Vahingonkorvauskanteet

Vahingonkorvauskanne on yksityishenkilön tai oikeushenkilön (mukaan lukien Euroopan unionin jäsenvaltion) Euroopan unionin (EU) yleisessä tuomioistuimessa nostama suora kanne, jolla pyritään saamaan korvaus vahingoista, joita aiheutuu EU:n toimielinten, elinten tai henkilöstön hallinnollisesta tai lainsäädännöllisestä toiminnasta johtuvien tehtävien suorittamisesta.

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 268 artiklassa todetaan, että Euroopan unionin tuomioistuimen toimivalta on yksinomainen riita-asioissa, joissa on kyse EU:ta vastaan nostetusta vahingonkorvauskanteesta. Toisin sanoen EU:ta vastaan ei voida nostaa kannetta jäsenvaltioiden kansallisissa tuomioistuimissa tai kansainvälisissä tuomioistuimissa.

SEUT-sopimuksen 340 artiklan toisessa ja kolmannessa kohdassa viitataan EU:n vastuuseen julkisten elinten aiheuttamista vahingoista (tai niiden rikkomista oikeuksista), kun kyseessä on EU:ta vastaan nostettu vahingonkorvauskanne. Niissä todetaan, että EU:n on korvattava toimielintensä ja henkilöstönsä tehtäviään suorittaessaan aiheuttama vahinko jäsenvaltioiden lainsäädännön yhteisten yleisten periaatteiden mukaisesti.

Vaikka vahingonkorvauskanteen tarkoituksena on periaatteessa korvata kärsityt vahingot, sillä voidaan myös pyrkiä yksinomaan toteamaan EU:n vastuu väliaikaisen päätöksen avulla (väliaikainen tuomioistuinratkaisu, joka annetaan menettelyn vaiheessa, jolloin vahingon suuruutta ei vielä voida määrittää). Tällainen toimi on itsenäinen oikeussuojakeino erityisesti kumoamiskanteen tai laiminlyöntikanteen suhteen. Näin ollen kumoamiskanteen tutkimatta jättäminen ei johda siihen, että vahingonkorvauskanne jätetään tutkimatta.

Vahingonkorvauskanne on nostettava viiden vuoden kuluessa vahingon tapahtumahetkestä. Vanhentumisaika voidaan keskeyttää jommassakummassa seuraavista tilanteista:

• jos kannekirjelmä jätetään unionin tuomioistuimelle tai virkamiestuomioistuimelle
• jos vahinkoja kärsinyt osapuoli osoittaa toimivaltaiselle toimielimelle vaatimuksen ennen vanhentumisajan päättymistä.

Jälkimmäisessä tapauksessa vaatimus on esitettävä kahden kuukauden kuluessa tai, jos asianomainen toimielin ei anna ratkaisua, laiminlyöntikanteen nostamisesta säädettyjen ehtojen mukaisesti. Kanteen nostaminen kansallisessa tuomioistuimessa ei ole peruste vanhentumisajan keskeyttämiselle.

Kun tuomioistuin päättää kanteen tutkittavaksi ottamisesta, edellytyksenä on yhtäältä se, että vahinko katsotaan toimielimen aiheuttamaksi ja toisaalta se, että toimielin tai sen toimihenkilö on aiheuttanut sen tehtäviään suorittaessaan.

Kun kyse on aineellisista edellytyksistä sopimussuhteen ulkopuolisen EU:n vahingonkorvausvastuun syntymiseksi, kantajan on osoitettava, että kukin seuraavasta kolmesta seikasta toteutuu:

• toimielinten tai niiden henkilöstön lainvastainen toiminta EU:n oikeuden näkökulmasta (kyse on aktiivisesta toiminnasta tai laiminlyönnistä tai toiminnasta pidättäytymisestä)
• tosiasiallisen ja varman vahingon olemassaolo
• syy-yhteys menettelyn ja väitetyn vahingon välillä.