijöille tämä on yksi jätekysymyksen haastavimmista yksittäisistä ongelmista. Ongelman ratkaisu edellyttää jätteiden syntymisen ja talouskasvun välisen yhteyden katkaisua.

Jätteiden syntymisen ehkäiseminen kytkeytyy läheisesti luonnonvarojen tehokkaaseen käyttöön, kulutustottumusten muuttamiseen ja tuotteen elinkaaren eri vaiheissa (valmistus, käyttö, tuotteen itsensä muuttuminen jätteeksi) syntyvien jätemäärien vähentämiseen. Jätteiden syntymisen ehkäisemiseen pyrkivät toimet on sen vuoksi toteutettava ensisijaisesti "lähteellä". Tämä merkitsee yhtäältä sitä, että on löydettävä keinoja pidentää tuotteiden elinkaarta, käyttää niihin vähemmän luonnonvaroja, siirtyä puhtaampiin ja vähemmän jätettä synnyttäviin tuotantoprosesseihin. Toisaalta sen merkitsee kuluttajien valintoihin ja kysyntään vaikuttamista markkinoilla siten, että he suosisivat vähemmän jätettä synnyttäviä tuotteita ja palveluja. Tämä on keskeinen osa suunniteltua luonnonvarojen hoitamiseen liittyvää teemakohtaista strategiaa, yhdennettyä tuotepolitiikkaa ja jätteiden vaarallisuuden osalta yhteisön kemikaalipolitiikkaa.

Erityisvaatimuksina ovat seuraavat seikat:

- On määriteltävä ne vaaralliset aineet, jotka muodostavat suurimman ongelman eri jätevirroissa, ja edistettävä niiden korvaamista vähemmän vaarallisilla aineilla tai vaihtoehtoisen tuotesuunnittelun käyttöä. Jos tämä ei ole mahdollista, on pyrittävä ottamaan käyttöön suljettuja tuotekierron järjestelmiä, joissa valmistajalla on vastuu myös sen varmistamisesta, että jätteet kerätään, käsitellään ja kierrätetään ympäristöriskit ja -vaikutukset minimoivalla tavalla.

- Jätteiden syntymisen ehkäisemiseen liittyvät tavoitteet on sisällytettävä yhteisön yhdennettyyn tuotepolitiikkaan, minkä tavoitteena on määritellä ja toteuttaa mahdollisuuksia vähentää vaarallisten aineiden määrää tuotteissa, pidentää tuotteiden elinkaarta, tehdä tuotteista helpommin kierrätettäviä ja uudelleen käyttöönotettavia jne.

- On edistettävä taloudellisten välineiden käyttöä. Näitä ovat mm. luonnonvaroja runsaasti kuluttaville ja runsaasti jätettä synnyttäville tuotteille asetettavat ekoverot.

- Valmistajat on tehtävä vastuullisiksi tuotteistaan, kun niistä tulee jätettä (siinä määrin kuin tämä on mielekästä).

- Kuluttajakysyntään on pyrittävä vaikuttaman siten, että kuluttajat suosisivat vähemmän jätettä synnyttäviä tuotteita ja prosesseja. Tähän voidaan pyrkiä ekologisesti kestävien hankintojen, ympäristömerkkien ja tiedotuskampanjoiden avulla ja myös muilla tavoin.

- On käynnistettävä tutkimus, jotta voitaisiin määritellä eri tuotantoalojen (esim. kaivosteollisuus, energiantuotanto, tuotantoteollisuus, rakennusala, maatalous jne.) synnyttämät ongelmallisimmat ja vaarallisimmat jätevirrat, ja on työskenneltävä yhteistyössä näiden alojen kanssa, jotta löydettäisiin keinoja vähentää ja poistaa näitä jätevirtoja. Näihin keinoihin todennäköisesti kuuluvat puhtaampien ja innovatiivisten prosessitekniikoiden tutkimuksen ja kehityksen yhteisrahoittaminen sekä parhaiden tekniikoiden ja käytäntöjen levityksen edistäminen.

Toimet

- Sisällytetään jätteiden syntymisen ehkäisemiseen liittyvät tavoitteet ja kriteerit yhteisön yhdennettyyn tuotepolitiikkaan ja yhteisön kemikaalistrategiaan.

Kierrätyksen edistäminen

Jätehuoltovaihtoehtojen tärkeysjärjestyksen mukaan jäte, jonka syntymistä ei voida ehkäistä, on hyödynnettävä mahdollisimman suurelta osin mieluiten kierrättämällä. Tämä auttaa vähentämään ensiöraaka-aineiden kysyntää yhteiskunnassa. Se myös lisää kansalaisten tietoisuutta heidän kuluttajavalintojensa seurauksena syntyvistä jätemääristä. Tämä usein johtaa siihen, että kuluttajakysyntä kohdistuu useammin vähemmän jätettä synnyttäviin tuotteisiin ja pakkausvaihtoehtoihin.

