Suuntaviivat vertikaalisista rajoituksista

1) TAVOITE

Auttaa yrityksiä arvioimaan vertikaalisia rajoituksia koskevien sääntöjen perusteella, ovatko niiden tekemät sopimukset kilpailusääntöjen mukaisia.

2) ASIAKIRJA

Komission tiedonanto, annettu 13. lokakuuta 2000, suuntaviivat vertikaalisista rajoituksista [KOM(2000/C 291/01), EYVL C 291, 13.10.2000].

3) TIIVISTELMÄ

VERTIKAALISTEN RAJOITUSTEN MÄÄRITELMÄ

Vertikaaliset rajoitukset ovat kahden tai useamman yrityksen välisiä sopimuksia tai yhdenmukaistettuja menettelytapoja. Kukin yritys toimii sopimuksen kannalta eri tuotanto- tai jakeluportaalla toimitusten, jälleenmyyntiin tai jalostukseen tarkoitettujen tavaroiden tai palveluiden markkinoinnin osalta. Sopimus koskee ehtoja, joiden mukaisesti sopimuspuolet ostavat, myyvät tai jälleenmyyvät tiettyjä tavaroita tai palveluita. Suuntaviivoissa vahvistetaan periaatteet, joiden perusteella arvioidaan, vaikuttavatko vertikaaliset sopimukset jäsenvaltioiden väliseen kilpailuun.

SOVELTAMISALA

Suuntaviivoissa esitetään vertikaalisia sopimuksia, jotka eivät kuulu artiklan 81, kohdan 1, piiriin sekä vähämerkityksisiä sopimuksia, pk-yritysten välisiä sopimuksia sekä edustussopimuksia.

YKSITTÄISTAPAUSTEN ARVIOINTI

Suuntaviivoissa kuvaillaan myös yleisiä arviointipuitteita ja toimintalinjoja, joita komissio aikoo noudattaa.

Vertikaalisten rajoitusten vaikutusten arviointi

Vertikaaliset rajoitukset voivat aiheuttaa markkinoilla seuraavia kielteisiä vaikutuksia, joita EU:n kilpailusäännöillä pyritään estämään:

• Muut toimittajat tai ostajat suljetaan pois markkinoilta luomalla esteitä markkinoille pääsylle.
• Tuotemerkkien välinen kilpailu vähenee markkinoilla toimivien yritysten välillä.
• Tuotemerkin sisäinen kilpailu vähenee saman tuotemerkin jakelijoiden välillä.
• Rajoitetaan kuluttajien vapautta ostaa tavara tai palvelu haluamastaan jäsenvaltiosta.

Vertikaalisilla rajoituksilla on kuitenkin usein myös myönteisiä vaikutuksia. Ne kannustavat kilpailemaan muilla tekijöillä kuin hinnalla ja parantamaan palvelujen laatua. Vertikaalisten rajoitusten määräaikainen soveltaminen voi olla perusteltua seuraavista syistä:

• Jakelija voi muuten saada ilmaista hyötyä toisen jakelijan myynninedistämisponnisteluista.
• Valmistaja haluaa päästä uusille maantieteellisille markkinoille esimerkiksi aloittamalla viennin toiseen maahan; tämä voi edellyttää jakelijalta erityisiä "alkuinvestointeja" tuotemerkin vakiinnuttamiseksi markkinoilla.
• Joillakin aloilla tietyt vähittäiskauppiaat tunnetaan siitä, että ne pitävät myytävänä vain "laadukkaita" hyödykkeitä.
• Toimittajan tai ostajan on tehtävä asiakaskohtaisia investointeja muun muassa erikoislaitteisiin tai koulutukseen.
• Sen jälkeen kun taitotieto on siirretty, sitä ei voida ottaa takaisin eikä sen luovuttaja ehkä halua, että taitotietoa käytetään sen kilpailijoiden hyväksi tai niiden toimesta.
• Hyödyntääkseen mittakaavaetuja ja alentaakseen niiden avulla hyödykkeensä vähittäishintaa valmistaja ehkä haluaa keskittää hyödykkeensä jälleenmyynnin muutamalle jakelijalle.
• Tavanomaiset rahoittajat (pankit, osakemarkkinat) eivät ehkä myönnä pääomaa parhain mahdollisin markkinaehdoin, jos niiden tiedot lainaajasta ovat puutteelliset tai lainalle ei ole riittäviä takuita.
• Valmistaja lisää myyntiä jakelijoihin kohdistettavan yhdenmukaisuusvaatimuksen ja laatuvaatimusten kautta. Näin hyödykkeelle luodaan myönteinen tuotekuva ja sen houkuttelevuus lisääntyy loppukuluttajien kannalta. Tätä esiintyy esimerkiksi valikoivassa jakelussa ja luvaketoiminnassa.

