Kohti yhteistä rahaa: EMUn lyhyt historia

Euro kuuluu nykyisin 17 Euroopan unionin (EU) jäsenvaltion kansalaisten arkipäivään. Ajan mittaan euroalueeseen liittyy muitakin jäsenvaltioita. Yhteisellä rahalla on kiistattomia etuja: se pienentää rahoitustoimista aiheutuvia kuluja, helpottaa matkustamista, vahvistaa Euroopan roolia kansainvälisellä tasolla ja niin edelleen. Mutta kuinka ajatus yhteisestä rahasta on kehittynyt?

Ensimmäinen vetoomus eurooppalaisen valuutan puolesta ennen vuoden 1929 kriisiä

Saksalainen poliitikko Gustav Stresemann kysyi 9. syyskuuta 1929 Kansainliitolta, missä ovat Euroopan tarvitsema eurooppalainen valuutta ja postimerkki. Kuusi viikkoa myöhemmin, 25. lokakuuta 1929, New Yorkin pörssissä koettiin "musta perjantai", ja alkoi maailmanlaajuinen talouskriisi. Se aiheutti vakavia taloudellisia häiriöitä koko maailmassa ja johti yritysten sulkemiseen ja ennennäkemättömään työttömyysasteeseen.

Valtiot reagoivat kriisiin harjoittamalla naapureita köyhdyttävää politiikkaa: ne toteuttivat deflaatiota edistäviä toimenpiteitä parantaakseen vientinsä kilpailukykyä ja ottivat käyttöön tuontitulleja ulkomailta tuoduille tuotteille. Nämä toimet pahensivat talouskriisiä. Vaikka ne lyhyellä aikavälillä hyödyttävätkin kyseessä olevaa valtiota, niillä on pitkällä aikavälillä vakavia taloudellisia seurauksia: inflaatio, kysynnän pieneneminen, työttömyyden kasvu ja maailmankaupan kasvun hidastuminen.

Toisen maailmansodan päättyminen: uusi alku

Vuonna 1944, kun toinen maailmansota vielä jatkui Euroopassa, järjestettiin Bretton Woodsissa Yhdysvalloissa kokous, jossa käsiteltiin talous- ja valuuttasuhteiden uudelleenjärjestelyä maailmanlaajuisella tasolla. Siihen osallistui yli 40 valtiota, jotka allekirjoittivat 22. heinäkuuta 1944 Bretton Woods -sopimukset. Sopimuksissa vahvistettiin säännöt ja menettelyt, joilla ohjataan maailmantaloutta: niillä perustettiin Kansainvälinen jälleenrakennus- ja kehityspankki (IBRD, joka on nykyisin osa Maailmanpankkia (EN) (ES) (FR)) ja Kansainvälinen valuuttarahasto (EN) (ES) (FR). Lisäksi Bretton Woods ‑sopimuksilla otettiin käyttöön kultakantaan perustuva valuuttajärjestelmä. Siinä valuuttakurssit olivat kiinteitä ja rahan arvon perustana käytettiin kultaa. Yhdysvaltain dollari oli tuolloin ainoa kultaan sidottu valuutta, ja muut valuutat oli puolestaan sidottu dollarin arvoon.

Maailma muuttui perusteellisesti toisen maailmansodan jälkeen. Sodan kokemusten perusteella tiedostettiin, että kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä uusien kärsimysten välttämiseksi. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) (EN) (ES) (FR) perustettiinkin vuonna 1945. Euroopan mantereella luotiin ensimmäinen perusta tulevalle Euroopan unionille kolmella perustamissopimuksella, joiden sopimuspuolina oli kuusi allekirjoittajavaltiota (Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa). Nämä sopimukset olivat

Talous- ja rahaliiton perustaminen

Joulukuussa 1969 järjestetyssä Haagin huippukokouksessa valtioiden ja hallitusten päämiehet määrittelivät Euroopan yhdentymiselle uuden tavoitteen: talous- ja rahaliiton (EMU). Luxemburgin pääministerin Pierre Wernerin johtaman korkean tason ryhmän tehtäväksi annettiinkin laatia selvitys keinoista, joilla tämä tavoite voitaisiin saavuttaa ennen vuotta 1980.

