Kulutusluottosopimukset (vuoteen 2026 saakka)

 

TIIVISTELMÄ ASIAKIRJASTA:

Direktiivi 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista

DIREKTIIVIN TARKOITUS

TÄRKEIMMÄT KOHDAT

Direktiiviä ei sovelleta luottosopimuksiin,

Luottosopimuksia koskevassa mainonnassa, jossa ilmoitetaan luoton kustannuksia koskevia seikkoja (esimerkiksi korko), on ilmoitettava muun muassa seuraavat edustavaan esimerkkiin perustuvat vakiotiedot:

Ennen sopimuksen tekemistä

Ennen sopimuksen tekemistä luotonantajan on annettava ymmärrettävää tietoa luoton olennaisista ominaisuuksista hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä. Kyseisissä tiedoissa on mainittava esimerkiksi seuraavat seikat:

Kuluttajan on saatava tiedot vakiomuodossa.

Asetuksella (EU) 2016/1011 muutetaan direktiiviä 2008/48/EY ja edellytetään, että kun luottosopimuksessa viitataan vertailuarvoon, luotonantajan on ennen kulutusluottosopimuksen tekemistä ilmoitettava kuluttajalle kyseisen vertailuarvon nimi ja sen hallinnoijan nimi sekä mahdolliset vaikutukset kuluttajaan.

Luottosopimus

Luottosopimuksessa annettavien tietojen on vastattava sisällöltään ja muodoltaan ennen sopimuksen tekoa annettuja tietoja.

Luotonantajien on

Kuluttajilla on

Kumoaminen

Direktiivi on kumottu direktiivillä (EU) 2023/2225 20. marraskuuta 2026 alkaen. Uuden direktiivin yleisenä tavoitteena on vähentää haittoja, jotka kohdistuvat muuttuvilla markkinoilla lainoja ottaviin kuluttajiin, ja helpottaa kulutusluottojen tarjoamista rajojen yli ja parantaa sisämarkkinoiden kilpailukykyä direktiivin alkuperäisen tavoitteen mukaisesti.

MISTÄ ALKAEN SÄÄNTÖJÄ SOVELLETAAN?

Direktiivi piti saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 11. kesäkuuta 2010. Näitä sääntöjä olisi sovellettava samasta päivästä alkaen.

TAUSTAA

Ks. lisätietoja:

ASIAKIRJA

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta 2008, kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta (EUVL L 133, 22.5.2008, s. 66–92).

Direktiiviin 2008/48/EY tehdyt peräkkäiset muutokset on sisällytetty alkuperäiseen säädökseen. Konsolidoitu toisinto on tarkoitettu ainoastaan dokumentointitarkoituksiin.

MUUT ASIAAN LIITTYVÄT ASIAKIRJAT

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2023/2225, annettu 18 päivänä lokakuuta 2023, kuluttajaluottosopimuksista ja direktiivin 2008/48/EY kumoamisesta (EUVL L, 2023/2225, 30.10.2023).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin (EU) 2021/2167, annettu 24 päivänä marraskuuta 2021, luotonhallinnoijista ja luotonostajista sekä direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU muuttamisesta (EUVL L 438, 8.12.2021, s. 1–37).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/17/EU, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, kuluttajille tarkoitetuista kiinteää asunto-omaisuutta koskevista luottosopimuksista ja direktiivien 2008/48/EY ja 2013/36/EU sekä asetuksen (EU) N:o 1093/2010 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 34–85).

Ks. konsolidoitu toisinto.

Viimeisin päivitys: 03.11.2023