Pienyrityksiä koskeva eurooppalainen peruskirja

Euroopan unioni on tunnustanut pienyritysten tärkeän aseman antamalla Pienyrityksiä koskevan eurooppalaisen peruskirjan, jonka yleisten asioiden neuvosto hyväksyi Lissabonissa 13. kesäkuuta 2000 ja Eurooppa-neuvosto Feirassa 19. ja 20. kesäkuuta samana vuonna. Peruskirjassa suositetaan, että hallitukset kohdentavat strategiset toimensa kahteen toimintalinjaan, jotka ovat pienyritysten toimintaympäristön kannalta erityisen tärkeitä.

ASIAKIRJA

Santa Maria da Feirassa 19. ja 20. kesäkuuta 2000 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan päätelmien liite III.

TIIVISTELMÄ

Pienyritykset ovat keskeisen tärkeitä innovaatioiden ja työpaikkojen luojia Euroopassa. Pienen kokonsa vuoksi ne reagoivat herkimmin liiketoiminnan ja toimintaympäristön muutoksiin. Tämän vuoksi valtioiden tai hallitusten päämiehet ja Euroopan komissio korostivat Feirassa (Portugalissa) 19. ja 20. kesäkuuta 2000 pidetyn Eurooppa-neuvoston kokouksessa tarvetta helpottaa pienyritysten kehitystä.

Valtioiden tai hallitusten päämiehet ja Euroopan komissio ovat tietoisia siitä, että pienyritykset ovat aktiivisia varsinkin uusien palvelujen tarjoajina ja työpaikkojen luojina sekä yhteiskunnallisen ja alueellisen kehityksen edistäjinä. Lisäksi korostettiin yrittäjyyden tärkeää merkitystä ja sitä, että kaikesta epäonnistumisesta ei saa rangaista. Myös tiedon, sitoutumisen ja joustavuuden arvot uuden aikakauden taloudessa tunnustettiin.

Yrittäjyyden lujittamiseksi ja pienyritysten toimintaympäristön parantamiseksi valtioiden tai hallitusten päämiehet ja Euroopan komissio ovat päättäneet toimia noudattaen seuraavia kymmentä toimintalinjaa:

Jotta yrittäjyyttä voidaan vaalia jo nuoresta pitäen, liiketoimintaa koskevaa opetusta on annettava erityisesti keskiasteella sekä korkeakouluissa ja yliopistoissa, nuorten yrittäjyyttä on kannustettava ja pienyrityksille on kehitettävä koulutusohjelmia.

Rekisteröintiaika ja -kustannukset vähenevät käytettäessä online-tekniikkaa.

Kansallisilla konkurssilaeilla ja uusilla säännöksillä on oltava vähemmän kielteisiä vaikutuksia pienyrityksiin. Hallinnollisten asiakirjojen käyttöä on yksinkertaistettava ja pienyritykset on vapautettava tietyistä sääntöjen mukaisista velvoitteista.

Koulutuslaitosten on vastattava pienyritysten tarpeisiin ja huolehdittava elinikäisestä koulutuksesta ja konsulttipalveluista.

Viranomaisten on kehitettävä online-palveluja yhteyksissään yrityksiin.

Jäsenvaltioiden ja Euroopan komission on jatkettava yhtenäismarkkinoiden toteuttamista, jotta yritykset saisivat niistä mahdollisimman paljon hyötyä. Samanaikaisesti eurooppalaisia ja kansallisia kilpailusääntöjä on sovellettava tehokkaasti.

Verotusjärjestelmien on kannustettava yrityksiä. Rahoituksen saatavuutta (riskipääoma, rakennerahastot) on parannettava.

Sellaisia toimia on tehostettava, joilla edistetään uuden teknologian kehittämistä, yhteisöpatentin käyttöönottoa ja kaupallisiin sovelluksiin suunnattuihin tutkimusohjelmiin osallistumista. Yritysten ja koulutuslaitosten sekä tutkimuskeskusten yhteistyötä on tuettava.

Yrityksiä on kannustettava soveltamaan parhaita toimintatapoja. Yritysten tukipalveluja on kehitettävä.

On tutkittava, miten parhaiten ajetaan pienyritysten etuja jäsenvaltioissa ja EU:n tasolla. Yhteisön ja jäsenvaltioiden politiikan alat on sovitettava paremmin yhteen ja kehitystä on arvioitava, jotta pienyritysten toimintaa voidaan tehostaa. Joka kevät julkaistaan peruskirjan täytäntöönpanoa koskeva vuosittainen kertomus.

Täytäntöönpano aloitettiin EU:n jäsenvaltioissa keväällä 2000. Unioniin liittymässä olevat maat ja ehdokasmaat ovat osallistuneet prosessiin keväästä 2002. Sen jälkeen, kun liittymässä olevat ja ehdokasmaat hyväksyivät peruskirjan Mariborissa (Sloveniassa) 23. huhtikuuta 2002, prosessi pantiin käyntiin myös muilla maantieteellisillä alueilla. Länsi-Balkanin maat, Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Kroatia, entisen Jugoslavian tasavalta Makedonia, Serbia ja Montenegro hyväksyivät peruskirjan Thessalonikissa (Kreikassa) kesäkuussa 2003. Vuonna 2004 kyseiset maat aloittivat peruskirjan täytäntöönpanon ensimmäisen vaiheen, ja samana vuonna joukkoon liittyi myös Moldavia.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Yrityksiä koskeva Euro-Välimeri-peruskirja (EN)(FR)

Algeria, Egypti, Israel, Jordania, Libanon, Marokko, palestiinalaishallinto, Syyria ja Tunisia hyväksyivät 4. lokakuuta 2004 yrityksiä koskevan Euro-Välimeri -peruskirjan teollisuusministerien Euro-Välimeri -konferenssissa Casertassa.

Peruskirjan päätarkoituksena on valmistella Euromed-vapaakauppa-alueen muodostamista, lujittaa Euroopan ja Välimeren alueen kumppanuuksia ja saada aikaan suotuisa toimintaympäristö alueen yrityksille. Se perustuu paljolti pienyrityksiä koskevaan eurooppalaiseen peruskirjaan.

See also

Viimeisin päivitys 31.07.2007