Sijoituspalvelut

Euroopan unioni vapauttaa sellaisten sijoituspalveluyritysten pääsyn vastaanottavien jäsenvaltioiden arvopaperipörsseihin ja rahoitusvälinemarkkinoille, joilla on lupa tarjota kyseisiä palveluita kotijäsenvaltiossaan.

SÄÄDÖS

Neuvoston direktiivi 93/22/ETY, annettu 10 päivänä toukokuuta 1993, sijoituspalveluista arvopaperimarkkinoilla [Muutossäädökset].

TIIVISTELMÄ

Direktiiviä sovelletaan kaikkiin sijoituspalveluyrityksiin. Eräitä direktiivin säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta luottolaitoksiin, joiden toimilupa kattaa yhden tai useamman liitteessä luetelluista sijoituspalveluista.

Direktiivissä vahvistetaan edellytykset sijoituspalveluyrityksen toimiluvan myöntämiselle ja peruuttamiselle yrityksen kotijäsenvaltiossa. Kunkin jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten on valvottava, että

Toimilupahakemuksessa on oltava liitteenä toimintaohjelma. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava hakijalle kuusi kuukautta täydellisen hakemuksen jättämisestä, onko toimilupa myönnetty.

3. Vastavuoroisuusmenettely suhteessa kolmansiin maihin: Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle toimiluvan myöntämisestä suoraan tai välillisesti omistetulle tytäryritykselle, jonka emoyrityksistä yksi tai useampi on kolmannesta maasta, sekä emoyrityksen hankkimasta sellaisesta osuudesta yhteisön sijoituspalveluyrityksessä, että jälkimmäisestä tulee sen tytäryritys.

Kun komissio havaitsee, että jokin kolmas maa ei myönnä yhteisön sijoituspalveluyrityksille yhtä tehokasta markkinoille pääsyä kuin yhteisö on myöntänyt tuon kolmannen maan sijoituspalveluyrityksille, komissio voi aloittaa neuvottelut saadakseen yhteisön sijoituspalveluyrityksille vertailukelpoiset kilpailumahdollisuudet.

Sijoituspalveluyrityksen vakavaraisuuden valvonnasta vastaavat kotijäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset. Sen sijaan menettelytapasääntöjen täytäntöönpano ja niiden noudattamisen valvonta kuuluu vastaanottavalle jäsenvaltiolle, jonka on sääntöjä soveltaessaan noudatettava yleisen edun periaatetta.

Sijoituspalveluyrityksen määräomistusyhteyksien muutosehdotukset on annettava tiedoksi valvontaviranomaisille, jotta ne voivat arvioida, täyttävätkö uudet osakkaat ja/tai jäsenet asetetut kelpoisuusehdot.

Sijoituspalveluyritys on velvollinen ilmoittamaan sijoittajille, mitä korvausjärjestelmää käytetään. Eri korvausjärjestelmät pyritään yhdenmukaistamaan mahdollisimman pian.

Toisessa jäsenvaltiossa toimiluvan saanut sijoituspalveluyritys voi mainostaa palvelujaan kaikin mahdollisin tiedonvälityskeinoin vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Jäsenvaltioiden on sallittava, että toisten jäsenvaltioiden sijoituspalveluyritykset harjoittavat niiden alueella toimintaa, johon ne ovat saaneet toimiluvan kotijäsenvaltiossaan, perustamalla sivuliikkeen tai tarjoamalla palveluja ilman sivuliikettä.

Vastaanottavat jäsenvaltiot eivät voi edellyttää kotijäsenvaltiossaan toimiluvan saaneelta sijoituspalveluyritykseltä sivuliikkeen perustamista tai palvelujen tarjoamista varten uutta toimilupaa, perustamispääoman hankkimista tai muuta vaikutukseltaan vastaavaa toimenpidettä.

Jäsenvaltio voi tietyin edellytyksin vaatia, että sijoituspalveluyritysten liiketoimet suoritetaan säännellyillä markkinoilla. Sijoituspalveluyritykset, myös muut kuin pankit, voivat joka tapauksessa päästä kyseisten säänneltyjen markkinoiden jäseniksi.

