Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Henkilötietojen suojaa koskeva EU:n ja Yhdysvaltojen sopimus

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Päätös (EU) 2016/920 rikosten ennalta estämiseen, tutkimiseen, paljastamiseen ja rikoksia koskeviin syytetoimiin liittyvien henkilötietojen suojaa koskevan Yhdysvaltojen ja EU:n sopimuksen allekirjoittamisesta

Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimus noudatettavista normeista vaihdettaessa henkilötietoja Euroopan unionin ja Yhdysvaltain lainvalvontaviranomaisten välillä

PÄÄTÖKSEN JA SOPIMUKSEN TARKOITUS

  • Päätöksellä hyväksyttiin rikosten ennalta estämiseen, tutkimiseen, paljastamiseen ja rikoksia koskeviin syytetoimiin liittyvien henkilötietojen suojaa koskevan Amerikan yhdysvaltojen (Yhdysvallat) ja Euroopan unionin (EU) sopimuksen (nk. tietosuojaa koskeva puitesopimus) allekirjoittaminen (). Sopimus tulee voimaan vasta sitten, kun osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen, että sopimuksen voimaan saattamisen edellyttämät sisäiset menettelyt on saatettu päätökseen (EU:lta tämä edellyttää, että neuvosto antaa päätöksen sopimuksen tekemisestä saatuaan asialle Euroopan parlamentin hyväksynnän).
  • Sopimuksen tarkoituksena on varmistaa henkilötietojen korkeatasoinen suoja silloin, kun lainvalvontaviranomaiset (poliisi- ja rikosoikeusviranomaiset) siirtävät kyseisiä tietoja. Sillä myös tuetaan lainvalvontayhteistyötä EU:n ja EU-maiden sekä niiden ja Yhdysvaltojen välillä.
  • Se lisää oikeusvarmuutta ja lujittaa niiden henkilöiden oikeuksia, joita tietojen siirtäminen koskee.
  • Sopimus on yksi kolmesta vuoden 2016 tiedonannossa vahvistetusta keskeisestä toimesta luottamuksen palauttamiseksi EU:n ja Yhdysvaltojen väliseen tietojen siirtoon.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Soveltamisala

  • Sopimuksella täydennetään lainvalvontaan liittyvää tietojenvaihtoa koskeviin EU:n/EU-maiden ja Yhdysvaltojen nykyisiin sopimuksiin ja kansalliseen lainsäädäntöön sisältyviä henkilötietojen suojaa koskevia sääntöjä. Siinä vahvistetaan yhteinen tietosuojakehys, jota sovelletaan myös tuleviin henkilötietojen suojaa koskeviin sopimuksiin ja kansallisiin säädöksiin.
  • Sopimus kattaa kaikki henkilötiedot (myös nimet, osoitteet ja rikosrekisteritiedot), joita EU ja Yhdysvallat vaihtavat rikosten, mukaan lukien terrorismi, ennalta estämistä, paljastamista, tutkimista ja rikoksiin liittyviä syytetoimia varten.

Tietosuoja

Sopimuksella suojataan poliisi- ja rikosoikeusviranomaisten keskenään vaihtamat henkilötiedot muun muassa seuraavin tavoin:

  • tietojen käyttöä koskevat selkeät rajoitukset – henkilötietojen käyttö on sallittu ainoastaan rikosten ennalta estämistä, tutkimista, paljastamista ja rikoksiin liittyviä syytetoimia varten;
  • tietojen edelleen siirtämistä koskevat rajoitukset – tietojen edelleen siirtämiselle Yhdysvaltojen tai EU:n ulkopuoliselle maalle tai kansainväliselle organisaatiolle on saatava henkilötietojen alkuperäisen siirron suorittaneen maan toimivaltaisen viranomaisen hyväksyntä;
  • säilyttämisajat – henkilötietoja saa säilyttää vain niin kauan kuin se on tarpeen ja asianmukaista. Säilyttämisajat on julkaistava tai saatettava muulla tavoin yleisön saataville;
  • oikeus pyytää henkilötietoihin pääsyä ja niiden oikaisemista – jokaisella on oikeus tutustua henkilötietoihinsa tietyin edellytyksin ja pyytää virheellisten tietojen oikaisemista;
  • tietoturvaloukkauksista ilmoittaminen – perustetaan menettely sen varmistamiseksi, että toimivaltaiselle viranomaiselle, ja tarvittaessa rekisteröidylle1, ilmoitetaan mahdollisista tietoturvaloukkauksista;
  • oikeudelliset muutoksenhakukeinot ja oikeuksien täytäntöönpanokelpoisuus – EU:n kansalaisille myönnetään täydentävä mahdollisuus oikeudelliseen muutoksenhakuun Yhdysvaltojen tuomioistuimissa, jos Yhdysvaltojen viranomaiset epäävät henkilötietoihin pääsyn tai niiden oikaisemisen tai luovuttavat niitä lainvastaisesti. Lisäksi EU:ssa rekisteröidyt voivat hyödyntää Yhdysvaltojen jo olemassa olevia oikeudellisia muutoksenhakukeinoja.

MISTÄ ALKAEN PÄÄTÖSTÄ JA SOPIMUSTA SOVELLETAAN?

Päätöstä on sovellettu alkaen. EU ja Yhdysvallat allekirjoittivat sopimuksen .

TAUSTAA

Lisätietoja:

* KESKEISET TERMIT

  1. Rekisteröity: henkilö, johon henkilötiedot liittyvät.

ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös (EU) 2016/920, annettu , rikosten ennalta estämiseen, tutkimiseen, paljastamiseen ja rikoksia koskeviin syytetoimiin liittyvien henkilötietojen suojaa koskevan Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta (EUVL L 154, , s. 1–2)

Amerikan yhdysvaltojen ja Euroopan unionin sopimus rikosten ennalta estämiseen, tutkimiseen, paljastamiseen ja rikoksia koskeviin syytetoimiin liittyvien henkilötietojen suojasta

Päivitetty viimeksi

Top