—

Essent Netwerk BV, Essent Netwerk Noord BV:n yleisseuraajana 1.1.2005 alkaen, edustajinaan advocaat P. E. Mazel ja advocaat E. Hamminga,

—

Aluminium Delfzijl BV, edustajinaan advocaat A. J. van den Berg ja advocaat M. Van Leeuwen,

—

Nederlands Elektriciteit Administratiekantoor BV, edustajinaan advocaat J. K. de Pree ja advocaat Y. de Vries,

—

Alankomaiden hallitus, asiamiehinään H. G. Sevenster, P. P. J. van Ginneken ja D. J. M. de Grave,

—

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään R. Lyal ja H. van Vliet,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee EY 25 artiklan, EY 87 artiklan 1 kohdan ja EY 90 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa kantajana on sähköverkonhaltija Essent Netwerk Noord BV (jäljempänä Essent Netwerk) ja vastaajana sähkön ja siirtopalvelujen ostaja Aluminium Delfzijl BV (jäljempänä Aldel) ja joka koskee sähkön siirrosta laskutettua lisätariffia ajanjaksolla 1.8.2000–31.12.2000.

3

Väliintulon ja vakuutta koskevien asioiden yhteydessä oikeudenkäynnissä ovat mukana myös laissa nimetty yhtiö Nederlands Elektriciteit Administratiekantoor BV, aiemmin Samenwerkende ElektriciteitsProduktiebedrijven NV (jäljempänä SEP), Alankomaiden valtio ja Saranne BV -niminen yhtiö, joka on SEP:n tytäryhtiö ja suurjänniteverkonhaltija.

4

Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 19.12.1996 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 96/92/EY (EYVL 1997, L 27, s. 20; jäljempänä direktiivi) luodaan yhteiset säännöt sähkön tuotannolle, siirrolle ja jakelulle.

5

Sen IV, VI ja VII luku koskevat siirtoverkon käyttöä, sähköalan yritysten kirjanpitoa ja verkkoon pääsyn järjestämistä.

6

Direktiivin 24 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot, joissa ennen tämän direktiivin voimaantuloa annettuja sitoumuksia tai toimintaa koskevia takeita ei voida täyttää tämän direktiivin säännösten vuoksi, voivat hakea siirtymäkausijärjestelyitä, jotka komissio voi myöntää niille ottaen huomioon muun muassa asianomaisen verkon koon, verkon yhteenliittymisasteen ja sen sähköteollisuuden rakenteen. Komissio ilmoittaa ennen päätöstään jäsenvaltioille näistä hakemuksista luottamuksellisuutta noudattaen. Päätös julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä.

2.   Siirtymäkausijärjestelyt ovat voimassa rajoitetun ajan, ja ne on sidottava 1 kohdassa tarkoitettujen sitoumusten tai takeiden voimassaoloon. Siirtymäkausijärjestelyihin voi kuulua poikkeuksia tämän direktiivin IV, VI ja VII luvuista. Siirtymäkausijärjestelyitä koskevista hakemuksista on ilmoitettava komissiolle vuoden kuluessa tämän direktiivin voimaantulosta.”

7

Ennen kuin sähköala vapautettiin Alankomaissa, sähköä tuottivat neljä alueellista yritystä.

8

Sähkön tuotannosta, maahantuonnista, siirrosta ja myynnistä 16.11.1989 annetun lain (Elektriciteitswet; Staatsblad 1989, nro 535; jäljempänä EW 1989) 2 §:n nojalla näiden tuotantoyhtiöiden tehtävänä oli yhdessä nimetyn yhtiön (niiden yhteinen tytäryhtiö SEP) kanssa huolehtia siitä, että yleinen sähkönjakelu toteutetaan luotettavasti ja tehokkaasti kustannuksin, jotka ovat mahdollisimmat alhaiset ja yhteiskunnan kannalta perustellut. Tämän tehtävän hoitamiseksi SEP ja sen osakkeenomistajat olivat tehneet vuonna 1986 yhteistyösopimuksen. EW 1989:llä kyseiselle sopimukselle annettiin oikeudellinen perusta ajanjaksolle, joka alkoi kulua vuodesta 1990.

9

SEP hallinnoi kaikkea tuotettua ja maahantuotua sähköä. Kustannukset yhdistettiin SEP:n välityksellä, ja se maksoi ne neljälle tuotantoyritykselle. SEP:n kokonaiskustannusten avulla oli mahdollista määrittää laskutettu sähkön hinta jakelualalla talousasioista vastaavan ministerin vahvistama enimmäismäärä huomioon ottaen.

10

Aikana, jolloin energiamarkkinat olivat suljetut, SEP tai SEP ja tuotantoyritykset olivat yhteistyösopimuksen perusteella toteuttaneet osittain viranomaisten kehotuksesta tiettyjä investointeja, joiden taustalla olivat hankintojen ja toimitusten varmuuteen sekä energialähteiden kestävään käyttöön liittyvät syyt. Kyseisissä investoinneissa oli kyse muun muassa i) sähkön ja kaasun maahantuontia koskevista pitkäaikaisista sopimuksista, jotka SEP oli tehnyt ulkomaalaisten sähkön ja kaasun tuottajien kanssa, ii) sopimuksista, joita tuotantoyhtiöt näyttävät tehneen kaukolämpöhankkeiden yhteydessä, ja iii) Demkolec-nimisen kokeellisen ja ekologisen kivihiilen kaasutuslaitoksen rakentamisesta. Oli odotettavissa, ettei näihin hankkeisiin liittyviä kustannuksia voitaisi periä takaisin vapauttamisen jälkeen. Kyse oli komission käyttämän terminologian mukaan markkinoita vastaamattomista kustannuksista tai ”hukkakustannuksista” (stranded costs).

11

SEP, neljä tuotantoyritystä ja 23 jakeluyritystä tekivät 21.1.1997 sopimuksen (jäljempänä sopimuspöytäkirja), joka koski sähkön toimittamista jakeluyrityksille vuosina 1997–2000.

12

Kyseisessä sopimuspöytäkirjassa todettiin muun muassa, että jakeluyritykset maksavat SEP:lle joka vuosi yhdessä – vuoteen 2000 saakka – 400 miljoonaa Alankomaiden guldenia (NLG) (eli yhteensä 1,6 miljardia NLG), jolla oli tarkoitus kattaa markkinoita vastaamattomat kustannukset.

13

Tämä jakeluyritysten suorittama summa rahoitettiin pieniltä, keskisuurilta ja tavallisilta suurkuluttajilta perittävien sähkömaksujen korotuksella. Erityiset suurkuluttajat osallistuivat markkinoita vastaamattomiin kustannuksiin vain osittain tai eivät lainkaan EW 1989:n 32 §:n perusteella, jossa säädettiin mahdollisuudesta tehdä kyseisten suurkuluttajien kanssa sopimuksia.

