Choose the experimental features you want to try

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Omat varat

EU:n omat varat ovat EU:n talousarvion tärkein tulonlähde. Talousarvion vuosittaiset menot eivät saa ylittää tuloja (toisin sanoen varainhallinta perustuu tasapainoiseen budjettiin).

Omia varoja on neljänlaisia:

  • Perinteiset. Nämä koostuvat ensisijaisesti EU:n tuontitulleista. lähtien maat saavat pitää 25 prosenttia kerätyistä tulleista keräyskustannusten kattamiseksi.
  • Arvonlisäveroon (alv) perustuvat. Kunkin EU-maan yhdenmukaistettuun alv-kantaan sovelletaan 0,3 prosentin verokantaa, joka on enintään 50 prosenttia sen bruttokansantulosta (BKTL), ja tulot siirretään EU:lle.
  • Bruttokansantuloon (BKTL) perustuvat. Kukin EU-maa siirtää EU:lle yhtenäisen prosenttiosuuden bruttokansantulostaan. Prosenttiosuus lasketaan niin, että kokonaistulot vastaavat sovittuja maksuja. Tämä on EU:n suurin tulonlähde.
  • Uusi omien varojen lähde. Uusi EU:n omien varojen lähde on lähtien EU-maiden rahoitusosuus, jonka määrä perustuu kierrättämättömän muovipakkausjätteen määrään.

Ajan mittaan on otettu käyttöön mekanismeja, joilla on korjattu sitä, mitä tietyt maat ovat pitäneet liiallisina maksuosuuksina. Vuodesta 2021 alkaen Tanska, Saksa, Alankomaat, Itävalta ja Ruotsi hyötyvät tällaisista maksuosuuksien korjauksista.

Osana vuosia 2021–2027 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen ja elvytyspaketin hyväksymistä neuvosto hyväksyi joulukuussa 2020 uuden omia varoja koskevan päätöksen (päätös (EU, Euratom) 2020/2053). Sillä nostetaan EU:n jäsenvaltioilta tiettynä vuonna EU:n menojen (EU:n omien varojen enimmäismäärän) rahoittamiseksi pyydettyjen varojen enimmäismäärä 1,20 prosentista 1,40 prosenttiin 27 jäsenvaltion EU:n BKTL:n kokonaismäärästä. Tässä otetaan huomioon Euroopan kehitysrahaston sisällyttäminen EU:n talousarvioon ja vastataan Yhdistyneen kuningaskunnan eroamiseen EU:sta.

Päätöksellä (EU, Euratom) 2020/2053 komissiolle annetaan myös poikkeuksellisesti valtuudet ottaa väliaikaisesti enintään 750 miljardin euron laina (vuoden 2018 hintoina) pääomamarkkinoilta covid-19-kriisin seurauksiin vastaamiseksi. Samalla omien varojen enimmäismäärää korotetaan poikkeuksellisesti ja väliaikaisesti vielä 0,6 prosenttiyksiköllä kaikkien tästä lainanotosta johtuvien EU:n velkojen kattamiseksi, kunnes kaikki lainatut varat on maksettu takaisin.

Jotta päätös tulisi voimaan, kunkin 27 EU-maan on hyväksyttävä se valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

KS. MYÖS:

Top