Yhdenvertaisen kohtelun periaate

Euroopan unionin (EU) syrjinnänvastainen oikeuskehys on hyvin edistyksellinen. Kehystä on kuitenkin täydennettävä yhdenvertaisen kohtelun periaatteen vaikutusalueen laajentamiseksi.

ASIAKIRJA

Ehdotus neuvoston direktiiviksi, annettu 2 päivänä huhtikuuta 2008, uskonnosta tai vakaumuksesta, vammaisuudesta, iästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumattoman yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta.

TIIVISTELMÄ

Ehdotuksella direktiiviksi on tarkoitus suojella yksilöitä vammaisuuteen, ikään, sukupuoliseen suuntautumiseen, uskontoon tai vakaumukseen liittyvältä syrjinnältä.

Yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanon avulla täydennetään Euroopan unionin (EU) oikeuskehystä, joka muodostuu rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattomasta yhdenvertaisesta kohtelusta, naisten ja miesten tasa-arvoisesta kohtelusta työmarkkinoiden ulkopuolella ja yhdenvertaisesta kohtelusta työssä ja ammatissa annetuista direktiiveistä.

Soveltamisala

Yhdenvertaisen kohtelun periaate vastaa välittömän syrjinnän * ja välillisen syrjinnän * kieltoa. Periaatetta sovelletaan kaikkiin henkilöihin julkisella ja yksityisellä sektorilla sekä julkisyhteisöissä. Sen vaikutusalaan kuuluvat sosiaalinen suojelu (myös sosiaaliturva ja terveydenhuolto), sosiaalietuudet, koulutus sekä tavaroiden ja palvelujen saatavuus ja tarjonta, asuminen ja kuljetuspalvelut mukaan luettuna.

Vammaisten todelliset ja syrjimättömät mahdollisuudet direktiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla on varmistettava ennakoivilla erityistoimenpiteillä ja mukautuksilla. Niistä ei kuitenkaan saa koitua kohtuutonta rasitusta. Rasitusta voidaan tasata jäsenvaltiossa toteutetuilla yhdenvertaisen kohtelun politiikan toimenpiteillä.

Yhdenvertaisuuden periaatteen soveltaminen siten kuin siitä säädetään ehdotuksessa direktiiviksi ei aseta kyseenalaiseksi kansallista lainsäädäntöä, joka koskee jäsenvaltioiden koulutusjärjestelmien sekulaarisuutta ja niiden organisointia jäsenvaltioiden toimesta. Periaatetta ei sovelleta erilaiseen kohteluun uskonnon tai vakaumuksen perusteella, kun tarkoitetaan pääsyä uskontoon tai vakaumukseen perustuviin oppilaitoksiin. Myöskään kansalaisuuteen ja ulkomaalaisten oikeusasemaan jäsenvaltioiden alueella perustuva erilainen kohtelu ei kuulu ehdotuksen vaikutusalaan.

Jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön tai pitää voimassa direktiivissä säädettyjä vähimmäisvaatimuksia paremman suojan antavia säännöksiä samoin kuin myönteistä erityiskohtelua koskevia toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on kompensoida uskontoon tai vakaumukseen, ikään, vammaisuuteen tai sukupuoliseen suuntautumiseen liittyvää epäedullista asemaa.

Oikeuskeinot

Henkilöillä, joita on kohdeltu väärin loukkaamalla yhdenvertaisen kohtelun periaatetta tai joilla on oikeutettua etua periaatteen noudattamisen varmistamisesta, on oltava mahdollisuus oikeudelliseen ja hallinnolliseen muutoksenhakuun.

Jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä oikeusjärjestelmänsä mukauttamiseksi muun muassa jakamalla todistustaakka kantajan ja vastaajan kesken ja ottamalla käyttöön toimenpiteitä syrjintäkanteen nostaneen henkilön suojelemiseksi mahdollisilta vastatoimenpiteiltä.

Niiden on myös perustettava riippumattomia elimiä, joiden toiminnan tarkoituksena on

Taustaa

Ehdotus direktiiviksi perustuu uudistetun sosiaalisen toimintaohjelman painopisteisiin ja Syrjinnän torjuminen ja yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille -puitestrategiaan.

Ehdotus on sopusoinnussa vammaisten oikeuksista tehdyn YK:n yleissopimuksen kanssa.

Asiakirjan avainkäsitteet

Viitteet ja menettelyt

Ehdotus

EUVL

Menettely

KOM(2008) 426

-

CNS/2008/0140

Viimeisin päivitys 17.07.2011