14

Direktiivi pantiin Alankomaissa täytäntöön sähkön tuotannon, siirron ja toimituksen sääntelystä 2.7.1998 annetulla lailla (Elektriciteitswet; Staatsblad 1998, nro 427; jäljempänä EW 1998), jolla EW 1989 kumottiin 1.7.1999 lukien. Kyseisen lain mukaan jakeluverkon hallinnointia ja sähkön jakelua koskevat toiminnat erotettiin toisistaan.

15

Sopimuspöytäkirja sai lainsäädännöllisen perustan EW 1998:n uuden 97 §:n 2 momentista (joka lisättiin 1.7.1999 annetulla lailla; Staatsblad 1999, nro 260), jonka mukaan kyseistä sopimuspöytäkirjaa oli noudatettava 1.1.2001 saakka.

16

Lain mukaan kolmesta asiantuntijasta muodostuvan komitean, jonka puheenjohtajana toimi Herkströter (jäljempänä Herkströterin komitea), tehtävänä oli antaa lausunto markkinoita vastaamattomia kustannuksia koskevien korvaavien toimenpiteiden tarpeellisuudesta. Kyseinen komitea toimitti 18.11.1999 lausuntonsa talousasioista vastaavalle ministerille. Se päätteli, että hallituksen olisi myönnettävä korvauksia vain niiden markkinoita vastaamattomien kustannusten osalta, jotka se oli itse aiheuttanut ja joita olivat kaukolämpöhankkeet ja Demkolec-laitos. Tuotantoyritysten olisi katettava muut markkinoita vastaamattomat kustannukset ja etenkin tuontisopimuksiin liittyvät kustannukset Herkströterin komitean ehdottaman jakoperusteen mukaan.

17

Muun muassa markkinoita vastaamattomiin kustannuksiin liittyvää kysymystä sääntelevä sähköntuotantoalaa koskeva siirtymäkausilaki annettiin 21.12.2000 (Overgangswet Elektriciteitsproductiesector; Staatsblad 2000, nro 607; jäljempänä OEPS).

18

Sekä kyseisen lain perusteluissa että sen ensimmäisessä perustelukappaleessa viitataan siihen, että sopimuspöytäkirjasta oli tullut pätemätön sähköntuotannon vapauttamisen vuoksi. Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyistä selityksistä ilmenee tältä osin, että vaikka sopimuspöytäkirjan voimassaoloaika päättyi vasta 1.1.2001, sen täytäntöönpano sellaisena, kuin siitä oli alun perin määrätty, ei ollut enää mahdollista etenkään vuoden 2000 osalta erityisiin suurkuluttajiin sovellettavien uusien sääntöjen vuoksi.

19

OEPS:n 9 §:ssä, joka tuli voimaan 29.12.2000 alkaen ja jota sovelletaan taannehtivasti 1.8.2000 alkaen, kuten mainitun lain 25 §:ssä säädetään, otetaan käyttöön vuotta 2000 koskevien markkinoita vastaamattomien kustannusten rahoittamisjärjestelmä. Siinä säädetään seuraavaa:

”1.   Kunkin asiakkaan, joka ei ole suojeltu asiakas, on sen lisäksi, mitä sen on sopimuksen mukaan suoritettava verkonhaltijalle tämän toiminta-alueella, maksettava verkonhaltijalle 0,0117 NLG/kWh, laskettuna sen sähkön kokonaismäärän perusteella, jonka verkonhaltija on siirtänyt asiakkaan liittymään 1.8.2000 ja 31.12.2000 välisenä aikana.

2.   Kunkin suojellun asiakkaan on sen lisäksi, mitä sen on sopimuksen mukaan suoritettava luvanhaltijalle tämän toiminta-alueella, maksettava luvanhaltijalle 0,0117 NLG/kWh, laskettuna sen sähkön kokonaismäärän perusteella, jonka luvanhaltija on siirtänyt asiakkaan liittymään 1.8.2000 ja 31.12.2000 välisenä aikana.

3.   Jos asiakas on jo maksanut verkonhaltijalle tai luvanhaltijalle vuodelta 2000 tai osalta siitä ennakkoa 1 tai 2 momentissa tarkoitetusta määrästä, verkonhaltijan tai luvanhaltijan on otettava kyseinen ennakko huomioon vuoden 2000 lopullista maksua vahvistettaessa.

4.   Verkonhaltijoiden tai luvanhaltijoiden on suoritettava niiden summien tuotto, jotka asiakkaiden on maksettava 1 tai 2 momentin perusteella, nimetylle yhtiölle 1.7.2001 mennessä.

5.   Nimetyn yhtiön on tehtävä tilitys ministerille 4 momentissa tarkoitetun tuoton määrästä, ja sen on liitettävä tilitykseen siviililain toisen osan 393 §:n 1 momentissa tarkoitetun tilintarkastajan lausunto tilityksen paikkansapitävyydestä. Jos kokonaistuotto on yli 400 miljoonaa NLG, nimetyn yhtiön on suoritettava yli menevä osa ministerille, joka varaa ne 7 §:ssä tarkoitettujen kustannusten kattamiseen.”

20

Sopimuspöytäkirjan voimassaoloaika päättyi 1.1.2001. OEPS:n 2 §:n 1 momentin mukaan neljä tuotantoyritystä olivat tämän jälkeen yhdessä vastuussa OEPS:n 2 §:n 2 momentissa luetelluista markkinoita vastaamattomista kustannuksista.

21

OEPS:n 6–8 §:n mukaan valtion oli tarkoitus rahoittaa markkinoita vastaamattomat kustannukset, jotka liittyivät maalämpöhankkeisiin ja Demkolec-laitokseen 1.1.2001 jälkeisen ajanjakson osalta. Kyseisissä säännöksissä säädettiin seuraavaa:

”6 §

1.   Ministeri vahvistaa kunakin vuonna enintään kymmenen vuoden ajan lisämaksun, joka kaikkien asiakkaiden on maksettava verkonhaltijoita lukuun ottamatta.

2.   Lisämaksu otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön neljän viikon kuluessa tämän pykälän voimaantulopäivästä. Yhdeksänä jäljellä olevana vuonna perittävä lisämaksu vahvistetaan ennen 1 päivää lokakuuta sitä vuotta edeltävänä vuonna, jota uusi tariffi koskee.

3.   Lisämaksu on tietty prosenttiluku siitä kokonaissummasta, joka asiakkaan on maksettava sähkön siirtämisestä sähköliittymään ja järjestelmästä suoritetuista palveluista.

4.   Lisämaksu ei voi olla enempää kuin 10 prosenttia edellä 3 momentissa tarkoitetusta summasta.

5.   Ministeri vahvistaa kyseisen lisämaksun määrän sellaisella ministerin päätöksellä vahvistettujen säännösten mukaan, jossa määrätään kussakin tapauksessa, ettei mitään avustusta myönnetä niiden kustannusten rahoittamiseksi, joiden osalta on myönnetty jokin summa tuen tai verotuksellisen säännön muodossa. Jos ilmenee, että on tarpeen noudattaa – – komission ehdottamaa tulkintaa, ministeri voi muuttaa 3 momentissa tarkoitettua perustaa, jonka mukaan kyseinen lisämaksu on maksettava.

