Palvelujen tarjoamisen vapaus EU:ssa (meriliikenne)

Asetuksen tavoitteena on poistaa rajoitukset, jotka koskevat meriliikenteen palvelujen tarjoamista Euroopan unionissa (EU).

SÄÄDÖS

Neuvoston asetus (ETY) N:o 3577/92, annettu 7 päivänä joulukuuta 1992, palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi).

TIIVISTELMÄ

Soveltamisala

Säädöksen mukaan EU-maihin sijoittautuneilla laivanvarustamoilla ja kansalaisilla on oikeus tarjota meriliikenteen palveluja (nk. meriliikenteen kabotaasi) toisessa EU-maassa, mikäli ne täyttävät kaikki kabotaasin harjoittamisen edellytykset kyseisessä EU-maassa. Kyseisiä palveluja voivat tarjota myös EU:n ulkopuolisiin maihin sijoittautuneet mutta EU:n kansalaisten johtamat laivanvarustamot.

Asetuksessa määritellään seuraavat käsitteet: meriliikenteen palvelut EU-maassa (meriliikenteen kabotaasi), yhteisön laivanvarustajat, sopimus julkisesta palvelusta, julkisen palvelun velvoitteet ja vakava häiriö liikenteen sisämarkkinoilla.

Miehistö

Liikennepalvelusta riippuen miehistöön liittyvistä kysymyksistä vastaa se EU-maa, jossa alus on rekisteröity (lippuvaltio), tai se maa, jossa kabotaasiliikennettä harjoitetaan (vastaanottava valtio).

Julkinen palvelu

EU-maat voivat asettaa liikennepalvelujen tarjoamisen edellytykseksi julkisen palvelun velvoitteita tai tehdä sopimuksia julkisesta palvelusta taatakseen riittävän kabotaasiliikenteen mantereelta saarille ja saarien välillä.

Suojatoimenpiteet

Komissio voi toteuttaa suojatoimenpiteitä, jos kabotaasin vapauttaminen aiheuttaa ongelmia (kuten vakavaa ylitarjontaa), jotka uhkaavat laivanvarustamojen elinkelpoisuutta ja toiminnan jatkamista. Tällainen toimenpide voi olla esimerkiksi kyseessä olevan alueen jättäminen väliaikaisesti tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

Syrjimättömyysperiaate

Meriliikenteen palveluja tarjoavat henkilöt voivat harjoittaa väliaikaisesti toimintaansa toisessa EU-maassa samoin edellytyksin kuin kyseisen maan omat kansalaiset.

Aikataulu

Meriliikenteen kabotaasi vapautettiin 1. tammikuuta 1993. Ranskan, Italian, Kreikan, Portugalin ja Espanjan osalta mannerkabotaasi vapautettiin asteittain eri liikennepalvelutyypeille määritellyn aikataulun mukaisesti. Mantereelta saarille kohdistuva ja saarien välinen kabotaasiliikenne vapautettiin näissä maissa vuonna 1999. Poikkeusta jatkettiin Kreikan osalta vuoteen 2004 asti säännöllisen matkustaja- ja lauttaliikenteen sekä bruttovetoisuudeltaan alle 650 tonnin aluksilla harjoitetun liikenteen osalta. Kroatialle myönnettiin 31. joulukuuta 2016 saakka poikkeus olemassa olevien julkisen palvelun sopimusten osalta sekä Kroatian satamien välillä alle 650 bruttotonnin aluksilla harjoitettavan risteilyliikenteen osalta. Kyseinen liikenne varataan 31. joulukuuta 2014 saakka kroatialaisille aluksille.

Taustaa

Lisätietoja on saatavana tältä verkkosivustolta.

VIITTEET

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

Euroopan unionin virallinen lehti

Asetus (ETY) N:o 3577/92

1.1.1993

-

EYVL L 364, 12.12.1992

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Kroatian liittymisehtoja koskeva asiakirja

1.7.2013

-

EUVL L 112, 24.4.2012

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle - Komission tulkinta palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) annetusta neuvoston asetuksesta (ETY) N:o 3577/92 ( KOM (2003) 595 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä).

Päätös 93/125/ETY Espanjan komissiolle esittämästä pyynnöstä toteuttaa neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3577/92 5 artiklan mukaisia suojatoimenpiteitä ja sulkea Espanja palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisen meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) ulkopuolelle - (EUVL L 49, 27.02.1993).

