Kohti yhdennettyä merivalvontaa

Euroopan komissio esittää pääperiaatteet yhdennetyn merivalvonnan luomiseksi. Nämä pääperiaatteet auttavat jäsenvaltioita luomaan merialueen yhteisen tietojenvaihtoympäristön eri käyttäjäyhteisöjen välille. Niitä ovat muun muassa meriturvallisuudesta ja turvatoimista, kalastuksen valvonnasta, merien pilaantumisen torjunnasta, meriympäristöstä, tullista, rajavalvonnasta, lainvalvonnasta ja puolustuksesta vastaavat jäsenvaltioiden viranomaiset.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto, annettu 15 päivänä lokakuuta 2009, ”Merivalvonnan yhdentäminen: EU:n merialalle yhteinen tietojenvaihtoympäristö” [KOM(2009) 538 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Eri alojen viranomaiset käsittelevät suurimman osan meriasioita koskevista tiedoista Euroopan unionissa. Näiden viranomaisten tehtävänä on seurata ja valvoa merellä tapahtuvaa toimintaa niiden vastuulle kuuluvalla alalla, eikä niiden välttämättä tarvitse ilmoittaa toimistaan muiden alojen viranomaisille. Tämä on huono asia, sillä tietojenvaihto auttaisi tehostamaan merivalvontatoimia ja lisäämään niiden tuloksellisuutta.

Tietojenvaihto ja merivalvontajärjestelmien yhteentoimivuus ovat kuitenkin teknisesti, juridisesti ja myös turvallisuuden kannalta hieman ongelmallisia. Tässä tiedonannossa komissio yksilöi ongelmat ja esittää niihin ratkaisuja.

Merivalvonnan yhdentämistä haittaavat esteet

Yhteisen tietojenvaihtoympäristön luomista haittaavat pääasiassa seuraavat esteet:

Ratkaisuja merivalvonnan yhtenäistämiseksi

Yhteistä tietojenvaihtoympäristöä luotaessa on noudatettava neljää pääperiaatetta, jotka ovat seuraavat:

Näiden neljän pääperiaatteen tarkoituksena on käynnistää EU:ssa ja jäsenvaltioissa pohdinta, johon olisi saatava mukaan kaikki käyttäjäyhteisöt. Niitä voidaan tarkistaa kolmen hankkeen tulosten perusteella. Hankkeiden tarkoituksena on arvioida eri jäsenvaltioista olevien käyttäjien ja käyttäjäyhteisöjen tietojenvaihtovalmiuksia.

Taustaa

Tämä tiedonanto on jatkoa aiemmalle tiedonannolle ”Euroopan unionin yhdennetty meripolitiikka”, jossa Euroopan komissio sitoutuu ”[ryhtymään] toimiin paremmin yhteentoimivan valvontajärjestelmän luomiseksi kokoamalla yhteen valvonta- ja jäljitysjärjestelmät, joita nykyisin käytetään meriturvallisuuden ylläpitämisessä, meriympäristön suojelussa sekä kalastuksen valvonnassa, ulkorajojen vartioinnissa ja muissa lainvalvontatoimissa”.

Viimeisin päivitys 08.04.2010