Meristrategia

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2008/56/EY – EU:n meriympäristöpolitiikan puitteet

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Meristrategiapuitedirektiivissä esitetään Euroopan unionin (EU) yhteinen lähestymistapa ja tavoitteet meriympäristön säilyttämiseksi ja suojaamiseksi sekä ihmisten haitallisen toiminnan aiheuttamien paineiden ja vaikutusten ennaltaehkäisemiseksi. Samalla varmistetaan meriympäristön kestävä käyttö ekosysteemilähtöisen lähestymistavan avulla.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Meristrategiapuitedirektiivissä edellytetään, että EU:n jäsenvaltiot toteuttavat seuraavat toimet:

Direktiivissä käsitellään myös seuraavia asioita.

Uudelleentarkastelu

Meristrategiapuitedirektiiviä on tarkasteltava uudelleen vuoteen 2023 mennessä arvioinnin ja vaikutustenarvioinnin jälkeen. Tarvittaessa voidaan ehdottaa muutoksia.

Meristrategiapuitedirektiiviin tehdyt muutokset

Direktiivillä (EU) 2017/845 muutetaan meristrategiapuitedirektiiviä korvaamalla sen liite III, joka koskee meristrategioiden valmistelussa huomioon otettavien tekijöiden ohjeellisia luetteloita. Muutoksella pyritään yhdistämään paremmin ekosysteemin osatekijät, ihmisen toiminnan aiheuttamat paineet* ja vaikutukset meriympäristöön meristrategiapuitedirektiivin 11 kuvaajaan ja merivesien hyvästä ekologisesta tilasta tehtyyn komission päätökseen (EU) 2017/848 (mainittu edellä).

Meristrategiapuitedirektiivin yhteys muuhun EU:n lainsäädäntöön

Meristrategiapuitedirektiivi perustuu voimassa olevaan EU:n lainsäädäntöön ja kattaa meriympäristön erityispiirteet, joita ei käsitellä muissa toimintapuitteissa, kuten vesipuitedirektiivissä (direktiivi 2000/60/EY – ks. tiivistelmä), luontotyyppidirektiivissä (direktiivi 92/43/ETY – ks. tiivistelmä), lintudirektiivissä (direktiivi 2009/147/EY – ks. tiivistelmä) ja yhteisestä kalastuspolitiikasta annetussa asetuksessa (EU) N:o 1380/2013 (ks. tiivistelmä). Yksi YKP:n oikeudellisista tavoitteista on edistää meristrategiapuitedirektiivin mukaisen ympäristön hyvän tilan saavuttamista.

VIIMEAIKAINEN KEHITYS

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 15. heinäkuuta 2008 alkaen, ja se oli saatettava osaksi jäsenvaltioiden lainsäädäntöä 15. heinäkuuta 2010 mennessä.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Ympäristön hyvä tila. Tämä tarkoittaa ekologisesti monimuotoisia ja dynaamisia valtameriä ja meriä, jotka ovat puhtaita, terveitä ja tuottavia. Tavoitteena on meriympäristön turvaaminen nykyisille ja tuleville sukupolville.
Ihmisen toiminnan aiheuttamat paineet. Nämä tarkoittavat ympäristön muutosta, jonka ihmiset ovat aiheuttaneet tai johon he ovat suoraan tai epäsuorasti vaikuttaneet.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) (EUVL L 164, 25.6.2008, s. 19–40)

Direktiiviin 2008/56/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle meristrategiapuitedirektiivin (direktiivi 2008/56/EY) täytäntöönpanosta (COM(2020) 259 final, 25.6.2020)

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle meristrategian mukaisen jäsenvaltioiden toimenpideohjelmien arvioinnista (COM(2018) 562 final, 31.7.2018)

Komission päätös (EU) 2017/848, annettu 17 päivänä toukokuuta 2017, merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetuista täsmennyksistä ja standardoiduista menetelmistä sekä päätöksen 2010/477/EU kumoamisesta (EUVL L 125, 18.5.2017, s. 43–74)

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle jäsenvaltioiden meristrategiadirektiivin mukaisten seurantaohjelmien arvioinnista (COM(2017) 3 final, 16.1.2017)

Yhteinen tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Kansainvälinen valtamerten hallinnointi: EU:n panos vastuulliseen valtamerten hoitoon (JOIN(2016) 49 final, 10.11.2016)

Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle suojeltujen merialueiden perustamisen edistymisestä (meristrategiapuitedirektiivin 2008/56/EY 21 artiklan mukainen arviointi) (COM(2015) 481 final, 1.10.2015)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus 2014/89/EU, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, merten aluesuunnittelun puitteista (EUVL L 257, 28.8.2014, s. 135–145)

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Innovointi siniseen talouteen: hyödynnetään mertemme ja valtamertemme potentiaalia työllisyyden ja kasvun edistämiseksi (COM(2014) 254 final/2, 13.5.2014)

Komission kertomus neuvostolle ja Euroopan parlamentille: Meristrategiadirektiivin (2008/56/EY) täytäntöönpanon ensimmäinen vaihe – Euroopan komission arviointi ja ohjeet (COM(2014) 97 final, 20.2.2014)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22–61)

Ks. konsolidoitu toisinto.

Viimeisin päivitys: 27.10.2021