Päätöksellä annetaan Espanjalle lupa jättää Manner-Espanja asetuksen (ETY) N:o 3577/92 soveltamisalan ulkopuolelle kuudeksi kuukaudeksi päätöksen tiedoksiantopäivästä. Poikkeus ei koske syöttöliikennepalveluja. Jos espanjalaiset alukset eivät pysty täyttämään kabotaasiliikenteen palvelujen kysyntää, muiden EU-maiden alukset voivat tarjota kyseisiä palveluja.

Komission kertomus neuvostolle: Viides kertomus palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen (meriliikenteen kabotaasi) annetun asetuksen (ETY) N:o 3577/92 täytäntöönpanosta (2001-2010) (COM(2014) 231 final, 22.4.2014 - ei julkaistu EUVL:ssä).

Kertomuksessa on neljä lukua, joissa käsitellään seuraavia aiheita:

1.

Viimeaikainen oikeuskäytäntö ja lainsäädännön kehitys EU- ja EFTA-maissa

2.

Markkinoiden kehityssuuntaukset EU- ja EFTA-maissa

3.

Käytettävissä olevat tiedot merikabotaasialan työllisyydestä (siihen ei enää sisälly tilastoja miehistökustannuksista, koska niistä ei ole saatavilla luotettavia lopullisia tietoja)

4.

Päätelmä: Asetus sopii tarkoitukseensa eikä sen tarkistaminen ole aiheellista. Jotkut kuulemisessa esille tuodut kysymykset ovat kuitenkin merkki tulkintaan ja täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista. Niitä on tarkasteltu meriliikenteen kabotaasia käsittelevässä tiedonannossa. (ks. seuraava asiakirja).

Komission tiedonanto: Komission tulkinta palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteen soveltamisesta meriliikenteeseen jäsenvaltioissa (meriliikenteen kabotaasi) annetusta neuvoston asetuksesta (ETY) N:o 3577/92 [ COM(2014) 232 final , 22.4.2014 - ei julkaistu EUVL:ssä].

Asetuksen (ETY) N:o 3577/92 kahdenkymmenen vuoden täytäntöönpanon suoman ajallisen etäisyyden ja täytäntöönpanosta saadun kokemuksen perusteella komissio on avoimuutta ja oikeusvarmuutta edistääkseen päättänyt päivittää ja muuttaa tulkintaansa asetuksen säännöksistä.

Tällä tiedonannolla muutetaan ja korvataan vuosina 2003 ja 2006 annetut komission tulkitsevat tiedonannot. Tiedonannon tarkoituksena on yksinomaan antaa tietoja asetuksesta ja helpottaa sen ymmärtämistä. Tiedonannossa tarkennetaan tapaa, jolla komissio soveltaa asetusta. Tarkoituksena ei ole asetuksen tarkistaminen tai unionin tuomioistuimen toimivallan kaventaminen tulkintakysymyksissä.

Tiedonannossa täsmennetään aluksi palvelujen tarjoamisen vapauden soveltamisalaa merikabotaasin alalla. Siinä on lueteltu tahot, jotka voivat käyttää tätä vapautta, sekä tuotu esiin asetuksen soveltamisalaan kuuluvat palvelut.

Tiedonannossa määritellään myös tarkemmin palvelujen tarjoamisen vapaudesta asetuksessa säädettyjen poikkeuksien laajuus. Näitä poikkeuksia on kolme.

EU-mailla on toimivalta antaa miehistöä koskevat säännöt aluksilla, joiden bruttovetoisuus on alle 650 tonnia ja jotka harjoittavat kahden niiden alueella sijaitsevan sataman välistä saarikabotaasiliikennettä.

EU-maat voivat asettaa julkisen palvelun velvoitteita ja tehdä julkista palvelua koskevia sopimuksia turvatakseen riittävät säännölliset kuljetukset saarille ja saarilta sekä niiden välillä.

EU-maat voivat pyytää komissiota päättämään suojatoimenpiteistä vakavien häiriöiden torjumiseksi sisämarkkinoilla.

Lopuksi siinä annetaan ohjeita rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun asetuksen (EY) N:o 1370/2007 soveltamisesta meriliikenteen kabotaasipalveluihin.

Viimeisin päivitys 11.08.2014