Laajentuminen 2004: EU:n haasteena 25 jäsenmaan unioni

Euroopan unioniin liittyi 1. toukokuuta 2004 kymmenen uutta maata ja niiden lähes 75 miljoonaa asukasta. Siitä alkaen 25 jäsenmaan unioni on muodostanut 450 miljoonan kansalaisen poliittisen ja taloudellisen alueen, johon nyt kuuluu kolme entistä sosialistista neuvostotasavaltaa (Viro, Latvia ja Liettua), neljä entistä neuvostosatelliittia (Puola, Tšekki, Unkari ja Slovakia), yksi entinen Jugoslavian tasavalta (Slovenia) ja kaksi Välimeren saarta (Kypros ja Malta).

Tämä historiallinen laajentuminen, jonka tuloksena aiemmin 15 jäsenmaan unioniin kuuluu nyt 25 jäsenmaata, päättää pitkän liittymisprosessin, jonka ansiosta puolen vuosisadan ajan rautaesiripun ja kylmän sodan jakama Euroopan kansa on voinut yhdistyä uudelleen. Ohessa kerrataan Euroopan unionin viidennen laajentumisen valmisteluja, haasteita ja tulevaisuudennäkymiä.

Valmistautuminen EU:n viidenteen laajentumiseen

Berliinin muurin murtuminen 9. marraskuuta 1989 merkitsi koko kommunistisen itäblokin luhistumista. Tästä tapahtumasta sai alkunsa Euroopan mantereen yhdistymisprosessi. Tuosta hetkestä lähtien EU ja ehdokasmaat tekivät kahdenvälisten liittymiskumppanuuksien (EU ja ehdokasmaa) muodossa taukoamatta työtä unionin laajentumisen eteen. Kunkin maan liittymiskumppanuuden yhteydessä vahvistettiin ensisijaiset toimet, jotka maan oli toteutettava voidakseen selviytyä liittymisen mukanaan tuomista velvoitteista, sekä toimenpiteiden tarkka aikataulu.

Vuosien 1987 ja 1996 välillä kolmetoista maata haki EU:n jäsenyyttä: Bulgaria, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Turkki, Unkari ja Viro. Luxemburgissa 12. ja 13. joulukuuta 1997 kokoontunut Eurooppa-neuvosto käynnisti unionin laajentumisprosessin, jossa "kukin hakijavaltio etenee omaa tahtiaan valmistautumistasonsa mukaan".

Valmistautuessaan EU:n jäsenyyteen ehdokasmaat allekirjoittivat ensin Eurooppa-sopimuksen (Keski- ja Itä-Euroopan maat) tai assosiaatiosopimuksen (Turkki, Kypros ja Malta). EU on tukenut erityisen liittymisstrategian avulla maita niiden ponnisteluissa omaksua yhteisön säännöt ja antanut niille taloudellista tukea virallisten elinten, infrastruktuurin ja talouden kehittämistä varten.

Liittymisneuvottelut aloitettiin kuuden parhaiten valmistautuneen maan (Kypros, Puola, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro) kanssa 31. maaliskuuta 1998 ja Turkkia lukuun ottamatta muiden ehdokasmaiden (Bulgaria, Latvia, Liettua, Malta, Romania ja Slovakia) kanssa 15. helmikuuta 2000. Neuvottelut etenivät kunkin maan osalta eri tahtiin riippuen siitä, kuinka maat panostivat liittymisvalmisteluihin. Näin ollen neuvottelujen kesto vaihteli sen mukaan, kuinka kukin maa edistyi.

Vuodesta 1998 komissio julkaisi vuosittain määräaikaiskertomukset kunkin ehdokasmaan edistymisestä. Lisäksi kullekin maalle määriteltiin ensisijaiset tavoitteet ja niiden saavuttamiseksi tarvittava erityistuki liittymiskumppanuuksissa, jotka hyväksyttiin vuonna 1998 ja joita tarkistettiin vuosina 1999 ja 2002. Näiden asiakirjojen pohjalta suoritettiin kansallisen lainsäädännön analyyttinen arviointi (screening), jonka avulla kullekin ehdokasmaalle voitiin vahvistaa etenemissuunnitelma. Suunnitelmissa esitettiin, mitkä säädökset oli annettava ja mitä säädöksiä oli muutettava yhteisön säännöstön noudattamiseksi.

