Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Metsänhoitoa koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelman tavoitteena on ottaa käyttöön Euroopan unionin tasolla johdonmukainen kehys metsänhoitoaloitteille. Se toimii myös unionin ja jäsenvaltioiden metsäpoliittisten toimien koordinointivälineenä. Suunnitelmassa ehdotetaan 18:aa avaintoimea, jotka toteutetaan viiden vuoden aikana (2007–2011).

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 15 päivänä kesäkuuta 2006, "Metsänhoitoa koskeva EU:n toimintasuunnitelma" [KOM(2006) 302 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Metsänhoito on merkittävä toimiala Euroopan unionissa (EU): Euroopan alueesta 37,8 prosenttia on metsää, ja noin 3,4 miljoonaa ihmistä saa siitä elantonsa (metsätaloudesta ja metsään perustuvista teollisuudenaloista). EU on lisäksi Yhdysvaltain jälkeen maailman toiseksi suurin teollisuuden käyttöön tarkoitetun pyöreän puutavaran tuottaja ja tuottaa noin 80 prosenttia maailman korkista. Ilmastonmuutoksessa metsällä on myös merkittävä asema paitsi hiilidioksidin sitojana myös biomassan * tuotannossa ja uusiutuvan energian tuotantomahdollisuuksien vuoksi. Metsillä on lisäksi merkittäviä sosiaalisia ja kulttuurisia tehtäviä: kaupunkilaisia houkuttavina niitä voidaan hyödyntää vapaa-ajantoimintaan tai terveydenhoitoon, eikä pidä unohtaa niiden osuutta kulttuuriperinnössä.

Euroopan komissio on määrittänyt neljä päätavoitetta metsien kestävän hoidon ja monimuotoisen tehtävän tukemiseksi. Näitä tavoitteita ovat

  • pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantaminen
  • ympäristön tilan kohentaminen ja suojelu
  • elämänlaadun parantaminen
  • viestinnän koordinoinnin edistäminen eri tasoilla toteutettavien toimien välisen johdonmukaisuuden ja yhteistyön lisäämiseksi.

Tavoitteista on muokattu 18 avaintoimea, jotka Euroopan komissio ja jäsenvaltiot panevat toimeen yhdessä. Toimintasuunnitelmaan kuuluu myös lisätoimia, joita jäsenvaltiot voivat toteuttaa erityisolojensa ja painopisteidensä mukaisesti, toisinaan nykyisten yhteisön välineiden avulla.

Kilpailukyvyn parantaminen pitkällä aikavälillä

Metsätalouden kilpailukyky on oleellisen tärkeä asia. Alalla on suuret mahdollisuudet luoda uusia laadukkaita tuotteita ja palveluita, joilla vastataan uudistuvien raaka-aineiden kasvavaan kysyntään. Komissio ehdottaa viittä tähän tavoitteeseen liittyvää avaintoimea

  • avaintoimi 1: komissio tekee tutkimuksen globalisaation vaikutuksista EU:n metsätalouden kilpailukykyyn, jotta voidaan tunnistaa tärkeimmät EU:n metsäalan kehitykseen vaikuttavat tekijät. Asiakirja pohjustaa keskusteluja jatkotoimista, joihin on ryhdyttävä metsätalouden kilpailukyvyn ja taloudellisen elinkelpoisuuden parantamiseksi
  • avaintoimi 2: edistetään tutkimusta ja teknologian kehittämistä metsäalan kilpailukyvyn parantamiseksi (erityisesti seitsemännen tutkimuksen puiteohjelman kautta)
  • avaintoimi 3: vaihdetaan ja arvioidaan kokemuksia muiden metsätaloustuotteiden ja ‑palvelujen kuin puun arvon määrittämisestä ja kaupan pitämisestä: ajatuksena on määrittää metsien ja niiden tehtävien kokonaisarvo, jotta voidaan ottaa käyttöön välineet muiden kuin kaupan pidettävien tuotteiden ja palvelujen hinnoittelua varten
  • avaintoimi 4: edistetään metsien biomassan käyttöä energiantuotannossa
  • avaintoimi 5: edistetään yhteistyötä metsänomistajien välillä sekä tehostetaan metsätaloutta koskevaa yleissivistävää ja ammatillista koulutusta.

