Kalastuskapasiteetin ja pyyntiponnistuksen indikaattorit

Tämän tiedonannon tarkoituksena on avata keskustelu parhaista keinoista kalastuskapasiteetin ja pyyntiponnistuksen määrittämiseksi yhteisessä kalastuspolitiikassa (YKP). Pyyntikapasiteetti mitataan nykyisin aluksen vetoisuuden ja konetehon perusteella, kun taas aluksen pyyntiponnistuksella tarkoitetaan aluksen kapasiteetin ja kalastustoiminnan tuloa. Kalastustoiminta puolestaan määritellään merellä vietettyjen päivien mukaan. Komissio selvittää vaihtoehtoisia indikaattoreita, esimerkiksi pyydystyyppiä ja -kokoa, ja ehdottaa toimintasuunnitelmaa tämän lähestymistavan kehittämiseksi.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 5 päivänä helmikuuta 2007, kalastuskapasiteetin ja pyyntiponnistuksen indikaattoreiden parantamisesta yhteisessä kalastuspolitiikassa [KOM(2007) 39 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Komissio avaa keskustelun kalastuskapasiteetin * ja pyyntiponnistuksen * määrittämiseen parhaiten soveltuvista keinoista. Nämä tekniset kysymykset ovat ensiarvoisen tärkeitä yhteisessä kalastuspolitiikassa (YKP).

YKP:tä uudistettaessa otettiin käyttöön järjestelmä Euroopan unionin kalastuskapasiteetin supistamiseksi, jotta kapasiteetti vastaisi paremmin käytettävissä olevia kalavaroja. YKP sisältää myös toimia, joilla pyritään tasapainottamaan pyyntiponnistus ja käytettävissä olevat kalavarat.

Kalavarojen säilyttämiksi on käytettävä yhteisiä indikaattoreita, jotta voidaan määrittää yhteensä 88 000 aluksen kalastuslaivaston kalastuskapasiteetti ja pyyntiponnistus.

Kalastuskapasiteetti

Kalastuskapasiteetin määrittämisessä käytetään pääasiassa kahdenlaisia indikaattoreita:

YKP:ssä kalastuskapasiteetti on tähän mennessä laskettu aluksen ominaisuuksien perusteella. Nykyisin käytössä olevat indikaattorit ovat aluksen vetoisuus, joka kertoo sen sisätilavuuden, ja sen koneteho.

On olemassa myös muita aluksen ominaisuuksiin perustuvia kalastuskapasiteetin indikaattoreita (esimerkiksi kalaruumien tilavuus, pakastuskapasiteetti ja, troolarien tapauksessa, paaluvetovoima), mutta niillä ei ole lisäarvoa kahteen perusindikaattoriin verrattuna.

Aluksen vetoisuuden ja konetehon ohella pyydyksen ominaisuuksia voidaan pitää vaihtoehtoisina kalastuskapasiteetin indikaattoreina. Pyrittäessä määrittämään kalastuskapasiteettia pyydysten perusteella on aiheellista luokitella pyydykset kahteen ryhmään. Ensimmäisen ryhmän pyydykset ovat koko ajan kiinni aluksessa. Tällaisia ovat mm. seuraavat pyydykset:

Toisen ryhmän pyydykset eivät ole kiinni aluksessa. Ryhmään kuuluvat esimerkiksi:

Rajoitukset ja varjopuolet

Komissio on tyytyväinen yhteiseen vetoisuuden määritelmään, jonka mukaisesti mitataan kaikki yhteisön kalastusalukset kaikissa jäsenvaltioissa. Sen avulla on päästy eroon aikaisemmasta epäyhtenäisyydestä.

Sen sijaan se katsoo, että nykyisessä alusten konetehon mittaus- ja varmennusjärjestelmässä on puutteita. Koneen teho voidaan varmentaa paljon sen enimmäistehoa alhaisemmaksi, ja asiaa on erittäin vaikea valvoa.

Kalastusalukset käyttävät myös sivukoneita, joiden tehon kasvattaminen on mahdollistanut suurempien verkkojen käyttämisen ja entistä syvemmillä vesillä kalastamisen. Komissio haluaakin sisällyttää sivukoneiden tehon kalastuskapasiteetin määritelmään.

Pyyntiponnistus

Pyyntiponnistuksella tarkoitetaan aluksen kalastuskapasiteetin ja kalastustoiminnan tuloa, ja kalastustoiminta puolestaan lasketaan sen ajan perusteella, jonka alus on viettänyt tarkasti määritellyllä alueella.

Komissio toteaa, että sopivampi indikaattori kalastustoiminnalle olisi kalastukseen tosiasiassa käytetty aika (vedessäoloaika), jolloin pyydys on pyyntivalmiudessa vedessä. On tosin vaikea valvoa asianmukaisesti niiden pyydysten vedessäoloaikaa, jotka eivät ole kiinni aluksessa (verkot, merrat…).

Komissio tuo esiin kalastuspäiväkirjan oleellisen merkityksen kalastustoiminnan valvomisen kannalta. Alusten satelliittiseurantajärjestelmän (VMS) ja sähköiseen kalastuspäiväkirjaan siirtymisen ansiosta toimintaa voidaan seurata tarkasti.

Toimintasuunnitelma

Koska aluksen ominaisuuksiin perustuvat indikaattorit ovat puutteellisia, komissio ehdottaa seuraavia toimia:

Pyydysten ominaisuuksiin perustuvien indikaattorien suhteen komissio ryhtyy seuraaviin toimiin:

Keskeiset termit

Viimeisin päivitys 18.10.2011