Talouspolitiikan laajat suuntaviivat (2003-2005)

Talouspolitiikan laajat suuntaviivat ovat keskeinen osa jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhteensovittamista. Nämä suuntaviivat kattavat nyt ensimmäistä kertaa kolme peräkkäistä vuotta talouspolitiikan yhteensovittamisprosessin rationalisoimiseksi ja samanaikaistamiseksi työllisyyspolitiikan kanssa. Laajoissa suuntaviivoissa vuosiksi 2003-2005 korostetaan talouspolitiikan osuutta Lissabonin ohjelmassa, jonka mukaan Euroopan unionista on tultava vuoteen 2010 mennessä maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous.

ASIAKIRJA

Neuvoston suositus 2003/555/EY, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2003, jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan laajoiksi suuntaviivoiksi (vuosiksi 2003-2005) [Ks. muutosasiakirjat].

TIIVISTELMÄ

Osassa I määritetään jäsenvaltioita ja yhteisöä koskevat yleiset suuntaviivat. Osassa I on myös euroaluetta koskeva jakso, jossa käsitellään euroalueen kohtaamia erityishaasteita. Osassa II keskitytään yksittäisiä jäsenvaltioita koskeviin suosituksiin ja tarkastellaan kyseisten maiden tilannetta. Euroopan komissio päivittää vuoden 2004 laajat suuntaviivat uudessa suosituksessa, jossa 10 uutta jäsenvaltiota otetaan mukaan talouspolitiikan koordinointiin. EU:n 15 vanhaa jäsenvaltiota koskevat suuntaviivat ovat edelleen voimassa.

TALOUSPOLITIIKAN YLEISET SUUNTAVIIVAT

Lissabonissa asetetun strategisen tavoitteen saavuttaminen

Lissabonin ohjelma. EU:n keväällä 2000 asettaman tavoitteen mukaan EU:sta "on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous". Parantaakseen mahdollisuuksiaan tämän tavoitteen saavuttamiseen EU on päättänyt rationalisoida talous- ja työllisyyspolitiikan yhteensovittamisprosessit. Talouspolitiikan laajoissa suuntaviivoissa keskitytään tarkastelemaan, miten talous- ja työllisyyspolitiikalla voitaisiin tukea Lissabonin ohjelmaa vuosien 2003-2005 aikana. Laajoissa suuntaviivoissa keskitytään talouspolitiikan avainkysymyksiin ja painopistealueisiin kolmen seuraavan vuoden aikana. Suuntaviivoissa annetaan myös lyhyen aikavälin vaatimuksiin liittyviä suosituksia, joita mukautetaan tarvittaessa vuosittain.

Työllisyyspolitiikka. Jäsenvaltioiden on talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen lisäksi sovellettava myös työllisyyttä koskevia suuntaviivoja ja niihin liittyviä suosituksia.

EU:n talouden vahvistaminen

Talouskasvu. Talouskasvu on osoittautunut selvästi ennakoitua heikommaksi viimeaikaisten geopoliittisten jännitteiden, ulkomaisen kysynnän hiipumisen sekä yritysten ja kuluttajien luottamuksen heikkenemisen seurauksena. Työttömyysnäkymien ennustetaankin heikkenevän jonkin verran vuonna 2003. Kuluttajahintainflaatio ylitti hienokseltaan kaksi prosenttia mutta voi hidastua lähivuosina alle kahteen prosenttiin. Talouspolitiikalla olisi sen vuoksi parannettava luottamusta ja autettava näin luomaan edellytyksiä entistä vahvemmalle kotimaiselle kysynnälle ja työpaikkojen luomiselle sekä kasvupotentiaalin lisäämiselle keskipitkällä aikavälillä.

Kasvuun ja vakauteen tähtäävä talouspolitiikka

Talouspolitiikka. Talouspolitiikalla on keskeinen tehtävä kasvun ja työllisyyden edistämisessä sekä hintatason vakauden ylläpitämisessä. Jäsenvaltioiden on toteutettava erityisesti seuraavat toimenpiteet:

Jäsenvaltioiden on edistettävä soveliaita puitteita työmarkkinaosapuolten palkkaneuvotteluille. Niiden on varmistettava, että

Euroopan kasvupotentiaalia lisäävät talousuudistukset

Rakenneuudistukset. Rakenneuudistukset ovat välttämättömiä EU:n kasvupotentiaalin parantamiseksi. Ne olisi toteutettava yhteensovitetusti, jotta synergiaedut olisivat mahdollisimman suuret. Jäsenvaltioiden on toteutettava seuraavat toimenpiteet kolmen seuraavan vuoden aikana (työllisyyttä lisääviä uudistuksia kuvaillaan yksityiskohtaisemmin työllisyyttä koskevissa suuntaviivoissa):

Työllisyys.

