This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Sopimus Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyöstä
Sopimuksen mukainen yhteistoiminta perustuu seuraaviin periaatteisiin:
Sopimus kattaa kaikki tutkimukseen, teknologiseen kehittämiseen ja esittelyyn (TTK) liittyvät toiminnot.
Yhteistoimintaa voidaan toteuttaa muun muassa seuraavissa muodoissa:
Sopimus tuli voimaan viiden vuoden ajaksi. Se on uusittu kolme kertaa, viimeksi vuonna 2020 viiden vuoden lisäajaksi.
Perusta EU:n ja Intian väliselle laajemmalle poliittiselle yhteistyölle on vuonna 1994 tehty yhteistyösopimus, jolla suhteita laajennettiin ensi kertaa kauppa- ja talousyhteistyön ulkopuolelle.
Lisätietoja:
Lisätietoja tutkimus- ja innovointiyhteistyöstä Intian kanssa:
Sopimus Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyöstä (EYVL L 213, , s. 30–37)
Neuvoston päätös 2002/648/EY, tehty , Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen tekemisestä (EYVL L, , s. 29)
Sopimus Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta (EUVL L 171, , s. 19–26)
Neuvoston päätös 2009/501/EY, tehty , sopimuksesta, jolla uusitaan Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen välinen tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskeva sopimus (EUVL L, , s. 17–18)
Neuvoston päätös (EU) 2015/1788, annettu , Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta (EUVL L 260, , s. 18–19)
Neuvoston päätös (EU) 2020/789, annettu , Euroopan yhteisön ja Intian tasavallan hallituksen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta (EUVL L 193, , s. 3–4)
Päivitetty viimeksi