Romanian liittymiskumppanuus

Liittymiskumppanuuden tavoitteena on auttaa Romanian viranomaisia niiden pyrkiessä täyttämään liittymisedellytykset. Liittymiskumppanuusasiakirjassa esitetään yksityiskohtaisesti Romanian painopisteet liittymiseen valmistautumisessa, erityisesti yhteisön säännöstön täytäntöönpanossa. Liittymiskumppanuus muodostaa yhteisön varoista, mm. Phare-ohjelmasta, annettavan liittymistä valmistelevan tuen ohjelmasuunnittelun perustan.

Romania allekirjoitti 25. huhtikuuta 2005 sopimuksen liittymisestä Euroopan unioniin. Tavoitteena on nyt sen ratifiointi, jotta Romania voi liittyä uutena jäsenenä Euroopan unioniin 1. tammikuuta 2007.

Agenda 2000 (es de fr)-tiedonannossaan Euroopan komissio laati joukon ehdotuksia kaikkia Keski- ja Itä-Euroopan (KIE) ehdokasmaita koskevan liittymistä valmistavan strategian lujittamiseksi. Tämän strategian yleisenä tavoitteena on tarjota johdonmukainen ohjelma, jonka avulla näitä maita valmistellaan Euroopan unionin jäsenyyteen, ja erityisesti:

TAVOITE

Liittymiskumppanuuden (joka hyväksyttiin maaliskuussa 1998 ja jota on muutettu joulukuussa 1999, tammikuussa 2002 ja toukokuussa 2003) tavoitteena on sulauttaa yksiin oikeudellisiin puitteisiin tärkeimmät toiminta-alat, jotka on määritelty etenemissuunnitelmassa ja Romanian edistymistä liittymisvalmisteluissa koskevassa komission vuoden 2002 määräaikaiskertomuksessa rahoitusvälineet, joilla Romaniaa autetaan toteuttamaan ensisijaiset tavoitteensa, sekä tähän tukeen liittyvät edellytykset. Kumppanuus sisältää joukon välineitä, jotka tukevat ehdokasmaita niiden liittymisprosessissa.

Nämä välineet sisältävät muun muassa yhteisön säännöstön voimaan saattamista koskevan kansallisen ohjelman, yhteisen arvion talouspolitiikkaa koskevista keskipitkän aikavälin ensisijaisista tavoitteista, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevan sopimuksen, kansallisen kehityssuunnitelman sekä alakohtaisia ohjelmia, joiata tarvitaan rakennerahastoihin osallistumiseen liittymisen jälkeen sekä ISPA:n ja Sapardin hyödyntämiseen ennen liittymistä. Vuonna 2002 liittymiskumppanuus on toiminut lähtökohtana sellaisen toimintasuunnitelman laadinnalle, jonka tarkoituksena on tehostaa Romanian hallinnon ja oikeuslaitoksen toimintakykyä.

Nämä välineet eivät ole olennainen osa nykyistä kumppanuutta, mutta niiden ensisijaiset tavoitteet ovat kumppanuuden mukaisia.

Kumppanuuden toteuttamisen valvonta varmistetaan Euroopan unionin ja Romanian välisen Eurooppa-sopimuksen kautta.

ENSISIJAISET TAVOITTEET

Joulukuussa 1999 liittymiskumppanuuden ensisijaisia tavoitteita tarkistettiin (ks. neuvoston päätöksen 1999/852/EY liitteessä oleva 3 kohta). Viimeisin tarkistus julkaistiin toukokuussa 2003 (päätös N:o 2003/397/EY). Se toimii lähtökohtana komission vuoden 2002 kertomuksessaan esittämälle arvioinnille.

Tarkistetussa liittymiskumppanuudessa määritellään ensisijaiset tavoitteet, jotka Romanian olisi täysimääräisesti tai suurelta osin saavutettava jakson 2003-2004 aikana. Nämä ensisijaiset tavoitteet ovat Euroopan unionin ja Romanian yhdessä määrittelemät. Romanialle myönnetyn avun määrä riippuu näiden tavoitteiden toteutumisesta.

