Vakautusväline (2007–2013)

Euroopan unionin (EU) toteuttamien ulkoisten yhteistyötoimien tavoitteena on tukea kolmansien maiden vakautta. Vakautusvälineestä rahoitetuilla toimilla onkin edistettävä varautumista luonnosta ja ihmisestä johtuviin kriiseihin ja niiden hallintaa sekä kriisin tai epävakaiden olojen jälkeen toteutettavia kunnostustoimia.

SÄÄDÖS

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1717/2006, annettu 15 päivänä marraskuuta 2006 vakautusvälineen perustamisesta [EUVL L 327, 24.11.2006].

TIIVISTELMÄ

Vakautusvälineestä rahoitetaan Euroopan unionin (EU) yhdessä kolmansien maiden kanssa toteuttamia kehitysyhteistyötoimia sekä rahoitus- ja talousyhteistyön ja teknisen yhteistyön toimia. Toimien tavoitteena on

Kriisien tai puhkeamassa olevien kriisitilanteiden yhteydessä sekä tilanteessa, joka uhkaa kärjistyä aseelliseksi konfliktiksi, vakautusvälineellä voidaan edistää demokratian ja yleisen järjestyksen turvaamista sekä ihmisten turvallisuuden ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojelua.

Yhteistyötoimilla voidaan tukea muun muassa

Silloin, kun maan tilanne tarjoaa vakaat yhteistyöolot, vakautusvälineellä voidaan edistää muun muassa

Tuen täytäntöönpano

Annetussa tuessa on otettava huomioon muiden EU:n ulkoisen avun välineiden perusteella toteutetut toimet.

Tuen täytäntöönpano perustuu maantieteellisiin tai temaattisiin strategia-asiakirjoihin ja monivuotisiin maaohjelmiin. Kriisien ja poikkeustilanteiden yhteydessä voidaan toteuttaa myös erityistoimenpiteitä.

Tuensaajat

Vakautusvälineestä voidaan myöntää rahoitustukea useantyyppisille sekä EU:n että kolmansien maiden toimijoille; kyseeseen tulevat kumppanimaiden kansalliset sekä alue- ja paikallisviranomaiset, kansainväliset järjestöt, julkiset ja yksityiset laitokset, valtiosta riippumattomat järjestöt ja luonnolliset henkilöt.

Taustaa

Vakautusvälinettä koskevilla säännöksillä kumotaan ja korvataan nopean toiminnan järjestelmästä annetut asetukset ja erilaiset jalkaväkimiinojen vastaista toimintaa koskevat asetukset.

Viitteet

Asiakirja

Voimaantulo

Täytäntöönpanon määräaika jäsenvaltioissa

EUVL

Asetus (EY) N:o 1717/2006

14.12.2007

-

EUVL L 327, 24.11.2006

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi vakautusvälineen perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1717/2006 muuttamisesta [KOM(2009) 195 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä]. Ehdotuksessa ulotetaan asetuksen soveltamisala koskemaan pienaseiden ja kevyiden aseiden laittoman käytön torjumista yhteisön yhteistyöpolitiikan tavoitteiden mukaisesti.

Yhteispäätösmenettely: (2009/0058/COD)

Viimeisin päivitys 28.06.2011