Rahanpesun estäminen rahoitusjärjestelmän avulla

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2005/60/EY rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen

TIIVISTELMÄ

DIREKTIIVIN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Rahoitusalan lisäksi direktiiviä sovelletaan tiettyihin muihin aloihin, kuten lakimiehiin, notaareihin, tilintarkastajiin, kiinteistönvälittäjiin, rahapelipalvelujen tarjoajiin, huolto-omaisuus- ja yrityspalvelujen tuottajiin ja kaikkiin tavaroiden tarjoajiin, jos niille suoritettu käteismaksu on vähintään 15 000 euroa.

Direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden ja laitosten on muun muassa

Direktiivissä otetaan käyttöön lisävaatimuksia ja varotoimia (”tehostettu tuntemisvelvollisuus”) tilanteissa, joissa rahanpesun tai terrorismin rahoituksen riski voi olla suurempi, esimerkiksi EU:n ulkopuolella sijaitsevien vastapuolena toimivien pankkien kanssa harjoitettavassa liiketoiminnassa.

MISTÄ ALKAEN DIREKTIIVIÄ SOVELLETAAN?

Direktiivi tuli voimaan 15. joulukuuta 2005. EU-maiden oli saatettava se osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 15. joulukuuta 2007.

Kesäkuussa 2015 EU hyväksyi direktiivin (EU) 2015/849. Sillä kumotaan direktiivi 2005/60/EY 26. kesäkuuta 2017 alkaen.

TAUSTAA

Lisätietoja:

KESKEISET TERMIT

* Todellinen omistaja ja edunsaaja: yksi tai useampi henkilö, joka omistaa asiakkaan tai jonka määräysvallassa se asiakas viime kädessä on, jonka lukuun liiketoimi toteutetaan, esimerkiksi yhtiön tapauksessa se, joka omistaa riittävän prosentuaalisen osuuden osakkeista tai äänioikeuksista.

* Rahanpesu: rikoksen tuottaman hyödyn muuntaminen erilaisin keinoin näennäisesti ”puhtaaksi rahaksi” esimerkiksi muuntamalla varat toiseen muotoon tai siirtämällä ne paikkaan, jossa ne eivät herätä yhtä paljon huomiota.

* Terrorismin rahoitus: varojen antaminen tai kerääminen eri tavoin, kun varat käytetään terrorismin torjumisesta tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä 2002/475/YOS tarkoitettuihin rikoksiin, kuten väärennettyjen asiakirjojen laatimiseen tai terroristiryhmän johtamiseen.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta 2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä terrorismin rahoitukseen (EUVL L 309, 25.11.2005, s. 15–36)

Direktiiviin 2005/60/EY tehdyt peräkkäiset muutokset ja korjaukset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission direktiivi 2006/70/EY, annettu 1 päivänä elokuuta 2006, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä ”poliittisesti vaikutusvaltaisen henkilön” määritelmän sekä yksinkertaistettuja asiakkaan tuntemismenettelyjä sekä satunnaisesti tai hyvin rajoitetusti harjoitetun rahoitustoiminnan perusteella myönnettyjä poikkeuksia koskevien teknisten perusteiden osalta (EUVL L 214, 4.8.2006, s. 29–34)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849, annettu 20 päivänä toukokuuta 2015, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/60/EY ja komission direktiivin 2006/70/EY kumoamisesta (EUVL L 141, 5.6.2015, s. 73–117)

Viimeisin päivitys: 02.02.2016