Madridin Eurooppa-neuvosto

Madridissa 15.-16. joulukuuta 1995 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti talous- ja rahaliiton (EMU) kolmannen vaiheen alkamisen 1. tammikuuta 1999 Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa säädettyjen lähentymisperusteiden, aikataulun, pöytäkirjojen ja menettelytapojen mukaisesti.

YHTEISEN RAHAN NIMI

Uuden rahan nimi on yksi tärkeä osa valmistautumista yhteiseen rahaan siirtymiseen, sillä se ratkaisee osittain talous- ja rahaliiton hyväksyttävyyden yleisön keskuudessa. Eurooppa-neuvosto katsoi, että yhteisen rahan nimen on oltava sama Euroopan unionin kaikilla virallisilla kielillä ja siinä on otettava huomioon erilaiset kirjoitusasut: sen on oltava yksinkertainen ja symboloitava Eurooppaa.

Tämän vuoksi Eurooppa-neuvosto päätti, että kolmannen vaiheen alusta alkaen eurorahasta käytetään nimeä "euro". Tämä tarkoittaa täydellistä nimeä, ei etuliitettä, joka liitetään kansallisten rahojen nimen eteen.

Euroksi määritettyä nimeä käytetään nimityksen "ecu" sijasta, jota sopimuksessa käytettiin eurooppalaisesta rahayksiköstä. Viidentoista jäsenvaltion hallitukset päättivät yhteisellä sopimuksella, että tämä päätös on lopullinen ja hyväksytty tulkinta perustamissopimuksen asiaankuuluvista määräyksistä.

SUUNNITELMA YHTEISEEN RAHAAN SIIRTYMISEKSI

Selkeyttääkseen ratkaisevasti yhteiseen rahaan siirtymistä Eurooppa-neuvosto hyväksyi yhteiseen rahaan siirtymistä koskevan suunnitelman, jonka neuvosto oli laatinut sen pyynnöstä kuultuaan komissiota ja Euroopan rahapoliittista instituuttia.

Ohjelmassa edellytetään avoimuutta, vahvistetaan uskottavuutta ja korostetaan prosessin peruuttamattomuutta. Sillä pyritään luomaan välttämätön oikeusvarmuus (es de en fr), vähentämään sopeutumisen aiheuttamia kustannuksia ja välttämään kilpailun vääristymiä. Siirtymissuunnitelma antaa talouden toimijoille tietoja, jotka ovat niille välttämättömiä yhteiseen rahaan mukautumiseksi, ilmoittamalla selvän aikataulun mukaisesti toteutettavat käytännön toimenpiteet.

Siirtymissuunnitelma toteutetaan kolmessa perättäisessä vaiheessa, joiden toteuttamisessa otetaan huomioon rahan käyttäjien mukautumisvalmiudet.

Vaihe A: Talous- ja rahaliiton valmistelu

Valtion- ja hallitusten päämiehistä koostuva neuvosto vahvistaa perustamissopimuksessa asetetun menettelyn mukaisesti 1.-2. toukokuuta 1998, mitkä jäsenvaltiot ovat saavuttaneet riittävän pitkälle menevän lähentymisen voidakseen osallistua EMU:un. "Valintakoe" perustuu vuotta 1997 koskeviin tietoihin (es de en fr). Ecofin-neuvosto ilmoittaa toukokuussa 1998 osallistuvien valtioiden valuuttojen väliset kurssit. Kansallisten valuuttojen kurssit (es de en fr) euroon nähden vahvistetaan kuitenkin lopullisesti vasta 31. joulukuuta 1998.

Osallistuvien jäsenvaltioiden hallitukset hyväksyvät yksimielisesti heti osallistujavaltioiden luettelon vahvistamisen jälkeen joukon oikeudellisia määräyksiä ja nimittävät Euroopan keskuspankin (EKP) johtokunnan. Näin perustetaan EKP ja Euroopan keskuspankkijärjestelmä (EKPJ).

