Mikroluottojen kehittäminen

Mikroluottojen avulla voidaan edistää taloudellista kasvua ja työllisyyttä Euroopan unionissa Lissabonin strategian mukaisesti. Ne antavat mikroyrityksille ja itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi haluaville henkilöille, jotka eivät saa tavanomaisia pankkilainoja, mahdollisuuden saada rahoitusta hankkeelleen. Euroopan unioni esittää aloitteen, joka jakautuu neljään osioon ja jonka tarkoituksena on edistää mikroluottojärjestelmän kehittämistä Euroopassa.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle, annettu 13 päivänä marraskuuta 2007, "Mikroluottojen kehittämistä kasvun ja työllisyyden tukemiseksi koskeva eurooppalainen aloite" [KOM(2007) 708 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Euroopassa alle 25 000 euron suuruiset mikroluotot on tarkoitettu mikroyrityksille (joissa on alle kymmenen työntekijää) ja heikossa asemassa oleville henkilöille (kuten työttömille tai työvoiman ulkopuolella oleville, toimeentulotuen saajille ja maahanmuuttajille), jotka haluavat ryhtyä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi mutta joilla ei ole mahdollisuutta saada tavanomaisia pankkilainoja.

Mikroluottojen avulla voidaan kannustaa työttömiä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi ja tarjota rahoitusmahdollisuuksia henkilöille, joiden hankkeisiin pankit eivät myönnä rahoitusta tarjottujen vakuuksien riittämättömyyden vuoksi. Mikroluotoilla voi siksi olla tärkeä merkitys kasvua ja työllisyyttä koskevan Lissabonin strategian toteutettamisessa.

Vaikka mikroluottojen käyttö on viime vuosina lisääntynyt Euroopan unionin jäsenvaltioissa, paljon on vielä tehtävä, jotta se saadaan kehitettyä täyteen potentiaaliinsa.

Siksi EU ehdottaa aloitetta, jolla pyritään kehittämään mikroluottomarkkinoita. Aloite jakautuu neljään osioon:

Ensimmäinen osio: oikeudellisen ja institutionaalisen toimintaympäristön parantaminen jäsenvaltioissa

Jäsenvaltioiden institutionaalinen kehys ei aina mahdollista mikroluototuksen kehittämistä. Tämä johtuu siitä, että mikroluotoista ei ole erikseen säädetty kansallisessa eikä yhteisön lainsäädännössä. Komissio kannustaa jäsenvaltioita ryhtymään tarvittaviin toimiin mikroluoton kehitykselle suotuisamman oikeudellisen, institutionaalisen ja kaupallisen toimintaympäristön luomiseksi. Tässä yhteydessä komissio ehdottaa, että jäsenvaltiot

Toinen osio: mielipideilmaston muokkaaminen edelleen suotuisammaksi yrittäjyydelle

Komissio pyrkii edistämään Euroopan siirtymistä kohti osaamiseen, palveluihin ja uuteen teknologiaan perustuvaa taloutta ja muokkaamaan mielipideilmastoa edelleen suotuisammaksi yrittäjyydelle ehdottamalla, että jäsenvaltiot

Kolmas osio: hyvien toimintatapojen levittäminen

Mikrorahoituslaitoksia koskevien hyvien toimintatapojen levittäminen on mikroluottoja edistävän hankkeen keskeinen osa. Komissio ehdottaakin, että perustetaan uusi keskusyksikkö, joka tarjoaa teknistä tukea ja neuvontaa muiden kuin pankkialaan kuuluvien mikrorahoituslaitosten kehittämiseen jäsenvaltioissa. Uuden keskusyksikön tehtävänä olisi

Neljäs osio: taloudellisen lisäpääoman järjestäminen uusille ja pankkialan ulkopuolella toimiville mikrorahoituslaitoksille

Komissio ehdottaa, että Euroopan investointirahaston JEREMIE-osastoon perustetaan tukirakenne, jonka tarkoituksena on antaa teknistä tukea ja rahoitusta lupaaville pankkialan ulkopuolella toimiville mikrorahoituslaitoksille. Mikrorahastojen tarkoituksena olisi auttaa mikroluottolaitoksia tulemaan taloudellisesti itsenäisiksi edistää mikroluottojen käyttöä EU:ssa ja koko alan kehitystä.

Taustaa

Tämän aloitteen tarkoituksena on edistää mikroluottojen kestävää kehitystä EU:n alueella. Aloite on yhdenmukainen Lissabonin kasvu- ja työllisyysstrategian sekä sellaisen Euroopan unionin politiikan kanssa, jolla edistetään yrittäjyyttä ja taloudellista aloitteellisuutta, joustavaa turvaa ja heikossa asemassa olevien sosiaalista osallisuutta sekä uudistetaan luottamukseen perustuvia sosiaalisia siteitä.

MUUT AIHEESEEN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle, annettu 27 päivänä kesäkuuta 2007, "Päämääränä yhteiset joustoturvaperiaatteet: Uusia ja parempia työpaikkoja jouston ja turvan avulla" [COM(2007) 359 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 29 kesäkuuta 2006,"Yhteisön Lissabon-ohjelman täytäntöönpano: Pk-yritysten kasvun rahoittaminen – enemmän eurooppalaista lisäarvoa" [COM(2006) 349 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä].

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/48/CE, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta (uudelleenlaadittu teksti) [EUVL L 177, 30.6.2006].

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/49/CE (es de en fr), annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä (uudelleenlaadittu teksti) [EUVL L 177, 30.6.2006].

Viimeisin päivitys 04.04.2008