Vertikaalisten rajoitusten arviointimenetelmä

Vertikaalisten rajoitusten vaikutusten arviointi sisältää yleensä seuraavat neljä vaihetta:

• Mukana olevien yritysten on määriteltävä merkitykselliset markkinat, jotta saataisiin selville sopimuksesta riippuen joko toimittajan tai ostajan markkinaosuus. Markkinaosuus lasketaan ottamalla huomioon merkitykselliset tuotemarkkinat (jotka kattavat kaikki kuluttajan samantyyppisinä pitämät tuotteet tai palvelut) ja merkitykselliset maantieteelliset markkinat (jotka kattavat alueen, jolla kyseiset yritykset tarjoavat ja kysyvät merkityksellisiä tuotteita ja palveluja).
• Jos merkityksellinen markkinaosuus ei ylitä 30 prosentin enimmäistasoa, vertikaalinen sopimus kuuluu ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaan, mikäli se täyttää asetuksessa N:o 2790/1999 säädetyt edellytykset.
• Jos merkityksellinen markkinaosuus ylittää 30 prosentin enimmäisrajan, on arvioitava, vääristääkö vertikaalinen sopimus kilpailua. Tällöin on otettava huomioon toimittajan, kilpailijoiden ja ostajan asema markkinoilla, markkinoillepääsyn esteet, tuotetyyppi jne.
• Jos vertikaalinen sopimus kuuluu 81 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan, on tutkittava, täyttääkö se poikkeuksen myöntämiselle määrätyt edellytykset. Tällöin vertikaalisen sopimuksen on parannettava tuotantoa ja tuotteiden jakelua, edistettävä teknistä tai taloudellista kehitystä ja osoitettava käyttäjille kohtuullinen osuus näin syntyvistä voitoista. Vertikaalinen sopimus ei kuitenkaan saa asettaa mukana oleville yrityksille rajoituksia, jotka eivät ole välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi, eikä poistaa kilpailua.

Yleisimmät vertikaaliset rajoitukset

Vertikaalisista rajoituksista yleisimpiä ovat seuraavat:

• Yhden tuotemerkin määrääminen

Kun sopimuslauseke perustuu velvoitteeseen tai kannustinjärjestelyyn, jonka vuoksi ostaja tekee kaikki hankintansa tietyillä markkinoilta vain yhdeltä toimittajalta, kyse on yhden tuotemerkin määräämisestä. Tämä ei tarkoita sitä, että ostaja voi ostaa suoraan vain tältä toimittajalta, vaan että ostaja ei osta, jälleenmyy eikä sisällytä hyödykkeisiinsä kilpailevia tavaroita tai palveluita. Kilpailuun kohdistuvat riskit ovat kilpailevien ja mahdollisten toimittajien sulkeminen pois markkinoilta, toimittajien välisen kilpailunvastaisen yhteistyön helpottuminen, jos rajoitusten käyttö kasautuu, ja tuotemerkkien välisen kilpailun häviäminen myymälöistä, jos ostaja on loppukuluttajille myyvä vähittäiskauppias.

• Yksinmyynti

Yksinmyyntisopimuksessa toimittaja suostuu myymään hyödykkeensä tietyllä alueella vain yhdelle jakelijalle jälleenmyyntiä varten. Samanaikaisesti jakelijan mahdollisuuksia myydä aktiivisesti oman alueensa ulkopuolisille yksinmyyntialueille tavallisesti rajoitetaan. Mahdollisia kilpailuun kohdistuvia riskejä ovat pääasiassa tuotemerkin sisäisen kilpailun väheneminen ja markkinoiden jakaminen, mikä voi helpottaa erityisesti hintasyrjintää. Kun kaikki tai useimmat toimittajat käyttävät yksinmyyntiä, tämä voi helpottaa kilpailunvastaista yhteistyötä sekä toimittajien että jakelijoiden tasolla.

• Yksinomaisten asiakkaiden määrääminen

Yksinomaisten asiakkaiden määräämisestä tehdyssä sopimuksessa toimittaja suostuu myymään hyödykkeitään ainoastaan yhdelle jakelijalle, joka puolestaan jälleenmyy niitä tietylle asiakasryhmälle. Samalla rajoitetaan jakelijan mahdollisuuksia myydä hyödykettä aktiivisesti muille erikseen nimetyille asiakasryhmille. Mahdollisia kilpailuun kohdistuvia riskejä ovat pääasiassa tuotemerkin sisäisen kilpailun väheneminen ja markkinoiden jakaminen, mikä voi helpottaa erityisesti hintasyrjintää. Kun kaikki tai useimmat toimittajat määräävät yksinomaisia asiakkaita, seurauksena voi olla kilpailunvastaisen yhteistyön helpottuminen sekä toimittajien että jakelijoiden tasolla.