Yhteisen raha- ja valuuttapolitiikan toteuttamisedellytykset määritellään, ja eurokolikoiden ja -seteleiden valmistus (es de en fr) voidaan aloittaa. Pienimmän kolikon arvo on 0,01 euroa ja suurimman 2 euroa sekä pienimmän setelin arvo 5 euroa ja suurimman 500 euroa.

Osallistuvien valtioiden talousjärjestelmässä käytetään tämän vaiheen ajan edelleen kansallista valuuttaa. Samalla kuitenkin tehostetaan euron käyttöönottoa koskevia valmisteluja erityisesti virastoissa ja rahoituslaitoksissa.

Vaihe B: EMU:n tosiasiallinen alkaminen

Vaihe B (eli EMU:n kolmas vaihe) alkoi 1. tammikuuta 1999, jolloin vahvistettiin lopullisesti osallistuvien valtioiden keskinäiset valuuttakurssit ja niiden kurssit (es de en fr) euroon nähden. Vaihe kestää kolme vuotta.

Sen jälkeen euro on itsenäinen valuutta ja sen ulkoinen arvo on sama kuin virallisen ecu-korivaluutan, joka lakkaa olemasta.

EKPJ, joka koostuu EKP:sta ja kansallisista keskuspankeista, aloittaa toimintansa. Se määrittelee ja johtaa euroina tapahtuvaa yhteistä raha- ja valuuttapolitiikkaa (vahvistaa lyhyet korot, suorittaa interventioita dollariin ja jeniin nähden jne.). Osallistuvien valtioiden kansallisten valuuttojen noteerauksia ei enää tehdä.

Suurten arvojen maksujärjestelmät (pankkien väliset, raha-, valuutta- ja pääomamarkkinat), kuten EKPJ:n hallinnoima TARGET-järjestelmä, aloittavat toimintansa euromääräisinä. Myös julkisen talouden uudet lainat lasketaan liikkeeseen euroina.

Tämän vaiheen aikana euro on kuitenkin vain tiliraha, sillä liikeessä olevat setelit ja kolikot ovat edelleen kansallista valuuttaa. Tärkeimpiä vähittäismaksujärjestelmiä (tilisiirto, maksukortti, sekki jne.) mukautetaan, jotta ne voivat toimia euromääräisinä. Euron käyttö on mahdollista, muttei vielä pakollista.

Vaihe C: Lopullinen siirtyminen yhtenäisvaluuttaan

Eurosetelit ja -kolikot lasketaan liikkeeseen (es de en fr) 1. tammikuuta 2002 kansallisten setelien ja kolikoiden rinnalle. Euroseteleillä ja -kolikoilla on laillisen maksuvälineen asema, ja kansalliset setelit ja kolikot vedetään pois vähitellen.

Kaikki rahapoliittiset operaatiot suoritetaan euromääräisinä. Sopimuksissa kansallisina valuuttoina ilmaistut määrät muunnetaan euroiksi lopullisesti vahvistetun muuntokurssin mukaisesti ilman, että sopimuksissa määrättyjä ehtoja ja edellytyksiä muutetaan (sopimusten jatkuvuus (es de en fr)).

Tämän vaiheen on oltava mahdollisimman lyhytaikainen kahden valuutan pitkäaikaisesta rinnakkaiskäytöstä aiheutuvien hankaluuksien minimoimiseksi. Jäsenvaltiot voivat halutessaan lyhentää tätä vaihetta. Joka tapauksessa kansalliset setelit ja kolikot lakkaavat olemasta laillisia maksuvälineitä viimeistään 1. heinäkuuta 2002.

Siirtyminen yhteiseen rahaan on silloin loppuun suoritettu: tuosta päivästä lähtien talous toimii pelkästään euroina kaikissa osallistuvissa valtioissa. Jonkin aikaa sen jälkeen kansallisia seteleitä ja kolikoita vaihdetaan vielä maksutta kansallisissa keskuspankeissa.

Viimeisin päivitys 20.06.2006