Ympäristön tilan kohentaminen ja suojelu

Yleistavoitteena on ylläpitää ja soveltuvin osin parantaa metsäekosysteemien biologista monimuotoisuutta, hiilidioksidin sitomista, eheyttä, terveyttä ja sietokykyä erilaisilla maantieteellisillä tasoilla. Komissio ehdottaa tätä varten seuraavia avaintoimia

Lisäksi jäsenvaltiot voivat maaseuturahastosta ja Life+ -välineestä saatavan tuen avulla edistää metsään (Natura 2000) ja metsätalousjärjestelmiin kohdistuvia toimenpiteitä ja tukea luonnononnettomuuksien ja metsäpalojen vaurioittamien metsien ennallistamista, metsäpalojen syitä koskevia tutkimuksia ja tiedotuskampanjoita.

Elämänlaadun parantaminen

Komission mielestä metsien kulttuurisen ja sosiaalisen tehtävän säilyttäminen ja tukeminen on tärkeää. Tätä varten on määritetty seuraavat avaintoimet

  • avaintoimi 10: edistetään ympäristöalan valistusta ja tiedotusta
  • avaintoimi 11: säilytetään ja lisätään metsien suojaavaa tehtävää
  • avaintoimi 12: selvitetään taajamissa ja taajamien lähellä olevien metsien mahdollisuuksia.

EAKR:n tuella jäsenvaltiot voivat myös tehostaa kestävään metsänhoitoon tehtäviä investointeja luonnonuhkien ehkäisemiseksi.

Koordinoinnin ja viestinnän edistäminen

Metsänhoitopolitiikka kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan, mutta myös EU:n tasolla kehitetään monia metsäalaan vaikuttavia poliittisia aloitteita. Tästä syystä on parannettava johdonmukaisuutta ja monialaista yhteistyötä, jotta voidaan tasapainottaa taloudelliset, ympäristöä koskevat ja sosiokulttuuriset tavoitteet erilaisilla organisaatio- ja instituutiotasoilla.

  • avaintoimi 13: lujitetaan pysyvän metsäkomitean asemaa *
  • avaintoimi 14: lujitetaan politiikan osa-alueiden koordinointia metsiin liittyvissä asioissa
  • avaintoimi 15: tutkitaan avoimen koordinointimenetelmän soveltamista kansallisiin metsänhoito-ohjelmiin
  • avaintoimi 16: lujitetaan EU:n näkyvyyttä metsiin liittyvissä kansainvälisissä prosesseissa
  • avaintoimi 17: edistetään kestävästi hoidetuista metsistä peräisin olevan puun ja muiden metsätaloustuotteiden käyttöä
  • avaintoimi 18: parannetaan tietojenvaihtoa ja viestintää. Euroopan komissio haluaa erityisesti kehittää metsänhoitoon keskittyvää verkkosivustoa Europa-sivustolla.

Jäsenvaltioita kehotetaan myös järjestämään metsien teemaviikon tai teemapäivän kaltaisia näkyvyyttä lisääviä tapahtumia, joissa tiedotetaan kestävän metsänhoidon hyödyistä.

Komissio tekee toimintasuunnitelmasta väliarvion vuonna 2009 ja kokonaisarvion vuonna 2012.

Taustaa

Eurooppa-neuvosto hyväksyi joulukuussa 1998 päätöslauselman Euroopan unionin metsästrategiasta. Komissio on sen jälkeen antanut tämän strategian viiden vuoden täytäntöönpanosta kertomuksen, jossa ehdotettiin mm. metsien kestävään hoitoon tähtäävää EU:n toimintasuunnitelmaa. Toukokuussa 2005 maatalous- ja kalastusasiain neuvosto pyysi komissiota laatimaan tällaisen toimintasuunnitelman.

Keskeiset termit

  • Biomassa: energiantuotantoon (tai maanviljelykseen) käytettävät orgaaniset kasvi- ja eläintuotteet.
  • Pysyvä metsäkomitea: vuonna 1989 perustettu jäsenvaltioiden metsähallintojen edustuselin EU:ssa. Komiteassa on 27 jäsentä (EU:n jäsenvaltioiden hallitusten nimeämiä), ja sen puheenjohtajana toimii Euroopan komissio. Komitealla on kolminainen tehtävä: erityisiä metsätoimenpiteitä koskeva kuuleminen ja hallinnointi, ad hoc ‑asiantuntijafoorumi yhteisön eri politiikkoihin kuuluvia metsätoimenpiteitä laadittaessa sekä jäsenvaltioiden ja komission välinen tietojenvaihtokeskus. Pysyvä metsäkomitea toimii toimintasuunnitelman täytäntöönpanon koordinointielimenä komission ja jäsenvaltioiden välillä.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 10 päivänä maaliskuuta 2005, "Kertomus EU:n metsästrategian täytäntöönpanosta" [KOM(2005) 84 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

See also

  • Ympäristöasioiden pääosasto, metsät (EN)

Viimeisin päivitys 27.10.2011

Top