7 §

Lisämaksun tuotolla tuetaan:

8 §

1.   Niiden säännösten mukaisesti, jotka ministerin on annettava, edellä 7 §:ssä tarkoitettu tuki myönnetään seuraaville henkilöille:

2.   Ministeri myöntää avustuksen 1 momentin a kohdassa tarkoitetuille oikeushenkilöille vasta sen jälkeen, kun se on tehnyt niiden kanssa arvion 7 §:n a kohdassa tarkoitetuista kustannuksista, joista niiden on kyseisen vuoden osalta vastattava; asianomaiset oikeushenkilöt ilmoittavat tätä varten tuotetun lämmön kokonaismäärän vuotuisena kokonaismääränä.

3.   Ministeri myöntää avustuksen 1 momentin b kohdassa tarkoitetuille oikeushenkilöille vasta sen jälkeen, kun asianomaiset oikeushenkilöt ovat luovuttaneet tai siirtäneet n.v. Demkolec -yhtiön osakkeet tai Demkolec-nimisen kokeellisen kivihiilen kaasutuslaitoksen ja kun se on tehnyt niiden kanssa arvion kustannuksista, joista niiden on vastattava mainittujen osakkeiden tai laitoksen luovuttamiseen tai siirtoon liittyen.

4.   Tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetussa ministerin päätöksessä määrätään kussakin tapauksessa, ettei mitään avustusta myönnetä niiden kustannusten rahoittamiseksi, joiden osalta on myönnetty jokin summa tuen tai verotuksellisen säännön muodossa.

5.   Jos – – komissio antaa siihen luvan EY 88 artiklan perusteella, edellä 7 §:n alussa tarkoitettua määräaikaa voidaan pidentää ministerin päätöksellä ajanjaksolla, jossa otetaan huomioon 7 §:n a kohdassa tarkoitettujen sopimusten jäljellä oleva voimassaoloaika.”

22

Kuninkaan päätöstä, jossa olisi säädetty näiden pykälien voimaantulosta, ei kuitenkaan milloinkaan tehty. OEPS:n 6 § kumottiin 3.7.2003 annetulla lailla (Staatsblad 2003, nro 316). OEPS:n 7 ja 8 § korvattiin säännöksillä, joissa säädetään kaukolämpöhankkeisiin ja Demkolec-laitokseen liittyvien kustannusten kattamiseen tarkoitettujen avustusten myöntämisestä komission asiassa ”valtiontuki” N 597/1998 25.7.2001 tekemässä päätöksessä (SG(2001) D/290565) hyväksymän mukaisesti.

23

Alankomaiden hallitus ilmoitti 20.2.1998 päivätyllä kirjeellä komissiolle neljälle sähköntuotantoyritykselle maksettavaksi suunnitelluista korvauksista ja pyysi tätä hyväksymään ne direktiivin 24 artiklan mukaisesti.

24

Se toimitti komissiolle 16.10.1998 päivätyllä kirjeellä lisätietoja ja ilmoitti tälle siirtymäkausijärjestelyt ja etenkin tulevan OEPS:n 6–8 §:ää koskevan esityksen direktiivin 24 artiklan ja tarpeen mukaan EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan (josta on muutettuna tullut EY 87 artikla) ja EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan (josta on tullut EY 88 artikla) perusteella.

25

Direktiivin 96/92 24 artiklan mukaista siirtymäkausijärjestelyä koskevasta Alankomaiden hakemuksesta 8.7.1999 tehdyllä päätöksellä 1999/796/EY (EYVL L 319, s. 34) komissio katsoi, että maksujärjestelmä ja suunniteltu korvausten siirto eivät edellyttäneet poikkeusta direktiivin IV, VI tai VII luvusta, eikä niitä voitu näin ollen pitää direktiivin 24 artiklassa tarkoitettuna siirtymäkausijärjestelynä.

26

Päätöksen 1999/796 johdanto-osan 42 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”– – Tietyille sähköntuottajille maksettavat korvaukset, jotka rahoitetaan kuluttajilta perittävin maksuin, eivät näin ollen kuulu suoraan direktiivin soveltamisalaan, vaan niitä on tarkasteltava suhteessa kilpailumääräyksiin ja erityisesti [EY] 87 artiklan 3 kohdan c alakohtaan. – –”

27

”Valtiontuki”-osa johti useisiin yhteydenottoihin, kirjeenvaihtoihin ja asiakirjojen tutkintakertomuksiin edellä mainitun 16.10.1998 tehdyn ilmoituksen ja komission 25.7.2001 tekemän päätöksen välillä.

28

Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan Alankomaiden valtio ei ole virallisesti ilmoittanut komissiolle OEPS:n 9 §:ää, vaan se on 30.8.2000 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut tälle OEPS-lakia, sen 9 § mukaan lukien, koskevan kokonaisesityksen.

29

Alankomaiden hallitus toteaa, että se on toimittanut komissiolle kyseisen lakiesityksen koko tekstin perusteluineen. Kyseisen tekstin sisältävässä kirjeessä tarkasteltiin lukuisia kysymyksiä. Sopimuspöytäkirjan osalta, jonka voimassaoloaika päättyi 31.12.2000, Alankomaiden hallitus oli todennut olevan mahdollista, että sen lainsäädännöllinen perusta eli EW 1998:n 97 § kumottaisiin.

30

Koska komissio oli esittänyt epäilyksiä OEPS-lakiesityksen 6–8 §:n yhteensoveltuvuudesta perustamissopimuksen kanssa, Alankomaiden hallitus päätti omien sanojensa mukaan luopua saattamasta voimaan näitä viimeksi mainittuja pykäliä ja suunnitteli rahoittavansa tietyt markkinoita vastaamattomat kustannukset julkisista varoista.

31

Kyseisen hallituksen mukaan se on 30.8.2000 päivätyssä kirjeessä nimenomaisesti ilmoittanut komissiolle sen seikan, että lisämaksu otetaan käyttöön OEPS-lakiesityksen 9 §:llä. Tämän ilmoituksen sanamuoto oli sen mukaan seuraava:

”Kun [EW] 1998:n perusteella otettiin vuonna 2000 käyttöön uusi tariffirakenne, jonka mukaan tariffit jaetaan jakelutariffeihin ja siirtotariffeihin, lakiesitykseen sisältyi säännös, jonka nojalla verkonhaltijat ja jakeluyritykset voivat tilapäisesti korottaa tariffejaan. Tämän avulla varmistutaan siitä, että sopimuspöytäkirjan osapuolina olevat vanhat jakeluyritykset saattavat myös vuoden 2000 osalta täyttää edelleen kyseiseen sopimukseen perustuvat velvoitteensa. Tämä toimenpide on johdonmukainen seuraus siitä [EW 1998]:n säännöksestä, joka muodosti oikeudellisen perustan sopimuspöytäkirjalle. Tätä kysymystä koskevien tarkempien yksityiskohtien osalta haluaisimme viitata [OEPS]-lakiehdotuksen 9 §:ään ja kyseistä pykälää koskeviin perustelujen osiin.”