Kööpenhaminassa joulukuussa 2002 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että kolmestatoista ehdokasmaasta kymmenen (Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro) täytti edellytykset riittävän hyvin voidakseen liittyä unioniin. Nämä maat siis allekirjoittivat liittymissopimuksen 16. huhtikuuta 2003 Ateenassa ja liittyivät ratifiointiprosessin jälkeen virallisesti EU:hun 1. toukokuuta 2004.

Jotta kymmenen ehdokasmaata saattoi liittyä unioniin, ne oli ensin tunnustettava eurooppalaisiksi valtioiksi (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 49 artikla), minkä lisäksi niiden oli noudatettava vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteita (Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artikla). Niiden täytyi myös täyttää Kööpenhaminan arviointiperusteina tunnetut taloudelliset ja poliittiset edellytykset, joiden mukaan

• maan on oltava vakaa demokratia, joka takaa ihmisoikeuksien kunnioittamisen, oikeusvaltion toteutumisen ja vähemmistöjen suojelun;
• maan on oltava toimiva markkinatalous;
• maan on omaksuttava yhteisön säännöt, normit ja politiikat, joista EU:n säännöstö muodostuu.

EU:n viidennen laajentumisen haasteet

EU:n viidettä laajentumista on vienyt eteenpäin halu saada yhdistyneessä Euroopassa aikaan rauha, vakaus ja taloudellinen vauraus. Tavoitteen toteutuminen merkitsee kuitenkin tiettyä kustannusten ja etujen tasapainoa, joka on tärkeä määrittää.

Rauha, vakaus ja taloudellinen vauraus Euroopassa

Euroopan yhdistämisellä halutaan varmistaa:

• rauha ja poliittinen vakaus koko mantereella;
• Euroopan kansalaisten vaurastuminen, joka voidaan saavuttaa laajentamalla eurooppalaista sosioekonomista mallia ja euroaluetta niin, että samalla otetaan huomioon ympäristönäkökohdat;
• demokratian eteneminen noudattamalla Euroopan unionin perusoikeuskirjaa, jonka perusperiaatteita ovat ihmisarvo, tasa-arvo, solidaarisuus ja oikeus;
• Euroopan kansainvälisen roolin lujittaminen erityisesti kaupan alalla;
• kulttuurinen rikkaus jne.

Varmistaakseen, ettei laajentuminen vaurioita Euroopan rakentamisen neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana kehitettyä taloudellista ja sosiaalista rakennelmaa, EU on pitänyt ehdokasmaiden kanssa käydyissä neuvotteluissa kiinni siitä, että tärkeitä osa-alueita ovat

• elinkeinoelämän eri alojen ja maatalouden vapautuminen;
• tuomioistuin- ja poliisilaitoksen uudistaminen ja korruption torjunta;
• elintarvikkeiden turvallisuutta koskevien sääntöjen soveltaminen;
• järjestäytyneen rikollisuuden ja talousrikollisuuden torjunta, huumausaineiden kaupan ja naiskaupan torjunta, lasten oikeuksien kunnioittaminen;
• vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen,
• ympäristönsuojelun, erityisesti jätehuollon ja ydinvoimaloiden turvallisuuden tehostaminen.

Laajentumisen kustannukset ja edut

Unionin jäsenmäärän kasvaminen, kun siihen liittyy taloudellisen tilanteensa puolesta hyvin erilaisia maita, jotka samalla kasvattavat unionin asukasmäärää ja siellä puhuttujen kielten lukumäärää, edellyttää jäsenvaltioilta tiettyjä ponnisteluja, erityisesti taloudellisia ponnisteluja..

EU on ottanut liittymistä valmistelevan strategian yhteydessä käyttöön joukon rahoitusvälineitä (Phare, ISPA ja SAPARD) auttaakseen ehdokasmaita tulemaan jäseniksi.

Euroopan komissio sitoi kaudella 2000-2003 liittymisvalmistelujen kuluihin 13,2 miljardia euroa. Kaudella 2004-2006 maksetaan yli 41 miljardia euroa (40,8 miljardia euroa uusille jäsenvaltioille maataloustukena, alue- ja infrastruktuuritukena sekä ydinturvallisuuteen, julkishallintoon ja rajasuojaan kohdennettavana tukena; 540 miljoonaa euroa kaikille jäsenvaltioille tutkimus-, kulttuuri- ja koulutusaloilla maksettavana tukena).

