Kiertomuutto ja mobiliteettikumppanuudet

Komissio ehdottaa mobiliteettikumppanuuksien luomista ja kiertomuuton organisoimista, jotta voidaan helpottaa kolmansien maiden kansalaisten liikkumista kolmansien maiden ja Euroopan unionin välillä. Tällaisten järjestelyjen avulla voitaisiin vähentää työvoimapulaa EU:ssa, torjua laitonta maahanmuuttoa sekä tarjota muuttajien kotimaille mahdollisuus hyötyä maahanmuuton positiivisista vaikutuksista.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 16. toukokuuta 2007, kiertomuutosta ja mobiliteettikumppanuuksista Euroopan unionin ja kolmansien maiden välillä [KOM(2007) 248 lopullinen, ei julkaistu EUVL:ssä]

TIIVISTELMÄ

Tiedonannossa käsitellään mobiliteettikumppanuuksia ja kiertomuuttoa. Komissio aikoo olla yhteydessä eräisiin mobiliteettikumppanuuksista mahdollisesti kiinnostuneisiin maihin. Kiertomuutosta se aikoo käynnistää ainakin kolme kuukautta kestävän kuulemisprosessin.

Mobiliteettikumppanuudet

Komissio ehdottaa, että Euroopan yhteisö neuvottelee kolmansien maiden kanssa mobiliteettikumppanuuksista, joilla voidaan helpottaa niiden kansalaisten pääsyä EU:hun. Tällaisia kumppanuuksia voitaisiin luoda sellaisten kolmansien maiden kanssa, jotka ovat sitoutuneet tekemään tiivistä yhteistyötä EU:n kanssa muuttoliikkeiden hallitsemiseksi varsinkin torjumalla laitonta maahanmuuttoa.

Kussakin kumppanuudessa olisi otettava huomioon EU:n ulkosuhteet kokonaisuudessaan kyseisen kolmannen maan kanssa. Mobilitettikumppanuus perustuisi kumppaneiden tavoitteisiin sekä sitoumuksiin, jotka asianomainen kolmas maa on valmis antamaan.

Kumppanuuden sisällöstä voidaan sanoa, että komissio luettelee useita mahdollisia sitoumuksia, joita voidaan odottaa kolmannelta maalta. Esimerkiksi sitoumus ottaa oman maan kansalaiset takaisin sekä sellaiset muiden kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat saapuneet EU:hun asianomaisen maan kautta, tiedotuskampanjoiden järjestäminen laittoman maahanmuuton ehkäisemiseksi, rajavalvonnan parantaminen sekä asiakirjaväärennösten torjuminen.

EU puolestaan voisi helpottaa asianomaisen kolmannen maan kansalaisten pääsyä EU:hun jäsenvaltioiden toimivaltaa kunnioittaen. Pääsyä EU:hun voitaisiin helpottaa muun muassa seuraavasti:

Kiertomuutto

EU:n kannalta merkityksellisiä kiertomuuton muotoja on kaksi:

Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen yhdenmukaistaminen voisi edistää kiertomuuttoa. Laillista maahanmuuttoa koskevassa toimintapoliittisessa suunnitelmassa onkin jo harkittu eräitä elementtejä, jotka olisivat osa EU:n lainsäädäntökehystä. Esimerkkinä voidaan mainita korkeasti koulutettujen muuttajien maahanpääsyä koskeva direktiiviehdotus.

Tämän toimintapoliittisen suunnitelman täydentämiseksi voitaisiin harkita uusien, lailliseen maahanmuuttoon liittyvien toimenpiteiden toteuttamista, kuten pitkään oleskelleiden kolmansien maiden kansalaisten asemasta annetun direktiivin 2003/109/EY muuttamista.

EU:n politiikan välineisiin voitaisiin sisällyttää esimerkiksi seuraavia kannustimia kiertomuuton edistämiseksi:

Komissio ehdottaa myös, että hyväksytään toimenpiteitä aivoviennin riskien vähentämiseksi. Komissio ehdottaa esimerkiksi, että jäsenvaltiot sitoutuvat olemaan rekrytoimatta kolmansien maiden kansalaisia aloilla, jotka asianomainen kolmas maa on määritellyt kriittisiksi.

Lisäksi komissio toteaa, että asiasta kiinnostuneet kolmannet maat ja EU:n jäsenvaltiot voisivat tehdä kahdenvälisiä sopimuksia. Tällaisissa sopimuksissa voisi olla muun muassa säännöksiä ns. kierto-opiskelijoille tarkoitetuista apurahoista.

Tausta

Tämä tiedonanto on jatkoa 1. syyskuuta 2005 (es de en fr) annetulle tiedonannolle "Muuttoliikkeen ja kehityksen yhteys: käytännönläheisiä suuntaviivoja", 31. marraskuuta 2006 (es de en fr) annetulle tiedonannolle "Siirtolaisuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan ensimmäinen soveltamisvuosi" ja 21. joulukuuta 2005 (es de en fr) annetulle tiedonannolle "Laillista maahanmuuttoa koskeva toimintapoliittinen suunnitelma".

Viimeisin päivitys 10.08.2007