Yhteisön periaatteena kierrätyksessä on ollut keskittyä "ensisijaisiin" jätevirtoihin, kuten pakkausjätteeseen ja romuajoneuvoihin, ja ehdottaa lainsäädäntöä, jossa asetetaan kierrätystavoitteet kaikille jäsenvaltioille. Tällöin on painotettu valmistajien tekemistä vastuullisiksi tuotteidensa jätekäsittelystä sekä vaarallisten aineiden määrän vähentämistä tuotteissa. Lainsäädännön täytäntöönpanosta saadun kokemuksen perusteella yhteisön tasolla on tarpeen luoda johdonmukainen politiikka, jonka tavoitteena on edistää kierrätystä yleensä. Tällaisessa politiikassa on otettava huomioon eri ympäristövaikutukset, tarvittaessa asiaan liittyvien etujen ja haittojen punninta sekä asiaan liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat.

Tavoitteena on hyödyntää ja kierrättää jätteitä mielekkäästi eli siihen määrään saakka, jossa ympäristölle koituu edelleen nettohyötyä ja kierrätys on taloudellisesti ja teknisesti toteuttamiskelpoista.

>VIITTAUS KAAVIOON>

Toimet

- Tarkistetaan lietettä koskeva direktiivi.

- Annetaan rakentamisessa ja purkamisessa syntyvää jätettä koskeva suositus.

- Tehdään luonnossa hajoavia jätteitä koskeva lainsäädäntöaloite.

- Kehitetään jätteiden kierrätystä koskeva teemakohtainen strategia, joka sisältää seuraavantyyppisiä toimia:

- Ensisijaisina kierrätettävät jätteet yksilöidään soveltaen kriteerejä, joissa otetaan huomioon luonnonvarojen hoitamisen painopisteet, analyysit niistä olosuhteista, joissa kierrätys tuo selkeää nettohyötyä ympäristölle, sekä jätteiden kierrätyksen helppous ja kustannukset.

- Kehitetään toimintaperiaatteita ja toimenpiteitä, joilla varmistetaan näiden ensisijaisten jätevirtojen kerääminen ja kierrätys. Tässä on kyse myös ohjeellisista kierrätystavoitteista ja seurantajärjestelmistä, joiden avulla toimenpiteiden edistymistä voidaan seurata ja verrata jäsenvaltioiden välillä.

- Määritellään toimintaperiaatteita ja välineitä, joiden avulla voidaan edistää kierrätettyjen materiaalien markkinoiden luomista.

7. Euroopan unioni ja muu maailma

7.1. Laajentunut Euroopan unioni

Tässä ohjelmassa esitettyjä toimia sovelletaan laajentuneeseen Euroopan unioniin. Uudet jäsenet muuttavat Euroopan unionin profiilia ohjelman aikana. Euroopan unionin laajentuminen 15:stä 28:aan tai useampaan maahan tuo mukanaan vähintään 170 miljoonaa uutta asukasta, 58 prosentin lisäyksen maapinta-alaan sekä ainutlaatuisen yhdistelmän ympäristöongelmia ja ympäristövahvuuksia.

Keski- ja Itä-Euroopan 10 ehdokasmaan maaseutu on suureksi osaksi pilaantumatonta luonnontilaisine metsäalueineen. Maatalous on pääsääntöisesti laajaa, ja se tukee rikasta biodiversiteettiä. Toisessa ääripäässä on pahasti pilaantuneita teollisuusalueita ja entisiä sotilasalueita, joiden puhdistaminen vaatii mittavia toimia.

Euroopan unionin ympäristölainsäädäntö on maailman kattavin ja edistynein. Panemalla täytäntöön tämän lainsäädännön ehdokasmaat eivät ainoastaan täytä Euroopan unionin yleisiä jäsenyysehtoja vaan hyötyvät pidemmällä aikavälillä puhtaammasta ja terveellisemmästä ympäristöstä. Näiden hyötyjen tunnustamisesta on osoituksena se, että ehdokasmaat ovat päättäneet liittyä Euroopan ympäristökeskuksen toimintaan jo ennen liittymistään Euroopan unioniin.

Ensisijaisena tavoitteena on edelleen panna lainsäädäntö kokonaan täytäntöön, mikä edellyttää vahvaa ja toimivaa hallintoa ehdokasmaissa. Täytäntöönpanoa varten on kuitenkin usein olennaista määrittää tiettyjä painopisteitä. Avuksi on käytettävissä yhteisön rahoitusta etenkin sellaisten direktiivien täytäntöönpanossa, jotka vaativat kalliita järjestelyjä (esim. jätevedenpuhdistamoja koskeva direktiivi). Yhteisön on varmistettava, että tämä rahoitus mukautetaan paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin. Eri maat, alueet ja paikalliset olosuhteet edellyttävät erilaisia ratkaisuja. Ehdokasmaiden päätehtävänä on panna yhteisön ympäristö- ja terveysnormit kaikilta osin täytäntöön.