Direktiivissä vahvistetaan myös ilmoituksia ja muodollisuuksia koskevat säännöt, joita on noudatettava, kun sivuliike perustetaan tai palveluja tarjotaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

Direktiivissä vahvistetaan lisäksi menettelyt, joita kotijäsenvaltion tai vastaanottavan jäsenvaltion on noudatettava silloin, kun sivuliikkeen perustanut tai palveluja tarjoava sijoituspalveluyritys ei noudata vastaanottavassa jäsenvaltiossa voimassa olevia säännöksiä.

Liitteessä määritellään direktiivin soveltamisalaan kuuluvat sijoituspalvelut, muut palvelut ja rahoitusvälineet.

Direktiivillä 95/26/EY muutetaan sijoituspalveludirektiiviä ja pyritään yhteensovittamaan säännöksiä, joilla ohjataan viranomaisten välistä rahoitusalan tietojen vaihtoa.

Direktiivillä 97/9/EY (es de en fr) muutetaan sijoituspalveludirektiiviä ja pyritään toteuttamaan sijoittajien korvausjärjestelmät.

Direktiivillä 2000/64/EY muutetaan sijoituspalveludirektiiviä ja pyritään laajentamaan sääntöjä, jotka koskevat yhteistyösopimusten puitteissa tapahtuvaa luottamuksellisten tietojen vaihtoa kolmansien maiden sellaisten toimivaltaisten viranomaisten tai elinten kanssa, jotka toiminnallaan auttavat rahoitusjärjestelmän vakauden parantamisessa. Mahdollisuus luottamukselliseen tietojen vaihtoon ainoastaan kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa ei ole riittävä.

Direktiivissä 2002/87/EY (es de en fr) otetaan käyttöön erityinen finanssiryhmittymien toiminnan vakauden sääntely, jolla täydennetään luottolaitosten, vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten toimialakohtaista lainsäädäntöä. Siinä saatetaan samalla alalla (pankkiala, vakuutukset, sijoitukset) toimivien homogeenisten ryhmien toiminnan vakauden sääntely yhdenmukaiseksi sen sääntelyn kanssa, jota sovelletaan finanssiryhmittymiin. Tarkoituksena on toisaalta suojella kuluttajia, tallettajia ja sijoittajia ja toisaalta elävöittää Euroopan rahoitusmarkkinoita.

Direktiivillä 2004/39/EY (es de en fr) kumotaan direktiivi 93/22/ETY marraskuun 1 päivästä 2007. Viittauksia direktiiviin 2006/31/EY pidetään viittauksina direktiiviin 2004/39/EY.

Viitteet

Säädös

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Direktiivi 93/22/ETY [hyväksytty yhteistyömenettelyllä]

1.7.1995

31.12.1995

EYVL L 141, 11.6.1993

Muutossäädökset

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Direktiivi 95/26/EY

18.7.1996

-

EYVL L 168, 18.7.1995

Direktiivi 97/9/EY

26.3.1997

26.9.1998

EYVL L 84, 26.3.1997

Direktiivi 2000/64/EY

17.11.2000

17.11.2002

EYVL L 290, 17.11.2000

Direktiivi 2002/87/EY

11.2.2003

11.8.2004

EUVL L 35, 11.2.2003

Direktiivi 2004/39/EY

30.4.2004

30.4.2006

EUVL L 145, 30.4.2004

MUUT OLEELLISET SÄÄDÖKSET

Komission tiedonanto, annettu 14 päivänä marraskuuta 2000, direktiivin 93/22/ETY 11 artiklan mukaisten menettelytapasääntöjen soveltamisesta [KOM(2000) 722 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

Tiedonannossa käsitellään yhtä rahoituspalveluja koskevan toimintasuunnitelman tavoitteista. Yksi arvopaperimarkkinoiden moitteettoman toiminnan käytännön esteistä on 11 artiklassa vahvistettujen menettelytapasääntöjen soveltamiseen liittyvä epävarmuus. Artiklassa käsitellään palvelun tarjoajien ja näiden asiakkaiden suhteita. Komissio katsoo, että palvelujen rajatylittävää tarjontaa olisi helpotettava ja direktiivin 93/22/ETY tulevien tarkistusten luonteesta tiedotettava Euroopan parlamentille, kansallisille viranomaisille ja valvontaviranomaisille sekä alan toimijoille.