• Valikoiva jakelu

Valikoivaa jakelua koskevat sopimukset rajoittavat yksinmyyntisopimusten tavoin yhtäältä valtuutettujen jälleenmyyjien lukumäärää ja toisaalta jälleenmyyntimahdollisuuksia. Valikoiva jakelu eroaa yksinmyynnistä siten, että jälleenmyyjien lukumäärää ei rajoiteta alueiden lukumäärän perusteella, vaan siinä käytetään valintaperusteita, jotka liittyvät ensi sijassa hyödykkeen ominaisuuksiin. Toinen ero yksinmyyntiin verrattuna on se, että jälleenmyynnin rajoittaminen ei merkitse aktiivisen myynnin rajoittamista vain tietylle alueelle, vaan valtuuttamattomille jälleenmyyjille suuntautuvan myynnin yleistä rajoittamista, jolloin mahdollisia ostajia ovat ainoastaan valtuutetut jälleenmyyjät ja loppuasiakkaat. Valikoivaa jakelua käytetään lähes aina, jos lopputuotteet ovat merkkituotteita. Mahdollisia kilpailuriskejä ovat tuotemerkin sisäisen kilpailun väheneminen ja erityisesti vaikutusten kasautuessa tietynlaisten jälleenmyyjien sulkeminen markkinoilta ja toimittajien tai ostajien välisen kilpailunvastaisen yhteistyön helpottuminen.

• Luvakesopimukset

Luvakesopimukset (franchising) sisältävät tavaroiden ja palveluiden käyttöä ja jakelua varten erityisesti tavaramerkkeihin tai tunnuskuviin ja taitotietoon liittyviä immateriaalioikeuksia koskevia käyttölupia. Näiden käyttölupien lisäksi luvakkeenantaja yleensä tarjoaa luvakkeensaajalle sopimuksen voimassaoloaikana kaupallista tai teknistä apua. Käyttölupa ja siihen liittyvä apu ovat olennainen osa luvakesopimuksen kohteena olevaa liiketoimintamenetelmää. Luvakkeensaaja maksaa yleensä luvakkeenantajalle luvakemaksun liiketoimintamenetelmän käyttöoikeudesta. Luvakesopimusten avulla luvakkeenantaja voi luoda pienellä investoinnilla yhtenäisen verkoston hyödykkeidensä jakelua varten.

Liiketoimintamenetelmän tarjoamisen lisäksi luvakesopimukset sisältävät yleensä erilaisten tuotteen jakelua koskevien vertikaalisten rajoitusten yhdistelmän, erityisesti valikoivan jakelun ja/tai kilpailukiellon ja/tai yksinmyynnin tai niiden heikompien muotojen yhdistelmän.

• Yksinomainen toimitusvelvoite

Yksinomainen toimitusvelvoite merkitsee, että toimittaja saa myydä tiettyä lopputuotetta ainoastaan yhdelle ostajalle EU:ssa. Välituotteiden tai -palveluiden tapauksessa yksinomainen toimitusvelvoite tarkoittaa sitä, että EU:ssa on vain yksi ostaja tai että EU:ssa on vain yksi ostaja, joka ostaa hyödykkeen tiettyyn tarkoitukseen. Välituotteiden tai -palveluiden kohdalla yksinomaista toimitusvelvollisuutta kutsutaan myös toimittamiseksi teolliseen tarkoitukseen (industrial supply). Yksinomaisesta toimitusvelvoitteesta aiheutuva suurin kilpailuriski liittyy muiden ostajien sulkemiseen markkinoilta.

• Sitominen

Sitomisesta on kyse, kun toimittaja asettaa tietyn hyödykkeen myynnin ehdoksi sen, että ostaja hankkii toimittajalta tai sen nimeämältä myyjältä myös toisen, erillisen hyödykkeen. Ensimmäistä hyödykettä kutsutaan sitovaksi hyödykkeeksi ja toista sidotuksi hyödykkeeksi. Jos sitominen ei ole hyödykkeen ominaisuuksien tai kaupallisen käyttötarkoituksen vuoksi objektiivisesti perusteltua, menettelytavassa voi olla kyse määräävän aseman väärinkäytöstä. Tämäntyyppiset sopimukset, joilla pyritään asettamaan tietyn hyödykkeen myynnin ehdoksi toisen, erillisen hyödykkeen ostaminen, voivat rikkoa kilpailusääntöjä.

• Ohjevähittäishinta ja enimmäishinta

Jälleenmyyntihinnan suositteleminen jälleenmyyjälle tai jälleenmyyjän vaatiminen noudattamaan enimmäishintaa kuuluvat tähän ryhmään. Enimmäishinnoista ja ohjevähittäishinnoista aiheutuva mahdollinen kilpailuriski on ensinnäkin se, että enimmäishinnoista ja ohjevähittäishinnoista muodostuu jälleenmyyjille vertailukohta, jota useimmat tai kaikki alkavat noudattaa. Toinen uhka kilpailulle on se, että enimmäishinnat tai ohjevähittäishinnat voivat helpottaa toimittajien välistä kilpailunvastaista yhteistyötä.

Viimeisin päivitys 21.02.2007