Jotta ehdokasmaat voisivat ajan myötä panna yhteisön ympäristösäännöstön kokonaisuudessaan täytäntöön, ympäristösäännöstö on saatettava osaksi niiden kansallista oikeusjärjestystä liittymiseen mennessä. Etusija olisi annettava kehysdirektiivien ja monialaisten direktiivien täytäntöönpanolle.

Yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanon jälkeen tärkeimpänä kysymyksenä on ottaa ympäristöasiat huomioon taloudellisilla ja sosiaalisilla aloilla. Tärkeimpinä haasteina ovat seuraavat seikat:

- Kestävä talouskehitys

Talouden rakenneuudistus ja saneeraus tarjoaa ehdokasmaissa mahdollisuuden talouskasvuun, joka perustuu uusiin ja puhtaampiin tekniikoihin ja parempaan ympäristökysymysten hallintaan. Monet ehdokasmaissa toimivista vientipainotteisista yrityksistä pitävät jo ympäristökysymysten hallintaa keskeisenä kilpailukyvyn kannalta. Tätä kehitystä tulisi kannustaa. Ehdokasmaiden yhteiskunnilla on mahdollisuus luoda kestävään kehitykseen perustuvia miellyttäviä ja vauraita yhteisöjä. On erityisen tärkeää osoittaa poliittisille päätöksentekijöille, että terve ympäristö tarjoaa potentiaalisia etuja myös voimavarojen ja talouden kannalta. Alueellisten ympäristökeskusten kaltaiset elimet voivat olla tässä suhteessa hyödyllisiä. Käytännössä keskeisenä välineenä on strategisten ympäristöarviointien käyttö sekä ympäristötavoitteiden ja -politiikan valtavirtaistaminen koskemaan muitakin aloja.

- Julkinen liikenne - suojeltava vahvuustekijä

Julkisen ja yksityisen liikenteen tasapaino on ehdokasmaissa tällä hetkellä parempi kuin Euroopan unionissa. Keski- ja Itä-Euroopan maissa on kuitenkin jo ongelmia, jotka liittyvät julkisiin liikennejärjestelmiin tehtyjen investointien riittämättömyyteen. Tulevaisuudessa on tärkeää tukea vaihtoehtoja tieliikenteelle. Yhteisö voi ohjata tätä kehitystä tavoilla, joilla se myöntää rahoitustukea liikenteelle, kuten se jo tekee tukemalla rautatiehankkeita. Tieliikenne on suunniteltava huolellisesti, jotta uusi kehitys ei olisi haitaksi enempää kaupungeille kuin luonnollekaan. Yhteisössä on paraikaa käynnissä toimia rautatie- ja sisävesikuljetusten ja laajemmin yhdistettyjen kuljetusten edistämiseksi Euroopan unionissa, ja vastaavia toimia on toteutettavissa myös ehdokasmaissa.

- Hallittu kehitys

Ehdokasmaissa olisi kannustettava yhdyskuntasuunnittelun käyttöä, jotta taajamien kasvu pysyisi osaltaan paremmin hallinnassa ja jotta se tapahtuisi ympäristön kustannuksella. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että tulisi keskittyä taajamien kunnostukseen ja kehittämiseen eikä niinkään uusien kohteiden rakentamiseen avoimelle maaseudulle.

- Tiedotus

Ympäristöprotestit olivat yksi tapa vastustaa vanhaa hallintoa Keski- ja Itä-Euroopan ehdokasmaissa. Tätä ympäristötietoisuutta on kehitettävä osoittamalla, että ympäristönsuojelu ja talouskehitys eivät sulje toisiaan pois. Ehdokasmaille on välitettävä se viesti, että niillä on mahdollisuus luoda moderni ja vauras yhteiskunta turmelematta maisemia ja maaseutua. Tiedotustoiminnassa ei tule unohtaa nuoria, jotka voivat tulevaisuudessa olla liikkeellepanevana voimana myönteisille muutoksille ympäristössä.

Toimet

- Käydään ehdokasmaiden viranomaisten kanssa laaja vuoropuhelu kestävästä kehityksestä.

- Tehdään yhteistyötä ehdokasmaiden ympäristöjärjestöjen ja yritysten kanssa tiedon tason parantamiseksi.

7.2. Osallistuminen kansainvälisten ongelmien ratkaisuun

Tarve kansainvälisen tason ympäristötoimille on talouden globaalistumisen vuoksi tällä hetkellä vieläkin suurempi kuin vain muutama vuosi sitten. Globaalistuminen vaikuttaa ihmisiin ja politiikkaan lähes kaikissa maailman maissa. Tavarat, palvelut, raha, tieto ja ihmiset liikkuvat yli rajojen kaikkialla maailmassa. Globaalistumisella on merkittäviä ympäristövaikutuksia, ja se edellyttää politiikalta uusia toimenpiteitä.

