Valkoinen kirja viestintäpolitiikasta

Euroopan komissio on päättänyt kaventaa Euroopan unionin ja sen kansalaisten välistä kuilua tekemällä viestinnästä oman politiikanalansa. Siksi se julkaisi viestintäpolitiikkaa koskevan valkoisen kirjan, jonka tavoitteena on luoda Euroopan julkinen foorumi ja jossa ehdotetaan tätä varten viittä etenemistapaa, joilla parannetaan kansalaisille suunnattua tiedotusta ja heidän mahdollisuuksiaan tulla kuulluiksi.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto, annettu 1. helmikuuta 2006, "Valkoinen kirja eurooppalaisesta viestintäpolitiikasta" [KOM(2006) 35 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Valkoisen kirjan tavoitteena oli käynnistää laaja kuulemismenettely tiedotuksen parantamiseksi ja julkisen keskustelun käynnistämiseksi uudelleen Euroopan unionissa. Toimielimillä, kansalaisilla ja sidosryhmillä oli kuuden kuukauden ajan mahdollisuus vaikuttaa Euroopan unionin viestintäpolitiikkaan.

Komissio määritteli tätä varten viisi toiminta-alaa. Kukin toiminta-ala käsittää konkreettisia, toteutettavia toimia, joita käsiteltiin kuulemismenettelyssä. Komissio on myös järjestänyt useita neuvoa-antavia foorumeja, joissa sidosryhmät saivat esittää mielipiteensä asiasta. Lisäksi komissio julkaisi keväällä 2006 Eurobarometri-tutkimusten tuloksia.

Yhteisten periaatteiden määrittely

Euroopan unionin viestintäpolitiikka perustuu moniin periaatteisiin, kuten oikeuteen saada tietoa, sananvapauteen, siihen, että kaikki kansalaiset on otettava mukaan julkiseen keskusteluun, sekä monimuotoisuuden ja osallistumisen periaatteisiin.

Noudattaakseen näitä periaatteita komissio järjestää kuulemisen seuraavista toimenpiteistä:

Kansalaisten ääni kuuluviin

Jotta kansalaisten ääni saataisiin aikaisempaa paremmin kuuluviin, tavoitteeksi on asetettu kansalaisvalistuksen tehostaminen, kansalaisten keskinäisten yhteyksien kehittäminen sekä kansalaisten ja hallintoviranomaisten yhteyksien parantaminen. Euroopan unioni voi tukea jäsenvaltioiden kansalaisvalistusta Leonardo da Vinci-, Sokrates-, Erasmus - ja Youth in action -ohjelmilla sekä tietoteknologian alalla toteutettavilla ohjelmilla.

Kansalaisten välisten yhteyksien luomiseksi on tuettava paitsi kansalaisten ja EU:n välisiä suoria yhteyksiä myös epäsuoria yhteyksiä, kuten Internetissä toimivia keskustelufoorumeja. Lisäksi komissio on laatinut Kansalaisten Eurooppa (es de en fr) -ohjelman, joka tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden tavata toisiaan ja järjestää julkisia keskusteluja Euroopasta. Komissio aikoo myös käydä läpi nykyiset ohjelmat, jotta niitä voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.

Kansalaisten ja hallintoviranomaisten välisten yhteyksien parantamiseksi EU:n elimistä on tehtävä avoimempia ja helpommin lähestyttäviä. Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat ottaneet tärkeitä askeleita tähän suuntaan. Komissio on puolestaan ottanut käyttöön kuulemismenettelyjen vähimmäisvaatimukset ja Euroopan avoimuusaloitteen, ja se aikoo edistää määrätietoisesti monikielisyyttä.

