Jäsenvaltioiden keskinäinen apu välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla

Petosten ja kansainvälisen veronkierron torjumiseksi Euroopan unioni vahvistaa jäsenvaltioiden verohallintojen välistä yhteistyötä. Se helpottaa tiedonvaihtoa, joka voi mahdollistaa tulo- ja varallisuusverojen asianmukaisen määräämisen.

SÄÄDÖS

Neuvoston direktiivi 77/799/ETY, annettu 19 päivänä joulukuuta 1977, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäisestä avusta välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla.

TIIVISTELMÄ

Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tämän direktiivin mukaisesti vaihdettava keskenään kaikkia tietoja, joiden avulla ne voivat määrätä asianmukaisesti tulo- ja varallisuusveroja, ja kaikkia välillisiin veroihin liittyviä tietoja. Esimerkkejä näistä ovat

Tulo- ja varallisuusveroina on pidettävä näiden verojen kantamisjärjestelmästä riippumatta veroja, jotka kannetaan kokonaistulosta, kokonaisvarallisuudesta taikka tulojen tai varallisuuden osista, mukaan luettuina irtaimen tai kiinteän omaisuuden luovutusvoitoista, yritysten maksamien palkkojen kokonaismääristä sekä arvonlisästä kannettavat verot.

Jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi pyytää toisen jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista toimittamaan kohdassa 1 tarkoitetut tiedot.

Jäsenvaltion on pidettävä salassa tiedossaan olevat tässä direktiivissä tarkoitetut tiedot samalla tavoin kuin sen kansallisen lainsäädännön mukaan salassa pidettävät tiedot.

Direktiivissä ei velvoiteta järjestämään selvityksiä tai antamaan tietoja, jos sen jäsenvaltion, joka antaisi tiedot, lainsäädännön tai hallinnollisen käytännön mukaan toimivaltainen viranomainen ei saa tehdä näitä selvityksiä eikä koota tai käyttää näitä tietoja tämän valtion omiin tarpeisiin.

Direktiivillä 79/1070/ETY direktiiviin 77/799/ETY tehdään joitakin sanamuotoa koskevia muutoksia.

Direktiivillä 92/12/ETY direktiiviä 77/799/ETY muutetaan sen säädösten laajentamiseksi koskemaan valmisteveroja.

Direktiivillä 2003/93/EY direktiivissä 77/799/ETY säädetyn keskinäisen avun soveltamisala laajennetaan koskemaan direktiivissä 76/308/ETY tarkoitettuja vakuutusmaksuista perittäviä veroja niin, että jäsenvaltioiden taloudelliset edut ja sisämarkkinoiden neutraliteetti voidaan suojata paremmin.

Direktiivillä 2004/56/EY pyritään nopeuttamaan jäsenvaltioiden veroviranomaisten välistä tiedonkulkua. Direktiivi liittyy välittömään verotukseen (tulovero, yhtiövero ja arvonlisästä kannettavat verot). Vakuutusmaksujen verotukseen yhdistettynä direktiivi auttaa jäsenvaltioita koordinoimaan rajatylittävien veropetosten tutkintaa ja soveltamaan menettelyjä toistensa lukuun nykyistä paremmin. Sillä siis saatetaan keskinäisestä avusta annettu direktiivi 77/799/ETY ajan tasalle ja korjataan sen puutteet.

Neuvoston direktiivillä 2004/106/EY muutetaan direktiivin 77/799/ETY alkuperäistä nimeä ja sen sisältöä. Koska hallinnollista yhteistyötä valmisteverojen alalla koskevat säännökset on koottu neuvoston asetukseen (EY) N:o 2073/2004, direktiivi 77/799/ETY koskee vastedes jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten keskinäistä apua vain välittömien verojen ja vakuutusmaksuista perittävien verojen alalla.

Viitteet

Säädös

Voimaantulopäivä

Määräaika saattamiselle osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä

EYVL/EUVL

Direktiivi 77/799/ETY

23.12.1977

1.1.1979

EYVL L 336, 27.12.1977

Muutossäädös/-säädökset

Voimaantulopäivä

Määräaika saattamiselle osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä

EYVL/EUVL

Direktiivi 79/1070/ETY

7.12.1979

1.1.1981

EYVL L 331, 27.12.1979

Direktiivi 92/12/ETY

6.3.1992

1.1.1993

EYVL L 76, 23.3.1992

Direktiivi 2003/93/EY

15.10.2003

31.12.2003

EUVL L 264, 15.10.2003

Direktiivi 2004/56/EY

29.4.2004

1.1.2005

EUVL L 127, 29.4.2004

Direktiivi 2004/106/EY

24.12.2004

30.6.2005

EUVL L 359, 4.12.2004

Direktiivi 2006/98/EY

1.1.2007

1.1.2007

EUVL L 363, 20.12.2006

Viimeisin päivitys 21.02.2007