Eurooppalaisten ja eräiden maailman vauraimpien maiden edustajana yhteisö on hyvin tietoinen asemastaan ja vastuustaan kansainvälisellä tasolla. Yhtäältä yhteisö on suurimpia ympäristöongelmien, kuten kasvihuonekaasupäästöjen, aiheuttajia, ja yhteisössä kulutetaan valtava, joidenkin mielestä suhteeton, osuus planeetan uusiutuvista ja uusiutumattomista luonnonvaroista, kuten mineraaleista, kalavaroista ja puusta. Toisaalta Eurooppa on ollut kansainvälisen ympäristötoiminnan ja -yhteistyön aktiivisimpia kannattajia. Tähän yhteistyöhön tulisi sisältyä pyrkimys laajempaan kansainväliseen yhteisymmärrykseen, mikä auttaisi välttämään kauppariidat ja saamaan hyväksyntä yhteisön lähestymistavalle, joka perustuu tarvittaessa ennalta varautumisen periaatteeseen.

Maiden keskinäinen riippuvuus edellyttää maailmanlaajuista kumppanuutta. Tulevaisuudessa kehitysmaat ovat vastuussa suuremmasta osuudesta ympäristörasitteita, mikä edellyttää tiukkojen ympäristönormien käyttöönottoa. On olemassa näyttöä siitä, että väljät normit kulkevat käsi kädessä köyhyyden kanssa. Menestyksellinen talouskehitys johtaa puolestaan ympäristön tilan paranemiseen, mutta kehitysmailla on oltava tarvittavat välineet ja voimavarat, jotta ne voisivat lisätä tuottavuuttaan ja parantaa tuotantomenetelmiään. Kauppa ja ulkomaiset investoinnit voivat vaikuttaa tähän myönteisesti. Kehitysmaiden kansalaisten on ymmärrettävä, että kehityksen, ympäristön laadun ja elämäntason välillä on myönteinen sidos.

Päämäärät

Päämääränä on, että ympäristönäkökohdat ja -tavoitteet otetaan huomioon Euroopan unionin kaikissa ulkosuhteissa,

kansainväliset organisaatiot ottavat ympäristösuojelun vakavasti ja osoittavat sille riittävät resurssit ja

erityisesti ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta, kemikaaleja ja aavikoitumista koskevat kansainväliset sopimukset pannaan täytäntöön.

Apu naapurimaiden ympäristönsuojelulle

Yhteisön on tehtävä yhteistyötä naapurimaidensa kanssa lisätäkseen julkista ja poliittista ympäristötietoisuutta ja varmistaakseen, että ympäristönsuojelutoimet toteutetaan sekä Euroopan unionissa että sen naapurimaissa.

Toimet

- Vakiinnutetaan ympäristöasiat yhdeksi peruspilariksi EU:n ja Välimeren maiden kumppanuudessa ja uusille itsenäisille valtioille suunnatussa Tacis-ohjelmassa.

- Asetetaan kestävä kehitys yhdeksi tavoitteeksi parhaillaan kehitteillä olevassa EU:n ja Välimeren maiden vapaakauppa-alueessa (MFTA).

Ympäristöasioiden sisällyttäminen Euroopan unionin ulkosuhteisiin

Ympäristökysymykset tulisi valtavirtaistaa EU:n ulkosuhteiden erääksi periaatteeksi, jolloin on kyse erityisesti seuraavasta:

- Kehityspolitiikassa on edelleen tuettava kestävää vesihuoltoa ja maaperän ja metsien hoitoa sekä asetettava edelleen painopisteiksi voimavarojen käyttömahdollisuudet ja hallinta, kestävien energialähteiden käyttömahdollisuudet sekä terveyden, köyhyyden ja kaupunkiympäristön väliset vuorovaikutukset.

- Monenvälisessä kauppapolitiikassa sekä myös kaikissa alueellisissa ja kahdenvälisissä sopimuksissa tulisi tukea ympäristönsuojelua. Kaupasta, kansainvälisistä investointivirroista ja vientiluotoista on tultava myönteisempiä tekijöitä tavoiteltaessa ympäristönsuojelua ja kestävää kehitystä.

- Ympäristönsuojelun tulisi olla osa EU:n yleistä politiikkaa konfliktien ehkäisemiseksi ja ratkaisemiseksi (myös yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa). Tältä osin painopisteenä pitäisi aluksi olla veden- ja maankäyttö.

Toimet

- Komissio ja jäsenvaltiot varmistavat, että ympäristönsuojelu valtavirtaistetaan ulkopolitiikan kehittämisessä ja siihen liittyvässä yhteistyössä ja että parhaiden käytäntöjen levitystä edistetään.

- Kehitetään edelleen menetelmiä ja kriteerejä, joiden avulla voidaan arvioida kaikkien monen- ja kahdenvälisten kauppasopimusten vaikutukset kestävään kehitykseen.

- Jatketaan asianmukaisten ympäristökäytäntöjen edistämistä ulkomaisissa suorissa sijoituksissa ja vientiluotoissa.

