This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Euroopan unionin (EU) lainsäädännön mukaan palvelu määritellään liiketoimeksi, joka suoritetaan vastineeksi rahasta ja johon ei sovelleta tavaroiden, pääoman ja henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia sääntöjä.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 56 artikla kieltää rajoitukset, jotka koskevat muuhun jäsenvaltioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja unionissa. Joitakin (SEUT-sopimuksen 51, 52 ja 346 artiklassa mainittuja) poikkeuksia lukuun ottamatta palvelun tarjoava henkilö voi väliaikaisesti harjoittaa toimintaansa siinä jäsenvaltiossa, jossa palvelu tarjotaan, samoin edellytyksin kuin kyseisen jäsenvaltion omat kansalaiset.
EU:n palveludirektiivi (direktiivi 2006/123/EY) sisältää säännöt, jotka koskevat suurinta osaa palveluista, lukuun ottamatta rahoituspalveluita, tiettyjä sähköisiä viestintäpalveluja, vuokratyöpalveluja, yksityisiä turvallisuuspalveluja ja rahapelejä. Direktiivi mahdollistaa yritysten perustamisen ja palvelujen tarjoamisen muissa kuin niiden omassa jäsenvaltiossa. Direktiivi velvoittaa jäsenvaltioita poistamaan perusteettomat tai syrjivät vaatimukset, jotka vaikuttavat asiaankuuluvan palvelun perustamiseen tai suorittamiseen kyseisessä maassa. Palvelujen käyttäjien oikeuksien täyttämiseksi jäsenvaltioiden tulee
SEUT-sopimuksen 53 artiklassa määrätään, että Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto antavat direktiivejä tutkintotodistusten ja muiden kussakin jäsenvaltiossa säänneltyjen ammatin harjoittamiseen vaadittavien pätevyysvaatimusten vastavuoroisesta tunnustamisesta.