Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta: EU:n suuntaviivat

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

EU:n suuntaviivat naisiin kohdistuvan väkivallan ja kaikkien naisiin kohdistuvien syrjintämuotojen torjunnasta

SUUNTAVIIVOJEN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on maailmanlaajuinen ilmiö, jonka perimmäisiä syitä ovat sukupuolten välinen taloudellinen eriarvoisuus ja epätasaiset voimasuhteet, tavat, perinteet ja uskontoon perustuvat arvot sekä poliittinen epävakaus ja aseelliset selkkaukset.

Väkivallalla on vakavia seurauksia uhrien fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle ja koko yhteiskunnalle.

Suuntaviivoilla asetetaan kolme toisiinsa liittyvää tavoitetta:

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi suuntaviivoilla pyritään yhteistyössä EU-maiden kanssa

EU aikoo ottaa naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan säännöllisin väliajoin esiin EU:n ulkopuolella, myös Yhdistyneissä kansakunnissa (YK). Viittaus naisten oikeuksiin sisällytetään myös kaikkiin EU:n erityisedustajien ja -lähettiläiden toimeksiantoihin. EU aikoo erityisesti kannustaa maita ratifioimaan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen (CEDAW).

EU:n tarkoituksena on estää väkivaltaa ja auttaa sen uhreja

EU voi toteuttaa erityistoimia poikkeuksellisen vakavissa yksittäistapauksissa, esimerkiksi silloin kun jokin maa harjoittaa tai suvaitsee väkivaltaa vastoin kansainvälisiä sitoumuksia.

TAUSTAA

Suuntaviivoissa on käytetty lähteenä erilaisia tutkimuksia ja aloitteita, mukaan lukien YK:n pääsihteerin naisiin kohdistuvasta väkivallasta tekemä perusteellinen tutkimus (2006), naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tarkkailevan YK:n erityisraportoijan (2008) selvitys, YK:n päätöslauselma 61/143 naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi (2006) ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1325 (2000) ja 1820 (2008) naisista, rauhasta ja turvallisuudesta.

Ne perustuvat myös Euroopan parlamentin päätöslauselmaan 2005/2215 naisten asemasta aseellisissa selkkauksissa sekä heidän roolistaan jälleenrakentamisessa.

Lisätietoja, ks. myös:

* KESKEISET TERMIT

Naisiin kohdistuva väkivalta: kaikenlainen sukupuoleen perustuva väkivalta, joka aiheuttaa tai voi aiheuttaa fyysistä, seksuaalista tai psykologista vahinkoa tai kärsimystä naisille, mukaan lukien tällaisilla teoilla uhkailu tai pakottaminen taikka mielivaltainen vapaudenriisto. Väkivalta voi olla perheen tai yhteisön sisäistä taikka valtio voi harjoittaa tai suvaita sitä.
Rankaisemattomuus: aiheutetusta vahingosta määrättävän rangaistuksen määräämättä jättäminen tai siitä vapauttaminen.
Ihmisoikeuksien puolustajat: yksityiset kansalaiset tai ryhmät, jotka edistävät ja suojelevat ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, kuten kansalaisoikeuksia sekä poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia, naisten oikeudet mukaan lukien.

ASIAKIRJA

EU:n suuntaviivat naisiin kohdistuvan väkivallan ja kaikkien naisiin kohdistuvien syrjintämuotojen torjunnasta, yleisten asioiden neuvosto, 8. joulukuuta 2008

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57–73)

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1381/2013, annettu 17 päivänä joulukuuta 2013, perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman perustamisesta kaudelle 2014–2020 (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 62–72)

Viimeisin päivitys: 27.06.2016