Kansainvälisen ympäristöhallinnon vahvistaminen

Ympäristökysymyksiä käsitteleviä nykyisiä kansainvälisiä elimiä on vahvistettava, jotta niillä olisi enemmän painoarvoa ja vaikutusvaltaa ja jotta ne voisivat toimia tehokkaammin. Tämä edellyttää seuraavia seikkoja:

- Kansainvälistä instituutiojärjestelmää ja erityisesti YK:n ympäristöohjelmaa UNEPin tulisi lujittaa lyhyellä aikavälillä ja ympäristöelinten välistä koordinointia parantaa. Tällöin on kyse mm. yleissopimusten keskinäisen koordinoinnin parantamisesta keskittämällä niiden sihteeristöjä, rahoitusta ja noudattamisen valvontaa samaan paikkaan.

- Ympäristöelinten rahoitus on varmistettava, ja niihin on kohdistettava suurempi poliittinen huomio.

- Kansainvälisen ympäristöoikeuden kehittämisessä tulisi asettaa pääpaino jo voimassa olevien yleissopimusten täytäntöönpanon ja seurannan parantamiseen.

Pitemmällä aikavälillä ympäristöalan maailmanlaajuisen institutionaalisen järjestelyn pitäisi olla yhtä vahva kuin taloudellisen institutionaalisen pilarin.

EU:lle vahvempi asema kansainvälisillä foorumeilla

Euroopan unionin on toimittava aktiivisesti kansainvälisillä foorumeilla ja tehostettava toimintaansa kansainvälisissä ympäristöorganisaatioissa, erityisesti UNEPissa. EU:n tulisi myös työskennellä sen eteen, että lujitetaan ympäristökysymysten sisällyttämistä muiden YK:n elinten ja kansainvälisten finanssi-instituutioiden toimintaan. Unionin tulisi osallistua samalla tavoin vahvasti ja yhtenäisesti tähän liittyviin rahoituskeskusteluihin, mikä edellyttää parempaa koordinointia jäsenvaltioiden kanssa. Lisäksi on varaa parantaa vuoropuhelua yhteisön ulkopuolisten maiden (mm. joidenkin keskeisten kehitysmaiden) kanssa maailmanlaajuisista ympäristökysymyksistä.

8. Osallistumiseen ja luotettavaan tietoon perustuva politiikka

8.1. Sääntelyn parantaminen

Innovaation edistäminen sääntelyn avulla

Ympäristölainsäädäntö on ollut keskeinen tekijä yhteisön ympäristöpolitiikan onnistumisessa esim. ilman ja veden epäpuhtauksien vähentämisen osalta. Ympäristön epäpuhtauksien lähteet eivät kuitenkaan enää ole vain yksittäisiä teollisuuslaitoksia vaan hajallaan monenlaisessa taloudellisessa toiminnassa ja kuluttajakäyttäytymisessä. Tämän vuoksi niitä ei enää voida yhtä helposti ratkaista vain käskyillä ja valvonnalla.

Tässä tilanteessa yrityksillä itsellään on yhä tärkeämpi asema ympäristötavoitteiden saavuttamisessa, ja saasteet ovatkin merkki tehottomasta tai huonosti johdetusta yrityksestä. Yritysten, jotka innovoivat valloittaakseen uusia markkinoita tai lisätäkseen kilpailukykyään, on pyrittävä myös alentamaan päästötasojaan ja jätteen syntymistä. On useita esimerkkejä yrityksistä, jotka onnistuneesti modernisoivat toimintatapojaan kierrättääkseen jätteitä ja vähentääkseen kustannuksia.

Sääntelyllä voidaan kannustaa yrityksiä innovoimaan siten, että siitä on hyötyä sekä niiden toiminnalle markkinoilla että ympäristölle. Lainsäädännössä olisi asetettava asianmukaiset tiukat vaatimukset, jotka on täytettävä. Sääntelyssä pitäisi siis pyrkiä määrittämään saavutettavat tulokset eikä niitä keinoja, joiden avulla tavoitteisiin päästään. Sääntelyn tulisi olla joustavaa: siinä pitäisi ottaa huomioon taloudellisten ja maantieteellisten olosuhteiden moninaisuus ja sallia tarvittaessa siirtymäjaksot. Lisäksi sääntelyllä voidaan tarjota yrityksille kannustimia noudattaa lainsäädäntöä hyvin ja jopa ylittää asetetut normit.

Joissain tapauksissa sopivin ja joustavin tapa puuttua ympäristökysymyksiin on soveltaa muita kuin sääntelyyn perustuvia menetelmiä. Komissio tarkastelee paraikaa uudenlaisia hallinnointimenetelmiä vaihtoehtoina perinteiselle sääntelylle. Näitä ovat esim. vapaaehtoiset sitoumukset ja sopimukset, jotka voivat parantaa yritysten kykyä innovoida ja muuttua. Tarvittaessa voidaan myös vahvistaa sääntelykehys, jossa asetetaan poliittiset tavoitteet, ja jättää käytännön toteutus yritysten itsensä määriteltäväksi niiden keskinäiseen yhteisymmärrykseen perustuvalla tavalla ja näin täydentää sääntelykehystä ("yhteissääntely").