Tuottavuus.

Kestävän kasvun vahvistaminen

Julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyys.

Taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus.

Ympäristö: luonnonvarojen tehokkaan hoidon edistäminen.

Euroalueen erityishaasteet

Haasteet. Talouskasvu jäi vuonna 2002 potentiaaliaan heikommaksi. Suuntaviivojen mukaan euroalueella on edessään erityisesti seuraavat haasteet:

Suositukset. Neuvosto suosittaa, että euroalueen kansallisen tason poliittiset toimijat edistävät sellaista politiikkayhdistelmää, joka sopii yhteen hintatason vakauden sekä yritysten ja kuluttajien luottamuksen lisäämisen tarpeen kanssa. Euroalueeseen kuuluvien maiden on lisäksi varmistettava, että niiden suhdannekorjattu julkisen talouden rahoitusasema on lähellä tasapainoa tai ylijäämäinen. Niiden on toteutettava tarvittaessa kaikki tarpeelliset toimenpiteet, jotta suhdannekorjattu rahoitusasema paranee vuosittain vähintään 0,5 prosenttiyksikköä suhteessa BKT:hen. Maiden, joilla on liiallinen alijäämä, on korjattava se. Niiden on analysoitava inflaatioeroja toimenpiteiden toteuttamiseksi aloilla, joilla erot ovat epätoivottavia. Politiikan yhteensovittamiseksi euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden on syvennettävä analyysia ja keskustelua talouskehityksestä (tietojenvaihto, euroalueen ulkoinen edustus jne.) ja tehostettava yhteensovittamismenettelyjä rakenneuudistuksissa.

MAAKOHTAISET TALOUSPOLITIIKAN SUUNTAVIIVAT

Talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen toisessa osassa tarkastellaan kokonaisstrategian puitteissa kunkin jäsenvaltion kohtaamia haasteita ja annetaan maakohtaisia suosituksia, joissa otetaan huomioon erot niiden talouden kehityksessä, näkymissä ja rakenteissa. Tässä otetaan esille ainoastaan kunkin jäsenvaltion kohtaamat pääasialliset haasteet.

Belgia

Tanska

Saksa

Kreikka

Lisätietoja Kreikan toimittamista talousarvioluvuista löytyy Eurostatin kertomuksesta.

Espanja

Ranska

Irlanti

Italia

Luxemburg

Alankomaat

Itävalta

Portugali

Suomi

Ruotsi

Yhdistynyt kuningaskunta

Kypros

Tšekki

Viro

Unkari

Latvia

Liettua

Malta

Puola

Slovakia

Slovenia

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Neuvoston suositus 2003/555/EY

-

-

EUVL L 195, 1.8.2003

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Komission suositus vuosiksi 2003-2005 annettujen jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen tarkistamiseksi [KOM(2004) 238]

-

-

-

ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission suositus jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikkojen laajoista suuntaviivoista [KOM(2005) 141 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä]

Euroopan komissio esitti 12. huhtikuuta 2005 suosituksen jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikkojen laajoista suuntaviivoista vuosiksi 2005-2008. Suositus käynnistää uudelleen Lissabonin strategian ja pyrkii konkretisoimaan jäsenvaltioiden ja yhteisön talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen tavoitteet.

Komissio käsittelee seuraavia:

- julkisen talouden rahoitusasema on tasapainossa;

- talouden kestävyys on varmistettu;

- resurssit on kohdennettu tehokkaammin;

- makrotaloudellisten ja rakenteellisten politiikkojen johdonmukaisuus on varmistettu;

- makrotaloudellista vakautta on edistetty palkkakehityksen avulla;

- euroalueen dynaamisuus ja toimivuus on varmistettu.

