Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva yleissopimus

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva yleissopimus

Päätös 81/462/ETY valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen tekemisestä

YLEISSOPIMUKSEN JA PÄÄTÖKSEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Valtiosta toiseen tapahtuvalla ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisella tarkoitetaan aineiden välitöntä tai välillistä päästämistä ihmisen toimin ilmaan siten, että siitä aiheutuu haitallisia vaikutuksia ihmisen terveydelle tai ympäristölle toisen maan alueella ja ettei yksittäisten päästölähteiden tai -lähderyhmien vaikutuksia voida erottaa toisistaan.

Yleissopimuksen nojalla on laadittu kahdeksan erillistä pöytäkirjaa.

Toimintapoliittinen yhteistyö

Yleissopimuksessa edellytetään, että sopimuspuolet suunnittelevat ja toteuttavat asianmukaisia toimia ja strategioita, erityisesti ilmanlaadun hallintajärjestelmiä.

Sopimuspuolet kokoontuvat säännöllisesti (vähintään vuosittain) arvioimaan edistymistä ja pohtimaan yhdessä yleissopimukseen liittyviä kysymyksiä.

Tieteellinen yhteistoiminta

Osapuolet sopivat toteuttavansa yhteisiä tutkimus- ja kehitystoimia, joilla pyritään erityisesti vähentämään merkityksellisimpiä ilman epäpuhtauksien päästöjä, tarkkailemaan ja määrittämään niiden päästömääriä ja pitoisuuksia sekä tuntemaan entistä paremmin niiden terveys- ja ympäristövaikutuksia.

Tietojenvaihto

Sopimuspuolet vaihtavat tietoja erityisesti seuraavilta aloilta:

Epäpuhtauksien tarkkailua koskeva yhteistyö

VOIMAANTULO

Yleissopimus tuli voimaan 16. maaliskuuta 1983, 90 päivää 24. ratifioimis-, hyväksymis- ja liittymiskirjojen talletuksen jälkeen.

TAUSTAA

ASIAKIRJAT

Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva yleissopimus – Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva päätöslauselma (EYVL L 171, 27.6.1981, s. 13–24)

Neuvoston päätös 81/462/ETY, tehty 11 päivänä kesäkuuta 1981, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen tekemisestä (EYVL L 171, 27.6.1981 s. 11–12)

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Neuvoston päätös (EU) 2017/1757, annettu 17 päivänä heinäkuuta 2017, vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen liittyvään happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailmakehän otsonin vähentämistä koskevaan vuoden 1999 pöytäkirjaan tehtävän muutoksen hyväksymisestä Euroopan unionin puolesta (EUVL L 248, 27.9.2017, s. 3–75)

Neuvoston päätös (EU) 2016/768, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2016, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän raskasmetalleja koskevan vuoden 1998 pöytäkirjan muutosten hyväksymisestä (EUVL L 127, 18.5.2016, s. 8–20)

Neuvoston päätös (EU) 2016/769, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2016, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan vuoden 1998 pöytäkirjan muutosten hyväksymisestä (EUVL L 127, 18.5.2016, s. 21–31)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/75/EU, annettu 24 päivänä marraskuuta 2010, teollisuuden päästöistä (yhtenäistetty ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen ja vähentäminen) (EUVL L 334, 17.12.2010, s. 17–119)

Direktiiviin 2010/75/EU tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

Neuvoston päätös 2004/259/EY, tehty 19 päivänä helmikuuta 2004, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta (EUVL L 81, 19.3.2004, s. 35–36)

Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvä pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva pöytäkirja (EUVL L 81, 19.3.2004, s. 37–71)

Neuvoston päätös 2003/507/EY, tehty 13 päivänä kesäkuuta 2003, Euroopan yhteisön liittymisestä vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen liittyvään happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailmakehän otsonin vähentämistä koskevaan pöytäkirjaan (EUVL L 179, 17.7.2003, s. 1–2)

Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailmakehän otsonin vähentämisestä (EYVL L 179, 17.7.2003, s. 3–54)

Neuvoston päätös 2001/379/EY, tehty 4 päivänä huhtikuuta 2001, valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta vuonna 1979 tehtyyn yleissopimukseen liittyvän raskasmetalleja koskevan pöytäkirjan hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 134, 17.5.2001, s. 40)

Valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta vuonna 1979 tehtyyn yleissopimukseen liittyvä raskasmetalleja koskeva pöytäkirja (EYVL L 134, 17.5.2001, s. 41–64)

Neuvoston päätös 98/686/EY, tehty 23 päivänä maaliskuuta 1998, vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen rikkipäästöjen edelleen vähentämistä koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EUVL L 326, 3.12.1998, s. 34)

Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen rikkipäästöjen edelleen vähentämistä koskeva pöytäkirja (EYVL L 326, 3.12.1998, s. 35–56)

Neuvoston päätös 93/361/ETY, tehty 17 päivänä toukokuuta 1993, yhteisön liittymisestä vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen typen oksidien päästöjen tai niiden valtiosta toiseen kulkeutuvan vuon rajoittamista koskevaan pöytäkirjaan (EYVL L 149, 21.6.1993, s. 14–15)

Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja typen oksidien päästöjen tai niiden valtiosta toiseen kulkeutuvan vuon rajoittamisesta (EYVL L 149, 21.6.1993, s. 16–26)

Neuvoston päätös 86/277/ETY, tehty 12 päivänä kesäkuuta 1986, ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisen tarkkailun ja arvioinnin Euroopan yhteistyöohjelman (EMEP) pitkän aikavälin rahoittamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen (EYVL L 181, 4.7.1986, s. 1)

Pöytäkirja vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisen tarkkailun ja arvioinnin Euroopan yhteistyöohjelman pitkän aikavälin rahoittamisesta (EMEP) (EYVL L 181, 4.7.1986, s. 2–5)

Viimeisin päivitys: 08.09.2020