Laaja keskustelu ja vankka tieteellinen perusta

Ohjelmassa vahvistetaan yhteisön ympäristötoimien strategiset puitteet ja tärkeimmät painopisteet seuraavalle vuosikymmenelle. Jotta toimenpiteet ja sääntely olisivat tehokkaita, tavoitteet ja poliittiset toimet on suunniteltava käymällä avointa keskustelua kaikkien sidosryhmien kanssa.

Tämän keskustelun on tukeuduttava luotettaviin tieteellisiin ja taloudellisiin arvioihin, jotka pohjautuvat tietoon ympäristön tilasta sekä analyyseihin ympäristöön kohdistuvista rasitteista ja ympäristöongelmien taustalla olevista syistä. Työtä on tuettava mahdollisuuksien mukaan laatimalla skenaarioita ja ennustemalleja. Tämän edellytyksenä on, että päätöksenteon tukena tällä hetkellä olevan ympäristö- ja taloustiedon, analyysien ja poliittisten arvioiden laatua parannetaan tuntuvasti. Viidennessä puiteohjelmassa esim. ilmanlaatunormeihin liittyvistä aloitteista saatu kokemus on osoittanut, että vaikka tällainen lähestymistapa vaatii aikaa ja resursseja, sen avulla voidaan asettaa vaativia mutta realistisia ja saavutettavissa olevia tavoitteita ja saada sidosryhmät sitoutumaan näihin tavoitteisiin lujemmin. Seulomalla kaikki mahdolliset poliittiset toimenpiteet voidaan valita tehokkaimmat välineet ja määrittää toimien oikea tasapaino kaikilla vastuutasoilla eli yhteisön tasolla ja kansallisella ja paikallisella tasolla.

Lisäksi nykyiset ympäristöongelmat ovat usein monimutkaisempia kuin 20 vuoden takaiset; niiden väliset yhtymäkohdat ja keskinäiset vuorovaikutukset ovat käyneet paljon selvemmiksi. Näin ollen yhteen ongelmaan puuttuminen voi haitata tai hyödyttää muiden ongelmien ratkaisua. Toimenpiteet on tästä syystä arvioitava kokonaisvaltaisesti, jotta vältettäisiin haitalliset sivuvaikutukset.

Kustannustehokkuusanalyysi on tärkeä osa ympäristöehdotuksia, ja Auto Oil -ohjelmista saatu kokemus on hyvä esimerkki ympäristöhyötyjen maksimoinnista alhaisimmin mahdollisin kustannuksin. Kustannustehokkuusanalyysien avulla voidaan huolehtia siitä, että toimenpiteistä saadaan niihin myönnettyjä varoja vastaava hyöty, mikä on keskeisenä periaatteena ohjelmaan perustuvissa toimenpiteissä.

Keskustelun laajentaminen

Komissio on sitoutunut kehittämään avoimempaa hallintoa, joka tuo EU:n toimielimet lähemmäksi Euroopan kansalaisia. Tämä koskee myös poliittista päätöksentekoa, jossa on ryhdyttävä käytännön toimiin sen varmistamiseksi, että kaikilla sidosryhmillä on mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon. Näihin sidosryhmiin kuuluvat talouden eturyhmät, kansalliset, alueelliset ja paikalliset viranomaiset sekä ympäristöryhmät.

Kansalaisjärjestöt ovat tärkeässä asemassa kanavoidessaan "kadunmiehen" näkemyksiä päätöksentekijöille, osallistuessaan asiantuntija- tai teknisiin ryhmiin ja seuratessaan lainsäädännön täytäntöönpanoa. Ne edustavat laajempaa yleistä etua päätöksentekoprosessissa.

Toimet

- Komissio laatii uuden poliittisen ja suunnittelustrategian, jonka mukaan sen on annettava aiemmin ennakkotieto kaikille sidosryhmille aloilla, joilla komissio aikoo laatia ehdotuksia.

- Yhteisö jatkaa taloudellisen tuen antamista ympäristöjärjestöille, jotta ne voivat helpommin osallistua keskusteluun.

Tutkimuksen asema

Tutkimus voi tukea yhteisön ympäristöpolitiikan kehittämistä auttamalla ymmärtämään ihmisen vuorovaikutusta ympäristön kanssa ja sen vaikutuksia. Ympäristö on niin monimutkainen, että tutkimustieto on ratkaisevan tärkeää kehitettäessä tehokasta politiikkaa. Kuten edellä näkyy, tutkimustiedolla on yleistä merkitystä, mutta se on erityisen tärkeää tietyillä aloilla. Näitä ovat mm. ilmastonmuutos, ympäristön ja terveyden väliset yhteydet, ekosysteemit, biodiversiteetti, luonnonvarojen suojelu ja kestävä hoitaminen sekä jäte. Tutkimuksella on tärkeä asema myös kehitettäessä innovatiivisia tekniikoita ja hallintakäytäntöjä, joita edelleen tarvitaan ympäristöongelmien ratkaisemiseksi.

