Valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten vastavuoroinen tunnustaminen

Tällä puitepäätöksellä pyritään laajentamaan oikeuden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltaminen muiden kuin vapausrangaistusten täytäntöönpanoon.

SÄÄDÖS

Neuvoston puitepäätös 2008/947/YOS, tehty 27 päivänä marraskuuta 2008, vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta tuomioihin ja valvontapäätöksiin valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten valvomiseksi

TIIVISTELMÄ

Tällä puitepäätöksellä pyritään laajentamaan oikeuden päätösten vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltaminen muiden kuin vapausrangaistusten täytäntöönpanoon.

PUITEPÄÄTÖKSEN TARKOITUS

Puitepäätöksessä vahvistetaan säännöt, joita jokaisen EU-maan on noudatettava toisten EU-maiden antamien tuomioiden tunnustamisessa sekä valvontatoimenpiteiden (jotka mahdollistavat ennenaikaisen vapauttamisen) ja vaihtoehtoisten seuraamusten (joissa määrätään vaihtoehtoja vankeudelle) valvonnassa. Sillä pyritään

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Valvontatoimenpiteet ja vaihtoehtoiset seuraamukset

Puitepäätöksessä luetellaan toimia, joita jokaisen EU-maan on kyettävä valvomaan (kuten esimerkiksi velvollisuus raportoida täytäntöönpanoviranomaiselle, korjata aiheutetut vahingot, olla menemättä tiettyihin paikkoihin, välttää yhteyksiä ihmisiin tai esineisiin ja suorittaa yhdyskuntapalvelu).

Menettelyt, määräajat ja kieltäytymisperusteet

Tuomion antaneen maan toimivaltainen viranomainen lähettää tuomion ja todistuksen suoraan täytäntöönpanevan maan vastaaville viranomaisille.

Täytäntöönpanevan maan on päätettävä 60 päivän kuluessa tuomion tai valvontatoimenpiteen sekä todistuksen vastaanottamisesta, tuomion tai valvontatoimenpiteen tunnustamisesta ja sen täytäntöönpanon valvontavastuun ottamisesta. Puitepäätöksessä luetellaan joitakin syitä, joiden perusteella maa voi kieltäytyä tunnustamasta tuomiota.

Valvontatoimenpiteiden ja vaihtoehtoisten seuraamusten valvonta ja soveltaminen tapahtuvat täytäntöönpanomaan lakien mukaisesti.

Täytäntöönpanomaan toimivaltainen viranomainen

Vuonna 2014 julkaistussa kertomuksessa komissio kehotti niitä EU-maita, jotka eivät ole jo ryhtyneet tarvittaviin toimiin tämän puitepäätöksen täytäntöönpanemiseksi, ryhtymään niihin nopeasti.

PUITEPÄÄTÖKSEN SOVELTAMINEN

Puitepäätös oli määrä panna täytäntöön viimeistään 6. joulukuuta 2011.

TAUSTAA

Joka vuosi kymmeniä tuhansia EU:n kansalaisia syytetään väitetyistä rikoksista tai tuomitaan toisessa EU-maassa. Tuomioiden vastavuoroinen tunnustaminen on rikosasioissa tehtävän oikeudellisen yhteistyön kulmakivi EU:ssa.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Puitepäätös 2008/947/YOS

16.12.2008

6.12.2011

EUVL L 337, 16.12.2008, s. 102-122

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Puitepäätös 2009/299/YOS

28.3.2009

28.3.2011

EUVL L 81, 27.3.2009, s. 24-36

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle sellaisten rikostuomioiden vastavuoroisesta tunnustamisesta, joissa määrätään vapausrangaistus tai vapaudenmenetyksen käsittävä toimenpide, valvontatoimenpide ja vaihtoehtoisia seuraamuksia taikka valvontatoimia vaihtoehtona tutkintavankeudelle, tehtyjen puitepäätösten 2008/909/YOS, 2008/947/YOS ja 2009/829/YOS täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa (COM(2014) 57 final, 5.2.2014 - ei julkaistu EUVL:ssä).

Viimeisin päivitys: 03.03.2015