This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 194 artiklassa todetaan, että EU:n jäsenvaltioilla ja EU:lla on jaettu vastuu energiaan liittyvissä asioissa. Jokaisella EU:n jäsenvaltiolla on kuitenkin oikeus määrittää ehdot omien energiaresurssiensa hyödyntämiselle ja oma valintansa eri energialähteiden välillä sekä energiatuotantonsa yleisrakenne.
EU:n energiapolitiikan keskeisimmät tavoitteet:
Joulukuussa 2019 Euroopan komissio esitteli ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelman” – etenemissuunnitelmansa, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa vuoteen 2050 mennessä. Etenemissuunnitelmalla pyritään lisäämään EU:n kestävyyttä ja kilpailukykyä sekä varmistamaan, että siirtyminen on oikeudenmukaista ja osallistavaa.
EU:n sitoumuksiin kuuluu kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen osana kaikkien kehittyneiden maiden ryhmänä tekemiä tarvittavia vähennyksiä. Komission ” Energia-alan etenemissuunnitelmassa 2050 ” käsitellään EU:n vähähiiliseen talouteen siirtymisen tavoitteiden tuomia haasteita sekä turvataan energiansaanti ja kilpailukyky.
KS. MYÖS