Ehdotusten ja päätösten nojautuminen korkeatasoisimpaan saatavissa olevaan tieteelliseen neuvontaan on edellytys sille, että niille saadaan sidosryhmien hyväksyntä ja että tarpeettomat riidat kauppakumppanien kanssa voidaan välttää. Eurooppalainen tutkimusalue tarjoaa tässä mahdollisuuksia, jotka tulisi käyttää täysipainoisesti hyväksi.

Kuten eurooppalaista tutkimusaluetta koskevassa komission tiedonannossa mainitaan, yhteisön tutkimusohjelmille annettavan rahoituksen osuus on noin 5 prosenttia tutkimukselle yhteisössä myönnettävästä julkisesta rahoituksesta. Tämän vuoksi on olennaista edistää yhteisön tutkimusohjelmien lisäksi myös kansallisten tutkimusohjelmien koordinointia, jotta niillä olisi suurempi vaikutus.

Lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota tutkimustulosten levittämiseen, jotta ne olisivat helpommin poliittisten päätöksentekijöiden käytettävissä ja auttaisivat suurta yleisöä ymmärtämään ympäristökysymyksiä.

Toimet

- Tarkastellaan ympäristötutkimusohjelmia ja muuttuvia tutkimustarpeita ja -painopisteitä uudelleen kahdesti vuodessa.

- Perustetaan foorumeja sidosryhmiä varten, jotta voitaisiin edistää keskinäistä kanssakäymistä, vaihtaa tietoa ja parhaita käytäntöjä ja varmistaa tutkimustulosten tehokas levitys.

- Edistetään sitä, että jäsenvaltiot asettavat ympäristökysymykset edelleen tärkeällä sijalle tutkimusohjelmissaan. Näitä tulisi koordinoida yhteisön tasolla niiden lisäarvon kasvattamiseksi.

- Taataan ympäristökysymyksille edelleen merkittävä asema myös yhteisön tutkimusohjelmissa.

8.2. Poliittiseen päätöksentekoon ja arviointiin tarvittava tieto

Ympäristön tila, kehityssuuntaukset ja taustatekijät

Ohjelman onnistumisen arviointi ja yleisemmin tietoon perustuva päätöksenteko edellyttää perusteellista tietämystä tämänhetkisistä ympäristöongelmista ja niiden maantieteellisestä jakautumisesta sekä sosioekonomisista suuntauksista, jotka ovat usein perimmäisenä syynä ympäristön tilan huononemiseen. Tämän vuoksi on kerättävä oleellista ja johdonmukaista tietoa tarpeeksi pitkältä ajalta ja varmistettava sen pätevä tulkinta ja esittely. Tästä huolehtivat Euroopan ympäristökeskus ja Eurostat jäsenvaltioiden antamien tietojen pohjalta. Jäsenvaltioiden on kuitenkin kiinnitettävä enemmän huomiota vaadittujen tietojen toimittamiseen. Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyville kysymyksille on annettava enemmän painoarvoa tieteessä ja tilastoissa, ja enemmän huomiota pitäisi kiinnittää perusdatassa olevien aukkojen korjaamiseen. Tällä tavoin voidaan osaltaan varmistaa, että ympäristöongelmista saadaan kokonaisvaltainen käsitys.

Poliittista päätöksentekoa voidaan tukea myös tarkastelemalla eri ongelmien taustalla vaikuttavia kehityssuuntauksia, minkä pohjalta voidaan laatia skenaarioita ja malleja eri toimenpiteiltä odotettavan tehokkuuden testaamiseksi. Tehokas politiikka edellyttää myös hyvää käsitystä niistä sosioekonomisista suuntauksista, jotka ovat usein ympäristökysymysten tärkeimpinä taustasyinä.

Edistymisen mittaaminen - Raportointi, osoittimet ja arviointi

Sen mittaaminen, miten tavoitteiden saavuttamisessa edistytään, edellyttää tietoa ympäristön tilasta ja ongelmien taustalla olevista syistä. Lisäksi se edellyttää tehokasta raportointia säädösten saattamisesta osaksi kansallista oikeusjärjestystä, täytäntöönpanosta ja tehokkuudesta. Nykyinen tiedonkeruu- ja raportointijärjestelmä antaa vain summittaisen kuvan Euroopan ympäristön tilasta ja siihen liittyvistä sosioekonomisista suuntauksista ja vain osittaisen käsityksen EU:n ympäristölainsäädännön siirtämisestä kansalliseen lainsäädäntöön ja täytäntöönpanosta. Tämä rajoittaa varsin paljon mahdollisuuksia tehdä mielekkäitä arviointeja politiikasta ja ymmärtää vaikutuksia, joita ihmiskunnalla on ympäristöön.

Komissio aikookin luoda järjestelmällisen arviointiprosessin parantaakseen tulevaa politiikkaa ja sen täytäntöönpanoa ja voidakseen arvioida todennäköistä tulevaa kehitystä. Kattava sarja osoittimia on ehdoton edellytys ohjelman täytäntöönpanon edistymisestä tehtävälle väliarvioinnille.