Kansalaisia voidaan lähestyä monin eri toimin, muun muassa

Tiedotusvälineet ja uusi teknologia

Eurooppa-asioita ei käsitellä tiedotusvälineissä riittävästi. Tilanteen korjaamiseksi komissio haluaa ennen kaikkea antaa Euroopan unionille "ihmiskasvot". Koska Euroopan unioni mielletään usein "kasvottomaksi", se tarvitsee selkeän julkisen identiteetin. Myös kansallinen, alueellinen ja paikallinen näkökulma on tärkeää ottaa paremmin huomioon. On tärkeää, ettei Euroopan unionia koskevia kysymyksiä käsitellä ainoastaan Eurooppa-asioihin erikoistuneissa tiedotusvälineissä vaan että niistä keskustellaan myös kansallisesti ja paikallisesti. EU:n toimielinten on myös kerrottava, mitä vaikutuksia EU:n politiikalla on paikallisesti. Lisäksi uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia on hyödynnettävä tehokkaasti. Uutta teknologiaa on tuettava, koska se tarjoaa välineitä rajat ylittävään demokratiaan, sekä levitettävä, jotta kaikki pääsisivät hyötymään siitä.

Jotta tiedotusvälineet saataisiin osallistumaan tehokkaammin Euroopan unionia koskevaan viestintään, komissio aikoo

Yleisen mielipiteen selvittäminen

Tällä alalla komissio on jo kehittänyt menestyksekkäästi yleisen mielipiteen analysointivälineitä, joista esimerkkinä voidaan mainita Eurobarometri-selvitykset, ja teettänyt EU:ta koskevista kysymyksistä riippumattomia yhteiskuntatieteellisiä tutkimuksia. Lisäksi Eurobarometri-selvitysten menetelmiä tarkastellaan parhaillaan uudelleen.

EU:n julkisen mielipiteen selvittämiseksi voidaan toteuttaa myös muita toimenpiteitä:

Yhteistyön lisääminen

Euroopan julkisen foorumin kehittäminen edellyttää kaikkien asiaan kuuluvien toimijoiden osallistumista. Tällaisia toimijoita ovat jäsenvaltiot, EU:n toimielimet, alue- ja paikallisviranomaiset, poliittiset puolueet sekä kansalaisyhteiskuntaa edustavat organisaatiot. Komissio ehdottaa kaikille näille toimijoille useita toimia, jotka lisäävät niiden aktiivista osallistumista Euroopan unionia koskevaan viestintään. Tällaisia toimia ovat

Kuulemismenettelyn järjestäminen

Valkoista kirjaa koskevan kuulemismenettelyn oli suunniteltu kestävän puoli vuotta eli vuoden 2006 helmikuusta heinäkuuhun.

Kuulemismenettelyn päättyessä kullekin valitulle toiminta-alalle perustettiin komission edustajista ja sen kumppaneista muodostuvia työryhmiä. Työryhmien tehtävänä oli valmistella konkreettisia toimintaehdotuksia. Komissio ehdotti 3. lokakuuta 2007 antamassaan kertomuksessa useita toimia Euroopan kansalaisten tiedottamiseksi ja kuulemiseksi. Nämä toimet ovat seurausta eurooppalaisen viestintäpolitiikan valkoisesta kirjasta, joka helmikuun 2006 käynnistämisen jälkeen herätti satoja huomioita.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 3. lokakuuta 2007- Kumppanuuteen perustuva EU-viestintä [KOM(2007) 568 lopullinen - Ei julkaistu EUVL:ssä].

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja Alueiden komitealle, annettu 13. lokakuuta 2005, "Komission panos EU:n tulevaisuutta koskevaan pohdintaan. ' K-suunnitelma ': kansanvalta, kuunteleminen ja keskustelu" [KOM(2005) 494 - ei julkaistu EUVL:ssä].

Komission tiedonanto, annettu 20. heinäkuuta 2005, "Komission toimintasuunnitelma (es de en fr) Eurooppa-asioista tiedottamisen tehostamiseksi" [SEC(2005) 985 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä].

Viimeisin päivitys 22.03.2008