Tšekin liittymiskumppanuus

Liittymiskumppanuudella pyritään tukemaan ehdokasmaiden viranomaisia näiden pyrkimyksissä täyttää jäsenyysvaatimukset. Siinä yksilöidään tarkasti kyseisen maan jäsenyysvalmistelujen prioriteetit, etenkin yhteisön säännöstön täytäntöönpano, ja se muodostaa perustan yhteisön varoista esimerkiksi Phare-ohjelmassa myönnettävän liittymistä valmistelevan tuen ohjelmasuunnittelulle. Koska liittymissopimus allekirjoitettiin 16. huhtikuuta 2003 ja maa liittyi virallisesti Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004, liittymiskumppanuus on päättynyt.

Agenda 2000 -tiedonannossa Euroopan komissio laati joukon ehdotuksia lujittaakseen kaikkien Keski- ja Itä-Euroopan (KIE) ehdokasmaiden liittymistä edeltävää strategiaa. Tämän strategian yleisenä tavoitteena on tarjota johdonmukainen ohjelma, joka valmistaa näitä maita Euroopan unionin jäsenyyteen, ja erityisesti:

1) TAVOITE

Liittymiskumppanuuden (joka on hyväksytty maaliskuussa 1998 ja jota on muutettu joulukuussa 1999 ja tammikuussa 2002) tavoitteena on liittää yhteen oikeudelliseen kehykseen komission Tšekin liittymishakemusta koskevassa lausunnossa määritellyt tärkeimmät toiminta-alat, näiden painopistealueiden toteuttamiseksi Tšekin käytettävissä olevat rahoituskeinot sekä tämän avun saamista koskevat ehdot. Tämä kumppanuus muodostaa tuen joukolle välineitä, joiden tarkoituksena on tukea ehdokasmaiden ponnisteluja liittymisprosessissa.

Nämä välineet sisältävät muun muassa kansallisen ohjelman yhteisön säännöstön voimaan saattamiseksi, yhteisen arvion talouspolitiikkaa koskevista keskipitkän aikavälin painopistealueista, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa koskevan sopimuksen, kansallisen kehityssuunnitelman sekä muita alakohtaisia ohjelmia, joita tarvitaan rakennerahastoihin osallistumiseen liittymisen jälkeen sekä ISPAn ja SAPARDin toteuttamiseen ennen liittymistä. Vuonna 2002 liittymiskumppanuus toimi lähtökohtana sellaisen toimintasuunnitelman kehittämiseksi, jolla vahvistetaan Tšekin tasavallan hallinnollista ja oikeudellista toimintakykyä.

Nämä välineet eivät ole olennainen osa nykyistä kumppanuutta, mutta niiden painopistealueet ovat yhtenäiset kumppanuuden kanssa.

Liittymiskumppanuuden toimeenpanon seuranta taataan Euroopan unionin ja Tšekin välisen Eurooppa-sopimuksen avulla.

2) ENSISIJAISET TAVOITTEET

Nämä tavoitteet on jaettu kahteen ryhmään: lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteisiin. Ensimmäisen ryhmän ensisijaiset kysymykset ovat sellaisia, jotka Tšekin tasavalta mahdollisesti kykeni ratkaisemaan tai joita se pystyi edistämään vuoden 2000 aikana. Toisen ryhmän kysymysten ratkaiseminen pitäisi saattaa päätökseen ennen vuoden 2003 loppua.

Tšekki on täyttänyt osittain taloudelliset ja poliittiset arviointiperusteet. Se on täyttänyt täysin tai suurelta osin ensisijaiset tavoitteet, jotka liittyvät ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen, pääomien vapaaseen liikkuvuuteen, talous- ja rahaliittoon, sosiaali- ja työllisyysasioihin, energiaan, kulttuuriin ja audiovisuaalipolitiikkaan, ympäristöön, kuluttajien ja kansanterveyden suojeluun, yhteistyöhön oikeus- ja sisäasioissa ja rahoituksen valvontaan. Suurin osa muista ensisijaisista tavoitteista on täytetty osittain.

Joulukuussa 1999 liittymiskumppanuuden painopisteitä tarkistettiin (ks. neuvoston päätöksen 1999/858/EY liitteessä oleva 3 kohta). Marraskuussa 2000 nämä tavoitteet tarkistettiin toisen kerran. Viimeisin tarkistus julkaistiin helmikuussa 2002 (neuvoston päätös 2002/85/EY). Se toimii lähtökohtana arvioinnille, jonka komissio on tehnyt vuoden 2002 kertomuksessa.