32

Komission mukaan Alankomaiden hallitus on 30.8.2000 päivätyllä kirjeellään pyytänyt sitä tutkimaan EY 87 ja EY 88 artiklan kannalta OEPS-lakiesityksen 6–8 §:ää eikä kyseisen lakiesityksen 9 §:ää.

33

Komission 25.7.2001 tekemästä päätöksestä ilmenee, että Alankomaiden viranomaisten ja komission yksiköiden välillä järjestettiin kokous 15.9.2000 ja että vuoden 2000 lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa on käyty kirjeenvaihtoja. Kyseisen päätöksen mukaan Alankomaiden viranomaiset ovat 27.6.2001 päivätyllä kirjeellä vetäneet takaisin ilmoitettujen toimenpiteiden rahoitusmenetelmän.

34

Komissio päätteli 25.7.2001 tekemässään päätöksessä, että ilmoitettu tuki, joka koskee kaukolämpöhankkeisiin ja Demkolec-laitokseen liittyvien kustannusten kattamiseen tarkoitettujen avustusten myöntämistä, kuuluu EY 87 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan ja että toimenpide on yhteensoveltuva hukkakustannuksiin liittyvistä valtiontukien analyysimenetelmistä samoin 25.7.2001 annetun tiedonannon kanssa.

35

Aldel, joka on ”erityinen suurkuluttaja”, teki 19.12.1996 EW 1989:n 32 §:n perusteella sopimuksen, joka koski sähkökapasiteetin käyttöön antamista ja sähköenergian toimittamista sekä ”load managementia”, SEP:n, Elektriciteits-Productiemaatschappij Oost- en Noord- Nederland NV:n (tuotantoyritys) ja Energie Distributiemaatschappij voor Oost- en Noord-Nederlandin (jakeluyritys) kanssa.

36

Essent Netwerk on itsenäinen oikeushenkilö, verkonhaltija ja Essent NV:n, joka on täysin alueellisten ja paikallisten yhteisöjen määräysvallassa, tytäryhtiö. Se siirsi 717413761 kilowattituntia sähköä Aldelin liittymään 1.8.2000 ja 31.12.2000 välisenä aikana.

37

Essent Netwerk vaati OEPS:n 9 §:n perusteella 4.4.2001 päivätyllä laskulla Aldelia maksamaan 9862646,25 NLG (4475473,75 euroa), johon sisältyi arvonlisävero. Essent Netwerkin esittämästä maksukehotuksesta huolimatta Aldel ei maksanut vaadittua summaa.

38

Pääasiassa Essent Netwerk vaatii OEPS:n 9 §:n perusteella sen Aldelilta laskuttamien summien maksamista korotettuna koroilla ja kuluilla. Aldel kieltäytyy maksamasta niitä sillä perusteella, että OEPS:n 9 § on sen mukaan ristiriidassa EY 25, EY 87 ja EY 90 artiklan kanssa. Aldel on esittänyt valtiota kohtaan vakuutta koskevan vaatimuksen. Essent Netwerk on puolestaan esittänyt vakuutta koskevan vaatimuksen Nederlands Elektriciteit Administratiekantoor BV:tä ja Saranne BV:tä kohtaan.

39

Tässä tilanteessa Rechtbank Groningen päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

40

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 29 kohdassa huomauttanut, EY 25 artiklalla, jolla vahvistetaan tulleja ja vaikutukseltaan vastaavia maksuja koskeva kielto, ja EY 90 artiklalla, jolla vahvistetaan syrjiviä sisäisiä maksuja koskeva kielto, tavoitellaan toisiaan täydentävästi kaikkien sellaisten kansallisten verosäännösten kieltämistä, jotka ovat omiaan johtamaan muista jäsenvaltioista tulevien tuotteiden tai muihin jäsenvaltioihin vietävien tuotteiden syrjintään rajoittamalla niiden vapaata liikkuvuutta yhteisössä tavanomaisissa kilpailuolosuhteissa (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-393/04 ja C-41/05, Air Liquide Industries Belgium, tuomio 15.6.2006, Kok. 2006, s. I-5293, 55 kohta ja asia C-221/06, Stadtgemeinde Frohnleiten ja Gemeindebetriebe Frohnleiten, tuomio 8.11.2007, Kok. 2007, s. I-9643, 30 kohta).

41

Vaikutukseltaan vastaava maksu on tavaroille yksipuolisesti asetettu vero tai maksu, jonka perusteena on valtion rajan ylittäminen, jos se ei ole varsinainen tulli; asia on näin riippumatta veron tai maksun määrän vähäisyydestä, nimikkeestä ja kantamistavasta. Vero tai maksu, joka perustuu sellaiseen yleiseen sisäiseen verojärjestelmään, joka kattaa järjestelmällisesti samojen objektiivisten perusteiden mukaisesti tietyn tyyppiset tuotteet riippumatta niiden alkuperästä tai niiden käyttötarkoituksesta, kuuluu sitä vastoin EY 90 artiklan soveltamisalaan (ks. em. yhdistetyt asiat Air Liquide Industries Belgium, tuomion 51 ja 56 kohta).

42

Kotimaisiin ja maahan tuotuihin tuotteisiin samojen perusteiden mukaan kohdistuva vero tai maksu voi kuitenkin olla perustamissopimuksessa kielletty, kun kyseisestä verosta tai maksusta saatavat tulot on tarkoitettu käytettäväksi sellaisen toiminnan rahoittamiseen, josta on hyötyä nimenomaan verotetuille kotimaisille tuotteille. Jos kyseisten tuotteiden saamat edut korvaavat täysimääräisesti niihin kohdistuvan veron tai maksun, kyseisen veron tai maksun vaikutukset ilmenevät ainoastaan maahantuotuihin tuotteisiin nähden, ja vero tai maksu on vaikutukseltaan vastaava maksu. Jos kyseiset edut korvaavat sitä vastoin ainoastaan osittain kotimaisiin tuotteisiin kohdistuvan rasituksen, kysymyksessä oleva vero tai maksu on EY 90 artiklassa tarkoitettu syrjivä maksu, jonka periminen on kiellettyä sen määrän siltä osalta, joka on varattu korvaamiseen, josta kotimaiset tuotteet hyötyvät (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-78/90–C-83/90, Compagnie commerciale de l’Ouest ym., tuomio 11.3.1992, Kok. 1992, s. I-1847, 27 kohta).

43

Pääasiassa lisämaksu peritään siirretystä sähköstä. Tältä osin on huomautettava, että sähkö on tavara perustamissopimuksen määräyksissä tarkoitetulla tavalla (asia C-393/92, Almelo, tuomio 27.4.1994, Kok. 1994, s. I-1477, Kok. Ep. XV, s. I-121, 28 kohta ja asia C-158/94, komissio v. Italia, tuomio 23.10.1997, Kok. 1997, s. I-5789, 17 kohta).

