Yhteisön puitteet tutkimus- ja kehitystyöhön myönnettävälle valtiontuelle

Nämä puitteet on osoitettu jäsenvaltioille ja niiden tarkoituksena on helpottaa tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan myönnettävän valtiontuen käyttöä. Puitteiden avulla jäsenvaltioiden tulisi voida tukea näitä kolmea osa-aluetta investointien lisäämiseksi. Ne ovat siten Euroopan unionin kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden kannalta keskeinen väline. Konkreettisempana tavoitteena on varmistaa, että myönnetty tuki on kohdennettu optimaalisesti, vastaa markkinoiden tarpeita ja edistää kilpailua vääristämättä sitä.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto - Yhteisön puitteet tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan myönnettävälle valtiontuelle [EUVL C 323/1, 30.12.2006].

TIIVISTELMÄ

Nämä yhteisön puitteet edistävät suoraan kasvu- ja työllisyysstrategian toteuttamista, koska ne

Puitteita sovelletaan 1. päivästä tammikuuta 2007.

Tavoitteet

Puitteilla on kahtalaiset tavoitteet. Niiden avulla pyritään

Tämän pitäisi mahdollistaa yhtäältä tukeen osoitettujen rahoitusvarojen kasvattamisen ilman kilpailuun tai kauppaan kohdistuvia kielteisiä vaikutuksia ja toisaalta julkisen rahoituksen tehokkuuden parantamisen.

Valtiontuet ja T&K&I: myönteisten ja kielteisten vaikutusten tasapainottaminen

Komissio punnitsee tuen myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia arvioidakseen, onko se soveltuva yhteismarkkinoille.

Valtiontukitoimenpide hyväksytään ainoastaan, jos se

Markkinoiden toimintapuutteet

Puitteissa määritellään tärkeimmät markkinoiden toimintapuutteet, jotka saattavat haitata tutkimus- ja kehitystyötä ja innovaatiotoimintaa. Nämä puutteet liittyvät seuraaviin tekijöihin:

Näiden puutteiden korjaamiseksi esitetään suuntaviivoja erityyppisistä valtiontuista:

Valtiontukien valvonta

Puitteissa komissiolle annetaan uusia välineitä, joilla voidaan parantaa valtiontukien valvontaa.

Vakavien vääristymien välttämiseksi puitteissa määrätään sellaisten tapausten yksityiskohtaisesta arvioinnista, joihin liittyy huomattavia tukimääriä ja siten suurempi riski kilpailun vääristymisestä.

Taustaa

Eurooppalaisten yritysten menestys maailmanlaajuisessa kilpailussa edellyttää, että ne ovat tutkimuksen, kehittämisen ja innovoinnin eturintamassa. Näille kolmelle osa-alueelle ei vieläkään investoida tarpeeksi. Yrityksiä voidaan parhaiten kannustaa investoimaan edistämällä todellista kilpailua. Joissain tapauksissa markkinat eivät kuitenkaan pysty yksin riittävästi stimuloimaan tutkimusta, kehittämistä ja innovointia. Tällöin voi olla tarpeellista käyttää valtiotukia, vaikka ne onkin periaatteessa kielletty EY:n perustamissopimuksessa. Jos tukia myönnetään liiallisesti tai ne kohdistetaan väärin, niillä voi olla vakavia vaikutuksia. Siksi valtiontuelle tarvitaan yhteisön puitteet.

Keskeiset termit

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto (es de en fr) neuvostolle, Euroopan parlamentille ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle, annettu 22. marraskuuta 2006, "Verokannustimien tehokkaampi käyttö tutkimus- ja kehitystoiminnan edistämiseksi" [KOM(2006) 728 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

"Valtiontuen toimintasuunnitelma - Valtiontukien vähentäminen ja tarkempi kohdentaminen: suunnitelma valtiontuen uudistamiseksi vuosina 2005-2009" [kuulemisasiakirja, ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 12.09.2007