On määriteltävä selkeä ja johdonmukainen joukko osoittimia, joiden avulla voidaan arvioida määriteltyjen tavoitteiden saavuttamista. Näihin kuuluvat mm. ympäristön turmeltumisen rahallista arvoa ilmaisevat osoittimet. Osoittimilla voi olla tärkeä merkitys myös tiedotettaessa sekä päätöksentekijöille että suurelle yleisölle eri ongelmien tilanteesta ja kehityksestä. Parhaillaan ollaankin kehittämässä selkeitä ja johdonmukaisia osoittimia, joilla voidaan mitata edistymistä asetettuihin tavoitteisiin nähden. Euroopan unionia varten laadittu joukko keskeisiä osoittimia muodostaa perustan sille, että tässä ohjelmassa esiteltyjen tärkeimpien aiheiden edistymistä voidaan seurata. Näitä tuetaan yksityiskohtaisemmilla ympäristön laatua kuvaavilla osoittimilla ja kutakin politiikan alaa, kuten liikennettä, maataloutta ja energia-alaa, varten laadituilla perusosoittimilla (liikenteen alalla on jo edistytty hyvin liikenne- ja ympäristöraportointimekanismia koskevan aloitteen ansiosta).

Tämän prosessin edistämiseksi on tehtävä laaja kartoitus koko järjestelmästä (kartoituksen on katettava ympäristön tila ja kehityssuuntaukset, tilastoraportointi, oikeudelliset vaatimukset ja poliittinen arviointi). Kartoituksen avulla voidaan selvittää ensisijaiset tietotarpeet ja auttaa jäsenvaltioita keskittämään voimavaransa ensisijaisen tiedon kokoamiseen. Säädösten noudattamisen valvontaa ja tilastoja varten toimitettavien tietojen järkeistäminen ja yhdenmukaistaminen parantaisi jo merkittävästi tilastojärjestelmän mahdollisuuksia tarjota tarvittavat tiedot. Kartoitus kattaa kaikki toiminnot, joiden kautta saadaan se tarvittava data, indikaattorit ja informaatio, joiden avulla voidaan seurata, arvioida ja parantaa politiikkaa ja ennustaa tulevaa kehitystä.

Toimet

- Laaditaan ja julkaistaan säännöllisesti raportti keskeisistä ympäristöosoittimista.

- Laaditaan säännölliset ympäristön tilaa koskevat indikaattoriraportit.

- Laaditaan säännölliset raportit edistymisestä soveltaen osoittimia, jotka koskevat mm. maa- ja metsätaloutta, energiaa, kalataloutta ja meripolitiikkaa, matkailua, teollisuutta, aluepolitiikkaa ja liikennettä.

- Kehitetään epidemiologisia osoittimia ja ympäristövahinkojen kustannusindikaattoreita sekä arviointeihin tarvittavia tietokantoja.

- Tehdään laaja kartoitus tieto- ja raportointijärjestelmistä, jotta voidaan ottaa käyttöön yhdenmukaisempi ja tehokkaampi raportointi- ja arviointijärjestelmä, joka sisältää korkealaatuisia ja vertailukelpoisia ympäristötietoja.

- Tuetaan jäsenvaltioita riittävien tiedonkeruujärjestelmien perustamisessa ja erityisesti painopisteiden määrittämisessä, jotta niukat budjettivarat voitaisiin käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.

- Tuetaan maantieteellisiä tietojärjestelmiä sekä avaruusseurantajärjestelmiä (mm. ympäristön ja turvallisuuden maailmanlaajuiseen valvontaan liittyvää GMES-aloitetta) poliittisen päätöksenteon ja politiikan täytäntöönpanon tukena.

8.3. EU:n ympäristöpoliittisen päätöksenteon pääperiaatteet

Yhteisön ympäristöpolitiikkaa rakentuu joillekin vakaille periaatteille. Ennalta varautumisen periaatteesta sekä periaatteista, joiden mukaan pilaantumiseen puututaan sen lähteellä, saastuttaja maksaa ja etusija annetaan ennaltaehkäisevälle toiminnalle, määrätään jo EY:n perustamissopimuksessa. Ne ovatkin pääperiaatteina suuressa osassa yhteisön ympäristölainsäädäntöä. Perustamissopimukseen sisältyy myös periaate, jonka mukaan Euroopan yhteisön ympäristötavoitteet on otettava täysin ja asianmukaisesti huomioon kaikilla muilla politiikan aloilla poliittisia päätöksiä tehtäessä.

Lisäksi on tarkasteltava, voitaisiinko seuraavia lähestymistapoja mahdollisesti soveltaa laajemmin:

- Edistetään vaarallisten aineiden korvaamista vähemmän vaarallisilla, jos saatavilla on sopivia vaihtoehtoja ("korvaaminen") ja

- velvoitetaan valmistajat todistamaan, että vaaralliset aineet, joita ne käyttävät, valmistavat tai suunnittelevat käyttävänsä, eivät aiheuta tarpeettomia tai kohtuuttomia riskejä ympäristölle eivätkä ihmisten terveydelle ("käänteinen todistustaakka").