44

Lisäksi on todettava, että koska verotettava tapahtuma on sähkön siirto, yhteisöjen tuomioistuin on jo katsonut, että vero tai maksu, jota ei kanneta tuotteesta sinänsä vaan tuotteeseen liittyvästä välttämättömästä toiminnasta, voi kuulua EY 25 ja EY 90 artiklan soveltamisalaan (ks. vastaavasti em. asia Stadtgemeinde Frohnleiten ja Gemeindebetriebe Frohnleiten, tuomion 43 kohta). On joka tapauksessa korostettava, että lisämaksu lasketaan siirrettyjen kilowattituntien määrän perusteella, eikä siirron pituuden tai jonkin muun välittömästi siirtoon liittyvän perusteen mukaan, ja se kohdistuu näin ollen tuotteeseen sinänsä.

45

Kyseinen siirretystä sähköstä peritty lisämaksu on asetettu OEPS:n 9 §:ssä. Tältä osin ei ole merkitystä sillä, että kyseisellä säännöksellä helpotetaan eri taloudellisten toimijoiden välillä aikaisemmin tehdyn sopimuksen täytäntöönpanoa, koska juuri lain johdosta sähkön kuluttajien on maksettava tämä lisämaksu. Kyse on yksipuolisesti asetetusta maksusta.

46

Samoin EY 25 ja EY 90 artiklaa sovellettaessa ei ole merkitystä sillä, ettei taloudellista rasitetta peri valtio (asia 132/82, komissio v. Belgia, tuomio 17.5.1983, Kok. 1983, s. 1649, 8 kohta). Sillä, että verkonhaltijat perivät lisämaksun, ei näin ollen ole vaikutusta.

47

Näistä seikoista seuraa, että kyseinen maksu on sähkölle – riippumatta siitä, onko se maahantuotua vai kotimaista – objektiivisen perusteen eli siirrettyjen kilowattituntien määrän mukaan asetettu maksu. Sitä, onko kyseinen maksu vaikutukseltaan vastaava maksu tai syrjivä sisäinen maksu, on siis tarkasteltava sen perusteella, mihin maksun tuotto on osoitettu.

48

Essent Netwerk väittää, ettei pääasiaan voida soveltaa EY 25 artiklaa eikä EY 90 artiklaa, koska maksun maksavat kuluttajat. Kyse ei näin ollen voi olla minkäänlaisen kotimaisten sähköntuotantoyritysten vastattavana olevan maksun korvaamisesta.

49

On kuitenkin korostettava, että EY 25 ja EY 90 artiklaa sovellettaessa maksun maksajan asemalla ei ole merkitystä, kunhan vero kohdistuu tavaraan tai tavaraan liittyvään välttämättömään toimintaan. Kuten tämän tuomion 44 kohdassa on esitetty, juuri tämä on kuitenkin tilanne pääasiassa.

50

Maksun tuoton saajien osalta on mahdollista, että kyse on kotimaisista sähköntuotantoyrityksistä. Vaikka näet 400 miljoonan NLG:n suuruinen summa vuoden 2000 osalta oli osoitettu nimetylle viranomaiselle eli SEP:lle markkinoita vastaamattomien kustannusten maksamiseksi, SEP oli kuitenkin mainittujen tuotantoyritysten tytäryhtiö, jota niihin nähden sitoivat eri sopimukset.

51

Kansallisen tuomioistuimen on siis tarkastettava, olivatko tuotantoyritykset velvollisia takaamaan sen, että SEP maksaa nämä markkinoita vastaamattomat kustannukset, vai ovatko ne voineet hyötyä maksusta koituvasta edusta esimerkiksi myyntihinnassa mukana olevan edun tuoton ansiosta myöntämällä osinkoja tai muilla tavoin.

52

Siltä osin kuin on kyse 400 miljoonan NLG:n ylittävästä määrästä, näyttää sitä, että koska sen osoittaminen oli määritetty OEPS:n 7 §:ssä ja koska kyseinen pykälä ei ole tullut voimaan, tätä määrää ei ole käytetty markkinoita vastaamattomien kustannusten maksamiseen, eikä siitä näin ollen ole voinut olla etua kotimaiselle tavaralle. Kansallisen tuomioistuimen on kuitenkin varmistettava, että asia on todella näin.

53

Etenkin SEP:n ja tuotantoyritysten välisiä suhteita koskevien tarkastusten tulosten pohjalta kansallisen tuomioistuimen on mahdollista varmistaa, ettei kotimaisille tuottajille ole suoritettu jotain korvausta, missä tapauksessa maksua on pidettävä EY 90 artiklassa tarkoitettuna sisäisenä maksuna, joka ei ole syrjivä. Jos maksun tuotolla korvataan osittain kotimaiseen tuotteeseen kohdistuva rasitus, kyse on EY 90 artiklassa tarkoitetusta syrjivästä sisäisestä maksusta, kun taas täysimääräisen korvaamisen tapauksessa kyse on EY 25 artiklassa kielletystä vaikutukseltaan vastaavasta maksusta.

54

SEP:n ja Alankomaiden hallituksen mukaan lisämaksun tuotolla ei missään tapauksessa suosita kotimaista sähköntuotantoa, koska sen tarkoituksena on kattaa markkinoita vastaamattomat kustannukset eli menneisyydessä tehdyt investoinnit, eikä sillä ole mitään vaikutusta kotimaisen sähkön hintaan.

55

Tätä väitettä ei voida kuitenkaan hyväksyä. Siltä osin kuin kotimaiset sähköntuotantoyritykset ovat velvollisia kattamaan nämä markkinoita vastaamattomat kustannukset, ne näet muodostavat osan niistä rasitteista, jotka otetaan huomioon määritettäessä sähkön kokonaisomakustannuksia ja tuotantoyritysten niiden määrittämän myyntihinnan perusteella saamaa etua. Tästä seuraa, että veron tai maksun tuoton osoittaminen sellaisten kustannusten – myös menneitä investointeja koskevien – maksamiseen, jotka kansallisten tuotantoyritysten olisi katettava, parantaisi niiden kilpailuasemaa muiden jäsenvaltioiden tuottajien haitaksi.

56

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 24 ja 25 kohdassa perustellusti huomauttanut, siirretystä sähköstä kannettu lisämaksu voidaan todeta EY 25 tai EY 90 artiklan vastaiseksi ainoastaan siltä osin kuin se on peritty maahantuodusta sähköstä. Näin ollen on osoitettava pääasian kaltaiseen oikeudenkäyntiasiaan sovellettavien todistustaakkaa koskevien sääntöjen mukaisesti, missä määrin Aldelin vaatima maksu kohdistuu muista jäsenvaltioista peräisin olevan sähkön siirtoon.

57

Kaikkien näiden seikkojen perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että EY 25 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle lainsäädännölliselle toimenpiteelle, jonka perusteella kotimaisten sähkönostajien on maksettava verkonhaltijalleen lisämaksua jäsenvaltiossa tuotetusta ja maahantuodusta sähköstä, joka on siirretty kyseisille ostajille, kun mainitun verkonhaltijan on suoritettava tämä lisämaksu lainsäädännössä tätä varten nimetylle yhtiölle, joka on neljän kansallisen sähköntuotantoyrityksen yhteinen tytäryhtiö ja aikaisemmin kaikesta tuotetusta ja maahantuodusta sähköstä aiheutuneiden kustannusten hallinnoija, ja kun tämä lisämaksu on osoitettava kokonaisuudessaan sellaisten markkinoita vastaamattomien kustannusten maksamiseen, joista kyseinen yhtiö on henkilökohtaisesti vastuussa, mistä on seurauksena se, että yhtiön saamilla summilla korvataan täysimääräisesti siirretylle kotimaiselle sähkölle aiheutunut rasite.

