Sanasto

Ohje Vie PDF-tiedostoon Tulosta tämä sivu 

Avoin koordinointimenetelmä

Euroopan unionin (EU) avointa koordinointimenetelmää voidaan kuvata eräänlaisena ˮpehmeänäˮ oikeutena. Se on hallitustenvälistä politiikantekoa, johon ei kuulu sitovia EU:n lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. EU-maiden ei myöskään tarvitse säätää tai muuttaa lakeja.

Avoin koordinointimenetelmä perustettiin työllisyyspolitiikan ja Luxemburgin prosessin yhteyteen. Se on määritelty Lissabonin strategian (2000) toteuttamisen välineeksi. Näihin aikoihin EU:n taloudellinen integraatio edistyi nopeasti, mutta EU-maat olivat haluttomia antamaan lisää valtaa Euroopan unionin toimielimille.

Avoin koordinointimenetelmä muodostaa uuden kehyksen jäsenvaltioiden sellaiselle yhteistyölle, jolla pyritään lähentämään kansallisia politiikkoja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tässä hallitustenvälisessä menetelmässä jäsenvaltiot arvioivat toisiaan (vertaisarviointi), ja komissiolla on ainoastaan valvova tehtävä. Euroopan parlamentti ja yhteisön tuomioistuin jäävät lähes kokonaan avoimen koordinointimenetelmän ulkopuolelle.

Avointa koordinointimenetelmää käytetään jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvilla aloilla, joita ovat työllisyys, sosiaalinen suojelu, koulutus ja ammatillinen koulutus sekä nuoriso.

Sen kulmakiviä ovat:

  • yhdessä nimetyt ja määritellyt tavoitteet (jotka neuvosto hyväksyy)
  • yhdessä määritellyt mittarit (tilastot, indikaattorit, suuntaviivat)
  • vertaileva analyysi (”benchmarking”) eli jäsenvaltioiden suoritusten vertailu ja parhaiden käytäntöjen vaihto (komissio valvoo).