Euroopan pakolaisrahasto

Unioni perustaa Euroopan pakolaisrahaston. Sillä yhdistetään yhteen oikeusvälineeseen toimenpiteet, jotka koskevat turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden sopeuttamista, vastaanottamista ja vapaaehtoista kotiinpaluuta myös joukoittaisen maahantulon tilanteissa. Rahasto perustettiin viiden vuoden ajaksi (2000-2004), ja uusittiin kaudelle 2005-2010.

SÄÄDÖS

Neuvoston päätös 2000/596/EY, tehty 28 päivänä syyskuuta 2000, Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta.

TIIVISTELMÄ

Komissio on rahoittanut pakolaisille ja kotiseudultaan siirtymään joutuneille henkilöille suunnattuja pilottihankkeita vuodesta 1997 lähtien. Hankkeista saatujen kokemusten kannustamana unioni perusti Euroopan pakolaisrahaston, johon yhdistettiin sekä pakolaisten kotouttamistoimia että ne pakolaisten vastaanottoa ja vapaaehtoista paluuta edistävät toimet, joihin liittyvä yhteinen toiminta hyväksyttiin 26. huhtikuuta 1999. Neuvosto ryhtyi Amsterdamin sopimuksen nojalla toteuttamaan monivuotista hanketta pakolaisten ja siirtymään joutuneiden henkilöiden tukemiseksi vastaten näin Tampereella vuonna 1999 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston pyyntöön vararahaston muodostamisesta hätätilanteita varten.

Taloudellinen tasapaino

Euroopan pakolaisrahaston perustaminen on ensimmäinen askel kohti yhteistä turvapaikkajärjestelmää. Rahasto perustetaan viiden vuoden ajaksi (2000-2004), ja varojen uudelleenjako takaa rasitusten tasaisen jakautumisen (es de en fr) jäsenvaltioiden kesken. On tärkeää vähentää jäsenvaltioissa sovellettavien vastaanottojärjestelyjen eroja, joiden takia pakolaisista aiheutuvat taloudelliset rasitukset eivät jakaudu tasapuolisesti jäsenvaltioiden kesken: pakolaisasemaa hakevat henkilöt hakeutuvat yleensä sellaiseen jäsenvaltioon, joka näyttää heistä tarjoavan parhaat olosuhteet, tai vaihtavat jäsenvaltiosta toiseen, mikä kasvattaa entisestään niiden kustannuksia. Yhteisön tuella halutaan myös kannustaa jäsenvaltioita parantamaan vastaanottojärjestelyjään ja perustamaan tehokkaat ja tasapuoliset turvapaikkamenettelyt. Lisäksi sillä pyritään helpottamaan nykyisten järjestelyjen mukauttamista jäsenvaltioissa, joiden kohdalla esiintyy suuria vaihteluja sekä pakolaisten määrän että luonteen osalta.

Pakolaisrahastosta tuettavat toimet

Rahaston kohderyhminä ovat henkilöt, joille on myönnetty pakolaisasema tai jotka saavat muuta kansainvälistä suojelua, kotiseudultaan siirtymään joutuneet henkilöt, jotka saavat tilapäistä suojelua sekä toimien luonteen mukaan henkilöt, jotka hakevat tällaista asemaa tai suojelua.

Rahasto tukee jäsenvaltioiden toimia, jotka koskevat

Rahaston viideksi toimintavuodeksi myönnetty rahoitusohje on 216 miljoonaa euroa. Enintään 5 prosenttia rahaston vuosibudjetista voidaan käyttää innovatiivisten tai rajat ylittävien toimien rahoittamiseen (tutkimukset, pilottihankkeet, kokemusten vaihto, toimien arviointi jne.).

Neuvoston yksimielisellä päätöksellä komission ehdotuksesta ja tilapäistä suojelua koskevassa direktiivissä säädettyjen edellytysten mukaisesti rahaston varoja voidaan käyttää jäsenvaltioiden avustamiseksi tilanteissa, joissa valtion alueelle saapuu äkillisesti suuri määrä pakolaisia tai siirtymään joutuneita henkilöitä (majoitus, ruoka, vaatetus, lääkinnällinen apu, hallinto- ja kuljetuskustannukset).

Toimien täytäntöönpano

Jäsenvaltiot vastaavat rahastosta tukea saavien toimien täytäntöönpanosta ja koordinoinnista kansallisella tasolla. Kukin jäsenvaltio lähettää komissiolle vuosittain rahoitushakemuksen. Komissio tekee yhteisrahoituspäätökset tarkastettuaan jäsenvaltioiden hakemukset. Jäsenvaltiot huolehtivat hankkeiden hallinnoinnista ja valitsevat hankkeet ennalta määritettyjen perusteiden mukaisesti (tarpeet, kustannustehokkuus, hakijayhteisön kokemus ja asiantuntemus, eri toimien keskinäinen täydentävyys).

Jäsenvaltioiden hajautetusti toteuttamiin hankkeisiin on liityttävä riittävät takeet yksityiskohtaisten sääntöjen, toteutuksen laadun, tulosten ja niiden arvioinnin sekä moitteettoman varainhoidon ja sen valvonnan osalta. Jäsenvaltioilla on ensisijainen vastuu varainhoidon valvonnasta sekä väärinkäytösten oikaisemisesta ja rikkomusten ehkäisemisestä. Komissio varmistaa, että jäsenvaltioilla on moitteettomasti toimivat hallinnointi- ja valvontajärjestelmät. Komissio voi tehdä tarkastuksia paikalla ja joissakin tapauksissa keskeyttää maksut jäsenvaltiolle tai tehdä tarvittaessa rahoitusoikaisuja (maksujen vähentäminen, rahaston tuen peruuttaminen kokonaan tai osittain).