Kymmenen uuden jäsenmaan liittyminen unioniin 1. toukokuuta 2004 merkitsi liittymisstrategian saamista päätökseen. Maat voivat kuitenkin edelleen saada tukea liittymistä valmistelevista rahoitusvälineistä hankkeisiin, jotka on käynnistetty ennen vuotta 2005. Lisäksi ne voivat nyt hakea rahoitusta myös rakennerahastoista ja koheesiorahastosta.

Kustannusten rinnalla on toki myös etuja, sillä kasvattaessaan unionin jäsenvaltioiden määrän 15:stä 25:een laajentuminen on tarjonnut mahdollisuuden laajentaa vakauden ja rauhan alue koko Euroopan kattavaksi, mikä auttaa välttämään entisen Jugoslavian kriisin kaltaisia konflikteja. Se on myös edistänyt talouskasvua ja kauppaa, kun 378 miljoonan kuluttajan yhtenäismarkkinat vuonna 2004 laajenivat 453 miljoonan kuluttajan markkinoiksi, sekä lisännyt Euroopan painoarvoa maailmanlaajuisesti, erityisesti kauppaneuvotteluissa.

Lisäksi uudet jäsenmaat ovat maksaneet EU:n talousarvioon 15 miljardia euroa. Euroopan komissio on laskenut, että koska kaikkia varoja ei tulla käyttämään, viidennestä laajentumisesta aiheutuvien budjettimenojen nettomäärä ei vuonna 2006 päättyvällä kaudella ylitä 10 miljardia euroa.

Näkymät viidennen laajentumisen jälkeen: kohti 30 jäsenmaan EU:ta

EU, joka on kasvattanut jäsentensä määrää menestyksekkäästi 6:sta 25:een, valmistautuu nyt seuraavaan laajentumiseen. Bulgaria ja Romania allekirjoittivat liittymissopimuksensa 25. huhtikuuta 2005, ja niistä on tarkoitus tulla EU:n jäseniä 1. tammikuuta 2007.

Turkki jätti jäsenyyshakemuksensa 14. huhtikuuta 1987, ja virallisesti se sai ehdokasmaan aseman Eurooppa-neuvoston kokoontuessa Helsingissä joulukuussa 1999. Komissio katsoo 6. lokakuuta 2004 antamassaan suosituksessa Turkin täyttävän riittävän hyvin Kööpenhaminassa sovitut poliittiset arviointiperusteet ja suosittelee ehdollisten liittymisneuvottelujen aloittamista maan kanssa. Tämän perusteella joulukuussa 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto suunnitteli liittymisneuvottelujen aloittamista Turkin kanssa lokakuussa 2005.

Kroatia jätti jäsenyyshakemuksensa 21. helmikuuta 2003. Kesäkuussa 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto tunnusti maan virallisesti ehdokasmaaksi, ja marraskuussa 2004 komissio antoi suosituksen neuvottelujen aloittamisesta. Seuraavaksi joulukuussa 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto katsoi, että Kroatian kanssa olisi aloitettava liittymisneuvottelut 17. maaliskuuta 2005 edellyttäen, että maa toimii kaikilta osin yhteistyössä entisen Jugoslavian alueella tapahtuneita rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen kanssa, erityisesti kenraali Gotovinan pidätyksen ja Haagiin siirtämisen osalta. Ministerineuvosto totesi 16. maaliskuuta 2005, ettei Kroatia tee yhteistyötä sotarikostuomioistuimen kanssa, ja päätti lykätä maan liittymisneuvottelujen aloittamista tarkkaa päivämäärää vahvistamatta. Se ilmoitti, että kahdenvälinen hallitustenvälinen konferenssi kutsuttaisiin koolle heti, kun Kroatian on todettu toimivan kaikilta osin yhteistyössä sotarikostuomioistuimen kanssa.

Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia jätti jäsenyyshakemuksen 22. maaliskuuta 2004, mutta se ei ole vielä saanut virallisen ehdokasmaan asemaa.

EU siis suuntaa kulkunsa päättäväisesti kohti uusia laajentumisia Länsi-Balkanin alueella. Se katsoo, että maiden tulisi liittyä EU:hun heti, kun ne ovat siihen valmiita.

Viimeisin päivitys 13.06.2005