Erityisohjelma: terrorismin ehkäisy, torjuntavalmius ja seurausten hallinta (2007–2013)

Euroopan unioni (EU) perustaa turvallisuutta ja vapauksien suojelua koskevan yleisen puiteohjelman yhteydessä vuosina 2007–2013 toteutettavan erityisohjelman, jonka tarkoituksena on tukea terrori-iskujen ja muiden turvallisuusriskien ehkäisyyn, torjuntavalmiuteen ja seurausten hallintaan liittyviä hankkeita.

SÄÄDÖS

Neuvoston päätös 2007/124/EY, tehty 12 päivänä helmikuuta 2007, terrorismin ja muiden turvallisuuteen liittyvien riskien ennaltaehkäisyä, torjuntavalmiutta ja niiden seurausten hallintaa koskevan erityisohjelman perustamisesta kaudelle 2007–2013 osana turvallisuutta ja vapauksien suojelua koskevaa yleisohjelmaa.

TIIVISTELMÄ

Erityisohjelman tavoitteena on tukea jäsenvaltioiden pyrkimyksiä terrori-iskujen ehkäisemiseksi, niihin varautumiseksi sekä kansalaisten ja elintärkeiden infrastruktuurien suojelemiseksi. Sen on tarkoitus edistää terrorismilta ja muilta turvallisuusriskeiltä suojautumista.

Ennaltaehkäisy ja torjuntavalmius

Ohjelman tarkoituksena on

Seurausten hallinta

Ohjelmassa pyritään erityisesti edistämään asiantuntemuksen ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa kriisinhallinnasta vastaavien toimijoiden välillä sekä järjestämään yhteisiä harjoituksia toimivaltaisten viranomaisten toiminnan koordinoimiseksi.

Tukikelpoiset hankkeet ja toimet

Ohjelmasta voidaan rahoittaa avustuksin tai julkisina hankintoina

Tukikelpoisia toimia ovat muun muassa operatiivista yhteistyötä ja koordinointia lisäävät toimet, analyysi-, auditointi- ja tarkastustoimet, tiedonvaihto, koulutus ja asiantuntijavaihto sekä tiedotus- ja valistuskampanjat.

Jos jokin yhteisö haluaa osallistua terrorismin ehkäisyä, torjuntavalmiutta ja seurausten hallintaa koskevaan ohjelmaan, sen on oltava oikeushenkilö ja sijoittautunut johonkin jäsenvaltioon. Voittoa tavoittelevat järjestöt voivat saada avustuksia vain, jos ne tekevät yhteistyötä julkisyhteisöjen tai voittoa tavoittelemattomien järjestöjen kanssa.

Taustaa

Terrorismia koskeva erityisohjelma kuuluu rikollisuutta koskevan erityisohjelman tavoin turvallisuutta ja vapauksien suojelua koskevaan puiteohjelmaan, jonka rahoitus on 745 miljoonaa euroa vuosina 2007–2013.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös 2007/124/EY

24.2.2007

-

EUVL L 58, 24.2.2007

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, annettu 16 päivänä kesäkuuta 2011, Turvallisuutta ja vapauksien suojelua koskevan puiteohjelman (2007–2013) väliarviointi [KOM(2011) 318 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä]. Tiedonannossa arvioidaan terrorismin ja muiden turvallisuusriskien ehkäisyä, torjuntavalmiutta ja seurausten hallintaa koskevan ohjelman toteuttamista vuosina 2007–2009. Arvioinnista käy ilmi, että ohjelmasta tuetuilla hankkeilla on yleisesti ottaen saavutettu halutut tulokset: niillä on kehitetty uusia välineitä ja menetelmiä, tiedotettu hyvistä toimintatavoista ja lisätty tietämystä erityiskysymyksistä. Valtaosa hankkeista koskee riskien ennaltaehkäisyä ja torjuntavalmiutta, ja niiden kohderyhmänä ovat lainvalvontaviranomaiset. Hankkeista 48 prosenttia koskee Italiaa ja Espanjaa. Komissio korostaa kuitenkin, että ohjelman toteuttamisessa on ilmennyt erinäisiä ongelmia ja että määrärahoja on jäänyt käyttämättä. Se ehdottaa, että ohjelmaa jatketaan vuoteen 2013 ja että avustusten hyväksymismenettelyä ja arviointiprosessia parannetaan.

Komission tiedonanto elintärkeiden infrastruktuurien suojaamista koskevasta EU:n ohjelmasta [KOM(2006) 786 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille turvallisuutta ja vapauksien suojelua koskevan puiteohjelman perustamisesta vuosiksi 2007–2013 [KOM(2005) 124 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 05.09.2011