- tehostavat sisämarkkinoiden laajentamiseksi ja syventämiseksi direktiivien saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä;

- varmistavat, että markkinat ovat avoimet ja kilpailukykyiset;

- parantavat liiketoimintaympäristöä;

- parantavat pienten ja keskisuurten yritysten rahoitusmahdollisuuksia;

- kehittävät liikenneinfrastruktuureja;

- kannustavat tutkimustoimintaa ja parantavat innovaatiota tukevia palveluita ja erityisesti teknologian siirtoa;

- rohkaisevat resurssien kestävään käyttöön sekä lujittavat ympäristönsuojelun ja kasvun välistä synergiaa.

- keskittyvät uusien teknologioiden ja markkinoiden kehittämiseen.

Komission suositus on osa kasvun ja työllisyyden suuntaviivoja (2005-2008). Ne muodostavat ensimmäisen osan laajemmasta asiakirjasta. Toinen osa koostuu ehdotuksesta jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivoja koskevaksi neuvoston päätökseksi.

Komission tiedonanto - Toinen kertomus vuosien 2003-2005 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanosta (annettu EY:n perustamissopimuksen 99 artiklan 3 kohdan mukaisesti) [COM(2005) 8 - Ei julkaistu EUVL:ssä]

Komissio toteaa toisessa kertomuksessaan, että vuosien 2003-2005 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpano on ollut epätasaista. Joidenkin maiden kehitys on ollut muita nopeampaa. Belgia, Tanska, Suomi, Irlanti, Alankomaat ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat seuranneet suuntaviivoja suhteellisen hyvin. Uusien jäsenmaiden suuntaviivojen täytäntöönpano on kehittynyt suotuisasti erityisesti Kyproksessa ja Slovakiassa. Komissio arvelee, että yritysten liiketoimintaympäristö on kohentunut, kilpailupolitiikkoja on tehostettu ja kestävä ympäristökehitys edistynyt. Samoin arvioidaan, että työmarkkinamuutosten vauhtia on pystytty ylläpitämään. Osaamistalouteen siirtyminen sen sijaan on edennyt komission harmiksi hitaasti. Lisäksi sisämarkkinoiden integroitumisvauhti näyttää hidastuneen. Komissio on myös huolestunut siitä, että useilla jäsenvaltioilla on vaikeuksia julkisen talouden rahoitusaseman vakauttamisessa ja/tai liiallisen ylijäämän korjaamisessa. Myöskään 14 jäsenvaltiota ei pystynyt varmistamaan julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä vuonna 2004. Uudistusten toteuttamisvauhti on pysynyt yleisesti ottaen muuttumattomana vuonna 2004. On selvää, että nykyisellä tahdilla vuosien 2003-2005 talouspolitiikan laajoja suuntaviivoja ei kyetä täytäntöönpanemaan aikataulun mukaisesti, mikä vaikeuttaa Lissabonin tavoitteiden saavuttamista.

Komission tiedonanto vuosien 2003-2005 talouspolitiikan laajojen suuntaviivojen täytäntöönpanosta [KOM(2004) 20 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä]

Tässä komission tiedonannossa tarkastellaan toimenpiteitä, jotka toteutettiin tai joita suunniteltiin toteutettaviksi vuonna 2003. Lisäksi tiedonannossa annetaan tietoja, joita tarvitaan laajojen suuntaviivojen saattamisessa ajan tasalle vuonna 2004. Tiedonannon liitteessä arvioidaan yksityiskohtaisesti maakohtaisten suositusten täytäntöönpanoa [SEC(2004) 44 - Ei julkaistu EUVL:ssä].

Komissio toteaa tiedonannossaan yleisesti, että uudistukset ovat nopeutuneet joillakin aloilla, kuten työmarkkinoiden, kilpailun, liiketoimintaympäristön, uusien tekniikoiden, koulutuksen sekä eläkejärjestelmien uudistuksen alalla. Edistyminen näyttää kuitenkin olleen riittämätöntä markkinoiden yhdentymisessä, tutkimukseen tehtävissä investoinneissa, sosiaalisessa kestävyydessä ja ympäristön kestävässä kehityksessä. Komissio kantaa myös huolta julkisen talouden rahoitusaseman heikkenemisestä monissa jäsenvaltioissa.

Viimeisin päivitys 04.07.2005