Hätätoimenpiteet tilanteissa, joissa jäsenvaltioiden alueelle saapuu äkillisesti suuri määrä pakolaisia

Jos jäsenvaltioiden alueelle saapuu äkillisesti suuri määrä pakolaisia, rahaston käytettävissä olevat varat jaetaan jäsenvaltioon saapuneiden henkilöiden lukumäärän perusteella.

Muita toimia varten kukin jäsenvaltio saa pakolaisrahaston vuotuisista määrärahoista kiinteän summan (jota vähennetään asteittain 500 000 eurosta vuonna 2000 noin 100 000 euroon vuonna 2004). Loput käytettävissä olevista varoista jaetaan jäsenvaltioiden kesken käyttäen vertailulukuina Euroopan yhteisöjen tilastotoimiston kolmen edeltävän vuoden ajalta vahvistamia lukuja: 65 prosenttia määrärahoista jaetaan suhteutettuna kansainvälistä suojelua hakeneiden henkilöiden määrään ja 35 prosenttia määrärahoista suhteutettuna niiden henkilöiden määrään, joille on myönnetty pakolaisasema tai jotka saavat tilapäistä suojelua.

Rahastosta myönnetty rahoitustuki saa olla enintään 50 prosenttia toimen kokonaiskustannuksista (75 prosenttia koheesiorahastosta tukea saavien jäsenvaltioiden osalta). Hätätoimenpiteisiin sovelletaan eri sääntöjä: rahoitustukea voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden ajan, ja tuki saa olla enintään 80 prosenttia toimenpiteen kustannuksista. Käytettävissä olevat varat jaetaan jäsenvaltioiden kesken turvaa hakeneiden henkilöiden lukumäärän perusteella.

Seuranta ja organisatoriset toimet

Hankkeiden seurantaa ja arviointia varten kukin jäsenvaltio toimittaa komissiolle vuosittain kirjanpitoasiakirjat ja yhteenvedon, joka perustuu asiasta vastaavien viranomaisten laatimiin yksityiskohtaisiin kertomuksiin toimien toteuttamisesta. Komissio teettää lisäksi riippumattoman arvioinnin toimien toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista. Komissio esittää Euroopan parlamentille ja neuvostolle välikertomuksen viimeistään 31. joulukuuta 2002 ja loppukertomuksen viimeistään 1. kesäkuuta 2005.

Komissiota avustaa jäsenvaltioiden edustajista koostuva neuvoa-antava komitea, jonka puheenjohtajana toimii komission edustaja.

Varainhoitovuosina 2000 ja 2001 jäsenvaltioille myönnettävien summien määrityksessä, rahoitushakemusten hyväksymisprosessissa ja tukikelpoisuusperusteissa sovelletaan siirtymäsäännöksiä.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Päätös 2000/596/EY [hyväksyminen: kuulemismenettely CNS/2004/0032]

28.9.2000

-

EYVL L 252, 6.10.2000

ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös, tehty 2 päivänä joulukuuta 2004, Euroopan pakolaisrahaston perustamisesta kaudelle 2005-2010 [EUVL L 381, 28.12.2004].

Päätöksellä perustetaan Euroopan pakolaisrahasto kaudelle 1.1.2005-31.12.2010. Rahaston avulla tuetaan jäsenvaltioita pakolaisten ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden henkilöiden vastaanottamisessa myöntämällä yhteisrahoitusta toimiin, jotka liittyvät vastaanotto-olosuhteisiin, turvapaikkamenettelyihin, sellaisten henkilöitten kotouttamiseen, joiden oleskelu jäsenvaltiossa on pysyvää ja vakiintunutta sekä sellaisten henkilöiden vapaaehtoiseen paluuseen, jotka eivät ole saaneet uutta kansalaisuutta eivätkä poistuneet jäsenvaltion alueelta. Toimet toteutetaan jäsenvaltioissa kahden monivuotisen ohjelmakauden perusteella (2005-2007 ja 2008-2010). Kaudella 1.1.2005-31.12.2006 rahoitus on 114 miljoonaa euroa.

Komission päätös 2002/307/EY, tehty 18. joulukuuta 2001, neuvoston päätöksen 2000/596/EY yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä Euroopan pakolaisrahastosta yhteisrahoitettujen toimien hallinnointi- ja valvontajärjestelmien sekä rahoitusoikaisujen osalta [EYVL L 106, 23.4.2002].

Komission päätös 2001/275/EY, tehty 20 päivänä maaliskuuta 2001, neuvoston päätöksen 2000/596/EY yksityiskohtaisista soveltamissäännöistä menojen tukikelpoisuuden ja Euroopan pakolaisrahastosta yhteisrahoitettujen toimien toteuttamisraporttien osalta [EYVL L 95, 5.4.2001].

Neuvoston direktiivi 2001/55/EY, annettu 20 päivänä heinäkuuta 2001, vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukoittaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi [EYVL L 212, 7.8.2001].

Viimeisin päivitys 30.06.2005