Romania on jo ryhtynyt toimiin tarkistetun liittymiskumppanuuden mukaisten ensisijaisten tavoitteiden toteuttamisessa. Yleistä kehitystä on tapahtunut, mutta tarvitaan vielä lisätoimia, jotta jaksolle 2003-2004 asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Romania on aloittanut merkittäviä toimia julkishallinnon, korruption torjunnan ja oikeusjärjestelmän uudistamiseksi lujittaakseen demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita. Edistystä on tapahtunut viime aikoina myös ihmisoikeuskysymysten ja vähemmistöjen suojelun aloilla. Huomiota olisi kuitenkin kiinnitettävä näiden uudistusten toteuttamiseen ja keinoihin panna nykyinen lainsäädäntö täytäntöön. Rakenneuudistuksista on mainittava teollisuudessa ja energia-alalla tapahtuneet lukuisat yksityistämiset. On kuitenkin ponnisteltava edelleen, jotta selvitetään rästimaksut ja voitetaan vastahakoisuus turvautua konkurssimenettelyihin. Romania on edistynyt tyydyttävästi yhteisön säännöstön saattamisessa osaksi omaa lainsäädäntöään. Sen on kuitenkin panostettava vielä huomattavasti neuvottelujen kuluessa tehtyjen sitoumusten mukaisen lainsäädännön täytäntöönpanoon ja noudattamiseen. Yleisesti ottaen olisi aiheellista tehostaa lainsäädännön lähentämistä EU:n säädöksiin ja hallinnollisia rakenteita, jotta annetut sitoumukset voitaisiin täyttää.

Lisätietoa saa kohdasta yhteisön säännöstön voimaansaattaminen.

RAHOITUSKEHYS

Phare-ohjelman ja muiden liittymistä valmistelevien välineiden puitteissa annettu tuki keskittyy liittymiskumppanuudessa asetettuihin ensisijaisiin tavoitteisiin. Romanialle vuodeksi 2004 myönnetyn liittymistä valmistelevan tuen kokonaismäärä (noin 825 miljoonaa euroa) on kasvussa: 405,3 miljoonaa euroa kansalliseen Phare-ohjelmaan, 158,7 miljoonaa euroa Sapard-ohjelmaan ja 289-343 miljoonaa euroa ISPA-välineen kautta.

Phare

Phare-ohjelman kautta Romania on saanut vuosina 1992-2003 yhteensä 2,1 miljardin euron rahoituksen, josta 283 miljoonaa euroa myönnettiin vuonna 2003. Kansallisen Phare-ohjelman taloudellisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tuen alaohjelmalle osoitettiin noin 160 miljoonaa euroa eli noin 40 prosenttia Pharen kokonaisbudjetista vuonna 2004. Tämä määrä on kasvanut verrattuna vuoteen 2003, jolloin vastaava osuus oli 48 miljoonaa euroa.

Vuoden 2004 Phare-ohjelman ensisijaiset tavoitteet ovat seuraavat:

Lisäksi Phare-ohjelmasta on osoitettu 28 miljoonan euron kokonaismääräraha rajatylittävän yhteistyön ohjelmille, joita toteutetaan Romanian ja Unkarin (5 miljoonaa euroa), Bulgarian (8 miljoonaa euroa), Moldovan (5 miljoonaa euroa) ja Serbia ja Montenegron (4 miljoonaa euroa) sekä Ukrainan (6 miljoonaa euroa) rajoilla.

Liittymistä valmisteleva tuki

Vuodesta 2000 lähtien taloudellinen tuki on sisältänyt myös maaseudun ja maatalouden kehittämisen tukivälineen (Sapard) ja rakennetukivälineen (ISPA), jonka tuki painottuu liikenne- ja ympäristöalan toimiin. Phare-, Sapard- ja ISPA-tukea säätelevä, kesäkuussa 1999 hyväksytty asetus antaa komissiolle valtuudet tarkistaa sopimuksia jälkeenpäin, jos se katsoo, että kumppanuusmaan harjoittama varainhoidon valvonta ei ole ollut riittävää.

Vuosina 2000-2002 käytettävissä ollut rahoitustuki oli yhteensä 1 890 miljoonaa euroa (Phare: 242 miljoonaa, Sapard: 150 miljoonaa, ISPA: 208-270 miljoonaa). Vuoden 2003 Sapard-ohjelmasta myönnettiin Romanialle noin 162,2 miljoonaa euroa. Samana vuonna myönnettiin ISPA-ohjelman määrärahoja 255,1 miljoonaa euroa.