Näin on myös silloin, kun kotimaisten sähköntuotantoyritysten on vastattava näistä kustannuksista ja kun olemassa olevien sopimusten johdosta jäsenvaltiossa tuotetun sähkön ostohinnan maksamisella, osinkojen maksamisella sellaisille eri kotimaisille sähköntuotantoyrityksille, joiden tytäryhtiö nimetty yhtiö on, tai jollain muulla keinoin, nimetty yhtiö on voinut siirtää edelleen lisämaksun muodostaman edun kokonaisuudessaan kotimaisille sähköntuotantoyrityksille.

EY 90 artiklaa on tulkittava siten, että se on esteenä samalle lainsäädännölliselle toimenpiteelle siinä tilanteessa, jossa siirretystä sähköstä perityn maksun tuotto on osoitettu vain osittain markkinoita vastaamattomien kustannusten maksamiseen eli kun nimetyn yhtiön perimällä summalla korvataan vain osittain siirretylle kotimaiselle sähkölle aiheutunut rasite.

58

Alustavasti on huomautettava, että vero tai maksu, joka peritään samoin edellytyksin kotimaisista tuotteista ja maahantuoduista tuotteista ja josta saadut tulot käytetään pelkästään kotimaisten tuotteiden hyväksi siten, että siitä johtuvilla eduilla korvataan kotimaisiin tuotteisiin kohdistuva rasite, voi sen tuoton käyttötarkoituksen perusteella olla valtiontuki, joka ei sovellu yhteismarkkinoille, jos EY 87 artiklassa asetetut edellytykset täyttyvät (ks. vastaavasti asia C-17/91, Lornoy ym., tuomio 16.12.1992, Kok. 1992, s. I-6523, 32 kohta ja asia C-72/92, Scharbatke, tuomio 27.10.1993, Kok. 1993, s. I-5509, 18 kohta).

59

Syrjivän verotuksen välityksellä toteutettuun toimenpiteeseen, jonka voidaan samanaikaisesti katsoa muodostavan osan EY 87 artiklassa tarkoitettua tukea, sovelletaan kumulatiivisesti EY 25 tai EY 90 artiklan määräyksiä ja valtiontukea koskevia määräyksiä (ks. vastaavasti asia 73/79, komissio v. Italia, tuomio 21.5.1980, Kok. 1980, s. 1533, 9 kohta ja asia 17/81, Pabst & Richarz, tuomio 29.4.1982, Kok. 1982, s. I-1331, 22 kohta).

60

Kun EY 25 ja EY 90 artiklalla pyritään säilyttämään tavaroiden vapaa liikkuvuus sekä kotimaisten ja maahantuotujen tuotteiden välinen kilpailu, EY 87 artiklan tavoitteena on yleisemmin säilyttää yritysten välinen kilpailu kieltämällä kaikki jäsenvaltion myöntämät tuet, jotka täyttävät EY 87 artiklassa asetetut edellytykset.

61

Kyseisen määräyksen mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

62

On tarkastettava, ovatko SEP:lle OEPS:n 9 §:n perusteella siirretyt summat tämän käsitteen mukaisia.

63

On todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimenpiteen luokitteleminen perustamissopimuksen 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi edellyttää, että kaikki kyseisessä määräyksessä tarkoitetut edellytykset täyttyvät (ks. asia C-142/87, Belgia v. komissio, ns. Tubemeuse-tapaus, tuomio 21.3.1990, Kok. 1990, s. I-959, Kok. Ep. X, s. I-387, 25 kohta; asia C-280/00, Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomio 24.7.2003, Kok. 2003, s. I-7747, 74 kohta ja yhdistetyt asiat C-341/06 P ja C-342/06 P, Chronopost ja La Poste v. Ufex ym., tuomio 1.7.2008, Kok. 2008, s. I-4777, 125 kohta).

64

Ensinnäkin kyseessä on oltava valtion toimenpide tai valtion varoilla toteutettu toimenpide. Kyseisen toimenpiteen on toiseksi oltava omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kolmanneksi toimenpiteellä on annettava etua sille, joka on toimenpiteen kohteena. Neljänneksi toimenpiteen on vääristettävä tai uhattava vääristää kilpailua (ks. mm. asia C-451/03, Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomio 30.3.2006, Kok. 2006, s. I-2941, 56 kohta ja em. yhdistetyt asiat Chronopost ja La Poste v. Ufex ym., tuomion 122 kohta).

65

Ensimmäisen edellytyksen osalta on tarkastettava, onko SEP:lle maksettuja summia pidettävä valtion toimenpiteenä tai valtion varoilla toteutettuna toimenpiteenä.

66

OEPS:n 9 §:ssä säädetään siitä, että nimetylle yhtiölle eli SEP:lle myönnetään 400 miljoonan NLG:n suuruinen summa, ja siitä, että perityn maksun ylimenevä osa maksetaan ministerille, jonka on osoitettava saatu summa OEPS:n 7 §:ssä – joka ei kuitenkaan tule voimaan – tarkoitettujen kustannusten eli kaukolämpöön ja Demkolec-kaasuttamislaitokseen liittyvien markkinoita vastaamattomien kustannusten rahoittamiseen. Tältä osin on huomautettava, että kyseisten summien taustalla on valtion sähkönostajille OEPS:n 9 §:n perusteella asettama lisämaksu, jonka osalta tämän tuomion 47 kohdassa on todettu, että kyse on verosta tai maksusta. Kyseiset summat ovat siis peräisin valtion varoista.

67

OEPS:n 9 §:n 1 ja 2 momentin mukaan maksu maksetaan verkonhaltijalle tai luvanhaltijalle, joiden on, kuten OEPS:n 9 §:n 4 momentissa edellytetään, suoritettava maksettavien summien tuotto ennen 1.7.2001 SEP:lle. OEPS:n 9 §:n 5 momentin mukaan SEP pitää itsellään summan, joka ei ylitä 400 miljoonaa NLG:tä, ja se suorittaa yli menevän osan ministerille.

68

Pääasiassa verkonhaltijayhtiö on Essent Netwerk. Kuten kyseisen yhtiön yhteisöjen tuomioistuimen esittämään kysymykseen antamasta vastauksesta ilmenee, kyse on Essent NV:n, jonka osakkaista 74 prosenttia on Alankomaiden maakuntia ja 26 prosenttia kyseisen jäsenvaltion kuntia, sataprosenttisesti omistamasta tytäryhtiöstä. SEP:n osalta, jonka osakepääoma on kokonaan sähköntuotantoyritysten hallussa, on todettava, että kyse oli aikoinaan yrityksestä, jonka tehtävänä oli lain mukaan tuottaa yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvää palvelua.

