Suhteet Kyproksen pohjoisosan kanssa

Tiedonannolla esitetään toimenpiteitä Kyproksen pohjoisosan taloudelliseksi kehittämiseksi ja lähentämiseksi Euroopan unioniin.

ASIAKIRJA

Komission tiedonanto neuvostolle, Euroopan parlamentille, Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle ja alueiden komitealle, annettu 3 päivänä kesäkuuta 2003, Kyproksen pohjoisosan talouskehityksen edistämistavoista ja alueen lähentämisestä Euroopan unioniin [KOM(2003) 325 lopullinen – ei julkaistu EUVL:ssä].

TIIVISTELMÄ

Koska Kyproksen tosiasiallista jakoa ei ole pystytty kokonaisvaltaisesti ratkaisemaan, tässä tiedonannossa ehdotetaan toimenpiteitä Kyproksen pohjoisosan taloudelliseksi kehittämiseksi ja lähentämiseksi Euroopan unioniin. Tiedonannossa käsitellään kahdenlaisia toimenpiteitä: rahoitustukea ja kaupan edistämistä.

Rahoitustuki

Vuonna 2003 on Euroopan unionin 9 miljoonan euron suuruinen rahoitustuki Kyproksen talouskehityksen edistämiseksi suunnattu seuraaviin hankkeisiin:

Lähentääkseen Kyproksen pohjoisosaa Euroopan unioniin komissio tehostaa vuonna 2003 tiedotustoimiaan. Seuraaviin toimiin on myönnetty 3 miljoonaa euroa:

Kaupan edistäminen

Tiedonannossa esitellään järjestelmä, jonka avulla Kyproksen pohjoisosan tuotteita olisi mahdollista viedä tullietuuskohtelulla Kyproksen ja Euroopan unionin allekirjoittaman assosiaatiosopimuksen perusteella. Vuodesta 1994 alkaen ei Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan myöntämiä todistuksia ole hyväksytty, mikä on estänyt Kyproksen pohjoisosan tavaranvientiä hyötymästä muulle Kyprokselle assosiaatiosopimuksella myönnetystä tullietuuskohtelusta. Uudessa järjestelmässä Kyproksen turkkilaiselle kauppakamarille annettaisiin oikeus tavaratodistusten myöntämiseen saaren pohjoisosassa tuotettujen tavaroiden osalta.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle, Vuosikertomus jaksolta 2006–2007 rahoitusvälineen perustamisesta Kyproksen turkkilaisen yhteisön taloudellisen kehityksen edistämiseksi 27 päivänä helmikuuta 2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 389/2006 mukaisesti toteutetusta yhteisön tuesta [KOM(2007) 0536 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä]. Kertomus laadittiin Kyproksen turkkilaiselle yhteisölle suunnatun rahoitustukiohjelman ensimmäisen toteuttamisvuoden jälkeen. Siinä arvioidaan myönteisesti varsinkin hallinnollisten valmiuksien parantamista. Ohjelman kestoa on kuitenkin lyhennetty viidestä (2005–2009) kolmeen (2007–2009) vuoteen. Ohjelman kokonaiskeston lyhentäminen edellyttää myös hankintasopimusten tekemiselle asetetun määräajan lyhentämistä.

Neuvoston asetus (EY) N:o 389/2006, annettu 27 päivänä helmikuuta 2006, rahoitusvälineen perustamisesta Kyproksen turkkilaisen yhteisön taloudellisen kehityksen edistämiseksi ja Euroopan jälleenrakennusvirastosta annetun asetuksen (EY) N:o 2667/2000 muuttamisesta [EUVL L 65, 7.3.2006].

HENKILÖIDEN, PALVELUJEN JA TAVAROIDEN VAPAA LIIKKUVUUS

Komission tiedonanto, annettu 27 päivänä elokuuta 2008, Vuosikertomus 29 päivänä huhtikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 866/2004 täytäntöönpanosta ja sen soveltamisesta aiheutuneesta tilanteesta [KOM(2008) 529 lopullinen – Ei julkaistu EUVL:ssä]. Komissio pitää asetusta (EY) N:o 389/2006 asianmukaisena oikeusperustana. Vihreän linjan ylittäneiden henkilöiden lukumäärä on kaksinkertaistunut 1. toukokuuta 2007 ja 30. huhtikuuta 2008 välisenä aikana ja on nyt korkeimmillaan vihreän linjan perustamisen jälkeen. Myös laiton muuttoliike lisääntyy. Tavaravirrat ovat kasvaneet kolmanneksella tarkastelujakson aikana huolimatta etenkin Kyproksen pohjoisosasta peräisin olevien tavaroiden kauppaa edelleen haittaavista esteistä. Saaren pohjoisosa ei kuulu Kyproksen hallituksen tosiasialliseen hallintaan. Asetusta muutettiin 16 päivänä kesäkuuta 2008 vihreän linjan yli käytävän kaupan esteiden vähentämiseksi. Komission on jatkettava asetuksen täytäntöönpanon arviointia.

Komission päätös 2007/330/EY, tehty 4 päivänä toukokuuta 2007, tiettyjen eläintuotteiden liikkumista Kyproksen saarella koskevien kieltojen poistamisesta neuvoston asetuksen (EY) N:o 866/2004 puitteissa ja edellytysten vahvistamisesta kyseisten tuotteiden liikkuvuudelle (tiedoksiannettu numerolla K(2007) 1911) (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) [EUVL L 123, 12.5.2007].

Neuvoston asetus (EY) N:o 866/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, vuoden 2003 liittymisasiakirjan pöytäkirjassa nro 10 olevan 2 artiklan mukaisesta järjestelystä [EUVL L 161, 30.4.2004]. Kyproksen tasavallan hallituksen tosiasialliseen hallintaan kuuluvat alueet sekä sen tosiasialliseen hallintaan kuulumattomat alueet erotetaan niiden välisellä linjalla. Edellä mainittu linja ei ole Euroopan unionin ulkoraja.

Asetuksessa säädetään linjan ylittävien henkilöiden, tavaroiden ja palvelujen tarkastamista koskevat edellytykset.

Viimeisin päivitys 07.09.2009