Yhteisö myönsi 158,7 miljoonan euron kokonaismäärärahan Sapard-ohjelman täytäntöönpanoon vuonna 2004. Sapard 2004 -ohjelma on keskittynyt ennen muuta määrärahojen käyttöasteen nostamiseen. Erityisesti tämä koskee vuonna 2000 myönnettyä rahoitusta, koska vuoden 2000 käyttämättömät määrärahat on vapautettava vuoden 2004 loppuun mennessä. Joulukuussa 2003 Sapard-virasto valtuutettiin panemaan täytäntöön seuraavat lisätoimet: 1) maatilojen investoinnit, 2) taloudellisen toiminnan kehitys ja monipuolistaminen, sivuelinkeinot ja vaihtoehtoiset tulonlähteet sekä 3) ammatillisen koulutuksen parantaminen. Tämän velvoitteen vuoksi virasto hallinnoi 80:a prosenttia Romanialle ohjelman puitteissa myönnetyistä varoista.

ISPA-ohjelmasuunnittelua ohjaavat liikennettä ja ympäristöä koskevat kansalliset strategia-asiakirjat, jotka Romanian viranomaiset laativat vuonna 2000. Näiden alojen strategioita tarlastellaan parhaillaan. Liikennealan strategisina tavoitteina on korjata maantie- ja rautatieverkon vakavat puutteet, ja nykyaikaistaan Romanian läpi kulkevat Euroopan laajuiset liikennekäytävät. Muut ensisijaiset tavoitteet koskevat kaupunkialueiden kiertoliikenteen lisääntymistä ja jokiliikennereittien hyödyntämisen kehittämistä. Vuonna 2004 myönnettiin yhteensä 272,3 miljoonaa euroa liikennealan hankkeisiin (149,6 miljoonaa euroa) ja ympäristöalan hankkeisiin (122,7 miljoonaa euroa).

VIITTEET

Komission lausunto KOM (97) 2003 lopullinen

Ei julkaistu EYVL:ssä

LIITTYMISKUMPPANUUS

Neuvoston päätös N:o 98/261/EY, tehty 30 päivänä maaliskuuta 1998EYVL L 121, 23.4.1998

Neuvoston päätös N:o 1999/852/EY, tehty 6 päivänä joulukuuta 1999EYVL L 335, 28.12.1999

Neuvoston päätös 2002/92/EYEYVL L 44, 14.2.2002

Neuvoston päätös 2003/397/EY EYVL L 145, 12.6.2003

MÄÄRÄIKAISKERTOMUKSET

Komission määräaikaiskertomus KOM (98) 702 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission määräaikaiskertomus KOM (1999) 510 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission määräaikaiskertomus KOM (2000) 710 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM (2001)700 lopullinen - SEK(2001) 1753Ei julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM (2002)700 lopullinen - SEK(2002) 1409Ei julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM (2003) 676 lopullinen - SEK(2003) 1211Ei julkaistu EUVL:ssä

Komission kertomus KOM (2004) 657 lopullinen - SEK(2004) 1200Ei julkaistu EUVL:ssä

SEURANTAKERTOMUKSET LIITTYMISSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMISEN JÄLKEEN

Sopimus Romanian liittymisestä Euroopan unioniin 25.4.2005 - EUVL L 157, 21.6.2005 Euroopan parlamentin 13. huhtikuuta 2005 antaman suostumuksen jälkeen Romania allekirjoitti 25. huhtikuuta 2005 Luxemburgissa sopimuksen liittymisestä Euroopan unioniin. Romanian liittymisen Euroopan unioniin on määrä tapahtua 1. tammikuuta 2007.

Komission kattava seurantaraportti KOM(2005) 534 - SEC(2005)1352

Komission seurantakertomus, toukokuu 2006, KOM(2006) 214 - lopullinen SEC(2006) 595

Komission tiedoanto, 16.5.2006, Seurantakertomus Bulgarian ja Romanian valmiudesta EU:n jäsenyyteen, KOM(2006) 214 lopullinen - ei julkaistu EUVL:ssä

Viimeisin päivitys 02.06.2006