Ministeri Wernerin johtama ryhmä esitteli loppuraporttinsa lokakuussa 1970. Sen mukaan talous- ja rahaliitto toteutettaisiin kymmenessä vuodessa monivaiheisen suunnitelman mukaisesti. Lopullisena tavoitteena oli pääomanliikkeiden täydellinen vapauttaminen, jäsenvaltioiden valuuttojen täydellinen vaihdettavuus ja valuuttakurssien peruuttamaton kiinnittäminen. Raportissa ennakoitiin tuolloin yhteisen eurooppalaisen valuutan käyttöönoton olevan yksi prosessin mahdollisista päämääristä, mutta sitä ei vielä pidetty erillisenä tavoitteena. Lisäksi raportissa kehotettiin vahvistamaan talouspolitiikan koordinaatiota sekä määrittelemään kansallista finanssipolitiikkaa koskevat suuntaviivat.

Vaikka kaikista raportin tärkeimmistä suosituksista ei oltu samaa mieltä, kuusi jäsenvaltiota sopi maaliskuussa 1971 periaatteessa Euroopan talous- ja rahaliiton perustamisesta useammassa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe eli valuuttojen vaihteluvälin kaventaminen käynnistettiin kokeiluluontoisesti, eikä se velvoittanut sitoumuksiin prosessin jatkamisesta.

Bretton Woods -järjestelmän romahtaminen ja Yhdysvaltojen elokuussa 1971 tekemä päätös laittaa dollari kellumaan aiheuttivat valuuttamarkkinoilla epävakautta, joka kyseenalaisti perinpohjaisesti eurooppalaisten valuuttojen väliset pariteetit. EMU-hanke keskeytyi pitkäksi ajaksi.

Maaliskuussa 1972 kuusi jäsenvaltiota yritti käynnistää rahapolitiikan yhdentämisen uudelleen luomalla "valuuttakäärme tunnelissa" -mekanismin. Se tarkoitti yhteisesti sovittua valuuttojen kelluttamisjärjestelmää ("valuuttakäärme") kapean vaihteluvälin rajoissa dollariin nähden ("tunneli"). Öljykriisien, heikon dollarin ja talouspolitiikkojen eroavaisuuksien horjuttama "valuuttakäärme" menetti alle kahdessa vuodessa suurimman osan jäsenistään ja kutistui lopulta "markkavyöhykkeeksi", johon kuuluivat Saksa, Benelux-maat ja Tanska.

Euroopan valuuttajärjestelmän (EMS) luominen

Yritykset vakaan valuutan vyöhykkeen luomiseksi käynnistyivät uudelleen maaliskuussa 1979 Ranskan ja Saksan aloitteesta Euroopan valuuttajärjestelmän (EMS) toteuttamisella. Se perustui kiinteisiin valuuttakursseihin, joita voitiin tarkistaa. Yhdistynyttä kuningaskuntaa lukuun ottamatta kaikkien jäsenvaltioiden valuutat olivat mukana valuuttakurssijärjestelmässä.

Järjestelmän periaate oli, että valuuttakurssit pohjautuivat ecun (European Currency Unit, Euroopan valuuttayksikkö) eli Euroopan laskentayksikön perusteella määriteltyihin keskuskursseihin. Ecu edusti jäsenvaltioiden valuuttojen painotettua keskiarvoa. Kahdenväliset vaihtokurssit laskettiin ecuina ilmoitettujen keskuskurssien perusteella, eikä niiden valuuttojen vaihteluväli saanut poiketa vaihtokursseista yli 2,25 prosenttia kumpaankaan suuntaan (lukuun ottamatta Italian liiraa, jonka vaihteluväliksi oli sovittu 6 prosenttia).

Euroopan valuuttajärjestelmän avulla valuuttakurssien vaihtelua saatiin kymmenessä vuodessa vähennettyä olennaisesti. Koska järjestelmä oli joustava ja siihen yhdistyi poliittinen tahto lähentää talouksia, valuutat saatiin vakautettua pysyvästi.

