Hyvälaatuinen vesi Euroopassa (EU:n vesidirektiivi)

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2000/60/EY – yhteisön vesipolitiikan puitteet

DIREKTIIVIN TARKOITUS

Siinä asetetaan säännöt Euroopan unionin (EU) vesimuodostumien tilan huonontumisen pysäyttämiseksi ja Euroopan jokien, järvien ja pohjaveden ”hyvän tilan” saavuttamiseksi vuoteen 2015 mennessä.

Tähän sisältyvät erityisesti

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Lainsäädäntö asettaa selkeitä velvollisuuksia kansallisille viranomaisille. Niiden on

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Sitä on sovellettu 22. lokakuuta 2000 alkaen, ja se oli saatettava osaksi EU:n jäsenvaltioiden lainsäädäntöä 22. joulukuuta 2003 mennessä.

TAUSTAA

Jatkuvasti lisääntyvästä tarpeesta saada eri tarkoituksiin riittävästi hyvälaatuista vettä aiheutuu Euroopan unionissa vesiin kohdistuvia kasvavia paineita. Direktiivillä pyritään suojelemaan ja parantamaan vedenlaatua.

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

Pintavesi: kaikki sisämaan vedet lukuun ottamatta pohjavettä, jokisuiden vaihettumisalueita ja rannikkovesiä.
Pohjavesi: kaikki vesi maan pinnan alapuolella.
Sisämaan vesi: kaikki maanpinnalla oleva tai virtaava vesi.
Jokisuiden vaihettumisalue: jokisuiden lähistöllä olevat osittain suolaiset, mutta merkittävästi suolattoman veden virtauksia sisältävät vedet.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista (EUVL L 327, 22.12.2000, s. 1–73)

Direktiiviin 2000/60/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen tekstiin. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/118/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, pohjaveden suojelusta pilaantumiselta ja huononemiselta (EUVL L 372, 27.12.2006, s. 19–31)

Ks. konsolidoitu toisinto.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/60/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2007 tulvariskien arvioinnista ja hallinnasta (EUVL L 288, 6.11.2007, s. 27–34)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/105/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, ympäristönlaatunormeista vesipolitiikan alalla, neuvoston direktiivien 82/176/ETY, 83/513/ETY, 84/156/ETY, 84/491/ETY ja 86/280/ETY muuttamisesta ja myöhemmästä kumoamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/60/EY muuttamisesta (EUVL L 348, 24.12.2008, s. 84–97)

Ks. konsolidoitu toisinto.

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle – Suunnitelma Euroopan vesivarojen turvaamiseksi (COM(2012)0673 final, 14.11.2012)

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle: Vesipolitiikan puitedirektiivi ja tulvadirektiivi: Toimenpiteet EU:n vesien ”hyvän tilan” saavuttamiseksi ja tulvariskien vähentämiseksi (COM(2015) 120 final, 9.3.2015)

Viimeisin päivitys: 09.09.2021