On selvää, että 11 artiklan soveltamisolosuhteet ovat muuttuneet, sillä markkinoilla on uudentyyppisiä sijoittajia ja yritykset kehittävät uusia tekniikoita. Lisäksi on otettava huomioon sähköistä kaupankäyntiä koskeva direktiivi, jossa vahvistetaan kotijäsenvaltion periaate niiden säännösten osalta, joita sovelletaan sähköiseen sijoituspalveluiden tarjontaan ammattilaisille.

Kaikki jäsenvaltiot ovat direktiivin 93/22/ETY täytäntöönpanon yhteydessä noudattaneet yleistä velvoitetta erottaa toisistaan ammattimaiset sijoittajat ja piensijoittajat, mutta erottelun toteutustapa vaihtelee suuresti. Ammattimaisille sijoittajille suunnattuun palvelutarjontaan olisi sovellettava palveluntarjoajan valtion (kotijäsenvaltion) menettelytapasääntöjä. Piensijoittajia voisivat sitä vastoin koskea vastaanottavan valtion viranomaisten antamat paikalliset menettelytapasäännöt. Olisi lisäksi loogista, että yrityksen sivuliikkeen sijaintivaltion viranomainen olisi toimivaltainen valvomaan sivuliikkeen ja sen asiakkaiden ("pienasiakkaiden" tai ammattimaisten sijoittajien) suhteita. Komissio katsoo lisäksi, että käyttöön olisi otettava ammattimaisten sijoittajien yhteinen luokitus, jonka Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien yhteistyöjärjestön (FESCO) piiriin kuuluvat kansalliset valvontaviranomaiset ovat hyväksyneet. Tällä hetkellä jäsenvaltiot käyttävät eri kriteerejä määritellessään "paikan, jossa palvelua tarjotaan", vaikka menettelytapasääntöjen noudattamista on valvottava juuri siellä.

Jäsenvaltiot soveltavat myös rajatylittäviin palveluihin omia sääntöjään, vaikka palveluntarjoajan valtio olisi jo huolehtinut vastaavasta suojelun tasosta.

Komission tiedonanto, annettu 15 päivänä marraskuuta 2000, sijoituspalveludirektiivin tarkistamisesta [KOM(2000) 729 lopullinen - ei julkaistu EYVL:ssä].

Komissio toteaa, että lainsäädännöllisten puitteiden uudistaminen on välttämätöntä pörssiin ja korvausjärjestelmiin liittyvien teknisten muutosten vuoksi sekä euron ja uusien tekniikoiden käyttöönoton johdosta. Tiedonannolla käynnistetään laaja osapuolten kuuleminen siitä, miten direktiiviä 93/22/ETY voitaisiin uudistaa parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi sijoituspalveluyrityksille myönnettävän yhden EU:n laajuisen toimiluvan tulisi olla riittävä ammattimaisten sijoittajien välisten liiketoimien toteuttamiseksi, ja se voitaisiin laajentaa koskemaan piensijoittajille tarjottavia palveluja. Pörssien ja korvausjärjestelmien toiminnan organisoinnissa olisi hyödyllistä soveltaa yhteisiä arvopaperikauppaa koskevia periaatteita, jotka kattaisivat myös uudet sähköiset järjestelmät.

Parlamentti antoi tiedonantoa koskevan päätöslauselman 3. huhtikuuta 2001 [EYVL C 21, 24.1.2002].

Komissio käynnisti toisen aloitetta koskevan kuulemisen 22. huhtikuuta 2002.

Viimeisin päivitys 09.08.2006