Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus (Rooman sopimus)

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Yleissopimus 80/934/ETY sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980

YLEISSOPIMUKSEN TARKOITUS

Yleissopimus vahvistaa sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevat yhdenmukaiset säännöt EU:ssa.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus avattiin allekirjoitettavaksi Roomassa 19. kesäkuuta 1980 Euroopan yhteisön (ETY, nykyinen EU) silloiselle yhdeksälle jäsenvaltiolle. Se tuli voimaan 1. huhtikuuta 1991. Sen jälkeen kaikki ETY:n uudet jäsenet ovat allekirjoittaneet sen. Itävallan, Suomen ja Ruotsin allekirjoitettua yleissopimuksen pöytäkirja konsolidoitiin ja julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä vuonna 1998. Uusi konsolidoitu versio julkaistiin Euroopan unionin virallisessa lehdessä vuonna 2005 sen jälkeen, kun 10 uutta jäsenmaata allekirjoitti yleissopimuksen.

Yleissopimus korvattiin Tanskaa lukuun ottamatta kaikissa muissa EU-maissa 17 päivänä kesäkuuta 2008 annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 593/2008 sovellettavan kansallisen lain määrittämisestä (Rooma I -asetus). Rooman yleissopimus on edelleen voimassa Tanskassa. Sitä sovelletaan edelleen sopimusvelvoitteisiin, jotka on tehty ennen Rooma I -asetuksen soveltamisen alkamista.

Yleissopimusta sovelletaan sopimusvelvoitteisiin silloin, kun sopimuksella on liittymä useampaan kuin yhteen valtioon – silloinkin, kun määrätty laki on muun kuin sopimusvaltion laki – lukuun ottamatta:

Sopimuksen allekirjoittajaosapuolet voivat valita lain, jota sovelletaan koko sopimukseen tai osaan siitä. He voivat valita myös toimivaltaisen tuomioistuimen riitatapauksissa. Yhteisellä päätöksellä he voivat halutessaan vaihtaa sopimukseen sovellettavaa lakia (tahdonvapauden periaate).

Jos osapuolet eivät ole valinneet nimenomaista sovellettavaa lakia, sopimukseen sovelletaan sen maan lakia, johon se liittyy läheisimmin, esimerkiksi suorituksen saajan asuinpaikan tai keskushallinnon, suorituksen toimittajan päätoimipaikan tai muun toimipaikan mukaisesti.

Kuitenkin

Tavaroiden tai palvelujen toimittamiseen henkilölle sovelletaan heikomman osapuolen suojaamista koskevan periaatteen mukaan kuluttajien oikeuksien suojaamista koskevia erityismääräyksiä. Sopimuksissa sovelletaan sen maan lakia, jossa kuluttajan asuinpaikka on, paitsi jos osapuolet päättävät toisin. Missään tapauksessa valittu laki ei saa asettaa kuluttajaa epäedulliseen asemaan, niin että hän menettäisi asuinmaansa hänelle takaaman suojan, jos laki on hänelle siellä suotuisampi. Näitä sääntöjä ei sovelleta kuljetussopimuksiin eikä palveluiden suorittamista koskeviin sopimuksiin muussa kuin siinä maassa, jossa kuluttajan asuinpaikka on.

Työsopimuksiin sovelletaan

Jos pääosapuolet päättävät valita toisen lain sovellettavaksi sopimukseen, valintaa ei saa tehdä työntekijän suojelun kustannuksella.

MISTÄ ALKAEN YLEISSOPIMUSTA SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 1. tammikuuta 1991 alkaen.

ASIAKIRJAT

Yleissopimus 80/934/ETY Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu allekirjoitettavaksi Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980 (EYVL L 266, 9.10.1980, s. 1–19)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 593/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) (EUVL L 177, 4.7.2008, s. 6–16)

Asetukseen (EY) N:o 593/2008 tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskeva yleissopimus (Konsolidoitu versio) – Vuoden 1980 yleissopimuksen tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskeva ensimmäinen pöytäkirja (Konsolidoitu versio) – Toinen pöytäkirja, jolla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle annetaan toimivalta vuoden 1980 yleissopimuksen tulkintaan (Konsolidoitu versio) (EUVL C 334, 30.12.2005, s. 1–27)

Yleissopimus Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä Roomassa 19 päivänä kesäkuuta vuonna 1980 allekirjoittamista varten avattuun sopimusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevaan yleissopimukseen sekä sen tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa koskeviin ensimmäiseen ja toiseen pöytäkirjaan (97/C 15/02) (EYVL C 15, 15.1.1997, s. 10–16)

Yleissopimus 92/529/ETY Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä Roomassa 19 päivänä kesäkuuta 1980 allekirjoittamista varten avattuun yleissopimukseen sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (EYVL L 333, 18.11.1992, s. 1–26)

Viimeisin päivitys: 10.09.2018