EU:n veropolitiikka

EU:lla ei ole toimivaltaa periä tai kerätä veroja – nämä valtuudet pysyvät EU:n jäsenvaltioilla. EU:n veropolitiikan tärkein painopiste on yhtenäismarkkinoiden moitteeton toiminta eli sen varmistaminen, etteivät verotukselliset esteet haittaa rajat ylittävää taloudellista toimintaa ja että kilpailu ei vääristy. Sillä pyritään takaamaan, että kansalaiset ja yritykset eivät kohtaa kaksinkertaiseen verotukseen, kilpailun vääristymiseen ja verotussääntöjä koskevan tiedon saamiseen liittyviä vaikeuksia suhteessa muihin jäsenvaltioihin.

EU:n yhdenmukaistamispyrkimykset keskittyvät pääasiassa tavaroista ja palveluista perittäviä veroja (välilliset verot, kuten arvonlisävero (alv) ja energiatuotteista, sähköstä, alkoholista ja valmistetusta tupakasta perittävät valmisteverot) koskevaan lainsäädäntöön pikemminkin kuin tuloista ja voitoista perittäviin veroihin (välittömät verot). Siitä huolimatta on saavutettu edistystä säästöihin liittyvien veropetosten selvittämisen ja verohallintojen välisen keskinäisen avunannon suhteen.

Verotusta koskevat erityissäännöt on määritetty Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 110–113 artiklassa. Verotusta koskevan yhdenmukaistetun lainsäädännön antaminen vaatii kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisen kannatuksen neuvostossa, mikä on jarruttanut yhteisten sääntöjen hyväksymistä. Tästä johtuen 11 jäsenvaltion ryhmä sai äskettäin luvan aloittaa tiiviimmän keskinäisen yhteistyön finanssitransaktioveron alueella, ja sitomattomien lähestymistapojen, kuten suositusten, soveltamista on lisätty koordinaation parantamisen välineenä.