Ensisijaiset alueet ovat seuraavat:

(Päivitettyä tietoa saa yhteisön säännöstön voimaansaattamista käsittelevistä tiivistelmistä.)

3) RAHOITUSKEHYS

Phare

Phare 2000 -ohjelmassa myönnettiin 59 miljoonaa euroa kansallisia määrärahoja Tšekin tasavallalle. Ylimääräiset 10 miljoonaa euroa myönnettiin rajatylittävään yhteistyöohjelmaan Saksan kanssa. Lisäksi viisi miljoonaa euroa myönnettiin yhteistyöhön Itävallan kanssa ja viisi miljoonaa euroa yhteistyöhön Puolan kanssa. Vuosien 1999-2000 aikana Phare-ohjelmasta myönnettiin Tšekille 722,5 miljoonaa euroa. Phare 2001 -ohjelmasta myönnettiin Tšekille 65,4 miljoonaa euroa. Ylimääräiset 19 miljoonaa euroa myönnettiin rajatylittävään yhteistyöhön Saksan (10 miljoonaa), Puolan (5 miljoonaa) ja Itävallan (4 miljoonaa) kanssa. Phare 2002 -ohjelmassa Tšekille varattiin 60 miljoonaa euroa sekä 24,8 miljoonan ylimääräiset määrärahat helpottamaan maan instituutioiden kehittämistä. Lisäksi myönnettiin ylimääräistä tukea rajatylittävään yhteistyöhön Saksan (10 miljoonaa), Itävallan (4 miljoonaa) ja Puolan (5 miljoonaa) kanssa.

Kumppanuusmaan viranomaiset kantavat vastuun tukeen liittyvistä sopimuksista ja maksuista. Euroopan yhteisöjen varainhoitoasetus kuitenkin velvoittaa komissiota valvomaan sopimusten tekomenettelyä ja hyväksymään kaikki Phare-ohjelmalla rahoitetut sopimukset, jotka kumppanuusmaat ovat allekirjoittaneet ennen sopimuksen voimaantuloa.

Liittymistä valmisteleva tuki

Vuodesta 2000 lähtien rahoitustuki on sisältänyt maatalouden ja maaseudun kehittämisen tukimuodon (SAPARD) sekä rakenteellisen välineen (ISPA), jolla painotetaan liikenne- ja ympäristöalan toimia. Phare-, SAPARD- ja ISPA-ohjelman tukea säätelevä kesäkuussa 1999 hyväksytty asetus antaa komissiolle valtuudet tarkistaa sopimuksia jälkeenpäin, jos se katsoo, että sen kumppanuusmaan harjoittama varainhoidon valvonta ei ole ollut riittävää.

Vuosien 2000-2002 aikana käytettävissä olevan rahoitusavun kokonaismäärä oli Pharen osalta 79 miljoonaa euroa, SAPARDin osalta 22 miljoonaa euroa ja ISPAn osalta 55-80 miljoonaa euroa vuodessa. Määrärahat Tšekille SAPARD 2002 -ohjelmasta olivat 23,1 miljoonaa euroa. ISPAn määrärahat olivat 59,9 miljoonan ja 87,1 miljoonan euron välillä.

4) VIITTEET

Neuvoston päätös 98/267/EY, 30.3.1998EYVL L 121, 23.4.1998

Neuvoston päätös 1999/858/EY, 6.12.1999EYVL L 335, 28.12.1999

Komission lausunto KOM(97) 2009 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM(98) 708 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM(1999) 503 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM(2000) 703 lopullinenEi julkaistu EYVL:ssä

Komission kertomus KOM(2001) 700 lopullinen - SEC(2001) 1746Ei julkaistu EYVL:ssä

Neuvoston päätös 2002/85/EY, 28.1.2002EYVL L 44, 14.2.2002

Komission kertomus KOM(2002) 700 lopullinen - SEC(2002) 1402Ei julkaistu EUVL:ssä

Sopimus liittymisestä Euroopan unioniin [EYVL L 236, 23.9.2003]

Viimeisin päivitys 19.11.2004