EU:n sopimusoikeus

Euroopan komission tiedonannon tavoitteena on laajentaa keskustelua Euroopan sopimusoikeudesta ja ottaa siihen mukaan Euroopan parlamentti, neuvosto ja muut sidosryhmät, kuten yritykset, oikeusalan toimijat, tiedemaailman edustajat ja kuluttajajärjestöt.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille Euroopan sopimusoikeudesta, annettu 11. heinäkuuta 2001 [KOM(2001) 398 lopullinen, EYVL C 255, 13.9.2001].

TIIVISTELMÄ

Sopimusoikeuden tiettyjen osa-alueitten lähentyminen Euroopan yhteisön tasolla koskee yhä useampia kysymyksiä. Yhteisön lainsäätäjä on noudattanut valikoivaa lähestymistapaa ja antanut erillisiä sopimuksia tai markkinointia koskevia suuntaviivoja silloin, kun on ollut tarvetta yhdenmukaistamiseen.

Euroopan komissio haluaa kerätä tietoja siitä, tarvitaanko sopimusoikeuden alalla kattavampia ja johdonmukaisempia yhteisön toimia. Yhteisön toimia tarvittaisiin erityisesti silloin, kun tapauskohtaisella toimintamallilla ei pystyttäisi ratkaisemaan kaikkia esiin tulevia ongelmia.

Komissio pyrkii selvittämään, millaisia ongelmia sopimusoikeuden kansalliset erot voivat aiheuttaa. Tiedonannossa kysytään erityisesti, voivatko valtioiden rajat ylittävien sopimusten tekemiseen, tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät ongelmat haitata sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa. Lisäksi komissio haluaisi tietää, vähentävätkö vai lisäävätkö kansallisten sopimusoikeuksien erot valtioiden rajat ylittävän toiminnan kustannuksia.

Tiedonannolla pyritään myös selvittämään, voiko nykyinen alakohtainen tapa yhdenmukaistaa sopimusoikeutta aiheuttaa epäjohdonmukaisuuksia yhteisön tasolla tai kansallisella tasolla toimeenpanotoimien soveltamisessa.

Jos konkreettisia ongelmia tulee esiin, komissio haluaisi saada yksityiseltä sektorilta ja kansalaisyhteiskunnalta näkemyksiä siitä, millaisia niiden ratkaisujen pitäisi olla tai millaisia ne voisivat olla. Helpottaakseen mahdollisten ratkaisujen muotoilemista komissio luettelee tiedonannossa joitakin ratkaisumalleja. Kuka tahansa voi kuitenkin ehdottaa muitakin ratkaisumalleja.

Ratkaisuvaihtoehtoja:

Jos parhaaksi katsottu ratkaisu on johdonmukaisen ja kattavan säädöksen antaminen, komissio pyytää huomioimaan monia muuttujia. Tässä mielessä pitäisi keskustella seuraavista asioista:

Komission tiedonanto toimii ainoastaan keskustelun avaajana.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Kertomukset viitekehyksen edistymisestä:

Komission 25. heinäkuuta 2007 antama kertomus: Toinen yhteisen viitekehyksen edistymistä käsittelevä kertomus [KOM(2007) 447 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

Euroopan komissio antaa kertomuksessa ajantasaista tietoa Euroopan sopimusoikeuden alalla vuodesta 2005 tehdyn työn edistymisestä. Vuonna 2006 työryhmissä keskityttiin kuluttajasopimuslainsäädäntöön, ja niissä käsiteltiin muun muassa kulutustavaroiden kauppaa sekä käsitteitä "kuluttaja" ja "elinkeinonharjoittaja". Tutkijoiden päätelmien ja työryhmissä käytyjen keskustelujen pohjalta on laadittu Vihreä kirja kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistamisesta. Euroopan komissio antoi sen 7. helmikuuta 2007.

Komission 23. syyskuuta 2005 antama kertomus: Ensimmäinen edistymistä käsittelevä vuosikertomus Euroopan sopimusoikeudesta ja yhteisön säännöstön tarkistamisesta [KOM(2005) 456 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä]. Tässä kertomuksessa esitetään yhteenveto Euroopan sopimusoikeutta koskevan aloitteen ja yhteisön säännöstön tarkistamisen edistymisestä sen jälkeen, kun komissio antoi vuonna 2004 tiedonannon näistä aiheista, sekä luonnostellaan keskeisiä toimintalinjoja.

Euroopan komission tiedonannot:

Komission 11. lokakuuta 2004 antama tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: Euroopan sopimusoikeus ja yhteisön säännöstön tarkistaminen: jatkotoimet [KOM(2004) 651 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä]. Komissio esittelee tiedonannossa, kuinka yhteisiä puitteita aiotaan kehittää kuluttajansuojasäännöstön johdonmukaisuuden parantamiseksi, ja kuvailee toimia, joita on suunniteltu EU:n laajuisten vakiosopimusehtojen edistämiseksi.

Komission 12. helmikuuta 2003 antama tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle - Euroopan sopimusoikeuden yhtenäistäminen - toimintasuunnitelma [KOM(2003) 68 lopullinen, EUVL C 63, 15.3.2003].

See also

Viimeisin päivitys 27.10.2011