Audiovisuaaliset mediapalvelut ilman rajoja -direktiivi

Televisio ilman rajoja -direktiivin tarkistuksen tavoitteena on mukauttaa ja nykyaikaistaa voimassa olevat säännöt. Tarkistuksen tärkein syy on teknologian kehityksen ja audiovisuaalialan markkinoiden rakenteessa tapahtuneiden muutosten huomioon ottaminen. Tavoitteena on myös keventää sääntelystä audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoajille aiheutuvaa taakkaa ja helpottaa eurooppalaisen audiovisuaalisen sisällön rahoitusta.

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/65/EY, annettu 11 päivänä joulukuuta 2007, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta.

TIIVISTELMÄ

"Audiovisuaaliset mediapalvelut ilman rajoja" -direktiivillä tarkistetaan vuonna 1989 annettua televisio ilman rajoja -direktiiviä, jota muutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Tavoitteena on luoda audiovisuaalisisällölle nykyaikainen, joustava ja yksinkertaistettu sääntelyjärjestelmä.

Komissio ehdottaa tarkistusta, joka perustuu audiovisuaalisten mediapalvelujen uuteen määrittelyyn jakelutekniikoista riippumatta.

"Lineaaristen" ja "ei-lineaaristen" palvelujen erottaminen toisistaan

Uudessa direktiivissä "audiovisuaaliset mediapalvelut" määritellään erottamalla toisistaan

Tämä erottelun mukaisesti nykyisessä direktiivissä

Kaikkiin palveluihin sovelletaan alkuperämaaperiaatetta, jonka mukaisesti palvelujen tarjoajien on noudatettava yksinomaan sijoittautumismaassaan voimassa olevia lakeja. Tämän periaatteen soveltaminen ulotetaan siis myös ei-lineaarisiin palveluihin, mikä tarjoaa niille paremmat edellytykset kaupalliseen menestykseen.

Tapauksissa, joissa toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet lähetystoiminnan harjoittajat voivat pyrkiä kiertämään kohdejäsenvaltion tiukempia sääntöjä, voidaan soveltaa uutta kaksivaiheista menettelyä. Kyseessä olevat jäsenvaltiot voivat aluksi neuvotella asiasta, ja jos ratkaisua ei löydetä, komissio tarkastaa, että kohdejäsenvaltion ehdottamat toimenpiteet ovat yhteisön oikeuden mukaisia.

Mainontaa koskevien sääntöjen keventäminen

Direktiivillä yksinkertaistetaan ja joustavoidaan mainosten sijoittelua koskevia sääntöjä. Siinä kannustetaan myös alan yhteis- ja itsesääntelyyn.

Mainonnalle asetettu päivittäinen kolmen tunnin aikarajoitus on poistettu. Komissio on säilyttänyt kaikenlaiseen mainontaan sovellettavan rajoituksen, joka on 12 minuuttia tuntia kohti, jotta estettäisiin mainonnan kokonaismäärän lisääntyminen.

Sen sijaan että mainoskatkojen väliksi säädettäisiin vähintään 20 minuuttia, uudessa direktiivissä lähetystoiminnan harjoittajille annetaan vapaus sijoittaa mainokset lähetyksiin parhaaksi katsomallaan tavalla.

Direktiivissä säädetään kuitenkin, että elokuvat, lastenohjelmat ja ajankohtais- ja uutisohjelmat saa keskeyttää mainoksilla ainoastaan kerran kutakin 35 minuutin ohjelmajaksoa kohti.

Siinä tuetaan uusia mainontakeinoja (es de en fr), kuten jaetun kuvaruudun tekniikkaa, verkkomainontaa ja vuorovaikutteista mainontaa.

"Tuotesijoittelulle" selkeä oikeudellinen kehys

Direktiivissä määritellään yksiselitteisesti "tuotesijoittelun" * käsite ja vahvistetaan sille selkeä oikeudellinen kehys. Tuotesijoittelulla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että elokuvassa esiintyvät henkilöt käyttävät näkyvästi tietynmerkkistä tuotetta.

Direktiivissä sallitaan tuotesijoittelu sillä edellytyksellä, että se yksilöidään selkeästi sellaiseksi lähetyksen alussa. Tuotesijoittelu on kuitenkin kiellettyä uutis- ja ajankohtaislähetyksissä, dokumenttiohjelmissa ja lastenohjelmissa.

Media-alan moniarvoisuus

Media-alan moniarvoisuuden edistämiseksi sovelletaan kolmentyyppisiä toimenpiteitä:

Kulttuurisen monimuotoisuuden edistäminen

Kulttuurisen monimuotoisuuden edistämiseen liittyy kysymys lähetystoiminnan harjoittajille ja muille palveluntarjoajille asetetuista sisältökiintiöistä. Nykyisin voimassa olevassa direktiivissä vahvistetaan EU:n sitoutuminen eurooppalaisten audiovisuaalisten teosten edistämiseen antamalla jäsenvaltioille mahdollisuus asettaa lähetystoiminnan harjoittajille eurooppalaisten teosten tuotantoa edistäviä sisältökiintiöitä, silloin kun se on käytännössä mahdollista. Asiassa sovellettavat joustavat säännöt toimivat hyvin. Jäsenvaltiot noudattavat kyseisiä kiintiöitä ongelmitta, ja kiintiöt ovat johtaneet eurooppalaisen ja riippumattoman tuotannon lisääntymiseen.

Tausta

Audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan oikeudellisen kehyksen nykyaikaistaminen on osa komission lainsäädännön parantamishanketta (DE) (EN) (FR). Lisäksi se on osa aloitetta i2010 - kasvua ja työllisyyttä edistävä tietoyhteiskunta- ja viestintäpolitiikka, jonka komissio lanseerasi kesäkuussa 2005.

Keskeiset termit

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Määräaika täytäntöönpanolle jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Direktiivi 2007/65/EY [hyväksyminen: yhteispäätösmenettely COD/2005/0260]

19.12.2007

19.12.2009

EUVL L 332, 18.12.2007

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

"TELEVISIO ILMAN RAJOJA" -DIREKTIIVI

Neuvoston direktiivi 89/552/ETY, annettu 3 päivänä lokakuuta 1989, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta [EYVL L 298, 17.10.1989].

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/36/EY, annettu 30 päivänä kesäkuuta 1997, televisiotoimintaa koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 89/552/ETY muuttamisesta [EYVL L 202, 30.7.1997].

"TELEVISIO ILMAN RAJOJA" -DIREKTIIVIN TARKISTUSPROSESSI

Komission tulkitseva tiedonanto tietyistä televisiomainontaa koskevien "televisio ilman rajoja" -direktiivin säännösten näkökohdista [EUVL C 102, 28.4.2004].

Komission tiedonanto, annettu 15 päivänä joulukuuta 2003, audiovisuaalialan sääntelyn tulevaisuudesta Euroopassa [KOM(2003) 784 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 05.03.2008