69

OEPS:n säännöksistä seuraa, että nimetyllä yhtiöllä ei ole mitään mahdollisuutta käyttää maksun tuottoa muihin kuin laissa säädettyihin tarkoituksiin. Sitä valvotaan lisäksi tarkasti tehtävänsä hoitamisessa, koska OEPS:n 9 §:n 5 momentin mukaan sen on annettava tilintarkastajan tarkastettavaksi saatuja ja siirrettyjä summia koskevat laskelmat.

70

Merkitystä ei ole sillä, että samanaikaisesti perityt varat keskitetään nimetylle yhtiölle, että se hallinnoi kerättyjä varoja ja että se saa osan näistä tuloista. Laissa säädettyjen menetelmien ja erityisesti kirjanpitäjän tarkastamien laskelmien perusteella on mahdollista erottaa toisistaan nämä erilaiset roolit ja valvoa varojen käyttöä. Tästä seuraa, että niin kauan kuin kyseinen nimetty yhtiö ei ole ottanut itselleen 400 miljoonan NLG:n suuruista summaa – mistä hetkestä lukien se on sen vapaasti käytettävissä – kyseinen summa on edelleen valtion valvonnassa ja siis kansallisten viranomaisten käytettävissä, mikä riittää siihen, että se voidaan luokitella valtion varoiksi (ks. vastaavasti asia C-482/99, Ranska v. komissio, tuomio 16.5.2002, Kok. 2002, s. I-4397, 37 kohta).

71

OEPS:n 9 §:n tavoitteena on sen mahdollistaminen, että sähköntuotantoyritykset voivat tytäryhtiönsä SEP:n välityksellä periä takaisin niille menneisyydessä aiheutuneet markkinoita vastaamattomat kustannukset. Kyseinen säännös koskee vuoden 2000 kustannuksia, kun taas myöhempien vuosien osalta tietyt kustannukset korvataan avustuksilla, jotka komissio hyväksyy valtiontukina.

72

Nämä eri seikat erottavat pääasiassa kysymyksessä olevan toimenpiteen toimenpiteestä, josta oli kyse asiassa C-345/02, Pearle ym., 15.7.2004 annetussa tuomiossa (Kok. 2004, s. I-7139). Toimialajärjestö keräsi mainitussa asiassa kyseessä olleet varat, jotka käytettiin mainoskampanjaan, sen kampanjasta hyötyviltä jäseniltä maksuina, jotka nimenomaisesti kohdennettiin tuon mainoskampanjan rahoittamiseen (em. asia Pearle ym., tuomion 36 kohta). Kyse ei näin ollen ollut valtion rasitteesta eikä valtion valvonnassa edelleen olevista varoista, toisin kuin on kyse sen SEP:n saaman summan osalta, jonka taustalla on maksu ja jota ei voida osoittaa muuhun kuin laissa säädettyyn tarkoitukseen.

73

Lisäksi vaikka edellä mainitussa asiassa Pearle ym. toimialajärjestö keräsi rahat, mainoskampanjan järjesti kuitenkin yksityinen optikkojen yhdistys, sillä oli puhtaasti kaupallinen tavoite, eikä se ollut millään tavoin osa viranomaisten määrittelemää politiikkaa (em. asia Pearle ym., tuomion 37 ja 38 kohta). Pääasiassa sitä vastoin lainsäätäjä on päättänyt siitä, että 400 miljoonan NLG:n suuruinen summa annetaan nimetylle yhtiölle.

74

Kyseinen toimenpide eroaa samoin toimenpiteestä, josta oli kyse asiassa C-379/98, PreussenElektra, 13.3.2001 annetussa tuomiossa (Kok. 2001, s. I-2099), jonka 59 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että yksityisille sähkönjakeluyrityksille asetettuun velvoitteeseen ostaa kiinteillä vähimmäishinnoilla uusiutuvista energialähteistä tuotettua sähköä ei liity valtion varojen suoraa tai välillistä siirtämistä tällaista sähköä tuottaville yrityksille. Viimeksi mainitussa tapauksessa valtio ei ollut valtuuttanut yrityksiä hoitamaan valtion varoja, vaan niitä sitoi velvollisuus tehdä ostot omilla varoillaan.

75

Kaikista näistä seikoista seuraa, että SEP:lle maksettuja summia on pidettävä valtion varoilla toteutettuna toimenpiteenä.

76

Siltä osin kuin on kyse toisesta edellytyksestä eli siitä, voiko toimenpide vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, on huomautettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan ei ole olemassa tiettyä rajaa tai prosenttilukua, jonka alittavan toimenpiteen osalta voitaisiin katsoa, että sillä ei ole vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuen suhteellisen vähäinen merkitys tai tukea saavan yrityksen suhteellisen vaatimaton koko ei nimittäin lähtökohtaisesti sulje pois sitä mahdollisuutta, että se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan (ks. em. Tubemeuse-tapaus, tuomion 43 kohta ja em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 81 kohta).

77

Tältä osin on todettava, että SEP ja kansalliset sähköntuotantoyritykset kilpailevat muiden jäsenvaltioiden sähköntuottajien kanssa. Lisäksi kun otetaan huomioon sähkömarkkinoiden vapauttaminen ja siitä seurannut kova kilpailu, jo tämän seikan perusteella voidaan todeta, että tuki on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

78

Kolmannen ja neljännen edellytyksen osalta laista, sen perusteluista ja yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyistä selityksistä ilmenee, että SEP:n saaman 400 miljoonan NGL:n suuruisen summan tarkoituksena oli, että SEP voi maksaa vuotta 2000 koskevat markkinoita vastaamattomat kustannukset ilman, että näiden kustannusten luonnetta tai alkuperää olisi arvioitu. Vuoden 2001 ja sitä seuraavien vuosien osalta Herkströterin komitea on sitä vastoin katsonut, että tietyt kaukolämpöhankkeiden ja Demkolec-laitoksen kaltaiset kustannukset ovat Alankomaiden valtion aiheuttamia, ja ne oli suunniteltu korvattavaksi kyseisen valtion myöntämin avustuksin.

79

Tältä osin on huomautettava, että valtiontukina pidetään sellaisia toimenpiteitä, jotka muodossa tai toisessa ovat omiaan suosimaan yrityksiä suoraan tai välillisesti tai joita on pidettävä sellaisena taloudellisena etuna, jota edunsaajayritys ei olisi saanut tavanomaisten markkinoilla sovellettavien ehtojen mukaan (ks. em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 84 kohta; yhdistetyt asiat C-34/01–C-38/01, Enirisorse, tuomio 27.11.2003, Kok. 2003, s. I-14243, 30 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 59 kohta).

80

Sitä vastoin siltä osin kuin valtion toimenpidettä on pidettävä korvauksena, joka on vastike edunsaajayritysten suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, siten, että kyseiset yritykset eivät todellisuudessa saa taloudellista etua ja että kyseinen toimenpide ei näin ollen aseta kyseisiä yrityksiä edullisempaan kilpailutilanteeseen suhteessa niiden kilpailijayrityksiin, tällaiseen toimenpiteeseen ei sovelleta EY 87 artiklan 1 kohtaa (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 87 kohta; em. yhdistetyt asiat Enirisorse, tuomion 31 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 60 kohta).