Sisämarkkinoita koskeva ohjelma hyväksyttiin vuonna 1985. Samalla kävi yhä ilmeisemmäksi, ettei sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia voitaisi hyödyntää täysin, mikäli valuuttojen muuntamiseen liittyvät suhteellisen korkeat liiketoimintakustannukset pysyisivät edelleen voimassa. Sama koski vähäisiinkin valuuttakurssivaihteluihin liittyvää epävarmuutta. Lisäksi monet taloustieteilijät luopuivat ajatuksesta, jota he kutsuivat "mahdottomaksi kolmioksi". Sen mukaan pääomien vapaata liikkuvuutta sekä valuuttojen ja itsenäisten rahapolitiikkojen vakautta ei ajan mittaan voida sovittaa yhteen.

EMUn toteuttaminen

Kesäkuussa 1988 Hannoverissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto perusti "talous- ja rahaliittoa tutkivan komitean", jonka puheenjohtajana toimi silloinen Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors. Komitean muut jäsenet olivat kansallisten keskuspankkien johtajia, mikä varmisti heidän tiiviin paneutumisensa ehdotusten laatimiseen.

Huhtikuussa 1989 esitellyssä komitean kertomuksessa ehdotettiin EMUn tehokkaampaa toteuttamista kolmessa vaiheessa. Siinä pidettiin tärkeänä muun muassa talouspolitiikkojen koordinoinnin parantamista, kansallisia budjettialijäämiä koskevia sääntöjä sekä uutta, täysin riippumatonta toimielintä, Euroopan keskuspankkia (EKP), jonka tehtäväksi annettaisiin unionin rahapolitiikan hoitaminen.

Vuonna 1989 Madridissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto päätti toteuttaa Delorsin komitean kertomuksen pohjalta EMUn ensimmäisen vaiheen eli pääomanliikkeiden täydellisen vapauttamisen 1. heinäkuuta 1990.

Joulukuussa 1989 Strasbourgissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto pyysi hallitustenvälisen konferenssin koolle kutsumista määritelläkseen perustamissopimukseen tehtävät muutokset EMUn toteuttamiseksi. Tämän hallitustenvälisen konferenssin toimista oli tuloksena sopimus Euroopan unionista. Valtioiden tai hallitusten päämiehet hyväksyivät sen virallisesti Maastrichtissa joulukuussa 1991 kokoontuneessa Eurooppa-neuvostossa, ja sopimus allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992.

Sopimuksen mukaan EMU on perustettava kolmessa vaiheessa

EMUn kaksi ensimmäistä vaihetta on siis jo toteutettu ja kolmannen vaiheen toteuttaminen on parhaillaan käynnissä. Periaatteessa kaikkien EU:n jäsenvaltioiden on liityttävä kolmanteen vaiheeseen ja otettava euro käyttöön (EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 119 artikla). Tietyt jäsenvaltiot eivät kuitenkaan vielä täytä lähentymisperusteita, ja siksi niihin sovelletaan väliaikaisia poikkeuksia siihen saakka kunnes ne pystyvät siirtymään EMUn kolmanteen vaiheeseen.

Lisäksi Yhdistynyt kuningaskunta ja Tanska ovat ilmoittaneet, etteivät ne aio liittyä EMUn kolmanteen vaiheeseen eivätkä siis ottaa euroa käyttöön. Näillä kahdella valtiolla on EMUun liittymistä koskeva erivapaus. Erivapausjärjestelyä koskevat yksityiskohtaiset säännöt on esitetty tarkemmin EU:n perussopimuksiin liitetyissä pöytäkirjoissa, jotka koskevat näitä kahta maata. Yhdistyneellä kuningaskunnalla ja Tanskalla on kuitenkin edelleen mahdollisuus lopettaa niitä koskeva erivapausjärjestely ja hakea pääsyä EMUn kolmanteen vaiheeseen.

Nykyisin 17 jäsenvaltiota 27:stä on liittynyt EMUn kolmanteen vaiheeseen ja käyttää siis euroa yhteisenä rahanaan.

Viimeisin päivitys 19.07.2011