Kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen vähintään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä

Laaja talouskriisi on vaikuttanut EU:n itselleen vuonna 2008 asettamiin tavoitteisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Kriisi pienentää tavoitteen merkitystä Euroopan talouden nykyaikaistamisen ja kilpailukyvyn parantamisen kannalta kriittisenä voimavarana. Sillä on myös vaikutuksia EU:n tavoitteen mahdolliseen nostamiseen 30 prosenttiin osana maailmanlaajuisia toimia.

SÄÄDÖS

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle sekä alueiden komitealle - Vaihtoehdot kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi yli 20 prosentin tavoitteen ja hiilivuodon riskin arviointi (KOM(2010) 265 lopullinen, 26.5.2010).

TIIVISTELMÄ

Laaja talouskriisi on vaikuttanut EU:n itselleen vuonna 2008 asettamiin tavoitteisiin vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Kriisi pienentää tavoitteen merkitystä Euroopan talouden nykyaikaistamisen ja kilpailukyvyn parantamisen kannalta kriittisenä voimavarana. Sillä on myös vaikutuksia EU:n tavoitteen mahdolliseen nostamiseen 30 prosenttiin osana maailmanlaajuisia toimia.

TIEDONANNON TARKOITUS

Tiedonannossa analysoidaan EU:n mahdollisuuksia siirtyä tämänhetkisestä 20 prosentin tavoitteesta kunnianhimoisempaan 30 prosentin tavoitteeseen.

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Lisätietoja saa kasvihuonekaasupäästöjä koskevilta Euroopan komission verkkosivulta.

Viimeisin päivitys: 26.03.2015