81

Jotta tällainen korvaus voisi tietyssä konkreettisessa tapauksessa välttyä luokittelulta valtiontueksi, mitä ei pääasiassa sitä paitsi ole väitetty, tiettyjen edellytysten on kuitenkin täytyttävä (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 88 kohta; em. yhdistetyt asiat Enirisorse, tuomion 31 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 61 kohta).

82

Ensinnäkin tällaisen korvauksen saajana olevan yrityksen tehtäväksi on tosiasiassa annettava julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen, ja nämä velvoitteet on määriteltävä selvästi (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 89 kohta; em. yhdistetyt asiat Enirisorse, tuomion 32 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 62 kohta).

83

Toiseksi ne parametrit, joiden perusteella korvaus lasketaan, on etukäteen vahvistettava objektiivisesti ja läpinäkyvästi, jotta vältettäisiin sellaisen taloudellisen edun sisältyminen korvaukseen, joka olisi omiaan suosimaan edunsaajayritystä suhteessa sen kilpailijayrityksiin (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 90 kohta; em. yhdistetyt asiat Enirisorse, tuomion 35 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 64 kohta).

84

Kolmanneksi korvaus ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen, jotta voidaan kattaa kaikki ne kustannukset tai osa niistä kustannuksista, joita julkisen palvelun velvoitteiden täyttäminen aiheuttaa, kun otetaan huomioon kyseisestä toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 92 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 66 kohta).

85

Neljänneksi korvaus olisi määritettävä tarkastelemalla sellaisia kustannuksia, joita hyvin johdetulle ja asetettujen julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisen kannalta riittävillä resursseilla varustetulle keskivertoyritykselle aiheutuisi kyseisten velvoitteiden täyttämisestä, kun otetaan huomioon toiminnasta saadut tulot ja kyseisten velvoitteiden täyttämisestä saatava kohtuullinen voitto (em. asia Altmark Trans ja Regierungspräsidium Magdeburg, tuomion 93 kohta ja em. asia Servizi Ausiliari Dottori Commercialisti, tuomion 67 kohta).

86

Näiden arviointiperusteiden avulla, joita voidaan soveltuvin osin käyttää sen arvioimiseksi, ovatko valtion aiheuttamien markkinoita vastaamattomien kustannusten korvaukset tukea, kansallisen tuomioistuimen on tarkastettava, voidaanko, tai missä määrin, 400 miljoonan NLG:n suuruista summaa pitää korvauksena, joka on vastike nimetyn yhtiön suorittamista sellaisista palveluista, jotka johtuvat julkisen palvelun velvoitteiden täyttämisestä, vai oliko kyseinen summa käytettävä muunluonteisten markkinoita vastaamattomien kustannusten maksamiseen, missä tapauksessa kyse on EY 87 artiklassa tarkoitetun tuen käsitteen mukaisesta taloudellisesta edusta.

87

Siltä osin kuin kyseisellä toimenpiteellä annetaan etu SEP:lle ja/tai sähköntuotantoyrityksille, tällaisella edulla suositaan sähköntuotannon alaa, ja se on näin ollen valikoiva.

88

Kaikista näistä seikoista seuraa, että SEP:lle maksettuja summia on siltä osin kuin ne merkitsevät taloudellista etua pidettävä 400 miljoonan NLG:n suuruiseen summaan saakka EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”valtiontukena”.

89

Siirrettyä sähköä koskevan maksun osalta on huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan verot tai veronluonteiset maksut eivät kuulu perustamissopimuksen valtiontukia koskevien määräysten soveltamisalaan lukuun ottamatta tilannetta, jossa veroilla tai maksuilla rahoitetaan tukitoimenpide siten, että ne ovat erottamaton osa kyseistä toimenpidettä (asia C-174/02, Streekgewest, tuomio 13.1.2005, Kok. 2005, s. I-85, 25 kohta ja yhdistetyt asiat C-266/04–C 270/04, C-276/04 ja C-321/04–C-325/04, Distribution Casino France ym., tuomio 27.10.2005, Kok. 2005, s. I-9481, 34 kohta).

90

Jotta maksun voidaan katsoa olevan erottamaton osa tukitoimenpidettä, maksun ja tuen välillä on ehdottomasti oltava sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä säädetty varojen osoittamista koskeva sellainen sitova yhteys, jonka mukaisesti maksun tuotto osoitetaan väistämättä tuen rahoittamiseen ja sillä vaikutetaan suoraan tuen suuruuteen (ks. em. asia Streekgewest, tuomion 26 kohta ja em. yhdistetyt asiat Distribution Casino France ym., tuomion 40 kohta).

91

On ilmeistä, että jollei tämän tuomion 86 kohdassa tarkoitetusta tarkastuksesta muuta johdu, juuri tästä on kyse pääasiassa SEP:lle annetun 400 miljoonan NLG:n suuruisen summan osalta.

92

EY 88 artiklan 3 kohdan mukaan komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös.

93

Silloin, kun veron ja tuen välillä on varojen osoittamista koskeva sitova yhteys, tukitoimenpiteestä ilmoittamisen tulee koskea myös tuen rahoitustapaa (yhdistetyt asiat C-261/01 ja C-262/01, van Calster ym., tuomio 21.10.2003, Kok. 2003, s. I-12249, 51 kohta ja em. asia Streekgewest, tuomion 26 kohta).

94

Alankomaiden hallitus ja komissio ovat eri mieltä siitä, onko EY 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu ilmoitus tehty. On kiistatonta, että Alankomaiden hallitus toimitti 30.8.2000 päivätyllä kirjeellä komissiolle OEPS-lakiesityksen kyseistä lakia koskevine perusteluineen. Komissio korostaa kuitenkin sitä, että kyseisessä kirjeessä sitä pyydettiin tutkimaan EY 87 ja EY 88 artiklan kannalta OEPS:n 6–8 §:ää koskevia esityksiä muttei 9 §:ää koskevaa esitystä.

95

Tältä osin ja ilman, että on tarvetta tutkia sitä, oliko 30.8.2000 päivätty kirje OEPS:n 9 §:n osalta riittävän tarkka, jotta sitä voidaan pitää EY 88 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuna ilmoituksena, riittää, kun todetaan – kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 121–123 kohdassa tehnyt – että kyseinen 9 § tuli voimaan 29.12.2000 eli ennen 30.8.2000 ilmoitetuista toimenpiteistä 25.7.2001 tehtyä päätöstä. Tästä seuraa, että velvollisuutta olla toteuttamatta ilmoitettua suunnitelmaa ennen komission päätöstä ei ole noudatettu.

96

Näistä seikoista seuraa, että EY 87 artiklaa on tulkittava siten, että nimetylle yhtiölle OEPS:n 9 §:n perusteella maksetut summat ovat kyseisessä perustamissopimuksen määräyksessä tarkoitettua valtiontukea siltä osin kuin ne merkitsevät taloudellista etua eivätkä korvausta, joka on vastike nimetyn yhtiön suorittamista palveluista julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseksi.

97

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: