Teknologiansiirtosopimukset

Kilpailua rajoittavat lisenssisopimukset on kielletty Euroopan unionin (EU) kilpailusäännöissä ja erityisesti Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklassa (entinen Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 81 artikla). Näiden sopimusten myönteiset vaikutukset ovat kuitenkin useimmiten suuremmat kuin niiden kilpailua rajoittavat vaikutukset. Niin sanotun ryhmäpoikkeusasetuksen ja alan suuntaviivojen uudet määräykset luovat turvallisen alueen useimmille lisenssisopimuksille.

SÄÄDÖS

Komission asetus (EY) N:o 772/2004, annettu 7 päivänä huhtikuuta 2004, perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta teknologiansiirtosopimusten ryhmiin.

TIIVISTELMÄ

Teollis- ja tekijänoikeuslainsäädäntö takaa patentin *, tekijänoikeuksien, mallioikeuden, tavaramerkin tai muun lailla suojatun oikeuden haltijalle yksinoikeuden henkiseen omaisuuteensa. Teollis- ja tekijänoikeuksien * (immateriaalioikeudet) haltijalla on oikeus kieltää kaikki henkisen omaisuutensa luvaton käyttö ja hyödyntää henkistä omaisuuttaan esimerkiksi myöntämällä lisenssejä kolmansille osapuolille. Teknologiansiirtosopimukset * koskevatkin nimenomaan teknologian lisensointia.

Teknologiansiirtosopimukset parantavat yleensä taloudellista tehokkuutta ja edistävät kilpailua, sillä ne voivat vähentää päällekkäisyyksiä tutkimus- ja kehitystyössä, lisätä kannustimia yritysten alustavaan tutkimus- ja kehitystyöhön, kannustaa innovoinnin lisäämiseen, helpottaa teknologian levittämistä ja luoda kilpailua tuotemarkkinoilla. Lisenssisopimuksia voidaan kuitenkin käyttää myös estämään kilpailua esimerkiksi silloin, kun kaksi kilpailevaa yritystä solmii lisenssisopimuksen jakaakseen markkinat keskenään tai kun merkittävä lisenssinhaltija sulkee kilpailevia tekniikoita markkinoiden ulkopuolelle.

Tällä ryhmäpoikkeusasetuksella luodaan turvallinen alue useimmille lisenssisopimuksille, jotta löydettäisiin oikea tasapaino kilpailun suojelemisen sekä teollis- ja tekijänoikeuksien suojelemisen välillä. Alan suuntaviivoissa täsmennetään, kuinka Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklaa (entinen EY:n perustamissopimuksen 81 artikla) tulee soveltaa niihin sopimuksiin, jotka eivät kuulu ryhmäpoikkeuksen soveltamisalaan.

Soveltamisala

Uusien sääntöjen soveltamisalaan eivät kuulu yksinomaan patentti- ja taitotietolisenssit *, vaan sääntöjä sovelletaan tästedes myös mallioikeuksiin ja ohjelmistojen tekijänoikeuksiin. Jos komission vallassa ei ole antaa ryhmäpoikkeusasetusta, joka kohdistuisi esimerkiksi patenttipooleihin tai tekijänoikeuslisenssien myöntämiseen yleensä, suuntaviivat osoittavat selkeästi, miten sääntöjä on tulevaisuudessa sovellettava. Tämä asetus ei kuitenkaan koske tutkimus- ja kehitystoiminnan ulkoistamista koskevia lisenssisopimuksia.

Soveltamisedellytykset

Lisenssisopimuksiin sovellettavan turvallisen alueen määrittämiseksi asetuksessa tehdään ero keskenään kilpailevien ja keskenään kilpailemattomien yritysten välillä. Kilpailevia yrityksiä ovat yritykset, jotka kilpailevat keskenään merkityksellisillä teknologia- ja/tai tuotemarkkinoilla.

Asetuksen mukaan SEUT 101 artiklan 1 kohtaa (entinen EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 1 kohta) ei kuitenkaan sovelleta

Tämän poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on, ettei sopimuksiin sisälly tiettyjä kilpailua vakavasti estäviä rajoituksia. Asetuksessa (4 ja 5 artikla) luetellaan joukko vakavimpia ja poissuljettuja kilpailunrajoituksia, jotka estävät vakavasti kilpailua ja ovat siksi kiellettyjä. Ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan kuuluvat siis kaikki muut tapaukset kuin ne, jotka selkeästi on mainittu jätettäviksi sen ulkopuolelle. Jos yritysten välisissä sopimuksissa ei ylitetä markkinaosuuksia koskevia ylärajoja ja jos sopimuksiin ei sisälly vakavimpia kilpailunrajoituksia, sopimusten voidaan katsoa olevan sopusoinnussa eurooppalaisen kilpailuoikeuden kanssa.

Markkinaosuus lasketaan asianomaisilla markkinoilla edeltävänä kalenterivuotena toteutuneen myynnin perusteella. Jos markkinaosuus on aluksi pienempi kuin 20 tai 30 prosenttia mutta ylittää myöhemmin nämä rajat, poikkeusta sovelletaan vielä kahtena kalenterivuotena sen vuoden jälkeen, jolloin markkinaosuus ensimmäisen kerran ylitti 20 tai 30 prosenttia.

Peruuttaminen

Euroopan unionin (EU) maiden toimivaltaiset viranomaiset voivat asetuksen (EY) N:o 1/2003 nojalla peruuttaa ryhmäpoikkeuksesta johtuvan edun sellaisten teknologiansiirtosopimusten osalta, joiden vaikutukset ovat ristiriidassa SEUT 101 artiklan 3 kohdan (entinen EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohta) kanssa asianomaisella toimialueella tai sellaisella osalla sitä, joka täyttää kaikki erillisten maantieteellisten markkinoiden tunnuspiirteet. EU‑maiden on varmistettava, että EU:n kilpailusääntöjä sovelletaan yhdenmukaisesti koko yhtenäismarkkinoilla.

Komissio voi niin ikään peruuttaa asetuksesta johtuvan hyödyn todetessaan,

Sopimukset, jotka ovat voimassa 30. huhtikuuta 2004 ja jotka täyttävät asetuksen (EY) N:o 240/96 mukaiset ehdot poikkeuksen myöntämiselle, eivät ole kiellettyjä 1. toukokuuta 2004 ja 31. maaliskuuta 2006 välisenä aikana.

Taustaa

Asetus (EY) N:o 772/2004 antaa asetuksen N:o 19/65/ETY puitteissa komissiolle valtuudet sallia SEUT 101 artiklan 3 kohdan mukaisesti poikkeuksen tiettyjen sopimustyyppien kohdalla. Tällä asetuksella korvataan 31. tammikuuta 1996 annettu asetus (EY) N:o 240/96, jonka voimassaoloaika päättyi 30. huhtikuuta 2004.

Säädöksen keskeiset termit

Viitteet

Säädös

Voimaantulo –Voimassaolon päättymispäivä

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Asetus (EY) N:o 772/2004

1.5.2004 – 30.4.2014

-

EUVL L 123, 27.4.2004

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto – Suuntaviivat EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan soveltamisesta teknologiansiirtosopimuksiin [EUVL C 101, 27.4.2004].

Suuntaviivojen tarkoituksena on ohjata ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamista sekä SEUT 101 artiklan (entinen EY:n perustamissopimuksen 81 artikla) soveltamista sellaisiin teknologiansiirtosopimuksiin, jotka jäävät asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Esimerkiksi patenttipoolien tai tekijänoikeuslisenssien myöntämisen osalta suuntaviivat antavat selkeät viitteet tulevasta sääntöjen soveltamista koskevasta politiikasta. Ryhmäpoikkeusasetus ja alan suuntaviivat eivät vaikuta SEUT 102 artiklan (entinen EY:n perustamissopimuksen 82 artikla) mahdolliseen rinnakkaiseen soveltamiseen lisenssisopimuksiin. Suuntaviivoissa esitettyjä arviointiperusteita sovellettaessa on otettava huomioon kulloisenkin tapauksen erityisolosuhteet, minkä vuoksi näitä arviointiperusteita ei ole mahdollista soveltaa mekaanisesti. Komissio tutkii, kuinka ryhmäpoikkeusasetusta ja suuntaviivoja sovelletaan asetuksella (EY) N:o 1/2003 luodun uuden soveltamisjärjestelmän puitteissa, ja arvioi, olisiko järjestelmää muutettava.

Viimeisin päivitys 22.02.2011