Rautatieinfrastruktuuri: monivuotiset sopimukset

Komissio suosittelee yhteisön liikenneinfrastruktuurien laadun optimoimiseksi monivuotisia sopimuksia pitkän aikavälin rahoituksen turvaamiseen.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle ja Euroopan parlamentille, annettu 6. helmikuuta 2008, ”Rautatieinfrastruktuurin laatua koskevat monivuotiset sopimukset” [KOM(2008) 54 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Komissio suosittelee, että valtiot tekisivät rautatieinfrastruktuurien haltijoiden kanssa monivuotisia sopimuksia infrastruktuurien laadun ja ylläpidon parantamiseksi.

Rautatieinfrastruktuurin oikeudellinen kehys ja lain vaatimukset

Voimassa olevassa Euroopan unionin (EU) lainsäädännössä vaaditaan sellaisten toimenpiteiden määrittelyä, joiden avulla voitaisiin pienentää infrastruktuurien tarjoamisen kustannuksia ja niiden käyttömaksuja. Samalla on kuitenkin otettava huomioon turvallisuuskysymykset ja ylläpidettävä infrastruktuuripalvelun laatua. Euroopan tasolla ei ole kuitenkaan olemassa mitään velvollisuutta valvoa infrastruktuuripalvelujen laatua.

Jäsenvaltiot voivat halutessaan joko säätää asiasta lailla ja/tai tehdä sopimuksia vähintään kolmeksi vuodeksi. Monivuotisia sopimuksia käytetään eri jäsenvaltioissa hyvinkin eri tavoin. Noin puolet jäsenvaltioista ei käytä monivuotisia sopimuksia eikä edes suunnittele tätä.

Näiden sääntöjen lisäksi EU:n rautatieliikennedirektiiveissä säädetään täytäntöönpanosta seuraavaa:

• Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet kansallisen rautatieinfrastruktuurinsa kehittämiseksi.
• Rataverkon haltijoiden tulojen ja menojen on oltava tasapainossa kohtuullisen pitkällä aikavälillä.

Lisäksi erityissäännöksissä käsitellään valtion varainsiirron hyväksyttävyyttä ja avoimuutta ottaen huomioon rataverkon haltijan toiminnan taloudellinen luonne sekä vaatimus, jonka mukaan rataverkon haltijan on oltava hallinnollisesti riippumaton.

Monivuotisten sopimusten merkitys

Rautatiealan kilpailukyky on suuressa määrin riippuvainen infrastruktuurin saatavuudesta ja laadusta. Infrastruktuurin ylläpidolle ei kuitenkaan aina anneta sellaista rahoitusta, jota rautatieliikenteen harjoittajat odottavat voidakseen kilpailla muiden liikennemuotojen kanssa. Lähes kolmannes rataverkon haltijoista on sitä mieltä, ettei niillä ole käytettävissään riittävästi varoja verkostonsa ylläpitämiseksi.

Jos monivuotinen sopimus neuvotellaan ja valmistellaan asianmukaisesti, se tarjoaa monia etuja, muun muassa:

• ylläpidon rahoitus pitkällä aikavälillä, jolloin molempien sopimuspuolten on pakko tarkastella asioita pitkäjänteisesti ja laatia ylläpitoa koskevia suunnitelmia palvelujen tulevan kysynnän perusteella. Rautateiden infrastruktuurin olisi pystyttävä tyydyttämään tuleva kysyntä ja siten lisäämään liikennettä ja tuloja. Monivuotiset sopimukset auttavat myös löytämään tasapainon veronmaksajien ja käyttäjien etujen, verkon ylläpidon ja laadun sekä lyhyen aikavälin ylläpidon ja uudistamisen välillä;
• hinnoittelujärjestelmää voidaan täydentää monivuotisten sopimusten puitteissa tehdyillä varainsiirroilla taloudellisen vakauden saavuttamiseksi. Monivuotisten sopimusten on oltava yhdenmukaisia hinnoitteluperiaatteiden kanssa, joiden on puolestaan oltava voimassa olevien hinnoittelusääntöjen mukaisia;
• kustannuksia voidaan valvoa tehokkaasti, kun rautateiden ylläpitoa koskevilla pitkän aikavälin suunnitelmilla voidaan alentaa yksikkökustannuksia. Tällöin voidaan mukauttaa töiden laajuutta muuttamatta silti työsuunnitelmia viime hetkellä. Kun rahoitus on suunniteltu usealle vuodelle, toiminnanharjoittaja voi käyttää varoja joustavammin ja paremmin taloudelliseen tilanteeseen sopivasti sen sijaan, että joutuisi soveltamaan jäykkiä julkista varainkäyttöä koskevia sääntöjä;
• voidaan tehdä vertailunalyysejä ja valvoa sääntöjen noudattamista siten, että suoritustavoitteet asetetaan täsmällisemmin. Kun tavoitteet on asetettu tarkasti, on helpompi vertailla rataverkon haltijoita, ja kustannustehokkuutta voidaan arvioida sekä kansallisen rataverkon haltijan toimittamien kustannustietojen perusteella että sen perusteella, kuinka hyvin kansallinen rataverkon haltija on suoriutunut tehtävissään muihin rataverkon haltijoihin verrattuna;
• parantaa suoritustehoa maksamalla rataverkon haltijalle suorituskyvystä sen sijaan, että sille korvattaisiin tietyt menot, ja tehostaa laadunvalvontaa. Laadunarviointikriteerit jakaantuvat kahteen ryhmään: junaliikenteen laatu (esim. nopeus ja turvallisuus) ja infrastruktuurin tarjoamiseen perustuvat indikaattorit (raidekilometrikohtaiset ylläpitokustannukset tai prosentuaalinen osuus rataverkosta, jolla on väliaikaisia nopeusrajoituksia);
• sopimusten tehokkuus varmistetaan määräämällä muun muassa seuraamuksista, joita langetetaan vaatimusten täyttämättä jättämisestä. Valvonta olisi uskottava mieluummin riippumattomalle elimelle kuin jollekin sopimuspuolelle. Seuraamuksina voidaan langettaa sakkoja, vähentää rahoitusta, vaihtaa rataverkon haltijaa, ja seuraamusten olisi oltava asteittain kasvavia ja oikeasuhteisia rikkomuksen vakavuuteen nähden.

Jäsenvaltioiden ja niiden rataverkon haltijoiden on varmistettava, että monivuotiset sopimukset ovat samansuuntaisia kansallisten strategisten liikennesuunnitelmien ja rataverkon haltijoiden liiketoimintasuunnitelmien kanssa. Valtion olisi kuultava sidosryhmiä mahdollisista monivuotisia sopimuksia koskevista ehdotuksista ennen uuden sopimuksen tekemistä tai voimassa olevien sopimusten neuvottelemista uudelleen.

Rataverkon haltijoiden olisi tarkastettava radan kunto vähintään kerran vuodessa kaikilla rataosuuksillaan ja tätä useammin eniten käytetyillä rataosuuksilla. Niiden on ilmoitettava, jos infrastruktuurin laadun katsotaan heikkenevän.

Taustaa

Muutamia vuosia sen jälkeen, kun rautatieinfrastruktuuripaketti (es de en fr) annettiin, komission järjestämissä kuulemisissa tuli ilmi ongelmia nykyisen rautatieinfrastruktuurin kestävässä rahoituksessa ja infrastruktuuripalvelujen laadussa sekä rataverkon haltijoiden suorituskyvyn parantamisessa.

Viimeisin päivitys 21.04.2008